Karjalan Heimo

Lehti-ilmoitus Karjalan Sivistysseuran kesäjuhlasta

Karjalaiset karkottivat suomalaiset heimosoturit pois Vienan mailta

Kirjoittanut: Pekka Vaara
Julkaistu: 22.5.2022

Juttusarjan nimi: Viena sata vuotta sitten, osa 6Edellisessä osassa kerroimme, miten irlantilaisen eversti Philip J. Woodsin ja vienalaisen kersantti Grigori Lesojevin johtamat karjalaiset joukot olivat heinäkuun 1918 lopulla valmiit etenemään Kemin kaupungista Vienan kyliin. Jo heinäkuun puolivälissä olivat brittien varustamat suomalaiset punaiset lähteneet liikkeelle Knäsöstä tarkoituksenaan puhdistaa pohjoisen Vienan kylät valkoisista suomalaisista.

Heinäkuun 12.–14. päivinä viettiin Uhtualla perinteistä Petrunpäivän praasniekkaa. Samalla pidettiin suuri kansalaiskokous, johon Suomen senaatti oli lähettänyt neljä valtuutettua. Myös Vuokkiniemi, Pistojärvi ja Kontokki olivat lähettäneet edustajiaan. Praasniekan päivänä Uhtualla pidettiin myös Karjalan Sivistysseuran vuosikokous ja heimojuhla.

Uhtualle oli tihkunut tietoja englantilaisten tukemien joukkojen hyökkäysuhasta ja paikalla olleet suomalaiset kantoivat suurta huolta karjalaisten liittoutumisesta englantilaisten kanssa. Tiedossa oli myös englantilaisten elintarvikeavun houkuttelevuus suoranaisesta nälänhädästä kärsivissä kylissä.

Heimojuhlan valovoimaisin esiintyjä oli korpikirjailija ja suuri Vienan ystävä Ilmari Kianto. Juhlapuheessaan Kianto julisti paatoksella Vienaa vapaaksi ja varoitteli englantilaisten houkutuksiin lankeamisesta. Myös senaattia edustanut tohtori Väinö Salminen varoitteli Englantiin turvautumisen vaaroista.

Uhtuan ja Vuokkiniemen edustajien puheissa ei viitattu Suomen ja Karjalan yhteyteen, vaikka niissä kiiteltiin suomalaisten antamasta avusta. Monet suuret Vienan kylät kuten Kostamus, Kontokki, Jyskyjärvi ja Paanajärvi eivät olleet lähettäneet lainkaan edustajia.

Vuokkiniemeläinen opettaja Nastja Lesojeff puhui Karjalan noususta ja naisten aseman parantamisesta, mutta ei viitannut sanallakaan, että kehityksen olisi tapahduttava Suomen yhteydessä. Hän arveli moniselitteisesti, että ”kaiken todennäköisyyden mukaan me nyt tulemme suurmaailman yhteyteen”.

Muurmannin legioona valloittaa

Samana heinäkuun 14. päivänä, kun Uhtualla juhlittiin praasniekkaa, komensi kanadalainen majuri Burton Muurmannin suomalaisen legioonan pohjoista Vienaa valloittamaan. Punainen suomalainen legioona sai helposti haltuunsa Pohjois-Vienan kylät ja piti niitä miehitettynä ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka. Taistelukosketuksiin suomalaisten valkoisten kanssa ei juurikaan jouduttu, kun osapuolet välttelivät avointa taistelua ja jääkäriluutnantti Walleniuksen johtamat valkoiset pysyttelivät pääosin Suomen puolella rajaa.

Pieniä yhteenottoja sattui Oulankajoen kylissä Mäntyniemessä, Vartiolammessa ja Oulangassa. Legioonalaiset pysyttelivät englantilaisten antamien tiukkojen ohjeiden mukaisesti Venäjän puolella rajaa, vaikka osa suomalaisista legioonalaisista haaveili sotaretken johtavan sisällissodan uudelleen käynnistämiseen Pohjois-Suomessa.

Pohjois-Vienan kyläläiset eivät lämmenneet kummankaan suomalaisen sotajoukon houkutuksille. Mäntyniemessä annettiin valkoisten joukkojen ymmärtää, että suomalaisten olisi parempi pysyä omalla puolellaan. Vartiolammilla pidettiin Iivo Ahavan punaisen osaston vierailun jälkeen kyläkokous, josta myös lähetettiin molemmille osapuolille toivomus, että nämä pysyttelisivät poissa kylästä.

Valkoisten suomalaisten jo puoli vuotta jatkama valistustoiminta ei ollut saavuttanut mainittavaa vastakaikua. Punaisten propaganda meni hieman paremmin perille, kun sen tehostajina olivat englantilaisten jauhot, pisketit ja lihapurkit. Legioona perusti heinäkuussa tukikohtansa Ruvan kylään, jossa he pysyivät retken loppuun asti. Suhteiden väestöön kerrotaan muodostuneen läheisiksi ja molemmin puolin hyödyllistä vaihtokauppaa elintarvikkeilla harjoitettiin.

Lehti-ilmoitus Karjalan Sivistysseuran kesäjuhlasta ja yleisestä kokouksesta

Uhtuan Petrunpäivän praasniekan julisteessa kutsutaan koolle myös KSS:n yleinen kokous. Tärkeimpänä kokousasiana oli vahvistaa KSS:n johtokunnan toukokuinen päätös kannattaa Itä-Karjalan liittämistä Suomeen. Juhlaa ja kokousta varjosti englantilaisten tukemien karjalaisten hyökkäysuhka Uhtuaa hallinneita suomalaisia heimosotureita vastaan.

Karjalan rykmentti hyökkää

Kuukausi Muurmannin legioonan liikkeelle lähdön jälkeen 15. elokuuta antoi myös eversti Woods karjalaisrykmentilleen marssikäskyn Kemijokea ylös kohden Vienan kyliä. Ensimmäiset kosketukset vastapuoleen saatiin Voijärvellä, jossa surmattiin kaksi suomalaista tiedustelijaa. Suopassalmella onnistuttiin yllättämään vartiosto, joka surmattiin lähes viimeiseen mieheen. Taistelu Jyskyjärvestä rajoittui karjalaisten ammuskeluun Kuittijärven ulapalle soutavien suomalaisten perään.

Eteneminen jatkui Luusalmelle, jossa taisteltiin verisesti 8. syyskuuta. Karjalaiset olivat selvittäneet suomalaisten asemat myötämielisten kyläläisten avulla ja pääsivät yllättämään vartiomiehet. Lyhyen tulitaistelun jälkeen suomalaiset pakenivat veneille ja joutuivat jättämään karjalaisten käsiin kuusi miestä, jotka armotta surmattiin. Myös Haikolan ja Tsiksan suomalaiset vartiostot kukistettiin helposti.

Heimosoturien päälliköllä jääkärikapteeni Kuismalla oli joukoissaan noin 200 palveluskelpoista miestä, joita oli auttamattoman vähän lähestyvään vastapuoleen verrattuna. Uhtuan karjalaiseen suojeluskuntaan oli kesän aikana saatu värvättyä myös 200 miestä, mutta vain 30 oli valmiita taistelemaan lähestyvää englantilaiskarjalaista joukkoa vastaan. Myös tiedustelun suhteen olivat suomalaiset alakynnessä Woodsin ollessa karjalaisten avulla selvillä suomalaisten asemista ja miesvahvuuksista.

Saatuaan varman tiedon, että vihollinen oli muutaman tunnin marssin päässä, antoi Kuisma 9. syyskuuta joukoilleen käskyn siirtyä Keski-Kuittijärven yli Enonsuuhun ja Jyvöälahteen. Karjalan rykmentti eteni Uhtualle 11. päivänä syyskuuta. Englantilaisiin sotilaspukuihin sonnustautuneita karjalaisia laskettiin saapuneen kylään 300–400 miestä ja muutamia englantilaisia upseereja. Myös Woods siirtyi Uhtualle, josta hän raportoi tyytyväisenä kyläneuvoston noudattavan hänen määräyksiään ja luvanneen hankkia karjalaisten joukkoihin runsaasti uusia vapaaehtoisia.

Vuokkiniemen ratkaisutaistelu

Kuisma sai 16. syyskuuta tiedon, että satapäinen joukko englantilaisten johtamia karjalaisia oli havaittu Enonsuun eteläpuolella Kenttijärvellä ja Alajärvellä. Kuismalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin perääntyä Vuokkiniemeen. Karjalan rykmentti jatkoi etenemistä tavoitteenaan saartaa ja tuhota Kuisman joukot Vuokkiniemellä. Kuisma ei luopunut taistelusta vaan odotti yhä vahvistuksia Suomesta.

Kuisma lähetti partioita läheisiin kyliin, Kenttijärvelle, Alajärvelle, Kostamukseen ja Akonlahteen, mutta niissä törmättiin vastustajan ylivoimaan ja jouduttiin perääntymään. Vakavin yhteenotto sattui Kostamuksessa, jossa karjalaiset onnistuivat piirittämään jääkäriluutnantti Jussi Väisäsen johtaman joukon. 15 suomalaista ammuttiin, vain neljä miestä onnistui pakenemaan metsien kautta Suomen puolelle.

Vuokkiniemeen asettuneet Kuisman joukot saivat ensikosketuksen vastapuoleen 19. syyskuuta. Karjalaiset olivat saaneet heille myötämieliseltä kyläläiseltä tiedon, että suomalaisilla oli kylässä vain 20 miestä muiden ollessa partiomatkoilla. Karjalaiset päättivät saman tien valloittaa Vuokkiniemen yllätyshyökkäyksellä, mutta vielä tällä kertaa suomalaiset karkottivat heidät hyvistä asemista konekiväärin ja juuri Suomesta saatujen ”miinanheittäjien” tulella. Kuisman joukkojen kaivamat juoksuhaudat ovat edelleenkin nähtävissä Vuokkiniemen harjun rinteillä.

Kuisman asema alkoi syyskuun loppupuolella olla epätoivoinen; vihollisen tiedettiin lähestyvän pohjoisesta ja etelästä, saarrostus uhkasi Vuokkiniemen ahtaalle järvikannakselle linnoittautuneita suomalaisia, vahvistusjoukkoja Suomesta ei kuulunut ja ainoa pakotie länteen oli venereitti, joka uhkasi joutua vihollisen sulkemaksi. 30. syyskuuta Kuisma päätti luopua Vuokkiniemestä ja perääntyä rajan suuntaan. Lähtöhetkeksi määrättiin seuraava aamu kello neljä.

Miesten järjestäytyessä kentälle lähtöä varten avasi vihollinen kuitenkin tulen kahdesta suunnasta. Kuisma oli saarroksissa ja vetäytymistä varten varatut veneet olivat vihollisen tulen alla. Epätoivoista taistelua kesti aamupäivän ajan, kunnes ratkaisijaksi nousi Tollonjoelta karjalaisten selustaan hyökännyt vänrikki Isopuron osasto. Se sai hyökkääjät vetäytymään niin, että Kuisma joukkoineen pääsi pakenemaan länteen.

Aijonlahden ja Kivijärven kautta Kuisman joukot sekä heitä seuranneet muutamat kymmenet vienalaiset suojeluskuntalaiset ja pakolaiset vaelsivat valtakunnan rajan yli Hyryn kylään. Alakuloinen joukko pääsi perille 2. lokakuuta tarvottuaan kaksi vuorokautta läpi Vienan korpien. Suomalaisten Vienan vapauttajien heimosotaretki oli sillä kertaa ohi.

__________________

Teksti: Pekka Vaara

Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimossa 9–10/2018.

Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet vuoden 2022 alusta lähtien ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa:
Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo

Vanhempia vuosikertoja ja lehden artikkeleita voi lukea Sivistysseuran Sampo-tietokannassa:
Karjalansivistysseura.fi/sampo/fi

Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/

Lue nämäkin:

Miksi Viena ei noussut vuonna 1918?

Miksi Viena ei noussut vuonna 1918?

KUVA: Vapun viettoa Uhtualla vuonna 1918. Heimosoturit ja kyläläiset olivat tutustuneet toisiinsa ja viettivät vappua yhdessä. Osa kylän nuorista miehistä oli jo siirtynyt Muurmannin radan varteen liittyäkseen suomalaisia vastustaviin joukkoihin. Aikaisemmissa osissa...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.