Kaksikymmenyheksävuodehine, Videlen kyläh rodivunnuh karjalaine neičyt syvyskuus algajen hivuou omua virguporrastu Moskovas Ven’an kuulužimas tiijonkandazes biznesškolas “Skolkovo”. Kui häi sinne puutui, midä ruadau da kui naizen elokseh pujoittuu karjalan kieli? “Oman Muan” sivuloil ezmästy kerdua on Ruokosken Kužoin kylästy hinnastai, toimittai Aleksandra Kornilova.
–Moskovan Skolkovo-johtamisškola on kuulužu kohtu Ven’an piälinnas. Karjalazii dai muite Karjalaspäi lähtenyzii sie onnuako äijii ei ole. Vai on? Kuibo sinä puutuit sinne da midä ruat? Oligo se huaveh vai oza nenga vedi?
– Syvyskuul Skolkovo-johtamisškolale rodih viizitostu vuottu, ga mennyöh kezässäh minä en ni huaveilluh ruadua täs. Muga, oza vedi. Opastuksien kauti olen lehtimies, lopin Piiterin valdivonyliopiston. Tahtoin jiähä elämäh pohjazeh piälinnah, se minule on lähembi. Ga minun ukkuo (häi on Ven’an tutkindokomitietan ruadai) työttih ruadoh Moskovah, sit pidigi mollettiloil muuttua eländykohtu. Enne Skolkovuo ruavoin Večern’aja Moskva-lehtes da Sputnik-kanzoinvälizes infoagentstvas.
Lehtimiehenny algain ruadua vie ezmäzel vuozikursal opastujes. Minun virgupordahat Moskovas nostih aiga terväh, ainos ruavoin suurel rakkahuol, toiči yössäh pidi ruadokohtas olla da ilmai lomii. Vuvvennu 2021 allus minä “paloin”, dieluo oli psihologossah. Piätin heittiä lehtimiehen ruavon. Huogaitin omua iččiedäni, kävyimmö ukonke Karjalan Lunkulasuarel. Sit Moskovah tulduu rubein eččimäh uuttu ruaduo da kilvoin kauti piäzin Skolkovoh. En varannuh nihty, rahvas oldih hyväntahtozet, muailmu ihan uuzi.
Minun uuzi virgu on ilmoihpiästäi toimittai. Ruan tekstoinke endizen jytyi, vai teemat ollah jo toizenmoizet: biznessu, tiedo, opastus. Pahoi uudizii enämbiä en luve dai maguamah rubein parembi. Toimittelin kirjutuksii moizih teemoih, kui IT-alan ruadajat kehitetäh omii neroloi, ku pyzyö aijantazol, mittumat industrietroijah käytös tulies aijas, kulleh biznessu da sotsiualine ala ollah yhtevyksis.
Midä koskou karjalazii täs kohtas, en malta sanuo juuri oigieh, vai tiijän, ku digitualizen muuttumizen da tehnolougizien innovatsieloin departamentua, kus minä ruan, johtau petroskoilaine, Petroskoin yliopiston loppenuh Anatolii Stojanovskii. Voin ližätä sengi, ku vuvvennu 1997 häi kehitteli Oma Mua -lehten saitua.
– Sanele omis karjalazis juuris. Tiijän, ku sinun died’oi da minun tuatto ollah yhty kyliä – Ruokoskie. Toinah olemmo sinunke sugulazet, minun buaboin da sinun died’oin sugunimi oli Šalgujevat.
– Rodivuin da kazvoin Videleh. Kaksi kerdua minul puutui kävvä Ruokoskeh, kunne Kužoin kyläzeh rodivui minun died’oi muaman puoles Šalgujev P’otr Ivanovič. Kužoin huutoru seizoi kaijan koskijoven rannoil, ihan korves. Ylen vägevy kohtu se on, vältämättäh vie sinne lähten.
Buaboi Aleksandra Stepanovna (neidizenny Saveljeva) oli Kukoinvuaran kyliä. Hänen pereh pandih kulakoikse. Vuvvennu 1937, konzu buaboi oli vie puolivuodehizennu, hänen tuattuadah da diädölöi – St’opanua, Pekkuo da Paušii – otettih kiini da vuvvennu 1938 ammuttih Sandarmohas. Nygöi vai sil kohtal azuttuh muštopaččahah minule jiäbi kaččuo…
Minun buaboi da died’oi mendih yhteh vuvvennu 1959. Ezmäi elettih Ruokoskel, sit Koivuselläl, jällečel jo Videles. Kazvatettih nelli poigua da yhten tyttären, minun muamorukan. Vuvvennu 2010 buaboidu ei rodinuh, ylen igävöičemmö händy.
Konzu kävyn Videleh died’oilluo, suurin kodvin kačon seinäh riputettuloi pruavobuaboloin da pruavodied’oloin fotokuvii – Saveljevien Stepan Mihailovičan da Tatjana Jegorovnan, Šalgujevien Ivan Pavlovičan da Jekaterina Andrejevnan. Opin smiettie heijän iänilöi da paginoi, kui hyö käveltih da ruattih.
Karjalazii minun rovus on enimistö, ga on muudugi kanzua. Sanommo, buaboi tuatan puoles oli bolguarielaine, Poltavah rodivunnuh. Hänen tuattah Štengelov Ivan Petrovič oli Petrovkakyläspäi, Ukrainan Zaporožjespäi. A died’oi tuatan puolespäi, Kornilov Vladimir F’odorovič, oli karjalaine. Paša-buaboidu minä ylen hyvin mustan.
Minun sugupuus täkse päiviä on läs sadua kahtukymmendy nimie. Meinuan erähii vie käzil kirjutettuloi kirjutuksii panna tiedokoneheh, pidäy ližäkse eččie tiedoloi arhiivas da digitoija vahnat kuvat. Meijän suuren perehen histouriedu tutki buaban sevoittaren akku Zoja Saveljeva, tundiettu Karjalas ristikanzu. Hänen tyttäreh Jelena hyväl mielel andoi meijän talteh oman rovun sugupuun. Hinnastan tädä ylen äijäl. Joga uuzi tiedo ihaškoittau minuu kyynälissäh, tahton vie syvembäl tutkie omua suguu.
– Sinä olet ilmoihpiästäi toimittai. Vikse äijän ruat tiedoloin da tekstoinke. Olis mieli tiijustua karjalazes ristikanzas, kudai ei rua karjalan kielenke da kudamale se kieli ei ole ammattiala, midä ajattelet karjalan kieleh nähte? Kus sinä sidä kuulet da näet, kui puaksuh. Karjalan kieli koulou vai jiäbi hengih?
– Karjalakse paistih dai paistah minun omat. Meile opastettih karjalua alguškolas, vahnembis kluasois oli jo suomen kieli. Hyvin mustan, kui Vladimir Brendojevan mustelendufestivualis luvin Soita, veikko -runon da sain kaččojien mieldymyksen palkindon. Täh minuu varusti suomen kielen opastai Raisa Kudžijeva. Kahteh kerdah yhtyin karjalankielizih školaspektakliloih. Parahat aijat oldih!
Nygöi kuulen karjalua Videleh kävves da puaksumbi died’oin kois. Äijän midä ellendän, ga paista en voi, ei tävvy sanastuo. En rubie peittämäh: sen periä minul on huigei. Tulou paista died’oinke ven’akse. Kusto sie muston tagan ollah karjalazet sanat, toiči kielen n’okal ičepäiviidäh tullah. Ukko ezmäi kummeksi, nygöi jo harjavui.
Tahton, ku karjala elis da ei jiäs vai minun ezi-ižien kielekse. Tahton minägi opastua sih omii tulijoi lapsii. Ga tahtuo vai on vähä. Pidäy kuito omas ičes allata. Kaččelen sotsiuallizii verkoloi, vk.com-verkon kielijoukkoloi. Huomain, ku internetas voibi löydiä sana- da opastundukniigat, pajot, suarnat, hyvät videot da audiot.
Minul karjalah opastujes ei tävvy strateigiedu da sistiemua. Pidäy olla auttai da opastai, kudai tiedäs minun maltot da tarbehet, kohendas iändämisty. Moskovas minä ečin, ga en löydänyh karjalan kielen opastajii, himoitti opastuo elävälleh, kävvä kursiloile. Šansu oli pieni, ga yksikai opin eččie. Nygöi meinuan eččie opastajua Karjalas da opastuo online.
Midä iče ruan? Luven iäneh karjalankielizii suarnoi, kačon “Viestit-Karjalua”, hozi kaikkie en ellendä. Mielihyväl kačon Karjalan Kielen Koin da Kieliresursukeskuksen uudizii YouTube:s, dokumentuallizii kinoloi Karjalah nähte.
– Kaččelin sinun play-listan. Sie on Ilmu-joukon pajoloi. Suvaičetgo mostu muuzikkua? Kui sinä smietit, voisgo karjalan kieles tulla aijankohtazembi, ku ruveta enämbiä kehittämäh eriluavullistu muuzikkua? Vai midä vie vois?
– Minule karjalan kieli on lyyrizien pajoloin, spektakliloin da ouperan kieli. Räppi minuu ei koskei, ga se on vai ristikanzan mavus kiini. Sanon kohti: Ilmumoizen joukon jiävindiä vuotin hätken, heijän videot minule ollah taidotevokset. Minä ammui kuundelen Onuka-ukrainalastu elektro-folk-joukkuo dai mieles oli, mittuine helly kieli on meijän karjalagi da kui hyvä olis suaha moine nuorižojoukko, kudai soveldas elektroh rahvahan muuzikan. Iimu-joukon trip-hopan da world musican luaduh luajittuloi pajoloi kuultuu minule hengie täyttäy.
– A tiijätgo sinä mittumiitahto karjalankielizii sanoi? Kes olet kuulluh?
– Mustan äijän sanua, ga virkehih niidy jo en voi lad’d’ata. Kerran jo täs Moskovas olles, laukas, eräs mies rubei ylen kovah telefonači kiroilemahes. Minä seizoin kassah hänen peräs. En voinnuh enämbiä tirpua da sanoin: “Oletgo sinä tolkus?”. Häi kačoi minuhpäi ulgomualazeh rouno, huijustelih da kabrasti telefonan.
Mustan školas opastettuloin runoloin palazii. Eräs oli lapsien runo koirah nähte, kudai vuottau ižändiä mečäspäi tulemas. “Haukkuu koiru: hau-hau-hau”.
Tiijän, ku Virboin pyhän piän pidäy aijoi huondeksel nosta, virboin vičanke tulla omien maguajien tyveh, hil’l’akkazin sil sukahuttua maguajua da šupettua: “Minä annan viččua, sinä jäičän”. Se Äijäksepäiviä. A vie Šura-buaboi minule ainos sanoi: “Hyväine da čomaine”. Vot moizet mustelendat jiädih.
Da vie pidäy sanuo, ku minun piäs karjalazet da suomelazet sanat ollah segai.
– Kanzalližus da omaničentundo. Tunnetgo sinä omua iččiedäs karjalazennu da min kauti? Kuibo ajattelet, pidäygo karjalazel tiediä karjalan kieldy vältämättäh?
– Minule kai on selgei: olen karjalaine. Ylbeilen sidä dai minun ukko sežo. Toiči nagrau, ku minule pidi mennä miehel ven’alazele, eibo karjalaine löydynyh. Ga minä sentäh en prähkä. Piädielo on tiediä, kuspäi sinä olet, ken olet da maltua net tiijot siirdiä omile lapsile. Miehele mendyy en ruvennuh vaihtamah sugunimie. Sanoin omale vastinehele: “Kornilovannu rodiimmos, Kornilovannu kuolengi.” Häi ei kerras minuu ellendännyh, ga aijan aloh sai ellendiä. Puoldu vuottu enne meijän svuad’bua kuoli minun tuatto. Brihaččuloi meijän perehes ei ole, vot minä piätingi jatkua rovun.
Karjalazel pidäy tiediä karjalan kieldy. Vältämättäh. Kieli on kul’tuuras kiini. Minä tahton paista omua kieldy, kudamua kuulin lapseššu dai kudamua vie nygöi kuulen. Sendäh tavoitan opastuo sih. Silläh minun čomat sanat roduh da kodoimuah nähte ollah tyhjät.
SKOLKOVO-taloin pohjakse on otettu ven’alazen taidoilijan Kazemir Malevičan kuva “Suprematizm”, arhitektorakse tuli britantsu David Adjaye
– Mittuine on Moskovan Skolkovo-johtamisškola? Kui da midä sinä ruat? Elätgo loitton ruadokohtas?
– Se on Ven’an biznesškolis suurembii da raviembii. Täs todevutetah kaksikymmen opastunduprogrammua. Viijestostu vuvves täs kohtas piäzi enämbi 30 000 piästökästy, valmistui enämbi tuhattu korporatiivizien programmoin kuundelijua. Täs ruadau enämbi 150 kanzoinvälizen tazon professorua, enämbi 1 300 kučuttuu spiikerua da ekspertua. Täs školas on kaksitostu tutkindukeskustu, on piästetty ilmoih enämbi kaksisadua eri aloin tutkimusruaduo.
Minun matku ruadoh kestäy kaikkiedah läs 20 minuuttua. Kampus on erinomaine, ku levol katettu linnu. Pohjakse on otettu ven’alazen taidoilijan Kazemir Malevičan kuva “Suprematizm”. Sydämes kampus on juattu seiččemeh klasterah, jogahizele on annettu minto muan libo muailman ozan nimi. Minule kogo tämä taloi merkiččöy vällytty da lenduo.
Skolkovos on hyvä olla, vaigu pandemii muutti ruavon. Ruan loittuopäi, a omah kampussah kävyn vai vastavundoih kolliegoinke da klijentoinke. Huondeksel kävelytän pihal koirua, sit meditiiruičen, syön huondesveron da ottavun ruadoh. Kirjutan da toimittelen tekstoi, hivon opastunduprogrammoin tekstoi. Minule se ihan uuzi, ga mieldykiinittäi ruado.
– Ongo midä muite muis Moskovas eländäs? Mih piälinnu opastau?
– Tänäpäi Moskovu on čoma linnu suurien mahtoloinke. Ga sanon kohti, ku minule lähembi on se Moskovu, kudai on vahnois kinolois: Marlen Hutsijevan “Mne dvadcat’ let”, “Ijul’skii dožd’”, Georgii Danelijan “Ja šagaju po Moskve”, Vladimir Men’šovan “Moskva slezam ne verit”. Ylen äijäl tahtozin hozi kodvazekse puuttuo sih Moskovah. Kävvä Politehnizeh muzeih runoillaččuloih da kuunnelta Jevgenii Jevtušenkon, Bella Ahmadulinan, Andrei Voznesenskoin, Bulat Okudžavan…
Moskovu opastau olla tirpačunnu. Suuret välit, humineh, kiirehtändät – nämmä kai ärzytäh. Yhtelläh loin suureh linnah oman muailman, kus minul on hyvä olla: pyöryžy stola ezipertis, kukat, kniigat, vinilplastinkat… Myö ukonke äijin ruammo, huogavundupäivin tavoitammo olla luonnon helmas. Tuliel meinuammo nostua oman koditaloin, vai vie emmo piättänyh kunne.
Skolkovo-johtamisškolan hyvyös sain dovarišoikse mielevät ristittyzet, kuduat joga dielos autetah da nevvotah. Moizes kohtas himoittau ruadua da kehittyö.
– Igävöičetgo kodii? Tiijätgo, ku on olemas moine lehti “Oma Mua”? Toinah näit kusto internetas?
– Tavoitan ajella Videleh kerran kahtes-kolmes kuus. Olen rouno jo kois silloi, konzu istavun Karelia-junah. Kerras kuulen karjalazen paginluavun, aktsentan. Karjalas eläjäl rahvahal se on oma. Oman koin igävy nouzou silloi, konzu rodieu mito jygei elaijas. Kerras mieleh juohtuu kohtu, kus on hyvä da kus uni on magei.
Igävöičen lapsestusaigua, Šura-buaboidu, hänen šipainiekkoi. Buaban piiruat oldih kaikis kaunehimat muailmas! Igävöičen perehpruazniekkoi, heinargie, peldoloi da vagoloi, kylyy, ležankua,
Karjalan talvie, kezäpäivänlaskuu, veresty ilmua, omii liedžuloi da kodastu, kudamat luadi tuatto.
Oma Mua -lehtie meile taluttih školas karjalan da suomen kielen urokoile. Nikonzu en smiet tinyh, ku voin tulla tämän lehten pagizutettavakse. Suuri ilo. Anna lehti eläy ainos.
– Ongo sinulles sanottavua sidä, midä minä en dogadinnuh kyzyö?
– Pyrritän kaikkii karjalazii, kudamat eletäh Karjalan tazavallas dai sen ulgupuolel: paiskua karjalakse omien vahnembienke, buaboloinke da died’oloinke, kenenke vie vai suau. Kyzelkiä heidy heijän lapsestusaijas, mennyös aijas da pangua net kai tallele kirjutetunnu diktofonal. Uskokkua, tulou se päivy, konzu oman iäni rodieu kuldua kallehembi, a händy rinnal jo ei rodei.
Muan histouries oli äijy kauhiedu da hädiä. Ei ainos löydiä tiijot omis ezi-ižis ole kebjei. Ei ainos omat ollah valmehet sanelemah pahois aijois. Kuvitelkua, kerran tulou teijän lapsi školaspäi da kyzyy, ken oli hänen pruavodied’oi, a työ, vahnembat, etto malta sanella.
Tahtozitgo tiediä oman perehen histourien? Allata pidäy jo tänäpäi. Rodu on meijän vägi.
Teksti: Natalja Antonova, Oma Mua 24.11.2021*
Foto: Mihail Bogačev
