Artikkelit

Ruskettunut hymyilevä viiksekäs mies aurinkolaseissa kaata teetä pöydän äärellä. Pöydällä on kahvileipää.i

Aleksandr Bel’akov: “En ole konšana peittän omie juurija”

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 31.8.2021
Asiasanat: Tver

Tänä kešänä mie tutuššuin Aleksandr Bel’akovih Tverin alovehen Glazkovo-kyläštä. Aleksandr on tverinkarjalaini, muamonkielen pakasija, puušeppä, karjalaisien toimenpitojen aktiivini ošallistuja.

Karjalan kieli on lähisempi

Aleksandr Bel’akov on šyntyn 27. oraškuuta 1954 Kalininin alovehen Maksuatihan piirin Jasen’- pos’olkašša. Še oli mečänhakkuajien monikanšallini pos’olka. Nykyjäh šiinä ei ole eläjie, Jasen’ on hylätty.

– Vuotena 1960 myö šiirtymä elämäh Maksuatihan piirin Velikoje Selo -kyläh, missä eli miun ämmö muamon puolešta, Mašaämmö. Miun vanhemmat ruattih kolhosissa. Muamoni Klavdija Nikolajevna Baburina ruato lypšäjänä, a tuatto Vasilii Vasiljevič Bel’akov oli paimenena. Molommat oltih tverinkarjalaiset ta aina paistih omalla kielellä. Juuri karjalakši mieki rupesin iäntämäh enšimmäisie šanoja. Miula oli veikko ta kolme čikkuo. Nykyjäh elošša on kakši čikkuo, kertou Aleksandr Bel’akov.

Aleksandrin tuatto iče luati kärryjä ta rekijä. Muamo ušein paisto kalittoja, eri piiraita, leipyä. Šamoin Klavdija Nikolajevna mahto keittyä osraolutta.

– Myö ijättimä osrua ta jauhottima šitä jauhinkivellä. Muamo lisäsi osranjauhoh humalaheinyä ta keitti olutta. Talvekši muamo varušti kalakeittuo ta hapanta rahkua, muistelou miun pakinakaveri.

Velikoje Selo -kyläššä oli noin 60 taluo. Šuurin oša eläjistä oli karjalaisie. Karjalaini pakina kuulu pihalla, kaupoissa ta paikallisešša nuorisoklubissa. Elämä oli rauhallini, ka šamah aikah monenmoini. Päivät ei oltu ikävie – šekä aikuhisilla jotta lapšilla aina löyty mitä ruatua.

– Kešäloman aikana päivällä myö, lapšet, auttoma aikuhisie: kulettima rehuo rehuhautah, issuttima ta kuokkima potakkua, korjasima šatuo, auttoma muamuo fermissä, aikuhisien kera keräsimä marjua ta šientä. Kylän joka talošša piettih lehmyä, lampahie tahi kosua. Kešäiltoina myö lepäsimä: uima Tihvinkajovešša, pyytimä kalua, šanelou Aleksandr Vasiljevič.

Velikoje Selo -kyläššä ei ollun kouluo. Aleksandr kävi Trestna-kylän koulušša, kumpani oli noin kilometrin piäššä Velikoje Selo -kyläštä. Aleksandr Vasiljevič kertou, jotta luokašša oli noin 30 opaštujua, kumpasista šuurin oša oli karjalaisie. Još lapšien joukošša ei ollun venäläisie yštävie, koululaiset paistih keškenäh omalla kielellä.

– Lapšuošta alkuan karjalan kieli on aina ollun miula lähisempi, koroštau miun pakinakaveri.

Kahekšannen luokan jälkeh Aleksandr Bel’akov läksi Kalininih. Hiän opaštu opistošša putkimiehekši, ka ei ruatan ammatin mukah.

Opaštujana ollešša Aleksandr rikeneh kävi Trestna-kylän klubissa. Erähänä päivänä vuotena 1973 hiän huomasi šiinä kolme tuntomatointa tyttyö. Yksi heistä, Galina, tuli tverinkarjalaisen miehen naisekši vuotena 1975.

– Miun naini on venäläini, ka hiän tietäy eryähie šanoja ta virkkehie karjalan kielellä. Hänen kotikyläššä eli karjalaisie perehie.

Opiston jälkeh Aleksandr Vasiljevič ruato pannuhuonehešša – luati kattiloja. Myöhemmin perehen kera mieš läksi pohjoseh, Mončegorskih. Murmanskin alovehella hiän ruato geologina 21 vuotta. Heijän prikati porasi reikie koko Kuolan niemimuata myöten.

Muamonkieli ei unohu

Ajan mukah Aleksandrie rupesi vetämäh kotimuah ta Bel’akovien pereh myöšty Tverin alovehella.

Aleksandr Vasiljevič ta Galina Aleksejevna ollah eläkeläiset. Tverissä eletäh heijän poika ta punukka. Iče pariskunta eläy Kalininin piirin Tvertsa-joven rannalla šijoutujašša Glazkovo-kyläššä.

Valkoinen puinen keinuhevonen

Jo kymmenen vuotta Aleksandr Vasiljevič harraštau puušepän ammattie.

Jo kymmenen vuotta Aleksandr Vasiljevič on harraštan puušepän ammattie, kummaista hiän opaštu iče. Muasterilla on oma työpaja. Hiän mielelläh ottau ošua karjalaisih jarmankkoih ta näyttelyih.

– Luajin kukkasie, huonehkaluja, keitinpirtinvehkehie ta kaikkie, mi tulou mieleh. Käytän kuvijošahua ta šorvie – šorvuan, šahuan, vuolen. Toičči valmissan esinehie kylän eläjien tilaukšien mukah, toičči lahjotan mitänih.

 

Lisäkši Aleksandr Vasiljevič aktiivisešti ottau ošua karjalan kieleh ta kulttuurih liittyjih tilaisukših.

– Ennein pandemijua kävin karjalan kielen kurššiloilla noin viisi vuotta. Tuntija alkajie varoin piti Irina Stroganova, a jatkajilla – L’udmila Gromova. Tykkäsin L’udmila Georgijevnan tuntija, šentäh kun meilä oli äijän mahollisukšie paissa omalla kielellä.

Aleksandr Bel’akov on Karielan koivune -kuoron innokaš ošallistuja jo kuuši vuotta. Hiän käypi melkein joka harjottelušša. Mieš mielelläh viettäy aikua artistojen kera jutellešša karjalan kielellä ta auttuas’s’a heitä kiäntyä lauluja.

– Koissa ollešša pakajan karjalakši Galinan ta äšen kiššojen ta koiran kera. Još mie tiijän, jotta ihmini ošuau karjalan kieltä, niin mie aina pakajan hänen kera karjalakši. Valitettavašti šemmosien tuttavien luku vähenöy. Kešäkši Glazkovoh tulou miun entini luokkatoveri. Hiän kieltäytyy pakajamašta omalla kielellä, šentäh kun “hiän on unohtan kaiken”. Mie en moiti häntä, ka iče ušon, jotta muamonkieli ei unohu. En ole konšana peittän omie juurija enkä omua kieltä. Haluosin, jotta kieli eläis, kuuluis ta šäilyis.

Teksti: Irina Zaitseva, Oma Mua 25.8.2021
Foto: A. Bel’akovin arhiiva

Lue nämäkin:

Karjalaisen perehen rakenneh ta šen jäšenet

Karjalaisen perehen rakenneh ta šen jäšenet

Alku Huomenekšen kulkou kuuvvella jalalla, päivän kahella jalalla, illan kolmella jalalla. (Imehnini: lapšena skammissa (reikästuulašša) kävelöy ta vanhana šauvan keralla) Akonlakši Karjalaisen perehen elämäštä Karjalan šuuret perehet elettih tavallisešti šovušša....

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.