Artikkelit

Ei tule elo eččimättä, kala jalan kaštamatta

Kirjoittanut: admin
Julkaistu: 7.8.2020

Aiemmat veneh-osat: Osa 1, osa 2osa 3 ja osa 4

Jo ammusista ajoista kala on ollun karjalaisien piäruokana. Ta še ei ole yhtänä kumma, kun yli 18% Karjalan pinta-alua on vetenä. Karjalašša on läheš kuušikymmentä tuhatta järvie, šiinä yksitoista tuhatta šuurempua ta pienempyä jokie, kumpaset yhissetäh šuurie ta keškikokosie järvijä. Jokien pivuš on šiinä viisikymmentäviisi tuhatta kilometrie. Järvilöissä ta jokiloissa eläy kuušikymmentä kalalajie, kuulujie kuutehtoista kalaheimoh.

Primiettoja ta tapoja

Tähäki päiväh šuaten kala on monen järvišeuvun eläjän melkein jokapäiväni lempiruoka. Karjalaisien piäkalaššušvehkehinä ollah onket, pitkäšiimat, asruamet, niijen lisäkši vetonuotat, uistimet, verkot, ryšät.

Kaikista tunnetuin pyyvvyš – verkko – oli melkein joka karjalaisešša pereheššä. Ennein, konša verkkoja ei ollun šuatavissa, niitä kuvottih iče hamppurihmoista erikoisella puukävyllä. Tavallah joka perehellä oli oma pyyntipaikka. Kiintiellä nuotalla kalaššettih joukolla. Muinoisaikoina jokiloilla luajittih saporoja, kalua pyyvvettih asruamella.

Kalanpyyntih liittyy äijä primiettoja, tapoja ta monenmoisie uškomukšie. Niin, karjalaini ei lähten kalalla, kun lienöy hänellä vaštah aštun naini tyhjien šankkojen kera tahi “pahašilmäni” ihmini, kumpasella oli “paha šilmä”.

Kun lienöy kalalla lähtiessä tullun vaštah taikka vain näkyvih varis, ni še tiesi hyvyä kalalykkyö. Vain kun še vaštah tulija lienöy ollun muštašilmäni taikka muštatukkani ihmini, varšinki naini, ni elä vuota kalantuluo. Yhtä hoš pois myöššy.

Huomemekšella yritettih lähtie järvellä niin aikaseh, jotta kajehukšen šilmä ei kerkie nähä. Rahvaš uško, jotta još enšimmäini kevätkalaššuš oli hyvä, še lupasi kalaššušlykkyö koko kauvekši ta šen lisäkši hyvyä šatuo šinä vuotena.

“Enšimmäisen arttelikalaššukšen iellä luvettih lukuja leivän piällä, šiitä še leikattih niin monekši kappalehekši, kuin monta pyytäjyä oli arttelissa. Leivän kappalehet lykättih veteh šillä šamalla lepytellen vetehistä. Kiännyttih vejenisännän Ahtin puoleh šanoilla, jotta še auttais ta ajais kalua verkkoloih”. (Tiihvana Malini, kuullun tuatoltah, kerto Čolmošša)

Kalamieš kun šuau enšimmäiset kalah, joka kerran kun on kalalla, niin enšimmäistä kolmie kalua pitäy huavottua jo elävänä, jotta lähtöy vertä, ta šiitä pistyä kieli huavah niin, jotta mavun tuntou, niin šilloin ei voi kenkänä kajehtie eikä šilmätä šualista, vaikka kuin pahašilmäni katehuš kaččois. Ta kun kennih tulou kaččelomah kaloja, niin pitäy ičekšeh šanuo jotta:

Kultaset šiun kulmasi,
Šimaiset šiun šilmäsi,
Mesimalʼlʼa vyösi alla!

Niin še on šiitä parempi, še tulou vain šiunaukšekši, kun ken tahtonou kajehtie.

(Kivijärven Juakon-Iivanan leški)

Kalalykky parenou, kun “veteh viepi “lahjakši” tinanappie ta krustalie” ta lukou:

Täššä on lahjat lapšillaš,
Prosti, puhaš vesi,
Potarkkat pojillaš,
Kultani kuninkaš!
Ičelläš ikihyvyöt.

 

Karšikko Pyhällä Petrillä

Pois lähtiessä “oikieh käteh pyörähetäh”, ei kačota jälellähpäin.

Apajapaikoissa rikeneh šeiso karšikko – erikoini puu, mistä oli hakattu alaokšat. Šemmosella puulla oli erikoini taikavoima paikkallisih vesistöih. Karšikko omissettih kalaštajien šuojelijalla Pyhällä Petrillä.

Jokahisešta vejen antamašta lohešta karšittih kuušešta okša, luajittih karšikko. Keškipuuh karšittih, kun šuatih äijä kalua ni šiitä luajittih še karšikko šen kalan kunnivokši. Oli ennein monta karšikkuo monella apajalla!

Joka paikašša oli tapana lepytellä vetehistä – vejenisäntyä ta Pyhyä Petrie kuččumalla niitä verekšellä keitolla. Pyhä Petri kormeličča. Pyhyä Petrie ušotah olovan kalojen šuojelijana, šemmosena isäntänä, kumpasella on valta antua kalua pyytäjällä taikka olla antamatta.

Kun on pyyvvykšet järveššä, šanotah esimerkiksi: “Kun še Pyhä Petri nyt antais pruasniekakši kalua!”

Kun ruvetah šyömäh vaštašuatuja (tietyšti keitettyjä) kaloja, šanotah ušein: “Tule, Pyhä Petri kormeličča, verekšillä!”

Mimmoista kalua šyötih

Kalalajiloista karjalaiset šyötih ta nytki šyyvväh eniten ahventa, kiiskie, kuhua, haukie, šärkie, korpijaista, šäynyätä, lahnua, lohta, kuujua, matikkua, mujehta ta šiikua.

Lahna, lohi, šiika ta mujeh ennein käytih hyvin ta šuurin miärin kaupakšiki. Erikoini maineh oli karjalaisella mähnällä, mi oli šiijan ta mujehen šekamähnyä.

Kalua karjalaiset šyötih verekšenä, šuolasena, ahavoituna, kuivattuna šekä ruokah käytettih kalan makšua, mähnyä, maituo ta kalan rašvua. Nykyjäh monet kalan pyytäjät on opaššuttu šavuštamah kalua. Šeki on herkkuruokua, vaikka ei ihan perintehistä karjalaista. Tämä šavuššuštapa tuotih Karjalah valkovenäläiset 1950-luvulla, kun tultih meilä meččätöih.

Šilmähpistäjä piirreh vienalaisešša keittijöššä on runšaš kalan šyönti. Vienalaiset kylät ollah kalakkahien vesien rannoilla ta konša ei šyötäväkši ollun vereštä vejen vil’l’ua, otettih šuolakalua šuurista kalapuisista tahi keitettih rokkua kapakalašta. Joka atrivolla oli kalua. Mujehta käytettih enimmän, še kelpasi verekšenä, šuolattuna šekä kuivattuna. Šitä šyötih keittona ta kalakukkona.

Šuolamujehta varoin oli šuuret korvot, matalih korvoloih tahi kalanellikköih šuolattih lohta ta šiikua, monta muuta šuurta kalua šuolattih erikokosih korvoloih.

Kevätti

Vanhojen karjalaisien herkkuo on kevätti.

Kevätiksi parahittain kelpasi hauki ta ahven, kumpasie pyyvvettih aikaseh kevyällä. Kalat puhattih, hyväkši peštih, šuuret hauvit leikattih pienemmiksi paloiksi ta šuolattih korvoloih taikka puisih. Šiitä keitettih šuolarossola ta kuattih kylmänä kalojen piällä niin, jotta ne jiätih rossolan alla. Piällä pantih jykie paino (kivet) ta šiitä pantih piällä minih vuate, jotta kala-aštieh ei mäne ruhkua eikä piäššä kärpäset.

Kevättikorvoja moničči šäilytettih kala-aitoissa meččäpirttilöillä, missä kevätettih ta tuotih kotih vašta talvella hevoiskyyjillä. Myöhemmin, kun alko kulkie vierašta rahvašta ta ei šuattan jättyä mitänä kevätyšpaikalla, kevättikorvoja piettih lavošša taikka ulkoaitašša šyyšviluloih šuaten koškomatta.

Hyväššä šuolašša ta šuuren painon alla olijat kalat oltih kovat ta hyvänmakuset, vain niissä oli oma erikoini haju. Še haju ei merkinnyn hapannutta kalua, vain še oli juštih šen kevätin tunnuš.

Kevättie šyötih šuolaltah ruakana, livotettih ta keitettih, paissettih kalakukkuoki ta še oli vienankarjalaisien erikoini herkkukala.

Tavallisena karjalaisena ollešša voin ihan varmah šanuo, jotta vašta otettu korvošta kevättikala kuuman potakan, muššan leivän ta maijon kera on tosi makie.

Maisselkua, kun että uškone. Ei haju haittua. Šanotah, jotta hajušša kašvau, još olla jakšau.

Teksti: Valentina Karakina, Oma Mua 29.7.2020
Kuva: Margarita Kemppainen, Oma Mua, 29.7.2020

Lue nämäkin:

Tverinkarjalan kielioppi: pitän ruavon tuloš piäsi ilmah

Tverinkarjalan kielioppi: pitän ruavon tuloš piäsi ilmah

Irina Novak on tverinkarjalaini, Karjalan tietokeškukšen Kielen, kirjallisuon ta istorijan tietomieš šekä tutkimukšien ta oppikirjojen luatija. Heinäkuun alušša ilmešty Tverinkarjalan kielioppi. Tverinkarjalan kielioppi -kirja on painettu Karjalan tietokeškukšen...

Vanhat Suomen kartat löytyvät helpommin netistä

Vanhat Suomen kartat löytyvät helpommin netistä

Maanmittauslaitoksessa on toteutettu selvitys, jonka avulla Suomen vanhojen karttojen saatavuutta ja tiedonhakua on parannettu. Selvitystyön tuloksena koostettiin karttaluettelot, joista käy ilmi, mitä karttoja ja karttasarjoja on olemassa ja mistä ne löytyvät....

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.