Eduard Uspenski: Huoti-tiätä, kišša ta koira
Alkuteos Дядя Фёдор, пёс и кот, Detskaja literatura 1974
Vienankarjalaksi kääntäneet Valentina Karakina ja Olga Karlova
Kuvitus Dmitrii Dmitrijev
Karjalan Sivistysseura 2022, 154 sivua.
Myynnissä Karjalan Sivistysseuran nettikaupassa
__________________
Koko lapsuusaikani varhaisin ja vaikuttavin kulttuurielämys on tämä: kuuntelen radiosta Eduard Uspenskin lastenkirjaa Fedja-setä, kissa ja koira näyttelijä Tarmo Mannin ääneen lukemana. Olen vielä niin pieni, että mieleeni tarttuvat lähinnä seuraavat, kertomuksessa suljetun ulko-oven läpi huhuillut hokemat:
– Kuka siellä?
– Postiljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen.
Naakka kysyy toistamiseen:
– Kuka siellä?
Posteljooni sanoo toistamiseen:
– Minä täällä, posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen.
Tämä puhumaan koulutetun naakan ja postinkantajan dialogi toistuu toistumistaan, kasvaen absurdeihin mittoihin. Osat vaihtuvat: viranomaisia, järjestystä ja valvontaa edustava postinkantaja menee täysin pois tolaltaan ja alkaakin hokea naakan vuorosanoja.
Toiston eksponentiaalisuus ja tilanteen nyrjähdys päälaelleen naurattavat kaiken ikäisiä. Niinpä aikoinaan myös vanhempani, jotka kuuntelivat Tarmo Mannin luentaa kanssani, nauraa tyrskivät kanssani kilpaa.
Nyt, noin 46 vuotta myöhemmin, oli hienoa päästä lukemaan tämä kirja vienankarjalaksi. Rinnalla pidin suomenkielistä, Martti Anhavan suomentamaa ja Gennadi Kalinovskin kuvittamaa painosta Fedja-setä, kissa ja koira. Tarvitsin suomennosta ymmärtääkseni kaiken, mutta samalla saatoin todeta: kyllä, Valentina Karakinan ja Olga Karlovan karjalankielinen käännös pärjää erinomaisesti, kun sitä vertaa arvostettuun Anhavan suomennokseen.
Askelia pärjäämisen polulla
Uspenskin teos on osuvaa jatkoa Karjalan Sivistysseuran kustantamien lastenkirjojen jatkumoon. Aiemmin livvinkarjalaksi käännetyt Peppi Pitkätossut edustavat nekin omillaan elävän lapsen maailmaa. Siinä missä Peppi on jäänyt äidistään orvoksi ja merikapteeni-isänsä jättämäksi, Huoti-tiätä päättää itse lähteä äitinsä ja isänsä hoivista omille teilleen. Syynä irtioton tarpeeseen on, ettei äiti salli hänen ottaa erästä tiettyä kissaa kotiinsa asumaan.
Eläinten kieltä tutkivan professorin luona ihmisten kieltä puhumaan oppinut kissa tarvitsee uuden kodin, ja yksinäinen pikkupoika, Huoti-tiätä, tarvitsee ystävän. Niinpä hän päättää lähteä kylään etsimään asumusta, jossa voi jatkaa elämäänsä yhdessä tämän erityisen kissan kanssa.
Ennen lähtöään Huoti-tiätä kirjoittaa vanhemmilleen kirjeen:
Elkyä olkua huolissana miušta. Kyllä mie pärjyän. Mie šuatan kaikkie ruatua ta rupien kirjuttamah teilä. Ta ei ni kouluh miun vielä pie männä. Vašta tulijana vuotena.
Mainio ajankohta siis aloittaa itsenäinen elämä, kun kouluunkaan ei tarvitse vielä tänä vuotena mennä!
Käännösten kulttuuriset vivahteet
Kissalle piti vielä keksiä nimi. Merille kaipaavalle kissalle Huoti-tiätä valitsee nimen Kišša Matroskin. Kissa itsekin on tyytyväinen, ja seuraa kielihuumorin kukittama dialogi:
– Oikein hyvä, jotta tämä ei ole mikänä korkonimi.
Niinkuin Vatani tahikka vaikka Remšu.
Huoti-tiätä kyšy:
– No mitä korkonimijä nuo oltaneh?
– No kun kaikičči voijah šanuo: ”Vatani on patani, Remšulla on lepšušuu.” Ka vot Matroskinista ei voi šemmoista kekšie.
Huoti-tiätä ja Kišša Matroskin matkaavat bussilla kauniiseen kylään. Sieltä löytyy mukava talo, ja paikalle ilmestyy koira. Sekin on aiemmin asunut eläinten kieliä tutkivan professori S’ominin luona ja oppinut puhumaan ihmisten kieltä. Nimi koiralla jo on, ja koska se on – puhetaitoaan lukuun ottamatta – hyvin tavallinen, on sen nimikin aivan tavallinen, Vahti.
Myös nimien käännökset ovat onnistuneet tuomaan Fedja-sedän eli Huoti-tiätän tarinan lähemmäs niin suomen- kuin karjalankielisiäkin lukijoita. Venäjänkielisessä alkuteoksessa Huoti-tiätä on Фёдор (Fjodor), koira on venäjänkielisessä alkuteoksessa Шарик (Sharik), karjalankielisessä Vahti ja suomenkielisessä Musti.
Kišša Matroskin, Кот Матроскин, säilyttää symbolisen nimensä kielestä toiseen. Matroskinin hankkima traktori Pör-pör-pörpöccy puolestaan on saanut uuden karjalaisnimen, venäjäksi ja suomeksi se kulkee nimellä Тр-тр Митя, Tr-tr Mitja. Tämän aikaansa edellä olevan kapineen moottori käy keitolla ja perunoilla – biopolttoaine keksittiin siis jo 1970-luvulla, Uspenskin lastenromaanissa!
Kulttuurista adaptaatiota edustavat myös Poštinkantaja Pečkinin tuoman lehden nimen käännökset: karjalankielisessä käännöksessä Pečkin kuljettaa oikeastikin Karjalassa ilmestyvää lasten- ja nuortenlehteä, Kipinää, suomenkielisessä Pörriäistä (legendaarisen Kevätpörriäisen mukaan) ja venäjänkielisessä alkutekstissä postiljoonin laukussa kulkee Мурзилка, jota alettiin julkaista Neuvostoliitossa jo vuonna 1924.
Kääntäjien valintoja on hauskaa seurata myös tekstissä siteerattujen laulunsanojen kautta. Kun posteljooni Pečkin juo kukkivaa humalaa syöneen lehmän maitoa, menee hänen päänsä pyörälle ja hän intoutuu asiaankuuluvasti laulamaan.
Pečkinin laulutkin vaihtuvat kielen mukana. Kun venäjänkielisen alkuteoksen laulussa muistellaan nuoruuden armeija-aikaa, karjalankielisessä lauletaan:
Šorjana kašvau valkie koivu
Kuittijarven rannalla…
Ja kun ihmeellistä maitoa kuluu, laulua riittää useammankin sävelmän verran, ja mukaan tihkuu laulajan luovaa panosta:
Pečkin kun joi, šilmät ni kiiristi! Ta kun möleyty:
Jo Karjalan kunnailla lehtiy puu,
Jo kylissä poštitki avautuu…
Kansikuva Hannu Mäkelän kirjasta EETU – Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan (Tammi 2008).
Kuva: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Hapanmaitol’an yhteiskunnalliset taustat
Ennen kirjailijanuraansa salaisen ohjustehtaan insinöörinä työskennellyt Eduard Uspenski (1937–2018) ei ollut 1970-luvun Neuvostoliitossa poliittisesti ihanteellisena pidetty kirjailija. Hän ei teoksissaan ylistänyt puoluetta eikä kommunistista yhteiskuntajärjestystä, vaan pikemminkin leukaili sen oikuille surrealistisiin mittoihin kasvavan lämpimän huumorinsa avulla.
Myös Huoti-tiätää voi lukea yhteiskuntakriittisen tulkinnan kautta. Poštinkantaja Pečkin edustaa yhteiskunnan kontrollia, vakoojia ja valvontaa, Huoti-tiätä eläimineen yksilön unelmaa vapaasta elämästä.
Vapaus löytyy maalaiskylästä nimeltään Hapanmaitol’a, suom. Prostokvashino, ven. Простоквашино. Kovin monet Neuvostoliiton kylät olivat oikeastikin tyhjentyneet pakkokollektivisoinnin myötä, joten tilaa, vapaita taloja ja tyhjiä Piimälän kyliä maaseudulla riitti.
Tällaista yhteiskunnallista tulkintaa kuljettaa erittäin kiinnostavasti kirjailija Hannu Mäkelä kirjassaan Eetu – Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan (Tammi, 2008). Mäkelää saamme kiittää siitä, että Uspenskin kirjoja on käännetty myös suomeksi. Fedja-setä, kissa ja koira ilmestyi ensimmäisen kerran Martti Anhavan suomennoksena ja Otavan kustantamana jo vuonna 1975.
Sinnikkään työn tuloksena Uspenski saatiin jo 1970-luvulla myös vierailulle Suomeen, vaikka helppoa ja nopeaa sen järjestäminen ei ollut. Suomessa Uspenski ahmi Mäkelän hyllystä löytämiään Neuvostoliitossa kiellettyjä kirjoja: Nadezhda Mandelstamia, Mihail Bulgakovia, Boris Pasternakia, Alexandr Solzhenitsynia… ja oli jatkuvasti hämmästynyt jopa kaikesta arkisessa kaupunkikuvassa näkemästään ja kokemastaan.
”Joka ainoa asia oli uutta, ja aivan toisin kuin oli kerrottu”, kirjoittaa Mäkelä.
Ajatonta elämänmyönteisyyttä
Ennen kaikkea Huoti-tiätä, kišša ta koira on kuitenkin hauska, lämminhenkinen lastenkirja, joka antaa lapsille uskoa omiin voimiinsa ja mahdollisuuksiinsa. Jos Huoti-tiätä pärjäsi ja sai ratkaistua elämässä vastaan tulleita ongelmia, siihen pystyy myös jokainen pieni tai isokin lukija ja kuuntelija omalla kohdallaan. Tämä kirja on myös kertomus ystävyyden ja yhdessä eteenpäin ponnistelun suuresta merkityksestä.
Teoksen jokaisessa luvussa vastaan tulevat, huvittavat vastoinkäymiset ja kuprut asioiden sujumisessa ovat elämän pienoiskuvia. Vahtikoiraa ei voi pakottaa puudeliksi, vaikka sitä kuinka trimmaisi, eivätkä majava ja puiset huonekalut sovi samaan huoneeseen. Yleensä asiat eivät suju aivan niin kuin etukäteen luulisi, mutta monille hankalillekin jutuille voi myöhemmin jo nauraa. Huoti-tiätän elämänmyönteisyys on ajatonta ja se sallii moninaisia tulkintakehyksiä.
Kirjan tapahtumat liikkeelle laittanut konflikti Huoti-tiätän ja vanhempien, erityisesti äidin, välillä kasvaa loppuratkaisuun, jossa löytyy sopu ja tasapaino. Muamo oppii antamaan arvostusta myös tuatolle, jonka kanssa on aiemmin ollut kovasti eri mieltä Huoti-tiätän kasvatuksesta.
Muamo päivitteli:
– Koko ikäš olet paissa höpöttän, mitä piä kantau. Ta kummallisie neuvoja annat, eikä še milma ihmetytä. Ka vot šitä en voi ymmärtyä, mintäh ne šiun höpötännät aina oikeiksi stuaniuvutah.
– Ka šentäh, vaštasi tuatto, – jotta paraš neuvo on aina vuottamatoin. Ta vuottamattomuš näyttäy kaikičči kummalliselta.
Hapanmaitol’an talo ei sekään jää aivan tyhjilleen, mikä jättää oven raolleen tulevien Huoti-tiätä-kirjojen tarinoille. Uspenskin kirjoittamia Fedja-setä-kirjoja julkaistiinkin 1990- ja 2000-luvuilla yhteensä kuusi lisää. Aika näyttää, saadaanko karjalaksi lukea myös vaikkapa Fedja-setä ja Täti Tamara.
__________________
Teksti: Katri Kovasiipi
Huoti-tiätästä voi lukea myös Karjalan Heimosta 3–4/2022, joka ilmestyy viikolla 22.
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta; Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
Vanhempia vuosikertoja ja lehden artikkeleita voi lukea Sivistysseuran Sampo-tietokannassa:
Karjalansivistysseura.fi/sampo/fi
