KUVA: Valentin Prokop’jev, Kolvičča, 2021 ta Semjon Borisov, Zelenoborski, 2021. Kuvaajat: T. Berdaševa ta M. Kundozerova
Jo enämpi vuosišatua karjalaiset eletäh Vienanmeren Kantalahen rannoilla – nykyhisen Muurmannin alovehen mualoilla. Enšimmäiset itämeren-šuomelaiset eläjät tultih tänne 1800-luvun lopušša nykyhisen Karjalan tašavallan pohjoisesta ošašta (Kiestinkin, Oulankan, Uhtuon ta muista volostiloista). Šielä ruttoh kašvo rahvahan luku ta oli muan puuteh.
Paikalliset vanhat ašukkahat muissutellah:
– Ei ollun kylyä, konša ukko tuli tänne. … Enšimmäset eläjät tultih vuotena 1894, kolme dvojurodnoita vellie. Tultih tänne elämäh, što oli oikein äijä kalua i zvierie – pušninua. Karjalaiset tultih i elettih täššä kaikki karjalaiset. I mäntih miehellä karjalan kanšša. Tultih Kiestenskin ta Uhtuon rajonoista. (Galina Bel’ai, š. 1940, Kolvičča).
– Muamo oli Ruvan kyläštä, Karjalašta, Kiestinkin piiristä. Ken šanou Ruvozero, a muamo aino šano Ruva, Ruvan kylä. A ukko, ämmön mieš oli Tumčašta – tumčalaini. Šieltä oikein paljon karjalaisie tultih tänne Knäšöih elämäh. Tultih Arhipovat kakši perehtä, kakši vellie, šiitä tuli… Ken šie vielä oli Ruvašta? No, monet tultih. Poroloilla, tänne srojittih talot, i ka elettih. … А tultih parempua elämyä eččimäh. Knäšöissä lovittih halleita, myötih niitä halleita Arhangelskih kupčalla. Paremmin elettih. Sillä tultih perehin kanšša. (Jevgenija Polubelova, š. 1927, Knäšöi).
– Tuatto oli tiälä šyntyn, muamo niise. A heijän vanhemmat on tultu oikein pieninä tänne Karjalašta, Kiestinkin puolešta. (Valentin Prokop’jev, š. 1949, Kolvičča).
Valentin Prokop’jev. Kolvičča. 2021. Kuva: T. Berdaševa
1900-luvun alkupuolella karjalaisien luku Kantalahen rannoilla kašvo ruttoh. Tänne tultih elämäh i toiset perehet. Esimerkiksi vuotena 1910 Kolvičašša eli jo 150 ašukašta. Ka Knäšöissä rahvahan luku rupesi kašvamah rautatien rakentamisen jälkeh. Vuotena 1928 täššä eli jo enämpi 400 karjalaisie.
– Muamo ta tuatto tultih Vuonnisešta päin. Oikein paha elämä oli Vuonnisešša. Ei ollun mitä šyyvvä. Ieššä tuli miun ämmö ukon keralla. A siitä kučuttih heitä tänne. Tiälä vs’o že parempi eloš oli, muistelou Kolvičašša vuodena 1940 šyntynyt L’udmila Zujeva.
L’udmila Zujeva. Kantalakši. 2021. Kuva: T. Berdaševa
Karjalaisien luku Vienanmeren rannoilla kašvo 1930-luvun loppupuoleh šuati. Vuotena 1938 nämä muat liitettih Muurmannin aloveheh, ta i poliittini tilanneh muašša rupesi muuttumah.
Vuuvven 2010 Venäjän rahvahanluvennan mukah Kantalahen piirissä eli vain 375 karjalaista (0,8 % ašukkahista, vuotena 1989 heitä oli kolme kertua enämpi).
Karjalakši pakasijien inehmisien luku on kriittisešti pieni. Hiän keški-ikä on korkiempi 80 vuotta. Karjalan kieli tällä mualla on jo häviejä ilmijö.
– Kolvičašša nyt vain kolmetoista inehmistä talvella eläy. … Ei niken puaji tiälä nyt. Ei niken. A ran’še (ennein) kauppah tulet, tol’ko šano po-russki (venäjäkši) ”Terveh!”, obid’ats’a babki (apeuvutah akat): ”Šano karielakši!” – muissuttelou Kolvičan enšimmäisen karjalaisen eläjän punukka Galina Bel’ai.
Toini kolviččalaini Valentin Prokop’jev tovistau:
– Miehän konša olin pieni venäjäksi oikein pahoin puajin, ämmön kera elin. A šiitä ka, kun kouluh läksin, piti venäjäkši kaikki puajie. … Nyt on kaikki karjalaiset kuolluot, ei niketä tiettävä ole. … Kaikki on jo unohettu. Kieli še pitäy joka päivä jotta muistua, pitäy puajie.
Hänen nuapuri L’udmila Zujeva puajiu kyynelet šilmissä:
– Mie oikein hyvin muissin kieltä. Daže kakši nämä vuotta männäh i mie unohutan, vot. Venyn konša, tutkin, jotta mi še še oli, a ”zelen’”, mi še še oli? Ka vihantahan še oli! … Tiälä karjalaisien kieli ei nimissä kuulu. Miula poika ei nimitä malta. Mie tiijän, što miun pereheššä ei niken rupie puajimah. … Mie tutkin, jotta miän muašša tiälä kieli kuolou, mänöy poikeš. Ei niken puaji. Pienet lapšet ei ni yhtä šanua tiijä!
Galina Langujeva. Zelenoborski. 2021. Kuva: T. Berdaševa
Toisissa Kantalahen piirin linnoissa ta kylissä, missä ennein eli äijä karjalaisie, tilanneh ei ole parempi. Harvinaiset karjalakši pakasijat inehmiset kerrotah:
– Muamon kera myö kaikičči karjalakši puajima, i čikot. No jäleštä, kuin muamuo ei ollun, niin myö tože po-russki (venäjäkši). I šanat jo unohutan. … Jesli lapšie ei ole miun, niin myö puajima čikkoloin kera vielä vähäsen. A jesli lapšet, tol’ko po-russki (venäjäkši). (Galina Langujeva, š. 1936, Zelenoborski).
– Mie puajin karjalaksi, konša olin työššä, ni Kolvičašša oli paljon karjalaisie. Tuolloin niijen keralla puajin karjalaksi. Kannanlahešša ei ollun karjalaisie. Silloin venäläiset oltih. … A täššä ei ole kenenke puajie. Miula kakši poikua on, ei ni yksi malta. A mie šanon karielaksi. (Jevgenija Polubelova).
– Mie, kyllä, ihan s udovol’stvijem (hyvällä mielin) puajisin, vain kenen kera olis’. … Ei niken puajita nuorista. Hyö ei opaššeta. … Oi kuin pitäis, jotta kieli eläis’. Mie en tiijä, mintäh še on: muamot ei voija šen verta, jotta opaštua. Mitä? Tuatto ta muamo ollah karjalaiset, ni: ”Oi, vot kuin meilä kouluh lähetäh lapšet, niin kuin hyö sielä, ei malteta venäjäksi?” Mie ta: ”Maltetah! Kaikki maltetah!” (Irinja Kundoz’orova, š. 1930, Zarečensk).
Irinja Kundoz’orova. Zarečensk. 2021. Kuva: T. Berdaševa
Toiset kerrotah jo venäjäkši:
– Myö lapšina emmä maltan venäjän kieltä. Emmä tietän mi on ”hyvä”, a mi on ”paha”. Mie konša kouluh läksin, niin en i tietän kuin opaštajalla vaššata. … A nyt en tiijä kuin antua vaštaušta karjalan kielellä. Miula on tošieh apie. Onhan tämä meijän muamonkieli! – šanou šiännykšissä Zelenoborskin eläjä Semjon Borisov (š. 1934).
Enämmät Kantalahen rannoin vanhemmista karjalaisista ollah pahoillah tätä kielitilannehta. Harvinaini paikallini karjalaini šanou, jotta ei hiän taho tulevaišuutta omalla kielellä. Vain vähä ken uškou šiih.
– Mie šuvačen omua kieltä. Himottau, jotta kieli eläis’ na pokolenije (moni šukupolvie). … Pitäis’, štobi olis’ karjalaisie ihmisie, jotta puajittais’ karielakši, šanou L’udmila Zujeva.
Hänen šanoja myöten männäh Irinja Kundoz’orovan pakinat: – Pitäy puajie jotta rahvahan kera, šemmosien jotta ken hot’ äijä-vähä malttanou karjalaista. Pitäy aivan puajie!
ta Jevgenija Polubelovan šanat: – Ei pie unohtua vanhempien kieltä. Ei saa unohtua. Kaikki ihmiset puajittais sillä kielellä, missä hyö ollah, missä oltih vanhemmat, missä oltih ämmöt.
– Pitäy že, jotta kaikki kielet elettäis’: i lappalaisien kieli, i kaikki kielet pitäy jotta olis’!
Nämä Valentin Prokop’jevin šanat puitto lopetetah naisien ta kaiken tämän kirjutukšen mielet.
__________________
Teksti: Irina Novak, kielentutkija, Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutti
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 3–4/2022
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta: Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
Vanhempia vuosikertoja ja lehden artikkeleita voi lukea Sivistysseuran Sampo-tietokannassa:
Karjalansivistysseura.fi/sampo/fi
Juttusarja Muurmannin alueen tutkimusmatkasta jatkuu seuraavissa Karjalan Heimon numeroissa. Ensimmäisen osan löydät tästä linkistä.