Artikkelit

Ämmöni kotikylä Kiisjoki

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 10.7.2020

Tämän esitykšen ämmön Hilma Isakovan kotikyläštä valmisti Vera Isakova, šilloni Koštamukšen Kontokki- koulun 10. luokan opaštuja. Tyttyö autto hänen karjalan kielen opaštaja Valentina Dmitrijeva. Tutkimuštyö oli esitetty vuotena 2007 tieto-käytännölliseššä konferenššissa “Myöštymini juurilla”. Iče naiset Hilma Andrejevna ta Valentina Arhipovna alotettih karjalaisen kulttuurin elvyttämistä uorešša monikanšallisešša Koštamukšen kaupunkissa ta nyt ollah Vienašeuran ta Karjalaini gorničča -etnoyhtyvehen aktiivisina jäšeninä.

Istorijan šivuja šelaillen

Kiisjoki oli šuuri karjalaini kylä Tuoppajärven luoteisrannalla, noin 40 kilometrie Kiestinkistä šuveh. Tuoppajärvi on mahtavan šuuri järvi. Šen pituš on 75 kilometrie, levehyš – 30 kilometrie, a šyvyš paikotellen on 56 metrie. Kiisjoki on Juakonniemen ta Akanniemen välissä.

Kiisjovella, niin kuin ni monella karjalaisella kylällä oli haukuntanimijä. Kiisjokilaisie kučuttih “kiiskimaroiksi” ta “pitkäneniksi”.

Vuotena 1905 kyläššä oli 36 taluo ta 248 eläjyä. Entisien tietojen mukah enšimmäisinä eläjinä oltih Tarasovit, Jugalovit, Karppalat, Arhipovit ta Riikol’at.

Kiisjoki mainitah Vienan Kemin hallintopitäjän kyläluvettelošša vuuvvelta 1723. Šilloin kyläššä oli 30 verotettavua. Näistä taloista kylä šaiki alun. Enšimmäiset eläjät tultih Šuomešta ta Vienanmeren rannoilta. Šitä ennein Kiisjovella elettih lappalaiset.

Kiisjoven eläjät elettih muan viljelyllä ta vejettih rahtie. Karjalaisien tapana oli rakentua talot ta kylät rannoilla ta lähellä meččie. Muat oltih köyhät ta pienet kylvyämistä varoin, šentäh piti raivata meččyä, polttua kantoja ta okšie ta luatie uušie peltoja. Kannot ta puunjuuret kannettih šuurih hautoih, poltettih ta valettih tervua. Terva oli oikein tarvis taloukšešša, šitä käytettih venehtä tervuamašša. Peltoloilta kerättih kivijä, rakaitih yhteh kohtah – niistä šiitä laitettih kiviaitoja. Niin, šuuren työn jälkeh, karjalaiset šuatih pellot kuntoh.

Kiisjovella kylvettih ruista, osrua, kakrua ta nakrista, issutettih ni potakkua. Pellot oli hyvin lannotettu, kun piettih karjua. Leipyä ei riittän uuteh šatoh šuaten, šentäh ihmiset kalaššettih ta mečäššettih. Tuoppajärvi on rikaš kalajärvi. Šieltä puuttuu šiikua, ahventa, lohie, haukie ta monta muutaki kalalajie. Kylän eläjät kerättih oikein äijä marjua: hilluo, puolukkua, mussikkaista. Meččälintuo ta kalua vietih äijän Šuomeh ta Tunkuon jarmankalla.

Kalaššuš oli tärkie leivänjatkaja. Kiisjovelta käytih Jiämerellä šuaten kalaštamah. Kiisjovešta kävi kalanpyyvvöššä noin 30 mieštä. Hyö lähettih matkah Pohročan aikana, elokuun puolivälissä ta tultih jälelläh vašta pimiekuun alulla. Miehillä oli Ruijašša omat pyyntivenehet. Kala šuolattih šaviseh boltuškah kotie varoin, še kyllä pitälti ei pilautun. Vereštä kalua myötih šuurilla laivoilla, kumpaset vejettih meččyä.

Kiisjoki oli laukunkantajien keškuš. Ušiemmat kylän miehet kulettih laukunkantajina Šuomešša. Monet heistä ašetuttih šinne pisyväšti elämäh, peruššettih omat perehet ta avattih kaupat. Täššä voipi mainita Kiisjoven laukunkantajie: Arhippaiset, Loškinit, Karpovit, Tarasovit, Leontjevit ta Miininit. Šuomešša Kiisjoven miehillä oli omie kauppapaikkoja. Hyö liikuttih etupiäššä läntisellä Uvvellamualla, Varšinais-Šuomen rannikolla šekä šuaristošša ta Ahvenmuah šuaten.

Žiloi-šuarella oli kirikkö, a Skiitta-šuarilla oltih naisien ta miehien manasterit.

Kyläššä enemmän rahvašta oli starovieroja. Kyläh tullešša oli ašetettu merkki – šuuri risti. Rissin ympäri rahvaš pantih kivijä. Kylän kiukuat kuvottih tašasešta kiveštä ta šavettih valkiella šavella.

Kyläššä oli klubi, koulu, kirjašto, ambulatorija ta i ruokala oli jo myöhempäh.

Vuosina 1836–1837 kyläh kävi Elias Lönrot kaččomah kylän ta manasterin elämyä.

Konša alko Šuuri Isänmuallini šota, ihmiset lähettih pakoh. Matattih meččie, šoita myöten, kuletettih šiivattoja, kannettih pienie lapšie, autettih vanhukšie, jätettih monekši vuuvvekši omat kotitalot. Šotavuosina kuoli äijä kyläläisie: pakoreissulla Arhankelin alovehella kuoltih nälkäh, miehet kuavuttih šovašša.

Ei monta entistä eläjyä myöšty jälelläh Kiisjokeh. Šovan jälkeh oli vaikie noštua elämyä omašša kolhosissa. Onnakko kaikin äijän ruattih, vaikiempi oli naisilla.

Vuotena 1955 kylän eläjät šiirrettih Kiestinkih, Sohjanankoškeh ta Kokkošalmella. Ämmöni kyläštä on jiänyn vain Kiisjoki-nimi ta hänen muisselmat.

Lapšusaika. Ämmöni muistelou

Miun muamo Vera tuttavuštu tuattoh tanššiloissa Tumčan kyläššä, ta tuattoni heti i kos’s’o hänet – pyritti miehellä. Heti tanššiloista tultuo tuatto šen asien šano muamollah, jotta hiän kačo akottuu.

Šiih muamoh vaštasi: “Še tyttö on vielä nuori (muamollani oli 16 vuotta), mitein šie hänet šyötät?” Tuattoni oli šanon, jotta tyttö šyöy iče, šitä ei tarviče šyöttyä.

Muamo hyvin otettih vaštah uuteh pereheh. Ämmö kaikičči heitti muamollani parahan palan. Kohta šynty miun vanhin veikko Huoti, ei männyn kotvan aikua kun šynnyin mieki.

Vanhemmat oltih töissä, meitä lapšie kačottih täjit. Marija-täjillä oli vain 16 vuotta, kyllä hänen himotti leikkie toisien lapšien kera, ka piti hoitua milma. Min hiän kekši: šänkyn veti pihalla, päivänpaistoh, jotta mie venysin šilmät kiini ta vielä imin tuttie. Tutti monta kertua kirposi muah ta šitä kanneltih kiššat ta koirat.

Muamo oikein tykkäsi tanššie ta tuatto häntä kaikičči piäšti tanššiloih. Lähtiessä hiän muissutti: “Olehan šielä šiivollah, jotta miun ei pitäis lakkie vetyä šilmilläni ta kantapäitä ei voijettais tervalla”. Šiih aikah oli muotissa laulu “Hilma ta Vilho”. Tuattoni tykkäsi šitä lauluo, moušot šentäh antoki miula Hilma-nimen.

Tuatto ruato kauppiehana, muamo ruokalašša. Kauppah tavarua tuotih Kiestinkistä talvella jiätä myöten. Kerran tuatto myöhäšty töih viisi minuuttie ta šiitä šyyštä hänet vankittih. Še tapahtu 30. šulakuuta 1941.

Šotavuosina myö olima evakošša Arhankelin alovehella. Šielä mie enšimmäistä kertua nävin kinon, še oli “Zoja Kosmodemjanskaja”.

Myö veikkoni kera auttoma muamuoni niin kuin voima. Kylyö šielä ei ollun, pešeytymä kiukuašša.

Ruokakorttiloilla kolhosin ruokalašta annettih mitä lienöy rokkua. Muissan kun kerran mie kannoin šitä rokkua kotih, rappusilla kompaššuin ta i kuavoin šen rokan. Kyllä riitti itkuo.

Kešällä oli helpompi. Mečäššä oli äijän marjua ta šientä, myö niitä keräsimä ta šöimä. Oli kova nälkä, muissan kun myö veikkoni kera kävimä kyšymäššä miilostinua, oli kyllä häpie. Vuuvven 1946 kešäkuušša myö muamoni kera tulima kotih Kiestinkih. Muamoni piäsi ruokalah töih, šiitä myö enyä nälkyä emmä käršin. Myö elimä muakämpäššä. Mie läksin kouluh jo 11-vuotisena. Vuotena 1947 muamuoni tuli kos’s’omah Pekka ta hyö mäntih yhteh. Meilä tuli helpompi elyä.

Teksti: Vera Isakova, Oma Mua 8.7.2020
Foto: Hilma Isakova punukkojeh Inga Palkinan (vaš.) ta Vera Isakovan kera. H. Isakovan kuva-arhiivašta

 

Lue nämäkin:

Olgan čuppuni: Čukeltakka kevyäh

Olgan čuppuni: Čukeltakka kevyäh

Kun tulou Äijäpäivä, ni šiitä kevätki alkau. Valkiet pajunlampahaiset muhitah kevyäseššä päiväpaissošša. Ihan kut’kuttau, niin himottau šilittyä näitä liemenötöppähäisie. Pälvilöissä rušottau männä šykyšyn puolukkaini, muanittelou šeki: Läkkä pälvimarjah! Lumet...

Nakru on kilo voita

Nakru on kilo voita

Piäkuva: AA-1-venehmouttori. Kuva: V’ačeslav Malikin Karjalaiset naiset ollah vesselät. Hyö äijän huumorijuttuja tiijetäh ta ylen makiešti niitä kerrotah. Hyvänä esimerkkinä on karjalan kielen snaiččija Valentina Karakina. Hänen juttujen šankariloina tavallisešti...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.