Heinäkuun 13. päivänä täytty 40 päivyä, kun šiirty tuonilmasih Venäjän kanšanartista, Karjalan anšijoitunut artista, K. S. Stanislavskilla nimitetyn Valtijonpalkinnon šuaja, Karjalan tašavallan kanšallisen teatterin vanhin näyttelijä Pekka Mikšijev.
Ušotah, jotta 40. päivänä vainajan šielu jättäy tämän muajilman ta hyökkyäy toiseh, taivahalliseh muajilmah. Tänä päivänä on vielä yksi šyy muistua täštä mainijošta ihmiseštä – Pekka Mikšijevista.
Mie tapasin hänet monta kertua. Erähät tapuamiset on jo unohuttu, erähät on jiäty muistoh ijäkši. Myö tapasima näyttelyissä, kumpasih P’otr Grigorjevič otti ošua, pukuhuonehissa näytelmien loppumisen jälkeh, kulttuuritilaisukšissa, pihalla ta trollikašša, kumpasešša Pekka ta hänen naini Vieno mäntih teatterin harjotteluih, a mie mänin omilla aseilla (muun muašša Oma Mua-lehen toimitukšeh). Myö kaikin mänimä trollikašta pois Kirovin aukivo -pyšäkillä. Pariskunnan kera aina oli mistä paissa.
Kerran myö näkeytymä etähänä. Šinä kešänä mie lepäsin Kossalmešša ta läksin kävelömäh šen ympäristöjä myöten. Ennein kuulin, jotta näissä paikoissa on dača-koperatiivi, kumpasella on epätavallini nimi “HLAM”. Muitein še on epätavallini vain enšikačahukšelta, šentäh kun tämä on lyhenneh šanoista “Hudožniki. Literatori. Artisti. Muzikanti” (“Taiteilijat. Kirjailijat. Artistat. Musikantit”). Šuurin piirtehin še on luovien ihmisien koperatiivi.
Mie löysin “HLAMin” pienen Jänkäjärven rannalta, šuurien Kentjärven, Ukšjärven ta Homšelänjärven läheltä. Mie vähäsen hatukoičin dačojen ohi ta meinasin jo lähtie pois, ka erähäššä paikašša nävin melkein muah šuaten rippujie okšie šuuren muššanmarjanpihlajan känčineh. Piätin ottua ta maissella muutoman marjan. Vašta kerkisin alottua šitä ruatuo, kun tämän dačan puolelta kuulu oikein tuttu iäni:
– Ota enemmän, enemmän marjua!
Tultuo veräjän luo nävin, jotta kotimuapalalla ruatah Pekka ta Vieno. Mie mänin heitä kohti. Myö vähäsen pakasima šiitä, mitein olin joutun “HLAMih” ta muista aseista. A šiitä isännät piätettih levähtyä ta kučuttih miut taloh, missä myö hienošti joima čäijyö ta äijän pakasima.
Konša mie piätin lähtie pois, Pekka šano:
– Tänä vuotena meilä on šuuri muštamarjapihlajašato. Ota niin äijän marjua, kuin voit viijä pois.
– Ka miula ei ole mitänä, mih voisin panna marjua.
– Ota tämä pušši ta keryä šiih! Tämän puššin ta muššanmarjanpihlajan kera mie tulin Kossalmeh.
Šamoin miun onnistu käyvä P’otr Grigorjevičin 80- ta 85 -vuotisjuhlissa, kumpasie juhlittih Karjalan kanšallisešša teatterissa luovailtojen muuvvošša. Piti nähä, kuin nuorelta näytti šyntymäpäiväniekka, kuin äijän hiän nakro ta leikitteli.
Ka kešäkuun 4. päivänä tämän kirkkahan ihmisen elämä katkesi.
Jiähyväiset mäntih Pekka Mikšijevilla armahašša Karjalan kanšallisešša teatterissa. Arkku ašetettih lavalla, kumpasella P’otr Grigorjevič oli monta kertua tullun omien näytelmien aikana ta mit aina loputtih kiitollisien kaččojien lämpimillä räpytykšillä. Artistalla räpytettih šinä päivänäki, konša arkkuo vietih pois šalista: perintehen mukah näyttelijie kaimatah viimeseh matkah jiähyväisovatijoilla.
Ikuni muisto šiula, P’otr Grigorjevič! Olkah šiun šielu rauhašša tuonilmasissa.
Pekka Mikšijev (14. kevätkuuta 1935 – 04. kešäkuuta 2021) šynty Aunukšen piirin Vitelen kyläššä. Juuriltah hiän oli karjalaini.
Nuorena Pekka Mikšijev harrašti musiikkie Vitelen koulušša ta klubissa šekä ošallistu pienih näytelmih. Vuotena 1957 tulija näyttelijä lopetti A. N. Ostrovskin nimitetyn Leningradin teatteri-instituutin. Šiitä oli kakši vuotta armeijua, min jälkeh Pekka Mikšijev tuli Petroskoin Šuomelaiseh teatterih. P’otr Grigorjevič muisteli, jotta teatterin näyttelijien vanhemman puolen kera oli tosi mukava ruatua, a teatteri eli monipuolista, täyvellistä elämyä.
Pekan enšimmäini vakava ta merkittävä kokemuš oli Kullervon rooli Erkon šamannimiseššä näytelmäššä. Šillä esitykšellä vuotena 1965 avattih rekonstruoitu teatteri. Šiitä oli šamoin loistavašti esitetyt Kalevalan Ilmarini ta Kantelettaren Yrjä. Myöhemmin kriitikot šanottih: “Tuntuu šiltä, jotta Mikšijevin ei tarviče mitänä esittyä, hiän niin kun jo olis šyntyn Kalevalaeepossan šankarina”.
Nerokaš ta monipuolini näyttelijä ruato teatterissa yli 60 vuotta. Oman luovan työn aikana Pekka Mikšijev on esittän yli 200 roolie karjalan, šuomen ta venäjän kielellä. Monet roolit šuatih šuurta tunnuššušta kuin koti-Karjalašša, niin ni Venäjällä ta Šuomešša. Hänen roolikokoelmašša on aivan erimoisie hahmoja, luontehie. P’otr Mikšijev ošallistu Otatko miut Karjalan mua?-, Pyhä asie-, Kolme čikkuo -näyttelmih ta monih muih.
Vuotena 1972 P’otr Grigorjevič šai K. S. Stanislavskilla nimitetyn Valtijonpalkinnon Vasselein roolista Otatko miut Karjalan mua? -näytelmäštä. Še oli Pekka Mikšijevin lempirooli. Pekka Mikšijev äijän ruato karjalan kielen hyväkši. Omašta ruavošta P’otr Grigorjevič šai monta palkintuo, ka šuurimpana lahjana hänellä oli kaččojien hyväkšymini.
P’otr Grigorjevič Mikšijev on Karjalan anšijoitunut näyttelijä ta Venäjän rahvahan artista.
Teksti: Valerii Sidorkin, Oma Mua 14.7.2021
