Artikkelit

Vaaleahiuksinen nainen istuu sohvalla

Jelena Bogdanova: “Tiediä karjalan kieli on suuri ylbevys da kunnivo”

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 29.6.2021
Asiasanat: karjalan kieli

Kaksikymmenviizi vuottu tagaperin Petroskoin valdivonyliopiston loppiettih enzimäzet korgien opastuksen suannuot karjalan kielen spetsialistat. Enzimäzes karjalan kielen opastujien joukos oli seiččie hengie. Jäigo karjalan kieli heijän ammatikse da eloksen ruavokse da päittihgo yliopistos suavut karjalan kielen tiijot da nerot heile elokses? Myö pagizutimmo sih nähte karjalan kielen ozaston enzimäzii loppijoi. Yksi heis on Kižin muzein johtai Jelena Bogdanova.

– Miksebo silloi, 30 vuottu tagaperin, valličit karjalan kielen ozaston? Vuvvennu yheksäkymmenhäi eihäi vie olluh virrallizesti avattu karjalan da vepsän kielen ozasto. Se vuvven peräs avattih. Kuibo sinä sinne puutuit?

– Enzimäi tahtoin mennä opastumah vračakse. I se oli minun piätavoiteh. Kaikkii nämmii ainehii školas opin hyvin opastuo. En tiijä, midä pöllästyin sil aigua, no minul tässäh on varavo: varuan verdy. Vračal ei saa varata verdy. I toizekse, naverno oli huigei: a gu minä en piäze sinne opastumah? Meile, karjalazilhäi, on moine vastus: pidäy hot’ kui piästä. Sizär sanoi: menen opastumah suomen kieldy, mindäh sendäh školas myö opastuimmo suomen kieldy i konzu minä sinne lähtin opastumah, meilehäi ei silloi suannuh vallita kolme-nelli suundaa. Lähtin opastumah suomen da ven’an kieldy. Pidäy sanuo tozi: ven’an kieldy minä en suvainnuh i ven’an kieli minuu ei suvainnuh. Minä hos kui opin lugie äijän, no yksikai, kaikkien kniigoin syväindö jäi minun piäh, a kui pidäy sanazet kirjuttua, net ainos oli suuri hommu. Täh päivässähgi se minul on viga. Kui kuulen, mugai kirjutan.

Konzu tulimmo yliopistoh, meidy pagizuttamah ruvettih. L’udmila F’odorovna Markianova kyzyi: “Oletgo sinä karjalaine?” Minä sanoin: “Tiettäväine, karjalaine”. “Etgo sinä tahto ruveta opastumah karjalan kieldy?” Minä hänel sanoin: “Kuibo voibi karjalan kieldy opastuo?” Enhäi minä sidä vie ellendännyh, gu voibi opastuo siännöt da kai. Minä sanoin: “Enzimäi pidäy kyzyö maaman mieli”. Minä soitin maamal: “Maamo, meile taritah lähtemäh opastumah karjalan kieldy”. Maamo sanou: “Ga tämähäi sinul on oma kieli”. “Oma kieli”. “No gu sanotah, pidäy mennä opastumah karjalan kieldy, menevai opastumah karjalan kieldy!” Minä ylen äijäl passiboičen omaa maamaa, kudai oli ven’alaine, konzu minä jo rodivuin, maamo jo ylen hyvin pagizi karjalan kieleh. Minä školah lähtijes ven’akse en paissuh.

Tiettäväine, konzu lähtin školah, hommua oli ylen äijy enzikluasois. Minä lähtin školah 1. heinykuudu, ei 1. syvyskuudu. Kaksi kuudu minä opastuin ven’an kieldy školas. Oli ylen suuret paginat silos taatan kel da maaman kel, i školah lähtiettyy taatto i maamo ruvettih minun kel pagizemah ven’akse. Mindäh sendäh školas sanottih: “Pidää Leenaa Salmih työndiä opastumah spetsškolah, häi ei voi nimidä opastuo”.

Hyväl mielel rubein opastumah karjalan kieldy yliopistos. Minul ainos on pahamieli i abei mieli se, gu minä školas en voinnuh opastuo karjalan kieldy da kai ainehet: matemaatiekkua, fiiziekkua, kai, midä vai voibi. Gu minä opastunnuzin kai ainehet karjalakse, minä parembi ellendäzin tämän muailman. Gu se oli minun oma kieli, jogapäivähine kieli. Myö ven’aa emmo käyttänyh. Se muga oli.

– Kuibo opastus meni? Midä opastuitto?

– L’udmila F’odorovna Markianova pani ylen äijän vägie sih, ku myö opastuzimmo kielioppii i kaikkie muudu. Ezmäzikse oli vaigei. Mindäh sendäh myöhäi vastukavazet olemmo i smietimmö, gu meijän kieli, meijän murreh on paras. Meilehäi sanotah: maa, čaaju, d’ogi, d’ärvi i muga ielleh. Tiettäväine, hänel ei olluh meijän kel kebjei ruadua. Dai meil muuttua omua pagintabua, -laaduu, ellendämisty. No se oli puoli vuottu. Sit myö jo harjavuimmo, i rubeimmo ylen hyvin iellehpäi ruadamah. Nadežda Ivanovna Kuz’mina meijänke ruadoi, karjalan kieldy opasti. Suurel mielel ainos mustelen Toivo Iosifovič Väizisty, kudai meile paginurokkoi karjalan kielel vedi. Kielen suvaičuksen, kunnivon häi meile ylen äijäl nosti. I kaikin hyö. Hyö, tiettäväine, ylen äijän vägie pandih sillos. Oma Mua -lehti silloi vaste rubei. Myöhäi iče kai kirjutimmo tetrattiloih, iče kai jälles tädä tutkimmo, pagizimmo. Oli jygei, no oli ylen mieldykiinittäi.

Minä ainos mustelen Leo Närjän Huikkua pajuo, karjalaine!-spektaklii, kudai tuli Kanzallizeh teatrah. Se, naverno, vie enämbäl kielen tärgevytty, syväimen tärgevytty meile nosti. Midä sie oli ezitelmiä, näytelmiä, myö ainois kai kävyimmö kaččomah. Ku syvendyö sih, ei sua maltua sanuo, mittuine se oli ylbevys!

– Teijän joukko piäzi yliopistospäi vuvvennu 1995. Silloi oli jygei löydiä pädijy ruado kui palkan puolespäi kaččojen, mugai eländysijan puolespäi kaččojen. Kuibo oli sinul?

– Minul ei olluh jygei piästä ruadoh. Minuu otettih yliopistoh ruadoh kerras. Tiettäväine, annettih eländykohtu. Minä sežo taatan kel, maaman kel pagizin. Maamo sanoi, pidäy däähä, sie pyzyö, pujoittuo sinne, hil’l’akkazin zavodie. Se oli taatan sanat, mindäh sendäh maamo minul kuoli, konzu enzimäzel kursal opastuin yliopistos. Mägih minä lähtie en voinnuh, sie ruaduo ei olluh. Tiettäväine, konzu sanottih: “Lena, lähtetgo?”, minä en ebäillyh, kerras sanoin: “Lähten yliopistoh ruadamah hyväl mielel”. Kaksitostu vuottu minä raavoin yliopistos. Nygöiigi toiči kaimuan sidä aigua i puaksuh tulen sih mieleh, gu žiälöičen, ku minul ei ole ruaduo karjalan kielen kel.

– Kirjutit da puolistit dissertatsien karjalan kieles. Sinul oli hyviä opastujua. Mindähbo lähtit iäre?

– Konzu minä rubein ruadamah, yliopistos oldih yhtet opastujat, kudualoin kel oli hyvä mieli ruadua. Hyö oldih karjalazet, tiettih oma kieli, libo ei tietty, no rakkahal opastuttih sidä kieldy. No midä iellehpäi, sidä jygiembi oli ruadua. Minä ainos suvaičen, ku olis tulos. Konzu näin, ku ei ole mostu tulostu, varmah se minuh vaikutti vaihtua ruado, ku opastujat jo ei muga hyvin kieldy tietä. Vot se suuri viga oli, ku heidy opit kaikelleh myvvitellä, opastua, kui iče opastuit. Kui enne oli tulos, nygöi ei ole.

Minä ainos talvet yliopistos, a kezät Oma Mua -lehtes ruavoin. Marjat keräin dai kai, midä pidäy piädy elättiä. Mihgi raadoh myö otammokseh, karjalazet, ga sit se raado kiehuu. Ethäi ruavottah voi olla.

Toiči, tiettäväine, mustelen sidä aigua, i meil oli ylen hyvä joukko. Ol’ga Einarovna Gorškova, P’otr Mefodjevič Zaikov, L’udmila F’odorovna Markianova, Tamara Ivanovna Staršova. Myöhäi ajelimmo i tutkimusmatkoil. Minä luajin tutkimuksen verbin refleksiivutaivutukses. Ielleh, duumaičin, rubien karjalan kielen virkehoppii kaččomah i konzu midä vie. Toinah vie aigu muuttuu, i minä kai nämmä dielot jätän i tuaste otammos ruadoh karjalan kielel. Pidäy sanuo, tänäpäigi minä en jätä karjalan kieldy, joga päiviä pagizen. Toizekse, taguzes minul on, midä minä tahton ruadua. Suurin ylbevys minul on, gu nygöi ken tullou Kižin muzeih i tahtonou ku hänel olis karjalan kielel pietty ekskursii, minä ekskursien karjalan kielel pien, sen azun.

– Mustat, konzu piäzit kul’tuuruministran virgah, sanoit, sinul on yksi mieli piäs: konzutahto jättiä nenne kai suuret čiinut i kirjuttua doktoran dissertatsii karjalan kieles. Etgo vie jättänyh tädä mieldy?

– En jättänyh i hil’l’akkazin konzu midä minä ruadelen, yksikai en voi jättiä. Nygöi toiči, taganpäi kaččojes, smietin, ku voinnuzin vie äijän midä ruadua. Dai uskon: andakkah Jumal tervehytty, toinah midätah minä vie azun karjalan kielen hyväkse. Se ihan varmah.

– Mi on suurin opastus, kudaman sinä sait karjalan kielen ozastol yliopistos? Kuibo sie suavut nerot da maltot sinuu autettih elokses?

– Se nikonzuhäi ei ole tiel. Enzikse pidäy sanuo: jogahine meis omal kohtal omaa kieldy voibi kannattua, kehittiä i konzu midä mostu hyviä voibi azuo. Tiettäväine, midä sie olen suannuh, yksi tärgevimis on se, ku minul on ylbevys, ku karjalan kielel voibi sanuo kai, midä meile pidäy elaijas. Pidäy olla valdivolline stuatussu. Suurin ylbevys sit, mittuine meil on karjalan kieli. Yhty astunduluaduu on läs kolmiekymmendy verbii. Kui ristikanzu astuu. Karjalazet sit kaihäi kačottih, kai silmäl piettih. Tutkie, opastua, neruo ruadoh siegi olemmo suannuh.

– Potakoiččizitgo sinä nygöi nuorii mennä opastumah baltiekkumerensuomelazien kielien da kul’tuuran ozastole da valliččemah eloskenruavokse karjalan kielen?

‒ Se ellendämine, kudai meis oli, se pidäy pienyössäh taattoloil da maamoloil panna piäh. Mindäh sendäh se pohju sillos on pandu. Vot meihgi on pandu se pohju. Sidä nikui meis et ota iäres. Tiettäväine, minä ainos kuhkutan. Midä enämbän sinä kieldy tiijät – sidä parembi. Nengomua kieldy kui karjalan kieli tiediä on suuri ylbevys da kunnivo. Sinä voit roita i ministrannu, i hot’ kenenny, i muzein johtajannu. Ei se nikui olluh tiel. Pidäy mennä i opastuo, nikel pahakse se ei roinnuh, ni yhty ristikanzua en tiijä, kel se olis vijakse libo midätahto pahua azus. Pidäy opastuo. Karjalan kieli auttau luadie, midä vai tahtot täs muailmas. Se vai sinus rippuu.

Lehten tulies noumeras lugekkua vie yhtes enzimäzes karjalan kielen opastujien joukon opastujas Ol’ga Gokkojevas.

Teksti: Ol’ga Ogneva, Oma Mua 23.6.2021
Foto: Leena Bogdanova on Suuren Mäin hieruspäi. Häi on ruadanuh karjalan kielen opastajannu yliopistos, on filolougientiijon kandiduattu, on olluh Karjalan kanzallizen poliitiekan varaministrannu da kul’tuuruministrannu. 

Lue nämäkin:

Korzan musejon joka esineh šäilyttäy istorijua

Korzan musejon joka esineh šäilyttäy istorijua

Korza on istorijallini karjalaini kylä. Viime vuosišuan aikana še on šäilyn nykypäivih šuaten melkein muuttomana. Kuin ni monešša vanhašša kyläššä eryähie taloja mualatah ta uuvvissetah, eryähie puretah ta niijen paikalla rakennetah uušie. Ka erikoista on še, jotta...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.