Uutiset

Aarteita kadonneesta Suistamon museosta – Shemeikan savupirtissä kävivät niin tukkijätkät kuin professoritkin

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 5.7.2022
Asiasanat: Suistamo

Terveh! ”Arkiston kätköistä” tänään: Rajan taakse jääneestä Suistamon museosta säilyneet rahalipas ja vieraskirja kertovat oman aikansa virtauksista, mutta toisaalta myös monipuolisesta kiinnostuksesta karjalaisuutta ja sen vaalimista kohtaan.

Arkistotyö on edistynyt viime viikkoina mukavasti. Vastaan on tullut paljon kiinnostavia asiakirjoja, esineitä – ja paljon pölyä. Aivastelulle ei ole välillä melkein tullut loppua, mutta se ei ole työntekoa kuitenkaan hidastanut. Mielenkiintoiset löydöt pitävät työn mielekkäänä. Yksi niistä osui käteeni jo muutama viikko sitten, kun arkiston ylähyllyltä tuli vastaan tummanpunainen metallipurkki, jonka sisällä kilisee kolikoita. Kanteen liimatussa tarrassa lukee ”Aikuisilta 1 markka.” Jonnekin on siis vaadittu pieni pääsymaksu, mutta mihin? Asiaa valotti heti pohjaan kiinnitetty lappu, josta selviää purkin alkuperä:

”Tämä on ainoa perintö ja sotakorvaus Suistamolle jääneestä KSS:n museosta.”

Kyseessä on siis museoon kuulunut pääsymaksulipas, mutta toisin kuin lappu ilmoittaa, se ei onneksi ole täysin ainoa perintö. Seuran arkistosta löytyi sittemmin myös kyseisen museon eli Shemeikan pirtin vieraskirja! Sen etusivulta selviää, että Karjalan Sivistysseuran tuella perustettu museo on avattu Suistamolle kevätkesällä 1930, ja iso mustanruskeakantinen vieraskirja on taas ”hankittu kesällä 1930”. Kirjailija Iivo Härkösen laatima perusteellinen esipuhe avaa museon perustamisen taustalla vallinneita olosuhteita: ennen museon avaamista kyseinen savupirtti, joka perimätiedon mukaan oli rakennettu Shemeikan kylään jo vuonna 1761, olisi haluttu siirtää toiselle paikkakunnalle, mutta suunnitelma estyi rahoituksen puutteessa. Niinpä pirtti jäi alkuperäiselle paikalleen Shemeikan kylään, josta se sitten siirrettiin Suistamon kirkonkylään paikallismuseoksi.

Ruskea laatikko, jossa on lappu kyljessä jossa on tekstiä

Luonnollisesti museoon kuului pirttirakennuksen lisäksi myös esineistöä, josta Iivo Härkönen mainitsee vieraskirjan esipuheessa, että museossa oli mm. ”käsin käytettävä jauhinkivilaitos, yhdestä puusta tehty pirtinpöytä ja muutamia pienempiä esineitä.” Myös itse vieraskirja vilahtaa Härkösen lyhyessä matkakertomuksessa museoon:

”Mutta kirjoittakaamme nimemme tämän vanhan metsämieslinnan päiväkirjaan pirtinpuolen pöydän päässä […].” (kirj. 1933, julk. Karjalan Heimossa 1998/11–12)

Iivo Härkösen ohjeistusta ovat noudattaneet muutkin, sillä vieraskirjan perusteella museolla ei ole ollut pulaa kävijöistä. Koko toiminta-ajalta (elokuusta 1930 maaliskuuhun 1940) löytyy lähes päivittäin vierailijoita. Myös kaikki kansanluokat ja mitä erinäisimmät ammatit vaikuttavat olevan edustettuina: on taiteilijoita, työmiehiä, professoreita, autonajajia, opettajattaria, jätkiä, maanviljelijöitä ja koululaisia. Pääosin vieraat ovat olleet Suistamon lähialueilta, kuten Korpiselästä, Ruskealasta ja Soanlahdelta, mutta myös suuremmista kaupungeista, kuten Viipurista ja Helsingistä, jopa New Yorkista. Museolla on siis ollut vetovoimaa laajoihin kansanryhmiin suuremmallakin säteellä. Kiinnostuksen taustalla lienee ollut ajalle ominainen viehätys Kalevalaan ja runonlauluperinteeseen: vieraskirjasta löytyy esimerkiksi merkintä, että 5. joulukuuta 1930 museossa on vieraillut ”Suistamon alakansakouluseminaarin I lk.: 30 oppilasta Kalevalatunnilla”.

Musta vihko ja ruskea laatikko pöydällä

Aivan ensimmäisenä nimensä vieraskirjaan on kirjoittanut E. N. Setälä 16. elokuuta 1930. Arvokseen hän on merkinnyt ”Turun yliopiston kansleri”, vaikka suuri yleisö muistaa hänet yleensä paremmin Helsingin yliopiston suomen kielen professorina. Muita nimekkäitä vieraita ovat olleet mm. kansanrunouden tutkija Martti Haavio sekä kansanedustaja Antti Rantamaa, joista jälkimmäinen kävi museossa joulukuussa 1939.

Kuten hyvin tiedämme, edellä mainittu vuosi on painunut historiankirjoihin niin Suomessa kuin maailmalla, mikä näkyy myös museon vieraskirjassa. Lokakuusta alkaen kävijälistoissa voi nimittäin havaita merkittävän muutoksen, sillä pääosin kaikki vierailijat ovat sotilaita. Talvisodan alettua museovieraita oli luonnollisesti vähän, ja hekin enimmäkseen vain sotaväestä. Viimeisinä museonkävijöinä 15. maaliskuuta 1940 ovat nimensä vieraskirjaan kirjoittaneet reservi-insinööriluutnantti Volmar Winberg sekä reservin alikersantti Heikki Mäenpää. He ovat tuoneet vieraskirjan Moskovan rauhan rajan yli Suomeen, tai ainakin näin kertoo kirjan välistä löytyvä lappu, joka on kylläkin lisätty sinne huomattavasti myöhemmin.

Vieraskirjan aukeama jossa on paljon tekstiä

Savupirtin surkea kohtalo sodan karuissa olosuhteissa ei liene yllätys: museorakennus tuhoutui tulipalossa, mutta suurin osa sen esineistöstä ehdittiin pelastaa ja kuljettaa uuden rajan toiselle puolelle evakkokuormissa. Jatkosodan alkaminen esti kuitenkin museoesineiden päätymisen turvaan, ja rauhaa solmittaessa kesällä 1945 kävi ilmi, että tavarat olivat sodan aikana kulkeutuneet takaisin Suistamolle ja nyt lopullisesti tuhoutuneet siellä. Näin ollen – lukuun ottamatta muutamaa muuta esinettä – rahalipas ja vieraskirja ovat tiettävästi Shemeikan pirtin ainoat jäljelle jääneet esineet. Kuitenkin myös se vähä sopisi nykyisin itsessään museoon: rahalipas markkoineen ja vieraskirja lukuisine nimineen kertovat omaa tarinaansa ajasta ja paikasta, jotka ovat kadonneet. Mikä ei kuitenkaan ole kadonnut, on karjalaisuus. Sitähän Shemeikan pirtti ensisijaisesti edusti kaikkien kymmenen toimintavuotensa aikana, jolloin se ehti toimia paikallisen kulttuurin näkyväksi tuojana niin paikallisväelle kuin myös kaukaisemmille vierailijoille. Iivo Härkönen kuvaa pirtin tunnelmaa vuonna 1933 kirjoittamassaan artikkelissa runolliseen tyyliin:

”Vanha, heti muinaishenkeen vetävä savupirtti avautuu eteemme ja me astumme sen leveitä, hirsistä halkaistuja lattiapalkkeja. Pienet, matalalla olevat ikkunat antavat niukkaa, mutta sitä runonhämyisempää valoa.” (KH 1998/11–12)

Shemeikan pirtistä jääneet aarteet jatkavat museon tarinaa, ja ehkäpä nämä aikanaan käyttötavaroina palvelleet lipas ja vieraskirja päätyvät itsekin vielä jonain päivänä museoon. Siellä ne todistavat oman aikansa keskeisistä ajatuksista ja suuntauksista sekä kiinnostuksesta karjalaisuutta kohtaan, mutta myöskin ajattomasti siitä, miten kaikille kuuluu mahdollisuus tutustua kulttuureihin ja niiden piirteisiin riippumatta arvonimestä, ammatista tai muusta.

Marie Mäkinen on Karjalan Sivistysseuran korkeakouluharjoittelija kesällä 2022. Hän järjestää seuran arkistoa ja kirjoittaa Uudisčuppuun lyhyitä blogikirjoituksia kiinnostavista arkistolöydöistä.

Lähteet:

”1930-luvun maalaiskuvia Raja-Karjalasta: Iivo Härkösen mukana linja-autoretkellä Suistamolla ja Suojärvellä” (kirjoitettu 1933, julkaistu Karjalan Heimossa 1998/11–12)

Sakari Vuoristo: Suvulta suvulle II. Wienan Karjalaisten Liiton / Karjalan Sivistysseuran historiaa vv. 1906–1996.

Lue nämäkin:

Viikon 39 karjalankieliset radiouutiset Yle Areenassa

Viikon 39 karjalankieliset radiouutiset Yle Areenassa

Helsingin käräjäoikeudessa on alkanut tällä viikolla poikkeuksellinen oikeudenkäynti, jossa arvioidaan sika-influenssa-rokotteen ja narkolepsian syy-yhteyttä seitsemän sairastuneen osalta. Kuluttajien luottamus talouteen saavutti syyskuussa jälleen uuden pohjalukeman,...

Uusi Pieni suomi-karjala sanakirja vapaasti saatavilla

Uusi Pieni suomi-karjala sanakirja vapaasti saatavilla

Karjalan Sivistysseuran pääsivuilla on julkaistu Oppimateriaalit-osiossa uusi Pieni suomi-karjala sanakirja. Sanakirjan ovat laatineet Euroopan kielten päivän 26.9. innoittamana Olga Karlova, Katerina Paalamo ja Natalia Giloeva. Sanakirjassa karjalan eri murteet on...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.