Artikkelit

Kolme nukkea pellolla haravoiden kanssa

Karjalaisen perehen rakenneh ta šen jäšenet

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 21.9.2021
Asiasanat: historia

Alku

Huomenekšen kulkou kuuvvella jalalla, päivän kahella jalalla, illan kolmella jalalla.

(Imehnini: lapšena skammissa (reikästuulašša) kävelöy ta vanhana šauvan keralla)

Akonlakši

Karjalaisen perehen elämäštä

Karjalan šuuret perehet elettih tavallisešti šovušša. Perehet oltih šuuret ta šaman katon alla eli monta polvikuntua. Tuatto miäräsi talošša kaikki miehien työt, muamo puoleštah järješteli naisien hommat. Näih käškylöih piti kaikkien alistuo, šekä poikien kuin min’n’ojenki.

Još tora tuli, oli še šelvitettävä ilman šivullisien apuo. Täštä näin ni šanotah: “Elä kyšy kyläštä neuvuo kotisih aseih”. Ympäristö hivo ihmisien käytöštä. Liika ylpevyš katou ihmiseštä, kun šiitä hänellä aikanah huomautetah.

Olipa eräš iččieh hyvin tärkienä pitäjä Vienan mieš, kumpani aina šano “mie iče, mie iče”. Kerran šiitä eräš mieš mainičči hänellä: “Iče on koiran šittatukku mättähällä piä viärälläh.”

– Ei enämpi šanon “iče”, ei himottan šanuo kun koiran šittatukukši joutu.

(Iro Remšu)

Šuuri šukukunta

Šukulaisuš šito heimokunnan lujašti yhteh. Lähisie kaikičči autettih, kostitettih ta puolissettih, tai šanottih täštä entini rahvaš näin: “Lähimmäistäh lehmäki nuolou”.

Rakkahilla heimolaisilla on monta nimie. Koko perehtä šanottih perehekši, joukokši tahi matkovehekši. Omat lapšet ta min’n’at kučuttih muamuo muamokši, tuattuo tuatokši, ukkuo ukokši ta ämmyö ämmökši.

Muut heimolaiset näitä nimitykšie tietyšti ei käytetty, a nimitettih etunimellä: Rita niemen Pekka tahi Pänttö-Pekka tahi Päntön Outi ta Päntön akka. Isäntä- ta emäntä -nimitykšie ei käytetty, vain kun lienöy ollun kyšymyš molommista, niin šanottih: “Ritaniemen vanhukšet”.

Oma poika oli vain poika, vain tytär oli lapšena olleššah tyttö, miun tyttö. Ennein miehol’ah šuoritantua hiän oli tytär ta neičyt.

Lapšeh lašta ukko ta ämmö kučuttih nimellä punukka. Lapšella oli Vienašša monta nimie. Lapši oli konša šikie ta šikivö, konša äpäreh, rotina, peiponi ta penška. Šanottih lašta pehmieštiki: lapširukka tahi pikkaraini puarisko. Hellittelynimenä käytettih tämmösie nimitykšie: kukki-lapšeni, kukki-veikkoni, kukki-muamoni, kukki-tuattoni.

Poikua ta tytärtä kučuttih kotikyläššä tuaton ta ukon mukah, vain muamon šyntymäkyläššä muamon ta ämmön mukah. Niinpä esimerkiksi akonlakšilaista Vilho Jyrinojua šanottih Akonlahešša Sirkein Ontropan Vasseleiksi, kun tuaton nimi oli Ontroppa ta ukon Sirkei. A Kuivajärvellä ta Hietajärvellä, mistä muamon šuku on lähtösin, kučuttih häntä Nihvon Natalien Vasseleiksi, kun muamo oli Natalie ta ukko Nihvo.

Konša lapšet kyšyttih lupua kunnenih lähtie muamoltah tahi tuatoltah, ni šanottih:

– Muamoseni kantajaini, tuattoseni kultaseni.

Čikokši šanottih ei vain omua čikkuo, vain muitaki vierahie:

– Tule, čikkoni, piätä eččimäh, kavissa piätä.

Näitä hellittelyšanoja on šuuri joukko: “Tule kukki čikkoni, veikkoni”, “Oi kullan kukki veikkoni”, ”Oi kullan kukki tuattoseni, ämmöni, muamoseni”. Taikka kiännyttih tämmösilläki šanoilla toisihis: “Kuule šie, kullašta kuvattu”.

Monta nimityštä oli vanhalla ukollaki: “Ukon kutaleh, ukon kuvatuš, ukon kötöš, ukon köterö”. Vain još ukko oli vielä ketterä, niin hiän oli šilloin “kaprakka ukko”. Vielä šanottih i ukon ruato. Vanhoja ukkoja ta ämmöjä mainittih vielä nimellä – vanhat skopootinat.

Vienašša šana rukka tarkotti vielä kuolluttaki ihmistä: muamo-rukka, kuollut muamo.

Köyhistä ta läsijistä ihmisistä mainiten käytettih šanua parka: poikaparka. Akonlaheššaki šanua parka käytettih, kun pakina koški köyhie, orpoja ta läsijie.

Šamoin šana raukka tunnettih Vienašša, vain šen käytäntö piti tietyä. Šohjananšuun Ulla Muistama kerto täštä näin: “Toista imehnistä ei annettu šanuo raukakši. Piruo šanotah raukakši, eikä imehnistä”.

Tuaš Vuokkiniemen šeutuloilla šanottih esimerkiksi läsij yä ihmistä šurkutellešša raukka: “Oioi-oi, šilma raukkua! Oi raukkua, oi poloista poikua! Onnetoin raukka!”

Lapšella oli tavallisešti ristimuamo ta ristituatto, kumpasie lapšen muamo ta tuatto šanottih kuomakši.

Kaimakšet oltih keškenäh šemmoset ihmiset, kumpasilla oltih šamat nimet. Tämmöni loru on kaimoista:

Kaima kaivoh putosi,
toini kaima kaivamah,
kolmaš piältä kaččomah,
nelläš kotih juokšomah.

(Mari Kyyrönen)

Lapšie kašvatettih hyväsešti. Pikkaraini lapši oli muamon yšäššä. Lämmin kyly ta vaššan lehti oltih voitiena ta liäkkienä läsij ällä lapšella. Omua lašta aina puolissettih ta hellällä kuritettih.

Šanottihki täštä näin: “Omua puolissa, vaikka šuuta viärissä”.

Nimitykšie ristituatto, ristimuamo, ristipoika, ristityttö oli aina käytettävä kaikešša pakinašša.

Karjalaini vanha šukulaisnimistö natoneh, kytyneh ta niälämiehineh oli tarkkah käytännöššä ta šelväššä tiijošša kaikilla, vain ei šitä ollun tietän aikoinah Luušalmen Hilippä. Häneštä näin mainittih:

Hilippä oli akottun toisen kerran. Yksi tytär enšimmäiseštä pereheštä oli miehellä Alajärveššä. Uuši hänen naini läksi Hilipän kera Petrunpäivänä heitä kaččomah ta kyšy Hilipältä, miksi hänen pitäis tytärpuoltah pakautella.

– No šano šie hoš navokši, oli šanon Hilippä.

Šuurešša pereheššä šuatto olla pahallaki ošalla jiänehie, kumpaset šuatih “noušša nuoškana, männä märkänä”. Näinä raukkoina oltih ennein muita orvot, kumpaset “tuatto jätti illenellä, emo jiällä pal’l’ahalla”, eli kun kennih “šattu jiämäh tuatoštah ta muamoštah eikä jiänyn mitänä perintyö”.

Ušein min’n’anki ašema šuurešša pereheššä ei ollun hiävini, tai šanottih täštä näin:

– Harvoin orja lemmen šuapi, ei min’n’a milloinkana.

Näin šanotah perehen jäšenistä ta heimokunnašta

  • Anna Jumala tyttyö, muamon šijalla.
  • Anoppi kuolou vain šilloin, kun helvetissä tarvitah uutta piruo.
  • Ei ole še muamo, kumpani lapšen šai, a on še, kumpani kašvatti.
  • Elä kukaistele tulen keralla, korvennat šiipeš.
  • Hyvä on lapši laisan naisen, viey ajan virkultaki.
  • Ilona käki mečäššä, pieni lapši pereheššä.
  • Joutuo kivikesselie (čuurukesselie) kantamah.
  • Kun niät muamon pihalla, ei tarviče männä pirttih tytärtä kaččomah.
  • Lapšivuosi – lankavuosi.
  • Mimmoni tuohena, šemmoni i ropehena.
  • Mitä isä ikäh, šitä poika polveh.
  • Navošša puoli naista, anopissa koko akka.
  • Paha anoppi on kuin aštavalauta čupušša.
  • Parempi on lapši lattiella, kun ukko kiukualla.
  • Šiinä vävy viärin luati, kun ei nähnyn niälämieštä.
  • Tytär šynty, tyhjä šynty.
  • Vakka ta kanši ta lupšahuš piällä!

Teksti: Valentina Karakina, Oma Mua 16.9.2021
Foto: Margarita Kemppainen

Lue nämäkin:

Timoi Munne: “Minä olen hyrzyläine briha omas ozutelmas”

Timoi Munne: “Minä olen hyrzyläine briha omas ozutelmas”

Timoinke olen konzugi luadinuh pagizuttelun, kudaman oččikokse rodih “Minä elän karjalakse”. Nygöi Unis da mierol-ozutelman enzi-illan jälles voin sanuo, gu häi eläy dai ozut telehes karjalakse. Toizielpäi: mindäh ozuttelehes, eläy häi karjalakse lavalgi. Kačot da...

Olgan čuppuni: Ovi čäppih – čok čok

Olgan čuppuni: Ovi čäppih – čok čok

Kuuntele artikkeli luettuna:   Oletko konšanih smiettin šitä, mitä kaikenluatuset ennein kuullut iänet, šuavut hajut ta virketyt šanat muissutetah tahi juohatetah šiula? Konša mie šatun kuulomah hankavičan ta airon yhtehistä “hierouvuntalaulantua” olisin kuin...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.