Kešäpäivänä jänis piätti kävellä jokeh šuaten. Hiän hyppi meččäpolkuo myöten ta murmetti:
– Niin on paha šiivo mečäššä! Voipi kaikki käpälät katata!
Puušta kirposi käpy ta jänis pöläštyön hypähti.
– Prosti milma, jänöni! Mie šattumalta kirvotin kävyn, piipitti orava.
– Tietyšti prostin, orava. Ka kačo šie, kuin äijän ruhkua on mečäššä: purkit ta muovipullot, puššit ta rataškumit.
– Jänöni, a tien vierellä on šuuri tukku kertakäytösie ašteita ta äšen puijen okšilla puitto liput riputah kertakäytöset nuamijot. Nävitkö šie?
– En ole vielä nähnyn. Meitä vuottau šuuri hätä. Muapallo ei keššä šitä, vet ruhkien hajuomini keštäy vuosišatoja, šano jänis ta jatko matkuah jokeh šuaten.
Puun siiričči lenti varis ta lujaiänisešti kruaku:
– Hätä tuli! Jovešša kalat uijah mara ylöšpäin. Kuoltih kalat! Karr-karr!
– Oh-hoh! Niin ni kaikki meččäelukat kuollah. Koko mua on täyši muovie. Šanotah, jotta veješšäki löyvettih polietilenin mikrokappalehie, kauhistu orava.
Nurmella tuli kontie ta kyšy mitä tapahtu.
– Mikko, varis toi pahan viessin, jotta jovešša kuoltih kalat. Joven rannat on limauvuttu, a veješšä uijah pullot ta ruhkat.
– Mie lähen jovella ta iče kačon, šurullisešti šano kontie.
Kontie läksi joven šuuntah ta orava hyppi hänen jäleššä. Joven luona hyö tavattih jäniksen, kumpani šeiso rannalla ta itki.
– Kala-raukat niin tahottih elyä, ka ekologija on kokonah rikottu. Vesi on muvakaš, likani ta haisuu.
– Pitäy kaikki šiivota, kovašti šano kontie. – Huomena tulou supotniekka! Keräyvymmä aikaseh huomenekšella ta korjuamma kaikki ruhkat.
Varis kerto supotniekašta kaikilla elukoilla ta huomenekšella joven rantah tultih hirvi, repo, jänis, orava, kontie, hukka ta ilveš.
– Talkotöijen aikana meijän pitäy šiivota joven ranta ruhkašta, vapauttua puijen okšat puššiloista ta nuamijoista, korjata veještä rataškumit, purkit ta toiset romut. Ruatuo on äijän, niin jotta heti alotamma, komenti kontie.
Orava ta varis puhissettih ruhkašta puijen okšat. Kontie ta hirvi kekšillä vejettih roškat veještä. Repo, jänis, hukka ta ilveš korjattih ruhkat šuurih šäkkilöih. Varpuset ta tijaset šivottih šäkkijä. Šiitä elukat lat’attih kaikki šäkit yhteh tukkuh ta tuli šuuri vuara.
Konša työ oli lopetettu, elukat istuuvvuttih rannalla ta ruvettih ajattelomah kunne viijä ruhkat. Hyö piätettih šoittua ruhkatehtahah, jotta tehtahan ruatajat vietäis roškat autoloilla ta luajittais romušta uušie hyvie esinehie.
– Pitäy ašettua tauluja: “Jätät ruhkat – šuat šakko!”, ehotti repo.
– Pitäy antua turistiloilla muistilistat mitein käyttäytyö joven rannalla, šano hirvi.
– Kaikki ehotukšet ollah hyvät, niin ni ruamma! Vet myö tykkyämmä meijän meččyä ta jokie, ta tahomma elyä šiivošša, korošti kontie.
– Kaččuot, kuin kaunis tuaš on joven ranta. Toivottavašti, vesi tuaš tulou puhtahakši ta šiinä tuaš ruvetah elämäh kalat, toivo hukka.
– Još myö rupiemma tykkyämäh luontuo ta pitämäh huolta šiitä, ni še antau meilä äijän iluo, kaunehie kukkie, marjua ta šientä, hyövyllisie heinie, šano viisaš kontie.
Šäilytä luontuo, miun hyvä yštävä!
Teksti: L’udmila Mehed, Čalna, Oma Mua 1.11.2023
Piiruššuš: Kira Mihailova