#karjalankielielay
#karjalankielennedäli
#karjalansivistysseura
#karjalankielenpäivä
#uef
Suomessa vietetään karjalan kielen päivää 27. marraskuuta. Sen kunniaksi Itä-Suomen yliopiston, Karjalan Sivistysseuran ja Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksen väki sekä joukko Suomessa asuvia karjalaisia ja karjalan kielen aktivisteja ideoi karjalan kielen viikon Karjalan kieli eläy. Sitä vietetään 22.–28.11. karjalan kielestä iloiten.
Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla.
Šykyšy
Reeta Suvanto
Päivä ajau iltah šuate. Šykyšyllä pimie tulou ruttoh ta mieli juokšou joutovikkani. Pimie… Konša olin lapši mie varasin pimietä. Tuatto kyšy, jotta mintäh šie varajat, pimiehän on inehmisellä šuoja. Mečäššä konša tulou pimie, noušou kuutama taivahalla ta heittäy pimetön. Harvoin on tyyten pimietä, kuutama ta tähet loissetah taivahalla, kumottau valkieta, kylmyä valuo.
Tänäpiänä mie šuvaičen šykyšyö. En varaja, šylielen, otan yškähäni. Aika mänöy hil’l’akkaiseh, mieli ašettuu. Uinuou ta vuottau enšilunta. Ta konša enšilumi tulou, tulou valuo.
Vuuvenajjat
Eeva Manni
Mie suvaičen kaikkie vuuvenaigoi. Ne ollah kaikki omaluaduzet da sentäh mieldäkiinnittäjät. Keviällä luondo havaččuu talven jälgeh da muuttolinnut tullah tuas järelläh. Kezällä on äijä kukkaista, mečässä on kebie kulgie da linduloi on vesselä kačella.
Sygyzy on čoma, ku luonnossa on äijä värie. Silloin voi kačella, ku muuttolinnut keräyvytäh da lähtietäh iäreh. A loputoinda pimiekuuda mie en suvaiče. Ilmassonmuutos jatkanou pimiekuuda vielä ielleh.
Talvigi on čoma, ku on lunda. Suvi-Suomessa ei aivin ole lunda, da silloin tunduu, što pimiekuu jatkuu da jatkuu. A loppumatoin pimiekuugi piättyy vielä da roih kevät.
(Tämä kirjutus on kirjutettu Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssalla.)
Tuatan perehen evakkoh lähtemine
Aira Sumiloff
Gu tulis vie aigu, što ei voinua olis nikonzu, nikus, sanoi minun rodn’u, voinuveteruanu Ilmari Kosloff, putin mužikku.
Voinan aigu on jygiedy aigua kaikile ristikanzoile. Saldatat sojitah oman hengen iespäi rajan mollembil puolil. Muamat, mučoit, died’oit, buabat, vellet, sizäret da lapset varaččuloinnu kois vuotetah, tulougu saldattu järilleh elävänny.
Talvivoinan allus da enne voinua minun tuatan pereh eli Salmin Ylä-Uuksul pienes hierus, Seminkyläs, mis oli vaiku yheksä perehty. Babal oli sih aigah vuvvennu 1939 yksitostu lastu, vahnin tytär oli pikkarazennu lotannu da vahnin poigu saldattubrihannu. Tuatto da hänen kaksosvelli oldih läs 13-vuodizet brihačut, nuorimal poijal oli igiä vaiku nelli kuudu.
Talvikuun allus ristikanzat ellendettih putilleh, što koispäi pidäy pagoh voinan täh lähtie. Baba sobi nuaburin ker, što hyö lähtietäh samua matkua. Tulou talvikuun 3. päivy, da baba kaččou pihale. Häi ei näi nikus nuaburiloin tuldu. Häi sanou minun tuatale: “Mene, hyvä poigu, kaččomah, mindähbo ei ole tuldu talolois.” Tuatto kävyy, tulou järilleh da sanou: “ Mamma, kogo hierus ei ole nikedä!” Baba hämmästyy da sanou: “Vai on Maril välliä!”, häi gu oli ylen juumorantundoine ristikanzu.
Sit hänel tuli kiireh. Tiettäväine häi oli kai varrustannuh, midä pidäy keräle ottua: lämmiä sobua da syömisty kolmekse päiviä. Häi nostatti lapset, andoi heile syvvä, sanoi suurile pojille: ”Mengiä, hyvät brihačut, andamah žiivatoile vetty da heiniä.” Konzu poijat tuldih järilleh tanhuospäi, häi sanoi:” Kuldazet lapset, tulgua obrazan edeh, ristimmö silmät, gu kodi pidäy jättiä da lähtemmö mieron dorogale.”
Häi otti veziregyön da pani sih istumah pikkarazet lapset, kengi suuris lapsis seizoi jallaksil, kengi avvutti työndiä, kentah vieres kulgi. Ylen vilu siä oli da konzu hyö piästih baban endizen koin luo, sanoi baba: ”Mengiä, Aleksi da Fed’a, eččimäh midätahto lämmiä katettu.” Hyö mendih da otettih vaiku hevon ribuodjualan, gu hyö ei ruohtittu ottua parembastu katettu. Tata oli ottanuh vie oman siästöponangi, mi hänel oli sie, da oli hänele ylen tärgei, gu hänele diädö oli sen andanuh.
Hyö käveltih kaikkiedah kolme kilomertii da tuldih suurele dorogale. Sie ei enämbiä olluh nikedä muudu, vaigu saldattoi. Eräs heis sanoi babale: “Mindähbo oletto tiä, ei nikedä siviil’urahvastu sua olla tiä enämbiä!” Baba vastai: “A täs olemmo, emmo muudu voi!” Saldattu azetutti gruzoviekan da kiännytti sen Pitkährandah järilleh. Baba piäzi kabinkah kolmen pikkarazen ker, toizet lapset oldih laval. Kaksitostu kilometrii oli matkua.
Hyö piästih Pitkährandah, sie oli vie vähäine muidugi siviil’urahvastu, kaikkiedah läs 500 hengie. Hyö nostih jälgimäzeh junah, kudai lähti iäres, ei jiädy voinan jalgoih.
Sygyzys lyydin murdehel
Jurij Pahomov
Sygyz’ om ruadaig.
Sygyzyl derein’as ristikanzad äj ruataze.
Olen Kujärvespiä, i meiden perehel om kaikeniččimad ruadod. Sanelen teile, miččed.
Sygyzyl myö keraziim mecas muar’uud: must’uud, buolad, garbalt.
Ve keraziim gribuud da sien’t.
Gribuud siid kodiš keitiim da kuivatiim, a sien’t, omad sien’t (vahalaukuud), suolatiim tauveks.
Täl sygyzyl mecas olii enamb omad sien’t ku rugižsien’t da lepp’sien’t.
Ymbri meiden vahnad kodid om peld, kus kazvatam kartoškad, laukkad da toižiid kazvoksiid.
Sygyzyl kaivuum kaiken kartoškan da paniim kuarznaha kodin ale tauveks. Siädiim konservad kazviksiiš.
Meil om oma veneh.
Proiden vuoden kezal vävy kohendž meiden vahnan venehen. Nygy voim kalastada därvel da d’o suaim haugiid da ahveniid.
Kaiken tauven aigan veneh pidelem vahnan kodin al kuarznas.
Sygyzyl pidab ehtida siäta kaiked ruadod ende lunt da vilud aigad.
