Anuksen eläi Jekaterina Borisova jo äijän vuottu kirjuttau runoloi karjalakse, yhtyy teatrah da kiändäy sih niškoi tekstoi. Jekaterina F’odorovnanke myö vastavuimmo sulakuus Anuksen kanzallizes kirjastos, konzu naine yhtyi Karjalazien IX Kerähmön vallittuloin nevvoston seminuarah.
Perehen histouriedu
Jekaterina Borisova on rodivunnuh Anna Sem’onovna da F’odor Ivanovič Räppijevien pereheh Anuksenlinnah. Perehes oli nelli lastu – Jekaterina, kaksi vellie da nuorembi sizär. Pereh eli kaksikerroksizes talois Leninan uuličal. Enne školua Jekaterinua kačoi buabo – perehenke yhtes elettih tuatan vahnembat Paraskovja Stepanovna da Ivan Andrejevič. Died’oidu Jekaterina ei musta, häi kuoli, konzu bunukal oli vaiku kolme vuottu. Tuatan vahnembat oldih rodužin Pienis Sellispäi, ga muutettih Anukseh, kus rodivuigi Jekaterinan tuatto. Muamo oli Horošoin kyläspäi, kudai oli sijoitannuhes Kotkatjärven tuakse. Jekaterinan mugah Horošoi oli ylen čoma hieru, kus oli časounu, ga heiru on jo ammui hävitetty, jäi vaiku levei sildu.
Suuren Ižänmuallizen voinan aigua Jekaterinan vahnembat puututtih suomelazien okkupatsieh da heidy työttih ruadoh Suomeh: tuatto ruadoi pellol, muamo – kodiabulazennu. Kahten vuvven peräs vahnembat tuldih järilleh Karjalah.
Kois on oma kieli
da oma haju
– Pagižimmo koiš karjalakse. Buabo ei maltanuh ven’akse nimidä. Hänenke koiš ištuin, ga sit, ku školah pidi lähtie, ven’akse enbo malta. Muamo tuli gorsoviettah da sanoi: “Lapsele paikkua detsavus ei ole, ga lapsi ven’ua ei malta, kuibo školah lähtöy?” No minuu otettih, kuuzi vuottu minul oli. En maltanuh nimidä – midä sie paištah ven’akse lapset, kunne mennä… Minä vain ištun da kuundelen. Sit n’anečka sanou minule karjalakse: “Mene sinne, kunne lapset mendih”. No muga kaksi-kolme nedälii meni da rubein pagizemah ven’akse, terväh kai otin. Školasgi hyvin opastuin, saneli Jekaterina.
Kezän aigua Jekaterina aivenoli Jekaterina-buaballuo, kudai eli Horošois. Oman nimengi Jekaterina sai buaban kunnivokse.
– Buabo nellän čuasun aigah jo nouzou, päččii jo lämmittäy. Häi oli hyvä kalastai – baba Kat’a. Kalua tuou tuazan – suuret kalat, minä kai varain. Sit kalua keittäy, čupukkua huondeksel pastau. A pyhänpiän toižii, šipainiekkoi da päppii magieloi aiven. Hänen taloin vahnan minä ylen hyvin mustan: kai haju moine oli… Konzu piiraidu pastettih. Suuri kodi oli. Alahan oli aittu, sie kai syömizet piettih, pordahat oldih. Vahnu taloi oli, uuzi pandih – ga sit, ku hävii hieru, se taloi otettih toižeh kohtah. A vahnu taloi muga happani, musteli Jekaterina F’odorovna.
Ven’ua myöte
Školan loppiettuu Jekaterina piäzi opastumah histouriekakse Petroskoih.
– Histouriedu aiven suvaičin. Yliopistos minuu otettih suomelas-ugrilazeh joukkoh. Sih vallittih kuuzi hengie, ken maltau karjalakse. Yliopistos opastuin suomen da ruočin kielehgi, saneli Jekaterina Borisova.
Opastundan aigua Jekaterina meni miehele da lähti elämäh ukonke Kalugah, kunne mies työttih yliopiston loppiettuu. Jekaterinahäi jatkoi opastustu zaočno. Sie naine eli viizi vuottu, ruadoi kirjastos, sai vahnemban tyttären. Aijan mendyy molodoit erottih, sit Jekaterina lähti miehele toizen kerran. Ukonke naine tuaste muutti toizeh kohtah – pereh lähti elämäh Siberih, T’umenin alovehen Kagalim-linnah. Sie Jekaterina ruadoi školas histourien da yhteiskunnantiijon opastajannu.
Vierahis linnois eläjes Jekaterinal oli igävy Karjalua. Hyväkse mielekse Kagalimas samazes kois eli mies Priäžäspäi – hänenke Jekaterina ainos pagizi karjalakse.
Oma mua — mandžoi
Vuvvennu 1991 järilleh kodih Jekaterinua kučui muamo, kudai jäi elämäh yksinäh Anukseh da läževyi. Sie perehel rodih kodi da Jekaterina sai vie kaksi lastu.
– Sanotahhäi, oma mua on mandžoi, vieras – must’oi. Karjalashäi ollah juuret. Sanommo, ei ammui olimmo kalmoil, kai emmo voi ni proidie – muga äijy sie rodn’ua on: buabat, died’oit, t’outat, diädät, vellet, sizäret. Nikunne en minä tahto lähtie omas čupuspäi. Tytär eläy Suomes dai kuččuu minuugi sinne elämäh. Minä kävelen, nedälin sie olen – pidäy kodih lähtie. En voi vierahal mual olla, sellitti Jekaterina.
Anukseh järilleh tulduu Jekaterina enzimäi ruadoi opastajannu enzimäzes školas. Puolen vuvven ruattuu naine tuli ruadamah tehnikumah, sillozeh ammattiškolah, kus häi ruadoi kaheksatostu vuottu eläkkehele lähtendässäh. Tehnikumas paiči histouriedu naine viizi vuottu opasti suomen kieldy.
Himo kirjuttua
Anukseh muutettu Jekaterina rubei kirjuttamah karjalakse. Jo školas opastujes naine kirjutteli ven’an kielel. Vuvvennu 2006 Jekaterina Borisovan enzimäzet runot karjalan kielel lapsih niškoi painettih Oma Mua -lehteh. Kirjuttajal on kaksi kniigukogomustu: vuvvennu 2014 piäzi ilmoih “Kaksi jogie”, vuvven 2016 – “Linnan kummat”. Jekaterinan tevokset ollah painettu toizisgi runoilijoin kogomuksih da Taival-al’manuahah. Kirjuttamah karjalakse Jekaterinua kuhkutti Kotkatjärves eläi kirjuttai Zinaida Dubinina.
– Zinaida Timofejevna ruadivos kerran sanoi, ku karjalan kieli meil kuolou da ei pidäš omua kieldy hävittiä, pidäy kehittiä. Ken vai midä maltanou, hot’ kaksi-kolme sanaštu pidäy kirjuttua karjalakse. Sit minä duumaičin, a mindähbo en voi – opin. Konzu midä piäh tulou, kirjutan. Toiči tulou, vai pidäy teriämbi bumuagu ottua da kirjutin. Buite kenlienne tagan seižou da sanou, muhizou Jekaterina.
Lapsih niškoi Jekaterinal on kirjutettu piäl 30 lyhytty runuo. Omis runolois Jekaterina kirjuttau karjalazien elaijasgi, sit, midä kuuli omis rodnis.
– Velli da muamo saneltih, kui hierus elettih. Sanommo, Lesken itku -runo on omistettu t’outale da buabale. Minun died’oi voinan aigua kyndi muadu, i sil aigua ruvettih bombittamah samol’outat. Hyväkse mielekse died’oi jäi hengih, ga kaksi muaman vellie suadih surman Leningruadua puolistajes. Vot heile sen runon kirjutin, saneli Jekaterina Borisova.
Teatran artistu da kiändäi
– Jo školas opastujes aiven aktivistannu olin. Kai organizuičimmo, pahuagi sežo. Yhten kerran lähtimmö Luadogale, Pidžin kyläh. Ga emmo, ni opastajile, nikelle sanonuh omal kluasal. Iče lähtimmö avtoubusal, sit – jallai. Piäzimmö kyläh da sie kluubas tävven konsertan azuimmo: ken meil bajanal soitti, ken pianinol, myö tyttölöinke pajatimmo. Enne pajatin, školan horahgi kävyin. Ga opastajannu ruadajes iäni sambui, paheksiu Jekaterina.
Nygöi Jekaterina Borisova on Anuksen rahvahallizen teatran artistu. Jekaterina rubei käymäh teatrah jo 1990-luvul, ga ruavon periä hänel pidi keskustua mieliruado. Eläkkehele lähtiettyy naine jatkoi artistannu da yhtyi jo kahteh ozutelmah. Ei ammui teatru ozutti uvven Yksi koppi, kaksi koppi, p’atakku -spektaklin, kuduan tekstan karjalakse kiändi Jekaterina Borisova.
– Teatranke ajelemmo Karjalua myöte, mulloi olimmo Lihaslavl’asgi, Kalitka-pruazniekas. Ylen hyvin vastattih meidy, saneli Jekaterina.
Jekaterina F’odorovnal on äijy pluanua, hänen tetrattih alalleh liženöy runoloi.
Teksti ta foto: Elina Potapova, Oma Mua 26.5.2021
