Karjalan Heimo

Vanhanaikainen kellotaulu symboloi ajankulua.

Kaksi nedälie vieristäh

Kirjoittanut: Eeva-Kaisa Linna
Julkaistu: 11.3.2022

Suomi poikkeaa useista eurooppalaisista kielistä kuukausien nimien suhteen. Useimpien muiden kielien kuukaudet ovat latinalaisperäisiä, roomalaisten keisarien, jumalien ja juhlien mukaan nimettyjä. Karjalankieliset kuukausien nimet ovat ainakin osittain ikivanhoja omakielisiä nimiä.

Suomenkieliset kuukausien nimet mainitaan ensimmäisen kerran Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaistussa Rucouskiriassa. Siina rukousten ohessa oli myös kalenteri, jossa Agricola antoi ohjeita siitä, mitä kunkin kuukauden aikana tulee tehdä.

Lounaissuomalaiset kuukausien nimet yleistyivät koko maahan painettujen almanakkojen myötä. Vielä Agricola käytti elokuusta nimiä mätä- ja kylvökuu ja joulukuusta nimeä talvikuu, mutta jo 1600-luvun virsikirjat ovat nykyisten nimien kannalla.

Vanhalle kansalle on ollut tärkeätä nimetä kuukaudet vuodenkierron mukaan, yleensä aina sen mukaan, millaisia töitä mihinkin vuodenaikaan piti tehdä. Kustaa Vilkuna selittää Vuotuisessa ajantiedossaan kuukausien nimiä tiivistetysti seuraavalla tavalla:

Tammikuun alkuperänä voi olla vanhan ajan sanan tammi merkitys napana, (myllynrattaiden) akselina, keskipuuna. Ajateltiin, että oli keskitalvi, talven selkä taittui.

Helmikuun nimen takana arvellaan olevan suojasään jälkeen äkkipakkasella syntyneet jäähelmet.

Maaliskuussa näkyy jo vähän maata lumen alta, nimi lienee johdettu maa-sanasta.

Sarja huhti-, touko-, kesä-, heinä- ja elokuu on syntynyt maanviljelyksen työvaiheiden mukaan. Sanojen merkitykset ovat varsin selvät. Huhti viittaa kaskeen, huhtaan, tuolloin lähdettiin kaatamaan suuret havupuukasket, jotka myöhemmin poltettiin. Toukokuu on edelleenkin toukotöiden kuukausi. Kesäkuussa on kyse kesantokuukaudesta – piti tehdä kesänajo, ajaa kesannoksi jätetty pelto. Heinäkuussa korjataan heinät, elokuussa viljasato; on elonkorjuun aika.

Vilkuna ei selitä syyskuu-sanan alkuperää, mutta Kotuksen Kirsti Aapalan mukaan sana syksy kuuluu hyvin vanhoihin suomalais-ugrilaisiin perintösanoihin, ja sillä on vastineita monissa sukukielissä. Usein yhdyssanojen alkuosana oleva syys on johdettu tästä sanasta.

Lokakuun kansanomaiset nimet loka-, lika- ja ruojakuu ilmaisevat varsin osuvasti kuukauden yleisluonteen ja sen tunnepohjan, jolla kuukausi otetaan vastaan.

Marraskuu on kuoleman kuukausi, maa on martaana. Marras kuulunee ikivanhaan indoeurooppalaiseen kuollutta tarkoittavaan sanaperheeseen (muinaisint. marta-s, latinan mors ja ranskan mort). Kotus esittää, että marraskuu voisi viitata siihen, että tuohon aikaan luonto kuolee tai oikeastaan asettuu talvilepoon. Toisen näkemyksen mukaan kuukauden nimi voisi tulla siitä, että se on aikaa, jolloin kuolleiden henget, martaat, ovat olleet liikkeellä.

Vielä 1600- ja 1700-luvuilla joulukuun nimenä oli talvikuu, jolloin talvi alkoi. Sitä mukaa kun joulun merkitys on kasvanut, on se antanut nimen koko kuukaudelle. Muinaisruotsin jól, nykyruotsin jul, on nimen antajana joululle.

Kalenterikuukaudet karjalan kielillä kellotaulun päällä.

Kirkkopyhät ja vuodenkierto

Kirkollisten juhlien kalendaariset paikat ovat näkyvissä kirkkokalenterissa, jonka rakenne näkyy Suomen ortodoksisen kirkon kirkkovuodessa. Kirkon ns. suuret juhlat kuvastavat kalenterin rakennetta: kolmen vuoden kierron aikana tulevat aikajärjestyksessä kaikki juhlat vastaan, ja samanaikaisesti nämä juhlat käydään läpi myös yhden vuoden aikana: Neitsyt Marian, Jumalansynnyttäjän ja hänen synnyttämänsä Jeesuksen, Vapahtajan juhlien kierto.

Keskeisten juhlien lisäksi kirkkokalenterissa on lukuisa määrä muita juhlapäiviä, joita juhlitaan kirkoissa toimittamalla juhlavigilia ja -liturgia. Vanha perinne on, että myös omia pyhimyksiä muistetaan. Esimerkiksi ortodoksisessa Karjalassa oman kylän pyhimyksen päivänä – kuten esimerkiksi Iljan tai Petrun praasniekkojen aikaan – on ollut tapana vierailla kalmistossa ja tsasounassa.

Kirkkopyhiä on käytetty ilmaisemaan ajankulua. ”Marian ilmestyspäivästä on yhdeksän kuukautta jouluun.” ”Kuuz nedälie on Raštavan synnynpäiväs – parahiks Sreiten’n’ah.” ”Troičasta viisi nedälie lehti-Iivananpäiväh.”

Kirkkojuhlista ei nouse kuukausien nimiä.

Pohja perinteissä

Kuukausien nimitykset Venäjän Karjalassa, samoin Raja-Karjalassa, ovat vaihdelleet eri puolilla, mutta usein niitä ei ole ollut käytössä lainkaan. Ne karjalaiset, joilla oli kauppasuhteita tai muita yhteyksiä Venäjälle tai Suomeen tai jotka olivat luku- ja kirjoitustaitoisia, käyttivät venäjänkielisiä tai/ja suomenkielisiä kuukausien nimityksiä. Myöhemmin käyttöön tuli venäjän kielestä lainasanoja (janvar’a, dekabr’a), jotka löytyvät myös Karjalan kielen sanakirjasta.

Kansanrunouden tutkija Aleksandra Stepanova kertoo, että Sompajärvellä käytetyssä karjalan kielessä ei ollut kuukausille omia nimiä, vaan ajanjakson määrittely oli jokseenkin sidottu pysyviin kirkonpyhiin. Hänen mukaansa kalenterikuukausien nimet on erittäin harvoin nimetty kirkollisten pyhien mukaan. Esimerkkinä hän mainitsee suomen joulukuun, jolle vastaavaa nimitystä ei ole venäjäksi.

Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti on vuonna 2010 laatinut kansatieteellisen teoksen Pyhät da arret. Karjalaine rahvahankalendari. Sen täydennetty laitos ilmestyi vuonna 2013.

Kirja on kattava taustoitus kansankalenterille, se sisältää luonnon kiertokulkuun ja maatalouskalenteriin liittyvää tietoa juhlapäivistä ja arjesta, sananlaskuja ja esimerkkejä sanonnoista. Kirjassa on Venäjän ortodoksikirkon kalenterista koottu luettelo kirkollisista juhlapäivistä karjalan- ja venäjänkielisine nimineen sekä kylien omista praasniekoista.

Kuukausien nimet, jotka ovat nykyisin karjalan murteissa käytössä olevien nimitysten pohjana, käydään läpi julkaisussa, samoin niihin liittyvä perinnetieto.

Kirjaan on kerätty tietoa eri lähteistä niin Suomesta kuin Venäjältä, painetuista julkaisuista, useiden kerääjien haastatteluista, tiedekeskuksen äänitearkistosta, useilta vuosikymmeniltä.

Karjalan kirjakielten kehittämisen myötä normitetut karjalankieliset kuukausien nimet ovat ainakin osittain ikivanhoja omakielisiä nimiä. Nimet pohjautuivat usein vuoden ja viljelyn kiertoon, kuten kuukausien suomenkielisissä nimissä.

Livvinkarjalaan kuukausien nimet loi Ljudmila Markianova. Vienankarjalaksi nimet otettiin käyttöön maaliskuussa 2002 Vienan Karjala -lehdessä № 5, kun lehden päätoimittajana oli Raisa Remšujeva.

Varsinaiskarjalan etelämurretta normitetaan Suomessa parhaillaan. Itä-Suomen yliopiston elvytyshankkeessa on päätetty ottaa käyttöön kuukausien nimet, jotka jo parikymmentä vuotta sitten Kosti Pamilo, tunnettu etelämurteen taitaja, esitteli sanakirjasessaan Uuzi Abuniekka, suunnilleen samassa muodossa, johon nyt on päädytty.

Teksti: Eeva-Kaisa Linna
Taustakuva: Shutterstock

__________

Lähteet: Kustaa Vilkuna 2001: Vuotuinen ajantieto. Otava. Keuruu
Aleksi Konkka ja Olga Ogneva 2013: Pyhät da arret. Karjalaine rahvahankalendari. Verso. Petroskoi
Kotimaisten kielten keskus KOTUS, nettisivut
Aleksandra Stepanova, kirjeenvaihto

Kuukausien nimet vienan-, etelä- ja livvinkarjalaksi

 vienankarjala    eteläkarjala
 livvinkarjala
pakkaiskuu pakkaiskuu pakkaskuu
tuiskukuu tuuččakuu tuhukuu
kevätkuu kevätkuu kevätkuu
šulakuu sulakuu sulakuu
oraškuu oraskuu oraskuu
kešäkuu kezäkuu kezäkuu
heinäkuu heinäkuu heinykuu
elokuu elokuu elokuu
šyyškuu syyskuu syvyskuu
šajekuu ligakuu ligakuu
pimiekuu pimiekuu kylmykuu
talvikuu talvikuu talvikuu

 

Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimossa 1–2/2022 (ilm. viikolla 10)

Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa

Lue nämäkin:

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.