Kala on arvokaš ta tervehellini ruokatavara. Vähärašvani kala hyvin šulautuu elimistöššä. Lehmän ta šijan lihah verrattuna še šulautuu kahta kertua rutompah.
Kalaššukšella aina on ollun tärkie paikka karjalaisien elämäššä, šentäh kun ušein juuri kala pelašti ihmisie nälkävuosina. Kalaštamini lisyäy ihmisen älyllistä voimua, šentäh kun še šuattau ihmisen toimimah luonnon kera, opaštau käršivällisyöh ta šynnyttäy hyövyllistä mietiskelyö.
Kapakala
Kavakši kuivattih šamoin haukie, vaikka paššasi šiih muuki kala. Kun kuvun aikana šuatih šuurin miärin haukie, ni oša niistä joutu kavakši. Hauvit puhattih, ruuvvattih, šuolattih ta riputettih melko korkiella pirtin šeinällä ulkopuolella. Jotta kala paremmin ahavoituis, šiih pissetäh puikkoja poikkitelah šelkäruuvvašta läpi.
Ne puikot pietäh kala levälläh. Kun hauvit hyväkši kuivahettih pihalla, niitä käytetäh vienosešša kiukuašša ta pannah šäilymäh minnenih kuivah paikkah šykyšyh šuaten. Kuivua kalua piti pityä kuivašša paikašša, jotta ei nuoštuis ta pilautuis. Ennein šemmosena hyvänä paikkana oli kiukuan perä. Šielä šuurissa kapavakoissa kavat vuotti viluo aikua ta aittah lähtyö.
Kavašta talvella keitettih kapakeittuo ta kaparokkua ta še oli tavallista karjalaista ruokua, makieta ta tervehellistä. Lapšet mielelläh purtih pakkasešta tuotuo kalua.
Harvoin kapua keitettih kešällä, kun šilloin on šuatavissa vereštä. Täštä rahvaš niin ni šanou: “Karkie on kapani rokka kešäsiksi keittosiksi.”
Mitä šanotah kaloista. Mi kaloista vanhin
– Ka olihan šitä. Vain hyvät kalavejet šielä Lapukašša oli, kiäntäy pakinan Vuaran Iivana tuaš kala-as’s’oih. – Ta hyvyä kalua šielä oliki – šiikua ta mujehta. Vain oli šielä muutaki. Paissah tämmöistäki. Eryäš latvajärviläini ukko oli nuottua laškies’s’a kalalykyn toivošša šanon: “Anna, Pyhä Petri, vanhempie kaloja”. Tarkotti, tietenki – šuurempaista. No kun oli šiitä apaja vejetty, niin povi oli ollun povenleukoja myöten täyši kiiskie. Lienöykö še kiiski šiitä še kaikista vanhin kala. Ei ollun auttan muu, kun povi oli pitän avata ta piäššältyä šualis jälelläh järveh. Vain šen jälkeh ei kuulemma kenkänä ollun šiltä apajalta šuanun yhtä ainutta kiiskie.
Kiiskit on kirokalat,
Kirotah šuahešša,
Vain kiitetäh šyyvveššä.
(Anni Lehtoni, Vuonnini)
Kiiski on kaloista vanhin, pata vanhin ašteista. Kiiski kaloista vanhin, Eeva enši-ihmisistä. Mi on puista enšimmäini Paju puista, mätäš maista, tijani ilman lintuloista, kiiski kaikista kaloista. Kiiskin kavat ta nakrehen n’avat pakkaiskuušša kelvatah.
Tuli on nuorin tyttäristä,
Vesi on vanhin vellekšistä,
Rauta on kerran keškimmäini,
Paju puista, mätäš maista,
Korppi ilman lintuloista,
Kiiski on vejen kaloista
(Oksentei Kontratjev, Vuokkiniemi)
Ahvenen virši
Ahven arka, perše märkä,
Kešät kuivilla kutou,
Šykyšyt šyvillä vesillä.
Ahvenet ajattelou:
“Kunne myö kutuhu šuamma,
Mähnän ajoho mänemmä?
Jovet on šuista pantu kiini,
Jovet šuista, järvet päistä,
Lahet niemien nenistä”
(Anni Bogdanov, Tollonjoki)
Kalan luku
Ahven on arka, perše märkä,
Kešät kuivilla kutou,
Šykyšyt šyvillä uit.
Ahvenet ajattelou
Matalalla muatešša:
Kunne mie kutuh šuan,
Kunne mähnäni mänöy?
Vejen vil’l’a – kala,
Vejen koira – hauki,
Vanhin kaloista – kiiski.
Kalanjako
Šouva, šouva, šoutajaisen,
Veteleš, vetelijäisen,
Laše verkko venkin šuilla,
Šatašilmä šalmen šuilla.
Anna, Ahti, šuuri hauki,
Tahi kakši pienempäistä!
Šuanemma kun šuuren kalan,
Annan šuolet šoutajalla,
Piän peränpitäjällä,
Makšan mualta kaččojalla,
Šapin šalmen kiertäjällä,
Kouhkot koissa istujalla,
Rašvat rannan juoksijalla,
Keškipalan keittäjällä,
Häntäpuolen ruokkijalla,
Parahan palan paistajalla,
Häntäjouhet joutavalla.
Mi on muajilman makein
Šiijan šilmä,
Kuujan kulma,
Ahvenen alani leuka.
Voilla vertua vetäy
Matikan makša ta šijan kieli voilla vertua vejetäh.
Hirven turpa. Kontien kämmen ta matikan makša, ei niillä vertoja löyvy.
Šijan läški ta matikan makša ne voilla vertoja vetäy.
Šijan šorkat ta matikan makša, ne voilla vertoja vetäy.
Matikan makša ta šijan kieli voilla vertoja vetäy.
Mujehen mähnä ta matikan makša ne voilla vertoja vetäy.
Hirven turpa ta mujehen mähnä, še voilla vertoja vetäy.
Hirven turpa, matikan makša ta honkan okša on lappalaisen parahat šuatavat.
Hirven turpa, karhun kämmen, matikan makša voilla vertoja vetäy.
Matikan makšua ta šijan kieltä vois šyyvvä hoš aina.
Kolme makieta muajilmašša: hirven turpa, kontien kämmen ta matikan makša.
Hauki – vejen koira
Karjalašša hauki on kaikilla tuttava kala. Še on pitkäruumihini petokala ta eläy kaikissa šekä šuuremmissa, jotta pienemmissä järvilöissä, jokiloissa ta muissa vesistöissä. Väriltäh järvihauvit ollah jokihaukija tummemmat.
Tavallisešti hauki on noin 60 šentin pitkä ta 1,5–2 kilon painava. Eläy hauki šiinä 20 vuotta. Vaikka täštä hauvin kovošta ta ijäštä on toisieki mielijä.
Kuittijärveštä mainitah šuavan 10–16 kilon haukie, Riinuojärveštä – 8 kilon, a Onegajärveštä – 17 kilon, Il’men’-järveštä – 35, a Don-jovešta – 65 kilon painavie haukija. Hauvin ikäki on epävarma. Kertomukšien ta starinojen mukah še eläy ihan 100 vuoteh.
Pitin ikyä Vienašša on mainittu šuavan ta näkövän kummallisen šuurie haukija. Ei niitä ole yritetty šuaha kiini eikä oikein uškallettu lähetäki niih, kun lienöy nähty. Tämmöni tapahuš oli šattun Vatasen Mikitälläki Vuokkiniemeššä. Hiän oli poikineh järvellä, kun venehen viereh noušša pöllähti ilmataivahaisen šuuri hauki.
– Mäne pois, mäne pois, oli karjuttu šillä ta še painu veteh šinne, mistä oli tullun. Venehen mittani oli ollun še hauvin vonkaleh.
Tavallisešti hauki eläy rantavesissä ta virrattomissa jokiloissa. Še voit pitkie aikoja liikkumatta olla ruohikošša ta vuottua šualista ta šiitä niin äkkie šuimaštautuo šen piällä, jotta harva šualis, olkoh še kala taikka mi muu, piäšöy pakoh šen terävistä leuvoista.
Hauki ei ole kehuttava uija ta ei pitälti aja peräh šualistah, kun ei šattune šiih hampahin šamašša. Šyvemmillä paikoilla haukie on vähempi ta ne ollahki šuuremmat kovoltah.
Vaikka hauki kutouki aikaseh kevyällä, še ei merkiče, jotta kaikilla haukiloilla še mähnän lašku tapahtuu šamua aikua. Enšin kuvotah nuoremmat hauvit, šiitä pikkuista vanhempaiset ta vašta šiitä viimesinä šuuret hauvit. Hauvin kutuaika keštäy šiinä netälin päivät, konša aletah avautuo jokien šuut ta tulvavesi noušou rantaniittylöillä. Šinne noušou kutomah hauki ta šentäh ni šanotah häneštä näin: “Hauki varvikošša hankautuu”.
Kun hauvin mähnä joutuu hyväh vesistöh, missä ei ole haittua toisista kaloista ta kalaštajista, ni še puolen vuuvven aikana kašvau pieneštä mähnän tipahukšešta 20–30 šentin kalakši. Vuuvven piäštä še on jo 40–50 šentin kokoni. Kašvau hauki šini kuni eläy, vain jo aikuhisena kalana ollešša kašvau hitahammin. Jo 5–6 vuotisena še kašvau vuuvven aikana vain 3–7 šenttie ta niitä aikoja jo lihou ta jykenöy.
Hauki on petokala jo ihan pieneštä šuaten. Vielä ihan pienenä 1,5 šentin kokosena še jo šyöy toisien kalojen toukkie. Aikuhisena šillä kelvatah ahvenet, šärit ta kiiskit. Ei še ujoštele šyyvveššä pienempie haukijaki ta toičči rohkautuu tavottamah iččeh kokoista kalua. Še tarttuu šiih hampahin kešeltä ta šiitä yrittäy kiäntyä šualehen päin šuutah kohti. Tämmöseššä pelissä loppu ušein vuottau šekä šyöjyä, jotta šyötävyä.
Erikoisen nälkähini ta ahneh ruuvvalla hauki on kuvun jälkie. Šilloin še voit šyyvvä mitä vain šattuu, ei čikaštele hauki skokunoja ta vesilintujaki. Tarkkanäkösenä še šilmän räpähykšeššä koppuau šoršan taikka jouččenen. Kun hauki nielöy kokonaisena šuuren otukšen, ni še ajautuu minnenih hil’l’aseh paikkah ta on monie päivie šielä liikkumatta, kuni šuau šulautumah šen, min šöi.
Kuin šanotah, luonnošša ei ole mitänä šattumaista, kaikki on tarpehen mukah luotu. Haukiki ei ole luotu niin vain joutavana uiskentelijakši. Še korjuau ympäriltäh vaivaset ta paharaisat roškakalat, iče on kylläni ta šamalla pitäy vesistön puhtahana.
Teksti. Valentina Karakina, Oma Mua 5.8.2020
Kuva: Margarita Kemppainen