Ei muga ammui jälgimäi minulleni puutui oppie huttuu da opastuo sidä keittämäh. Šulkuzet passibot Antonovan Natoile syöttämiä da opastamua! Hänen huttu painimenke oli moine hyvä, meni gu jänöi vaččah. Tännesäh olen vai kuulluh buabas da muamas kui enne puaksuh huttupadaine oli stolal, mi hyvä da magužu huttu oli syvvä, ga kois minun aigah ei keitetty huttuu nikonzu, sanottih, ostojauhot sih ei pätä, ylen hienot ollah. Vot gu olis endisty karjua ruisjauhuo!
Sit tuli mieleh livailta kniigoi da sanakniigoi, kunne viizahat kieliniekat on kerätty tieduo huttu-sanah näh. Täs kerroissah pidäy mainita, hutukse liygiläzet sanotah suolazes vies keitettyy jauhokuaššua, sidä keitetäh rugehizes libo ozrujauhos. Varzinkarjalazet sanotah tädä syömisty jauhohutukse. Tämä syömine on tuttavu karjalazile da vepsäläzile.
Gu uskonemmo Suomen sanojen alkuperä -kniigua, ga huttu-sana on karjalastu da suomelastu alguperiä. Toizis baltiekkumerensuomelazis kielis ei ole sille vastinehii. Kielentutkii filolougientiij on doktoru Irma Mullonen arbailou, ku se olis voinnuh roita mistahto verbis. Vepsän kieles on verbi huttutada, tanaittua, heiluttua. Karjalakse hutuldua on paista ravieh ököttäjen. Huttukielizekse sanotah sammalkielisty ristikanzua, kudaman paginua toiči ei sua ellendiä nivouse.
Huttuh ei pie äijiä eluo: vetty, ruis- libo ozrujauhuo da suolua. Valmeheh huttuh lizätäh kannatekseh pieksettyy voidu. Hyvä huttu rodieu uvves rugehes, sanottih rahvas. Nygöi myö emmo kazvata ruistu, sendäh pidäy eččie suomelastu ruisjauhuo libo ven’alastu täyzij yväjauhuo. Net ollah karjembat, huttu ei mene kurkoloilleh. Enne huttuu ylen puaksuh keitettih joga talois. Rahvas vahnembua polvie ylen hyvin tietäh hutun mavun. Lienne kois ei ugodinnuhes leibiä, emändy terväh pani padazen tulele, kiehaškoitti vien da keitäldi hutun. Ga huttuu keittiä -sanondal on toinegi merkičys – riijeltä. Ken riidua eččiy, se terväh panou uvven hutun tulele. Olla hutus se on olla hopus, riidelemäs.
Huttuu keitetäh vienol tulel, ei anneta sil äijäl kiehuo. Huttuu pieksäjes ei pie azettuo, pidäy pieksiä ravieh, gu ei rodies kurkoidu. Pahoi ruatus ruavos sanotah: hutun keitin dai kurkoin jätin. Ga kullan huttu ei ole kurkoikas. Ken kiirehtäy, ga se hälizöy gu huttu härkimes. Valmis huttu on sagei, härkin sit pyzyy pystöi, ei kuavu bokkah. Konzu huttu hengästähes kolme kerdua, se on valmis. Huttupadaine voibi ottua tulelpäi da ruveta syömäh. Huttu kun sanoo “hups”, sit se on kyps!
Huttuu syvväh hiilavalleh, kannateksen da sulatetun argivoin kel, libo azutah painin sežo argivois da kannatekses. Syvväh huttuu vilun rieskan maijon kel. Pyhäs, kui mustelou alavozelaine Valentina Libertsova, painin luajittih siemenvois, maijon tilas juodih marjuvetty. Huttupyhäkse sanotah Pedrun pyhiä (se on kezäl). Pedrun pyhäs pidäy kolme kerdua huttuu keittiä. Hutul ei hammastu äijiä pie. Ei ole midä puretella. Midätahto pehmiedy verratah huttuh: pehmei gu huttuine. Hyvä on huttu huulel, vai on vaigie vačal. Huttu on hardiel hyvä, vačal vaigie. Parembi huttu hyllätä, ku vačču hallata.
Yhtelläh huttuvačču on hudru vačču, hutun syödyy terväh nälgävyt. Sendäh sanotahgi vie täh luaduh: hutun syödyy ei pie loitos mennä, gu truba nägys. Hudru on huttuluzikku. Huttuvačču hudru, val’l’oivačču valeh, kyrzyvačču kylläine. Huttu vaččah, leibymöykky selgäh. Huttu on argipäivän syömine. Tämpiänä huttuo, huomena huttuo, kiiselie, kakkarua i nedeli pois. Huttuhizekse gost’akse sanotah rinnal eläjiä, susiedua. Häi joga hutul (joga syöndykerral) ehtiy, kuigi huttuvävy. Huttuvävy on susiedas libo omas kyläs tulluh vävy. Susiedu hävii, huttuvävy rodih. Joga hutul huttuvävy stolas. Piiraivävy on loittoine, kudai harvah kävyy, vai pruazniekkoih. Hänele keitinpiiraidu keiteltäh.
Ga pahua ristikanzua et ugodi ni hutul, ni letul. Hos kui riehkei, hos kui opi hyvin ruadua, ni mi gu ei mene mieldy myöte. A gu kelletahto on huigei, sit sanotah, se on syönnyh huigeihutun. Konzu midätahto on ylen äijy, kalua libo midätahto muudu, sit voibi sanuo – on huttunah! Konzu yhtes azies ollah eri mieldy, sanotah nenga: kelle huttuu, kelle kettuu pidäy.
“Huttuu stuulah” ei ole lievii sanondoi. Se tavassah voibi sanuo: huttuu stuulah häi tulou kodih aigoin aijal! Lievembäkse sanuo vois täh luaduh: sidähäi häi tulou kodih aigoin aij al!
Toinah on olemas muudugi sananpolvie da sanondua huttu-sananke. Gu juohtunou midä mieleh, ga kirjutakkua “Oman Muan” toimitukseh.
Teksti ta foto: Ol’ga Ogneva, 26.1.2022 Oma Mua
