Oma Mua -lehten toimittajat piettih kiännösseminuaru Anuksen piirin Alavozes da Videles heinykuun puolivälis. Karjalua maltajat rahvas kiännettih tekstu kylyh nähte ven’an kelespäi karjalah.
Kiännämmö yhtes -projektu, kuduan on kannatannuh Karjalan Sivistysseuru, jatkuu. Kiännösseminuaroin tarkoituksennu on opastua karjalazii kirjuttamah da kiändämäh karjalakse oigieh. “Oman Muan” toimittajatgi eri kylien karjalazienke paistes da yhtes kiändäjes tekstoi suajah uuttu kielineruo.
Täl kerdua kiännettäväkse vallittih tekstan palaine karjalazen tutkijan L’udmila Ivanovan Kyly: karjalaizien tavat da uskomukset, rahvahan meditsiinu da ižändät -kniigaspäi. Aihe rodih mieldy myö kiändäjile – kudaibo karjalaine ei suvaiče kylyy. Tekstu ozuttihes kiändäjile vaigiettavakse, sendäh ku se on kirjutettu tiedomiehien kielel. Sanommo, oli vaigei kiändiä регламентирован-sana – naizet piätettih käyttiä reglamentiiruittu-laihinsanua. Ei mustoitettu naizet karjalakse пора-sanuagi, sanottih sidä “nahkan loukokse”.
Videleläzet L’ubov’ Bogdanova, Galina Glušakova, Natalja Levašova, L’udmila Makovskaja, Ol’ga Ivanova (hurualpäi oigiele).
Enne tekstan kiännändiä, naizil pidi kiändiä da kirjuttua karjalakse erähät sanat da virkehet. Ei kaikin tietty, kuibo pidäs kirjuttua karjalakse Щ- da Ц- kirjaimet – avukse roittih karjalan kielen sanakniigat.
Alavozes seminuaru piettih kul’tuurutaloin kirjastos. Muamankieldy maltajat naizet nerokkahasti kiännettih tekstan enzimäine oza. Naizet ičegi saneltihgi äijy mieldykiinittäjiä endizes elaijas – karjalazien perindölöis da pruazniekois.
Tekstan toine oza kiännettih videleläzet naizet, kuduat kerävyttih Videlelen školan kirjas toh. Naizet ylen ruttoh kiännettih kai da vie kyzyttih kiännettäväkse midägi karjalan kieles ven’ah. Tekstu lövvettih kerras – “Oman Muan” tuorehes noumeras oli videleläzen Galina Ol’kinan työnnetty suarnu.
Painammo alavozelazien da videläzien kiännetyn tekstan.
Kylyh käyndy
Karjalazien kylyhkäyndy oli kovah reglamentiiruittu da sih kuului äijy kielduo.
Karjalazet novvettih siändyö, ku kaikil ristittyzil pidäy pestäkseh kolmeh vuoroh, “kolmeh löylyh”. “Nelländeh löylyh” jo tuldih kylynižändät, kudualoi karjalazet kunnivoittih da varattih tabavuttua.
Lämmitettih kyly puaksumbi neidizet libo naizet. Rikkahembis talolois sen ruadoi kazakku-naine – piika. Kuni kyly lämbii, naizet nieglottih. Onnuako, sidä ruattih ei petties: kylyh Synnynmuanaigua käydih tiij ustamah omua ozua tulien vuvven aij akse. Uskottih, ku nieglomine da kudomine pitkendettih igälangu. Äijien rahvahien mifolougieloin mugah “elaij an langua” kuvotah eriluaduzet henget, karjalazil sidä ruadoi Kegri-jumal.
Kezäl mustua kylyy zavodittih lämmittiä kolmen čuasun aigah, talvel vie aij embi, toiči ihan huondekses, gu kaikil pidi ehtie pestäkseh enne päivänlaskuu. Jälles kylyn lämmitändiä, sidä viluškoitettih, gu savu lähtis.
Lämmitettih kyly puaksumbi koivuhalgoloil, net annettihgi paras löyly dai enämbän lämmiä. Leppy sežo pädi suaha hyviä löylyy. Erähien tiedoloin mugah, pedäihallot da kai pihkurungot ei päitty, sentäh gu niilöis tuli kylyh kargei löyly. Ollahgi toizet mielet, sanommo, Pyhäjärven lyydiläzil. Luadogan Karjalas da Siämärvel kylypuuloikse piettih halgoloi ihan ei korgielois kazvajes kuivanuzis pedäjis. Moizien halgoloin käyttämizeh nähte kirjuttigi Elias Lönnrot. Viriteksekse puaksuh otettih tulipalos jiännyzii kegälehii.
Kuni kyly lämbii, pualičoile da seinile levitettih da riputettih ruadosovat, räkki da savu ajettih niis täilöi.
Eriže sanottih, gu kylyh ei sua tuvva vetty kylypäiviä vaste libo myöhä ehtäl. Eiga kylynižändät da vienižändät tabavutah: sit pezendyaij al hyö sevoitetah tukat, ga sit net pidäy keritä. Uskottih, ku tukis on ristikanzan vägi, vikse sentäh niih oligi työtty kylynižändien taba.
Jälles lämmitändiä kyly myönnytettih da hyväzesti pestih, yhteltiedy pestih (libo pyhkittih märräl vastal) nogi seinis laučoin da pualičoin piäl.
Erähien tiedoloin mugah enzimäzinny mendih pezemähes neidizet, sit naizet lapsienke, heijän jälles – miehet. Puaksumbihäi kylyh enzimäzenny mendih mužikat. Lämmäl vuvvenaij al hyö mendih kylyh pal’l’ahin jalloin alussovis. Gu liennöy olluh täidy, sit sovat kiättih muurin da puištettih hiilavan kivikön piäl: vai räčkeh kuului.
Pienis perehis kylyh käydih kaikin yhtes: mužikat, naizet, lapset. Sih niškoi sanottih rahvas dai kirjutti Samuli Paulaharju omis matkukirjutuksis Karjalua myöte 1907-1908. Sidä merkittihgi rahvahan perindölöin keriäjät tutkij at Karjalan mual: “Pienyössäh lapset ei huij usteltuhes, bes’odois da kižois hyö ollah yhtes dai nähtäh kai. Kylys, kunne kävväh kaikin – omat, vierahat, mužikat, naizet, neidizet, brihat – hyögi sie. Kai hyö nähtäh, kai tietäh da iče roijah moizikse.”
Kylyh tulduu, kastettih piä vilul viel, sit havvottih vastu hiilavas vies (toiči se oli valmistettu ennepäi), a sit päčil, kunne lykättih löylyy. Kezäl voi zavodie kylbiekseh tuorehel vastal, kudai enne kastettih järves. Laudazile toiči pandih olgie libo heiniä.
Kylys enimite kylbiettihes, eibo pestyhes, sentäh gu oli vaigei lämmittiä sen verdu vetty kivien vuoh. Vahnat mužikat kylbiettihes hätkembän, nuorembat vuotettih omua vuoruo alalaučal. Suvaittih hiilavua löylyy. Konzu vastu kuivi hiilavas löylys, se kastettih vies.
Kylbiettihes äij y kerdua, välil käydih kylyn senčoih huogavumah libo käydih kezoile. Konzu lämmittih da kylbiettihes, nahkas avavuttih “loukkozet”, kudamis lähtiettih kai lijat da revut, kai rungu sai vetty, kudai puhtisti da nuoristutti rungan. Kezoidu kylbemine vilus vies andoi inehmizel tervehytty.
On otettu L’udmila Ivanovan kniigaspäi “Karjalaine kyly: tavat, uskomukset, rahvahan meditsiinu da ižändät”.
Teksti: Elina Potapova, Oma Mua 11.8.2021
Foto: Uljana Tikkanen, Oma Mua 11.8.2021
