Artikkelit

kaksi miestä ja yksin nainen pellolla heinätöissä, toinen mies pitelee haravaa pystyssä ja toinen täyttää samovaaria

Karjalaini pal’l’ahalla kallivollaki pärjyäy

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 4.7.2022
Asiasanat: historia

“Ennein jokaihini mečäšti, kalašti”

Karjalaiset šanottih ičeštäh:

“Karjalaini voit i kallivolla elyä”, “Väkövät oltih, muasterit”, “Karjalaini ilman veistä ei voi olla: häneltä veičen otat, hiän toisen luatiu, ka ei hyö toračut oltu”, “Miehet ei issuttu, ruattih yötä-päivyä: lapšie piti kašvattua”, “Ennein jokahini mečäšti, kalašti”.

Naiset niise kaikkie šuatettih ruatua:

“Naiset apuo miehistä ei vuotettu. Ta vähä niitä miehie i oli 1932 vuotena, melkein kaikki ne oli viety. Kevät’t’ämärvi jäi ilman miehie.” “Naiset kalaššettih tai nuottuitih enemmän miehie”, “Ken hyvin ruato, še hyvin eli”, “Himottanou elyä, ka ruat šie”.

Vienanmeren rannikkokylien eläjillä tärkeimpinä elätyškeinoina oltih kalaššuš, mečäššyš, peltotyöt ta kaikki muut kotihommat. Kalaššettih koko vuuvven. Peltoloilla kašvo ruista, kakrua, osrua, vehnyä, pellavua, nakrista ta potakkua. Käytih vielä mečänhakkuušša ta uitošša, nämä tienestit oltih loittona koista.

Karjalaisien elintapa riippu luonnošta. Kylän kaupašta šai oštua čäijyö, šokerie, makeita, lamppuöljyö, tehtahan kankahie ta eri pikkutavaroja. Moničči laukoissa šai nähä Šuomešta ta Norjašta tuotuja tavaroja.

Joka talošša miehet, naiset tai lapšet kuvottih ta paikattih kalaššušverkkoja, -nuottoja ta -mertoja. “Verkon kuvelma on aina helppo ottua käteh”, “Terväseh kuvottih, šen kun vain käpy käsissä kričahteli”.

Lapšie toko käšettih kutuo verkkuo nuoraseh šuaten. Ta še normi piti täyttyä. Verkkorihmua luajittih pellavaisešta tahikka oššettih: “olis vain mertoja ta nuottoja enemmän”.

Saliniemen eläjät kalaššukšella i elettih. “Leipyä ei kašvatettu, jauhuo kuletettih Norjašta”.

“Pomorin elämä kuluu veneheššä”

Kalua enimmäkšeh pyyvvettih talvella, “kešällä kalua vähän oli”.

Kaloja ta kalaššušvehkehie kuletettih ahkivolla – še oli pienehkön venehen muotoni čuna.

Aitoissa piettih verkkoja ta kalua. Kuominot niise oli tarkotettu kalalla: toko meren jiällä puhissettih kenttä, missä jäiset kalat lajiteltih ta punnittih.

Saliniemen halleita 20–30 rekilöin vejettih kalapunktilla Starčinih.

“Kalua kun oli šuuret kinokšet, kyläššä kaloja myöten käveltih”, “Koko kylä oli kalan vallašša”, muisseltih vanhat karjalaiset. Saliniemeššä pyyvvettih ta kuivattih tura-meriheinyä, kumpasešta luajittih liäkettä ta lisättih marmeladih.

Saliniemeššä oli järješšetty Zavet Iljiča -kalaššuškolhosi. Ihmiset luovutettih kolhosih omat verkot, ka ne verkot hapattih vihmalla, kun oltih ilman katošta. Šovan aikana tämä kolhosi hävisi. “Kolhosissa kalaštaja lohta ei nähnyn, konša šuatih, ni šyötih peitočči, muitein ois kuritettu”.

“Pomorin elämä kuluu veneheššä”, šanotah tämän rannikkokylän eläjät. – “Solovkih moliutumah kävimä venehellä”.

Nuottua piettih nelläh pereheh, “nuotalla i akat käytih”, “akat vielä enemmän ukkoja kalaššettih”. Karjalaiset ukot niise oltih muasterija: iče ommeltih venehie vičoilla ilman nuaklua, šiih aikah oli äijän puisie laivoja, “jola-karpassut oltih šuuret, niillä käytih pitkie matkoja”.

Pohatammilla isännillä oli nellinkymmenin verkoin (kahekšikymppiseštä 12-millisih). “Kalavuosi rikkahutta tuou”.

“Meri antau, ka meri i ottau, kun eryähičči joutu alottamah kaiken rihmasešta: pahalla šiällä kun venehet, vehkehet ta kalaštajat merellä kavottih”, kerrottih paikalliset eläjät.

Karjalaiset pyyvvettih lohta, kumšua, šiikua, kampalua, n’avuakkua, mujehta ta halleita. Kuivattuo pikkukalua kasnattih nälän varalta.

Kalua šyötih verekšenä, šuolattih, kuivattih, viime vuosina on viälitty. Kalašta keitettih keittuo, šitä keitettih maijošša ta paissettih taikinašša. Eryähät tykättih hapatettuo vähäšuolaista kevätkalua. “Ikä on eletty, ka kaikenmoista kalua on tullun šyyvvä”, “Ennein hallei ta lohi oltih aivan toisenmoiset: kakšikolme halleita šyöt ta jo i kylläni olet”.

“Myö olemma ruotajat ta hyvätahtoset”

Talvella karjalaiset miehet ta naiset oltih meččätöissä. Meččyä kuattih kirvehellä, šahattih poikkinaisella šahalla (pokašahat tultih vašta 1930-vuosina). Kevyällä tukkie uitettih jokija myöten.

Karjalaiset oltih kuulusat mečäštäjät. Hyö šuatih lintuja, repoja, šuarvoja, kärppijä, hirvijä, ammuttih oravua, pyytä, tetrijä, meččäkanoja. Lintujen šulalla täytettih perinöjä ta pielukšije, a hirven karvašta luajittih perinöjä.

Karjalaiset mečäštäjät oltih tarkka-ampujat:

“24 šattumista 25:štä ei ollun hiäppöni tuloš, šentäh kun šiinä yksi oli tyhjä, niin tarkkah ampumah opaššettih”. Kuulusa oli karjalaisien tarkka-ampujadevisioni Petroskoissa, kumpani hajotettih 1934 vuotena.

Monin paikoin mečäššä oli kämppijä kalaštajilla, mečäštäjillä ta heinämiehillä. “Yksih piäsi nellinkontomaisin, a toiset oltih šuuremmat”. “Kämpillä toko oltih yötä, hot’ kotih oli vain kakši kilometrie: aikua šiäššettih”.

Heinäaikah kyläh jiätih ušeimmin vain lapšet. Šentäh heinäajakši tulipalon varalta arvokkahat tavarat ta ruokavarat kannettih aittoih.

Karjanhoito ei šuanun šuurta levityštä, šentäh kun heinänurmet oltih pienet. Niitettih peltoloilta ta nurmilta.

“Nurmiheinä on kepie, peltoheinä jykie”, “Meren luona heinä on jykie, šitä on paha niittyä”, mainittih naiset, kumpaset oli ruattu heinäaikana Sorokašša.

Aina niitettih šuomelaisilla viikattehilla: “Koko elämän niittimä šuomelaisilla viikattehilla tai šovan jälkeh niise”.

Lehmillä ruuvvan lisänä oli koivun lehti. “Lehtie hauvottih puašša, jotta juomiseh tulis makuo, vet heinyä še ei riittän”. Talvekši lehmillä šuatih jäkälyä. Še enšin šulatettih, a šiitä valettih šuolavejellä.

Heposilla jyvän ta heinän lisäkši šurvottih hienosekši olkie. Melkein joka talošša piettih lampahie. Šikoja, kosoja ta kanoja ei ollun.

Talošša työtä ta hommua riitti kaikilla, lapšilla niise, heitä opaššettih kaikkie ruatamah jo pieneštä šuaten: “Missä ruavahat, šielä i lapšet aina oltih”.

Karjalaiset šanotah ičeštäh:

“Myö olemma ruatajat ta hyvätahtoset”, “Kyläššä naisen aina niät airo, ohjakšet tahi vältti käsissä”.

Melkein joka talošša šuatettih parkita nahkua (lampahan, lehmän ta heposen). Enšin nahkat livotettih meččälammissa šopivašša kohašša. Šen jälkeh šiitä nilotettih karva ta piettih kylyššä tahi muušša lämpimäššä paikašša kuoriveješšä, veteh pantih hienonnettuo lepän kuorta.

Nahkoja parkittih šemmosissa pyöreissä ili čuikuloissa puisissa ašteissa, eryähičči počkissa. “Jalaččija nahkašta ommeltih joka talošša: kenkie, poršnie, pitkävartisie nahmojenkerallisie stupnija”.

Karjalaisilla oli hyvin kehittyn tervanpoltto. Tervahauta toko kaivettih meččäh. Tervua poltettih myötäväkši. Varšinki tunnetut oltih “koivutervačut, pohatat”.

Teksti: Viola Guščina, 29.6.2022
Foto: Igor’ Georgijevskii

Lue nämäkin:

Suurustu suuh, mieldy piäh

Suurustu suuh, mieldy piäh

Kohtuine naine täytty vägie vuotti, konzu lapsi syndyy. Synnytykseh varustuttih jo ennepäi, sihgi niškoi rahvahan keskes oldih tietyt omaluaduzet tavat. Nämmii taboi tiettih da novvettih enimyten akat: enzimäzikse n’ababuabo da suguh kuulujat naizet da susiedat....

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Ku myö, karjalazet, jouvvuimmo lähtemäh evakkoh, saimmo nähtä monenluadustu vastahottamistu. Vastahottajis oza oli hyvii ihmizii, oza vähembän hyvii. (Pahoi ihmizii taki Suomes ei ni ole.) Vai oldihbo vastahottajat kedä täh, myö panimmo merkil, što meidy ei ni oldu...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.