Elämäniloni emäntä, tverinkarjalaisien elävä kulttuuri, huolellisešti keitettyjä kanšallisie šyömisie, karjalaista pakinua, karjalaisie ta venäläisie huvija. Tulkua tervehenä Tverin alovehen Tolmačun kylän Vlasovien karjalaiseh vieraštaloh!
“Löysin missä käyttyä omie kykyjä”
Vlasovien pereh šiirty elämäh Tolmaččuh Tveristä melkein 14 vuotta takaperin.
– Miun mieš Ilja on kotosin Tolmačun kyläštä, a mie olen šyntyn Volhovo-nuapurikyläššä. Tuttavuštuma ta mänimä yhteh Tverissä. Kun vuotena 2008 meilä šynty Zahar-poika, ni lopullisešti piättimä myöštyö Iljan kotikyläh. Meijän piätöštä ihmeteltih ta äšen moitittih, ka kuitenki kylä on meijän paikka. Mieheni on tverinkarjalaini, muamonkielen pakasija. Lapšuošta alkuan hiän on kuullun karjalan kieltä vanhemmilta. Lisäkši hiän lopetti Lihoslavlin pedagogisen opiston karjalan kielen laitokšen. Miun muamo on tverinkarjalaini, a tuatto on abhasijalaini. Karjalakši paistih miun ukko ta ämmö. Lisäkši koulušša oli kielikerho. Olen opaštun ymmärtämäh pakinua ta lukomah, ka pakajan tosi vähän. Ilja on rauhallini ta ujo, ka šamah aikah humorini ihmini. No a mie olen tosi šeurallini, tuntehellini ta rahvaššuvaiččija kuin miun tuattoni, kertou vieraštalon emäntä Anna Vlasova.
Ilja Vlasov ruatau tulipalomiehenä ta harraštau rakentamista, a Anna on yrittäjä. Son’a-tyttären šynnynnän jälkeh Anna rupesi miettimäh šemmoista työtä, kumpani ois antan viettyä enemmän aikua lapšien kera.
– Konša Zahar kävi paiväkojissa hiän rikeneh läsi. Kolme päivyä poika vietti päiväkojissa ta kuukauven koissa. Oli äijän huolie ta touhuja. Šentäh en halunnun lähettyä Son’ua päiväkotih. Juuri šilloin löysin missä käyttyä omie kykyjä Ämmöni oli taitaja keittäjä. Mieki mielelläni sriäpin ta kostitan toisie. Tolmačušša šiitä tiijettih. Enšimmäisekši Kalitka-festivaliksi milma kyšyttih paistua muutoma kalitta kilpailuo varoin. Miun sriäpnät piäštih voittajien lukuh. Šeuruavana kertana paissoin jo myötäväkši. Rahvaš tykättih kalittojani ta ruvettih tiluamah niitä. Niin miušta tuli yrittäjä. Olen tosi tyytyväini miun ruatoh, muistelou Anna.
“Ruamma kaikkie omin voimin”
Kalitka-festivali vaikutti ei ainuoštah Anna Vlasovan elämäh, vain Lihoslavlin piirin etnoturismin kehitykšeh.
– Turismi ta karjalaini kulttuuri kiinnoššettih Lihoslavlin piirin hallinnon ruatajie. Kalitka-festivalin jälkeh hyö ruvettih miettimäh muita tilaisukšie. Mie ta Ilja ymmärtimä, jotta tapahtumie varoin kylä tarviččou huonehutta. Piättimä, jotta voimma toteuttua šen idejan omin voimin ta rupesima rakentamah taluo. Meijän karjalaisen vieraštalon enšimmäini kerroš avautu vuotena 2019, šanelou miun pakinakaveri.
Talon enšimmäiseššä kerrokšešša vietetäh eri työpajoja, otetah vaštah vierahie ta taritah heilä kiukuašša valmissettuja šyömisie. Vierahina ollah turistit Venäjän eri alovehilta ta paikalliset koululaiset. Viimekši vieraštalo otti vaštah turistija Lihoslavlin piiristä pimiekuun alušša.
Vuuvven 2020 elokuušša Vlasovit avattih pieni musejo talon toisešša kerrokšešša:
– Musejo ennallistau 1800-luvun lopun – 1900-luvun alun karjalaisen pirtin interjerie. Olemma kiitollisie Dolganovokylän eläjällä ta meijän luotettavalla apulaisella Jelena Tarasovalla. Hiän on tverinkarjalaini ta muamonkielen tietäjä. Juuri Jelena Sergejevna anto meijän musejolla šuurin ošan näyttelyesinehistä. Hiän ei ole ammatillini opaš, ka hiän mukavašti ta innokkahašti kertou musejon kävijillä vanhašta elämäštä oman perehen istorijan kautti, vet aikoinah niitä esinehie piettih käsissä Jelenan kantatuatot, koroštau Anna.
Vlasovien vieraštalon musejo on rikaš tuohi- ta niinivakoista, virkatuista ta tikutetuista luajokšista. Vanhimpie näyttelyesinehie on Jelena Tarasovan ämmön virkkuama skuatteri (ämmö luati šen, konša hänellä oli yhekšän vuotta), käsipaikka čuarin vuakunoineh ta vuuvven 1874 Piiplija.
Pieneštä suveniirikaupašta voit oštua Ilja Vlasovin tuaton kutomie vakkoja, Iljan luatimie leikkuulautoja, perehen varuššettuo horšmua šekä Annan valmistamua varen’n’ua ta šuolattuo ruokua.
Jelena Tarasovan lisäkši Vlasovien perehtä auttau hänen heimolaini L’ubov’, kumpani mielelläh viettäy lapšien pelijä ta huvija.
Vlasovien karjalaisešša vieraštalošša koululaisilla järješšetäh erilaisie huvija.
– Meijän tavallini ohjelma keštäy 2,5 tuntie. Juhlaohjelmat ollah pitempie. Yritämmä luatie niitä kirkkahiksi ta erikoisiksi. Esimerkiksi, Juhannukšen yön pruasniekkua alotamma kello 23 ta lopetamma kolmelta yöllä. Myö kylvemmä, kataičemma, hyppyämmä nuotivon piäličči, luajimma šeppelehie, illaissamma. Pyhänlaškun ohjelma keštäy kakši päivyä. Ämmöltä kuulin, jotta Pyhänälaškuna kylän eläjät viritettih ropivuo jiätynyöllä jovella ta kuattih šiih kannu maituo. Myö muuttima tätä perinnehtä: poltamma pölätyštä, a maituo kuamma tuleh. Uutena Vuotena vietämmä ekskursijuo, pelijä, eri kilpailuja. Työpajan aikana vierahien kera valmissamma Vierissänkešen nuamijoja. Šiitä panemma niitä piällä ta mänemmä huuhel’nikkoina kylyä myöten, kertou vieraštalon emäntä.
Anna tunnuštau, jotta šuurena vaikeukšena on luovien ta nuorien ihmisien puuteh.
– On ikävä šanuo, jotta šuurin oša kyläläisistä on eläkkehellä. Meijän toiminta ei kiinnošša heitä, tovistau miun pakinakaveri.
Šiitä huolimatta Anna Vlasova on innokaš ta optimistini. Hiän toivou, jotta lapšet ei jätetä Tolmaččuo, a jatetah perehen ruatuo. 13-vuotini Zahar auttau tuattuo kerätä ta varuštua horšmua šekä täyttäy vieraštalon Instagram-šivuo. Poika ei pie kylän elämyä ikävänä.
– Miun ruato on miun elämän tarkotuš. Mie šuvaičen ihmisie, šentäh miun toiminta tuou miula šuurta iluo. Olemma pannun äijän ponnissukšie ta ošan šieluo omah alotteheh, ruamma kaikkie omin voimin. Konša niän vierahien ilosie näköjä, rupien uškomah, jotta kaikki ponnissukšet oltih šen arvosie, koroštau Anna Vlasova pakinan lopušša.
Teksti: Irina Zaitseva, Oma Mua 17.11.2021
Foto: Vlasovien VK-šivu.
