Vanhoissa karjalaisissa kylissä on olomašša erikoini hyvätahtoni taikavoima, ta ihmiset šielä eletäh toisenmoiset, mitä kaupunkiloissa. Hyö ollah vierahanvaraset ta avomieliset, a konša pakajat heijän kera, nin šiun šielu puitto lepyäy. Juštih šemmosena ihmisenä on tovellini karjalaini naini Vera Matero. Taitaja käsityömuasteri pimiekuušša juhli omua 65-vuotispäivyäh.
Oma koti kullan kallis
Vera Petrovna pitäy omana kotina Vuokkiniemen ta Pirttilahen kylie. Juuri Pirttilahešša – Kuittijärven rannalla, mäntyjen ta šammalien kešen – myö tapasimaki heinäkuušša. Emäntä kučču milma ativoih perehellä kalleheh šukutaloh, min rakenti kuulusa tietäjä, runonlaulaja Riiko Kallio tai Smötkyn Riiko (1865–1942).
– Tämä pieni talo on rakennettu monta vuotta takaperin. Še on meijän perehen omaisuš kantatuatoltani Riiko Kalliolta. Talo šiirtyy šukupolvešta šukupolveh. Myö hoijamma šitä ta luajimma tarvittavie korjauštöitä. Miun himottau šäilyttyä muistuo heimolaisista ta Pirttilahen kyläštä, mi vuotena 1960 oli lisätty perspektiivittömien kylien luvetteloh ta likvitoitu, koroštau miun pakinakaveri.
Vera Matero jo kuuši vuotta tutkiu Pirttilahen istorijua ta tämä ruato oikein miellyttäy naista. Šuunnitelmissa on tahto painua pieni kirja kerättyjen materialien mukah.
– Tänä vuotena on Karjalaisien runojen vuosi ta šen rajoissa mie valmissin tiijotuštauluja, mit kiinitin Pirttilahen taloh ta šen pihah. Yheššä on tietoja Pirttilahen kyläštä, a toisešša – Riiko Kalliošta ta hänen Jouki-naisešta, kertou Vera Petrovna ta esittäy mukavie tiijotuštauluja. – Vielä tahon ašettua šukutalon pihašša kilometripylvähän ta panna šiih viittehie Pirttilahen eri oših.
Ruato ihmistä šomentau
Pirttilahen istorijašta meijän pakina šiirty Vera Petrovnan elämäh. Naini on šyntyn šuurešša karjalaisešša pereheššä Vuokkiniemeššä, Ajamaniemen šairalašša 8. pimiekuuta 1961. Hänen lapšuš mäni Vuokkiniemeššä, ka äijän aikua pereh vietti Pirttilahešša, missä eli ämmö ta toiset heimolaiset.
– Muamo Irina Antipina oli kotosin Pirttilahešta, a tuatto P’otr Matero oli šyntyn Kalevalan piirin Šuopaššalmešša. Muamo ta tuatto tuttavuššuttih 1958 vuotena ta ruvettih elämäh yheššä. Hyö rakennettih Vuokkiniemeššä oma talo ta šynnytettih viisi lašta: yhen pojan ta nellä tyttyö. Tuatto oli kirvešmiehenä, hiän iče luati kaikki huonehkalut šekä kuto vakkoja. Muamo enšin ruato fermalla Pirttilahešša, a šiitä työjeli Vuokkiniemen leipomošša ta paisto niin makietä leipyä, jotta ihmiset vielä nytki muissetah šen makuo, šanelou Vera Matero.
Naisen pereheššä kaikin ollah karjalaisie. Vain tuatto P’otr Onnijevič šuatto vähäsen lukie venyähekši, a muamo Irina Oskarovna pakasi vain karjalakši.
– Ta myö kaikin pakasima karjalakši. Konša mie 20-vuotisena opaššuin opistošša, nin vielä melko pahoin pakasin venäjäkši. Miun lapšet enšimmäiseh luokkah šuaten paistih vain karjalakši. Mie olen Oma Mua -lehen ainani tiluaja, mielelläni luven ta kirjutan kuin karjalakši, niin ni šuomekši, lisyäy Vera Petrovna.
Vuokkiniemen koulušša Vera lopetti šeiččemen luokkua. Šiitä vuotena 1978 pereh joutu Sortavalan Ladogan-parantolah, kun ämmö kipeyty keuhkotautih, ta kahekšannen luokan tyttö opaštu šielä. Šen jälkeh hyö myöššyttih Vuokkiniemeh ta viimeset kakši luokkua Vera opaštu Kalevalan internatti-koulušša.
Koulun jälkeh neičyt piäsi opaštumah Segežan rakennušopistoh mualari-rappuajakši, ka opaššuš oli järješšetty Koštamukšešša. Opaššukšen lopušša heijät työnnettih tutkintopraktiikalla Lahenpohjah, a diplomi piti käyvä Segežašta.
– Mie konšana en ole varannun ruatuo. Opaššukšen jälkeh mie vuuvven ruavoin Koštamukšešša, kun Kontokki-ošašša juštih rakennettih “venäläisie” taloja. Onnakko kaupunkin elämä ei miellyttän ta mie myöššyin kotih, Vuokkiniemeh. Šielä ruavoin navetalla. A šiitä mänin miehellä ta perehen kera muuttima jälelläh Koštamukšeh. Kaupunkissa olin enšin šiivuojana koulušša, šen jälkeh ruavoin vakuutušspesialistina.
Vera Petrovnan enšimmäini mieš Sem’on Remšu oli kotosin Tollonjovešta. Pereheššä šynty kolme lašta: vanhin Jurii-poika ruatau Koštamukšen rautamalmirikaštamošša, a kakšoset Julija ta Timo nyt eletäh Šuomešša, heitä šielä miellyttäy. Naini on pohatta ämmö, hänellä on jo viisi punukkua – kolme tyttyö ta kakši poikua.
Pirttilahen talon kynnykšellä käsityömuasteri esittäy omua uutta luajošta – purkkien avuan-renkahista luajittuo šumpua verkkuo, missä voipi peššä mujehie.
Harraššukšie
Miun pakinakaveri lapšuošta alkuan oikein tykkyäy laulua. Koštamukšešša elyässä hiän harjotteli Hete-ryhmäššä. Šiitä elämäššä alko muutokšie ta Vera Matero muutti Šuomeh, ka šieläki hiän jatko mielehistä ruatuo – tuttavuštu venäläisien naisien kera ta laulo heijän Sudaruškakollektiivissa.
Šuomešša naini kävi kakši kouluo – Kajaanissa opaštu lypšylehmien konehmiehekši, a šiitä lopetti ammattišiivuojien koulun. Šamoin Šuomešša ollešša Vera Petrovna opaštu kutomah kankašpuilla iltakurššiloissa šekä luatimah esinehie kahvipakettiloista.
– Käsitöitä mie opaššuin vanhemmilta ta ämmöiltä. Voipi šanuo, jotta perinnökši šain. Tikuttua myö kaikin šuatamma. Ämmö vielä kuto mattoja ta löttöjä šekä harrašti toisieki käsitöitä – merkkasi kaunehie kuvie ta röyhelöverhoja šänkyllä. Muissan, jotta meilä koissa aina pyöri rukki, ainaški talvella. Miun muamolta jäi hyvin äijän merkkaukšie. Hiän šuatto virkata ta ommella ristipistoin, muistelou Vera Matero.
Šuomešša naini eli 10 vuotta ta kotie aina oli ikävä. Konša kolme vuotta takaperin hiän myöšty Venäjällä, niin heti tuli Vuokkiniemeh. Hänet otettih Kylätaloh käsitöijen opaštajakši. Opaštujien kera hyö pantih kuntoh kankašpuut ta ruvettih kutomah mattoja ta toisieki käsitöitä opaštumah.
– Vuokkiniemeššä mie alušta lauloin Kataja-kollektiivissa, a šiitä peruššettih Ilo-ryhmä ta jo toista vuotta mie harjottelen šielä. Opaššuin virkkuamah ta nyt luajin pukuja näytelmie varoin
– miun kokoelmašša on Hukan, Jäniksen, Kiššan ta Härän puvut.
Nyt Vera Petrovna eläy yksin. Hiän tykkyäy iče luatie koissa remonttie – muistelou, mitä šai tietyä kouluissa. Naisen mieliruatona aina on oltu esilaiset käsityöt, a mielehisenä ruokana – kevätti ta kapakeitto. Šamoin hiän tykkyäy keittyä ta paistua, käyvä meččäh marjah ta šieneh.
– Ta tykkyän ottua vaštah vierahie. Tulkua tervehenä miun taloh! muhiu vierahanvarani emäntä.
Teksti ta foto: Maikki Spitsina, Oma Mua 17.11.2021
