Hätkähdyttävä kirja Solovetskista on pitkän kypsyttelyn tulos

Raija-Liisa Mäkelä pureutuu uudessa teoksessaan taianomaisen Solovetskin luostarin hurjaan historiaan. Vauras ja omavarainen pyhyyden harjoittamisen keskus muuttui lopulta Venäjän valtionterrorin raakalaismaiseksi koelaboratorioksi, jonka jäljet ulottuvat nykypäivään saakka.

Karjalan Sivistysseura on julkaissut merkittävästi laajennetun laitoksen Raija-Liisa Mäkelän ansiokkaasta tietokirjasta Solovetskin luostari – Venäjän historian peili. Uutta laitosta edelsi samanniminen, vuonna 1994 Valamo Kustannuksen julkaisema, sisällöltään suppeampi alkuperäisteos.

Teoksen vanhempi versio keskittyi nimenomaan Solovetskin luostarin syntyyn ja historiaan 1400-luvulta vuoden 1917 Lokakuun vallankumouksen ja Venäjän sisällissodan vuosiin. Silloin Solvetskista riisuttiin uskonto ja se muutettiin Erityisvankileiri nro 1:ksi, koko Venäjän valtakunnan kattavan hirvittävän Gulag-vankileiri- ja pakkotyöjärjestelmän kehdoksi.

– Se on yksi kauheimmista asioista Neuvosto-Venäjän historiassa. Aiheeseen on tartuttava kiertelemättä ja kaartelematta, tai sitten ei ollenkaan. Lähteiden valossa minä näen nämä asiat näin, toteaa Mäkelä kirjansa lähtökohdista.

Laajennettu laitos ulottuu myös Stalinin terrorin aikaan. Auki keritään esimerkiksi vuosikymmeniä selvittämättömänä pysynyt arvoitus, mitä tapahtui 1116:lle Solovetskin vangille, jotka lähetettiin Clara Zetkin -nimisellä proomulla kohti manteretta lokakuussa 1937. Laiva katosi jäljettömiin.

Lopulta tämä suureksi etapiksi kutsuttu ryhmä Stalinin terrorin uhreja paljastuu yhdistäväksi linkiksi Vienanmerellä lepäävän Solovetskin ja Karjalan Karhumäen piirissä sijaitsevien Sandarmohin joukkohautojen välille.

Suurta etappia koskevan totuuden selviämisestä saamme kiittää Venäjällä nyt kiellettyä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestö Memorialia ja sen karjalaissyntyistä ihmisoikeusaktivistia, tekaistuilla syytöksillä pakkotyölaitokseen 15 vuodeksi tuomittua Juri Dmitrijeviä (s. 1956), jolle Mäkelä on myös omistanut tuoreen kirjansa.

Kirjailija Raija-Liisa Mäkelä on tarttunut tietokirjassaan yhteen kauheimmista asioista Neuvosto-Venäjän historiassa. Kuva: Mikko Ollikainen

Mäkelän puoli vuosisataa Neuvostoliitossa

Lapuan liikkeen 1930-luvun alussa Neuvostoliittoon muiluttaman Yrjö Mäkelän tytär Raija-Liisa Mäkelä asui Neuvostoliitossa syntymästään, vuodesta 1938 alkaen, yhteensä 53 vuotta. Isäänsä hän ei koskaan tavannut, sillä tämä pidätettiin Stalinin vainoissa jo ennen hänen syntymäänsä ja teloitettiin lähes saman tien.

Jouluaattona 1937 NKVD:n miehet tulivat pidättämään Yrjö Mäkelän, Vilgassa seppänä työskennelleen tavallisen työmiehen, jonka Suomi oli kahdeksan vuotta aiemmin hylännyt Lapuan liikkeen riehuessa aktiivisimmillaan.

– Isäni oli Loimaalla työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Mitään aihetta hänen maastakarkottamiselleen ei olisi ollut. Jos Lapuan liike olisi saanut jatkaa vapaasti, se olisi tartuttanut maahan fasismin Saksan malliin, Mäkelä toteaa.

Suomalaiset sukujuuret tekivät seppä Yrjö Mäkelästä 1930-luvun Neuvostoliitossa kansanvihollisen. Mäkelän äiti jäi pienen pojan ja vielä syntymättömän lapsen kanssa suureen epätietoisuuteen, mihin hänen miehensä katosi. Varsin pian hän ymmärsi miehen kuolleen, vaikka mitään tietoa ei virallisista lähteistä tihkunut.

Neuvostoliitosta Suomeen Mäkelä perheineen muutti 1990-luvun alussa, kun Mauno Koivisto oli kutsunut inkeriläisiä muuttamaan Suomeen.

– Vaikka Koivisto ei sanallakaan maininnut suomalaissyntyisiä, päättelin, että suomalaissyntyisinä mekin voimme tulla, Mäkelä kertoo.

Raija-Liisa Mäkelän elämäkerta Minä, muilutetun tytär – Puoli vuosisataa Neuvostoliitossa ilmestyi Minervan kustantamana vuonna 2009. Jo siinä Mäkelä osoittaa, miten taitavasti hän pystyy punomaan yhteen poliittisen historian vaiheet ja niiden vaikutukset yksilöiden elämään.

Pääsaaren korkeimmalla paikalla, Sekirnaja-vuorella, sijaitsee joukkoteloituspaikan muistomerkki. (Kuva: Tapani Kaukoniemi)

Perestroika avasi uusia näköaloja

Kirja Solovetskin luostarista alkoi syntyä perestroikan Neuvostoliittoon avaaman uudenlaisen, vapaamman aikakauden hedelmänä.

– Hienoa, että Venäjän historiassa oli se lyhyt vapaamielisyyden kausi, joka antoi mahdollisuuden monien toimien ja ihmisten toiveiden heräämiseen, että elämä voi muuttua.

– Perestroika oli intensiivisimmillään vuonna 1985. Sitä kesti kolme vuotta, ja sitten innostus alkoi laskea kuin lehmänhäntä. Kun asiat eivät heti korjaantuneet ja elämänlaatu laski, ihmisten usko loppui, taantumus valtasi alaa. Sitten oltiinkin vuodessa 1991 ja vallankaappauksessa. Jeltsin oli jo heikko ja alkoholisoitunut eikä pystynyt enää johtamaan maata.

Nuoruudessaan Mäkelä opiskeli suomea Petroskoin yliopistossa ja teki aikuisena perheenäitinä pitkän työuran petroskoilaisessa Progress-kustantamossa, jossa hän käänsi ja toimitti tekstejä suomeksi.

– Progress julkaisi propagandistista kirjallisuutta Suomea varten, Mäkelä kertoo.

Päivätyönsä Mäkelä jätti vuonna 1988. Jo kustantamoaikoina häneltä kyseltiin, miksei hän kirjoita omaa tekstiä, hänhän olisi pystynyt siihen.

– Sanoin, että joudun heti ristiriitaan systeemin kanssa, jos kirjoitan mitä ajattelen. Kun keskityn kääntämään muiden tekstejä, en ole vastuussa heidän ajatuksistaan.

Kristuksen taivaaseenastumisen kirkossa oli miesten eristyshuone, jonne joutuminen oli käytännössä kuolemantuomio. (Kuva: Tapani Kaukoniemi)

Solovetskin kautta katsotaan koko Venäjää

Solovetskin luostarin historiasta Mäkelä ei kouluopetuksen pohjalta tiennyt kovin paljon, mutta Suomeen-muuttonsa kynnyksellä hän sai kutsun asian ääreen.

– Olin tutustunut petroskoilaiseen Oleg Semenenkoon, jota voi pitää maailmanluokan valokuvaajana. Perestroikan vapautuneisuuden ilmapiirissä hän oli valokuvannut pitkin poikin Venäjällä, sekä Vanhaa Valamoa Laatokalla että Solovetskin luostaria Vienanmerellä.

– Hän suostutteli minua, että kirjoittaisin ensin Valamon luostarin historiikin. Valamon luostarista oli jo julkaistu Suomessa aika paljon aineistoa, eikä minulla ollut paljonkaan uutta sanottavaa siitä. Loppujen lopuksi annoin periksi Olegille ja aloin kerätä aineistoa Solovetskista, kertoo Mäkelä.

– Olin kasvanut uskonnottomassa ympäristössä. Solovetski oli minulle täysin vieras, ja aloin lukea aiheesta. Se mitä siinä vaiheessa löytyi, tuntui kiehtovalta ja kiinnostavalta.

Työn aloitusvaiheessa Mäkelän keskeinen lähde oli venäjänkielinen, Venäjän koillisosan kattava kirjallisuuslehti Sever. Vuoden 1990 alussa ilmestyi Severin erikoisnumero, joka keskittyi Solovetskin luostariin.

– Se osoitti, että Solovetskissa on tapahtunut hyvin paljon. Kauhistuttavia olivat kuvaukset vankileiriajasta, josta en voinut tietää. Tiesin toki stalinistisesta terrorista – sitähän kutsuttiin vain stalinistiseksi. Minua alkoi kiinnostaa, miten tästä valtavan hienosta, huomattavasta luostarista, joka oli mm. hallitsijoiden luottoluostari, tuli Erityisvankileiri nro 1.

Solovetskin saariston arkkitehtoninen kokonaisuus hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1992. (Kuva: Tapani Kaukoniemi)

Ilmapiiri kiristyi, kirja kaipasi jatkoa

– 1990-luku oli hyvin surkeaa Venäjällä. Sitten vuonna 1999 Venäjän johtoon astui Putin. Muistan, että hermostuin ihan hirveästi, koska hänen taustansa oli KGB, eikä se voinut luvata mitään hyvää. Monet olivat vielä siinä huumassa, että eihän tässä nyt mitään. Ystäväperheeni Pietarista ihmetteli reaktiotani ja totesi, että Putin on Pietarista, meikäläisiä, kaikki hyvin. Päässäni kuitenkin istui, että kerran KGB-mies, aina KGB-mies – tai kuten tämän kirjan perusteella sanoisin: kerran tšekisti, aina tšekisti. Pelot alkoivat vähitellen toteutua.

2000-luvun alussa Mäkelä seurasi Suomesta käsin tarkasti, mitä Venäjällä tapahtuu.

– Alkoi näkyä ja tuntua, että perestroika oli vain lyhyt pätkä historiassa, takaisin päin ollaan menossa. En toki koko aikaa hautonut, että siitä pitäisi kirjoittaa, ja uusia lähteitä oli vaikea saada.
Mäkelä tottui seuraamaan netin kautta venäläisiä uutisia, myös oppositiomielisiä kanavia.

– Käänne huonompaan suuntaan tapahtui 2010-luvulla, ilmapiiri Venäjällä kiristyi koko ajan. Sitten oltiin vuodessa 2014, Krimin valtauksessa ja alistamisessa Venäjän tahtoon. Silloin monet ystävyyssuhteet ja tuttavuudet katkesivat, ei sitä voinut hyväksyä.

– 2016 vangittiin Juri Dmitrijev ja alkoivat loputtomat oikeudenkäynnit, tuli Navalnyin tapaus. Vallanpitäjä, jonka nimeä en mielellään lausu, kiristi otettaan.

Venäjän yhteiskunnallisen tilanteen kiristyessä Mäkelän mielessä vahvistui ajatus, että Solovetski-kirjan ensimmäinen painos jäi tavallaan puolitiehen. Se oli myös jäänyt hyvin vähälle huomiolle ja ihmisille enimmäkseen tuntemattomaksi, koska se oli julkaistu Valamon luostarin kirjakerhon puitteissa. Isot kustantamot olivat 1990-luvun alussa hylänneet käsikirjoituksen vedoten esimerkiksi Suomen lamavuosiin. Kirjan markkinointia ja myyntiä Valamon kirjakerhon ulkopuolella ei juuri tapahtunut.

– Lähes ainoa painava tunnustus vuoden 1994 kirjasta tuli vuosia myöhemmin joensuulaiselta runoilijalta ja kääntäjältä, joka muun muassa on julkaissut Anna Ahmatovan runoudesta valtavan tutkielman. Anneli Heliön Facebookissa minulle kirjoittaman arvion mukaan Solovetski-kirjani pitäisi löytyä jokaisen suomalaisen kirjahyllystä.

Siinä vaiheessa kävi useammankin kerran mielessä ajatus, että kirja oli tavallaan jäänyt kesken. Eikä se voinut muuta ollakaan, koska Solovetskin tutkiminen oli vasta alullaan Venäjällä.

Edes Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristoa ei vielä oikeasti ollut saatavilla sen paremmin Venäjällä kuin Suomessakaan. Itsekin kansanvihollisen tytär Raija-Liisa Mäkelä toki tiesi vuonna 1973 Pariisissa kirjansa venäjäksi julkaisseen kirjailijan nimen. Suomeksi GULAG – Vankileirien saaristo ilmestyi yhtenä laitoksena vasta vuonna 2012 Sofi Oksasen Silberfeldt-kustantamon julkaisemana.

Vajaat kolme vuotta sitten Mäkelä jutteli Karjalan Sivistysseuran uuden toiminnanjohtajan Eila Stepanovan kanssa.

– Minulle tuli ajatus, että oikeastaan Solovetski-kirjani pitäisi julkaista uudestaan. Eila tuki ajatusta toisesta painoksesta. En kuitenkaan varsinaisesti vielä silloin alkanut tehdä asialle mitään.

Vuonna 2021 tuli lopullinen herätys.

– Kuuntelin yhä useammin Venäjän oppositiomielisiä kanavia, Novaja Gazetaa ja Moskovan kaikua, koska netti mahdollisti sen. Opposition ja edistysmielisenä pitämäni lehdistön suitsiminen pistivät ajattelemaan, että asiat ovat tosi huonosti ja menossa yhä huonompaan suuntaan.

– Todellinen herätys tuli, kun televisiossa alkoi näkyä uutisia Venäjän sotaharjoituksista ja siitä, miten pitkät panssareita kuljettavat avolavajunat kiitivät idästä kohti läntistä rajaa. Venäjällä vaan puhuttiin, että he nyt järjestävät sotaharjoituksen.

Toisinajattelijoiden vainot olivat jo hyvin selkeästi näkyvissä. Käyttöön tulivat termit ”Venäjän vihollinen” ja ”ulkovaltojen agentti”. Oli pakko ymmärtää, että tästä ei hyvää seuraa.

Pääportin yläpuolella oleva pyhä kuva tervehtii linnanmuurin sisäpuolelle astuvaa. (Kuva: Tapani Kaukoniemi)

Tärkeintä on etsiä ja ymmärtää juurisyitä

Tuore, laajennettu laitos teoksesta on lukijalleen hätkähdyttävä kokemus, mutta se on ollut myös kirjoittajalleen matka hyvin raskaisiin ja synkkiin asioihin.

– Kirjan kirjoittaminen otti todella voimille. Lopulliset arkit lähetettiin 28. joulukuuta painoon, enkä ole sen jälkeen tehnyt juuri muuta kuin nukkunut. Nukkuisin koko ajan.

Mäkelä on lukenut teostaan varten valtavasti lähdekirjallisuutta, myös lukuisia muistelmia.

– Kun niitä luki, tuntui, että selviänköhän tästä järjissäni. Niissä ei eletä normaalia elämää reaalimaailmassa, vaan jotain kauhutarinaa.

– Kun etsin, löysin lisää kirjoja. Minua ei kiinnostanut niinkään vankileirikauhujen kuvaus, ajattelin ettei kukaan lukija edes kestä niitä. Sen sijaan halusin löytää juuret, mistä tämä kaikki lähti.

Mäkelä on tuonut tekstissään huolellisesti esiin lähteet, joista on tietonsa ammentanut. Taitava lähteiden käyttö yhdistyy terävänäköiseen analyysiin ja ajatteluun.

Ensin hän on joutunut purkamaan omasta mielestään kaiken propagandan, jonka keskellä hän on elänyt ja kasvanut lapsuudestaan asti.

– Olen koko ikäni koulusta yliopistoon, ja myöhemmin töissä Progress-kustantamossa, kuullut pelkkää propagandaa; miten mainio Lenin oli ja miten hän johdatti kohti valoisampaa ja parempaa tulevaisuutta. Sama tapahtui Putin-vuosina, joita selitettiin milloin milläkin syillä.

– En ole käyttänyt kirjani lähteinä Venäjän virallisen historiankirjoituksen lähtökohtia enkä päätelmiä. Kaiken tämän varjossa ja uhallakin on kasvanut sukupolvi historian harrastajia, joilla ei ole ollut Putinin aikana mitään mahdollisuutta nousta kansakunnan kaapin päälle tiedon välittäjinä.

Kaksi tärkeätä kirjavinkkiä Mäkelä sai toimittaja Airi Leppäseltä.

– Toinen niistä oli Juri Brodskyn esseeteos Solovetski, kaksikymmentä vuotta erikoisleirinä. Se ei ole systemaattinen historiikki, vaan kokoelma esseitä, joita Brodsky julkaisi Novaja Gazetassa. Teos on valtavan iso, ja siinä on runsaasti valokuvia. Lukemisen myötä vahvistui oivallus, että olemme olleet vankeudessa.

Toinen Leppäsen Mäkelälle vinkkaama merkittävä kirja oli maanpaossa elävän ukrainalaissyntyisen Viktor Suvorovin, länteen loikanneen entisen GRU-upseerin kirjoittama tiiliskiven paksuinen tutkielma Jäänmurtaja, joka keskittyy kysymykseen, kuka aloitti toisen maailmansodan.

Vaikka Saksa teknisesti ennättikin aloittaa sodan ensin, Neuvostoliitto oli valmistautunut sotaan koko 1930-luvun ajan.

– Stalinin ajatuksen mukaan Neuvostoliitto olisi hyökännyt Saksaan ja Länsi-Eurooppaan saadakseen aikaan pysyvän maailmanvallankumouksen.

– Mistään muualta kuin Suvorovin kirjasta en ole saanut niin selvää kuvaa, miten säännönmukaisesti ja järjestelmällisesti Neuvostoliitto valmistautui sotaan. Oli vain silkkaa sattumaa, että Hitler ennätti aloittaa sodan ensimmäisenä.

Katettu, rakennusten ulkosyrjällä kulkeva galleriakäytävä yhdistää luostarin osia toisiinsa. (Kuva: Tapani Kaukoniemi)

Jokaisen on ajateltava itse, mikä on oma näkemys

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ollut Mäkelälle yllätys. Signaaleja ja vihjeitä siihen suuntaan oli tullut jo monelta suunnalta.

– Olin ikään kuin henkisesti valmis siihen, että sota tulee, mutta normaalin ihmisen tapaan ajattelin, että eihän se Putin voi olla niin hullu. Silti Putinin ilmoitus, että hän on määrännyt aloittamaan erityisoperaation, oli niin hirveä tappava isku, että varmaan noin kymmenen kuukautta minulla oli oksettava olo. Sanoinkin, että elämä on mennyt oksettavaksi. Se inho oli niin vahva, että tunsin sen fyysisesti.

– Aina kun istuin koneen ääreen, tajusin että on kirjoitettava. Inho ja oksettava olo hellittivät vasta viime syksynä jossain vaiheessa. En osaa sanoa, missä vaiheessa, mutta sanoisin, että tämä työ minut jollain tavalla pelasti.

Mäkelä korostaa, ettei hän Venäjällä asuessaan ollut missään nimessä kiihkeä järjestelmän vastustaja.

– Yritin vain tehdä oman työni mahdollisimman hyvin ja pidin suuni kiinni monesti, kun olisi pitänyt sanoa. Minulla oli kuitenkin elätettävänä kaksi lasta ja äiti, jolla oli tosi pieni eläke.

Tiedon kerääminen ja ajatusten kypsyminen nyt julkaistua Solovetskin luostari – Venäjän historian peili -kirjan täydennettyä laitosta varten on ollut hyvin pitkä prosessi.

– Tiedolla on ollut osuutensa; mitä enemmän tietoa, sitä enemmän on kypsynyt kriittinen näkemys, Mäkelä toteaa.

– Täytän 85 vuotta, en ole nousemassa barrikadeille. Muutenkaan en halua osallistua joukkoliikkeisiin. Yhtäkkiä sellainen voi nyrjähtää raiteiltaan.

Mäkelä on omien näkemystensä suhteen tinkimätön, ja hän kehottaa myös muita rehelliseen ajatteluun.

– Minulla on aina ollut haluttomuus myydä omaa sieluani. Nämä ovat minun mielipiteeni ja näkemykseni, ja haluan ne pitää. Jokaisen pitää itse ajatella, mikä on oma näkemys, ja myös pelottomasti yrittää pysyä näkemyksissään. Se ei ole aina helppoa, mutta valehtelu on vielä vaikeampaa.

Lopuksi Mäkelä muistaa venäläisen säveltäjän ja sanoittajan Vadim Kozinin (1903–1994) puhuttelevat säkeet:

Vihaan sitä, että ihmiset valehtelevat
Onhan se kumma, että minua hävettää,
vaikka se olet sinä, joka valehtelet, en minä.

__________________

Teksti: Katri Kovasiipi
Kuvat Solovetskista: Tapani Kaukoniemi

__________________