Suomessa vietetään 27.11.–3.12.2023 karjalan kielen viikkoa. Viikon tarkoituksena on juhlistaa karjalan kielen eläväisyyttä ja monimuotoisuutta ja tehdä sitä näkyväksi monin eri tavoin. Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla. Tämän vuoden teemana on armas ezineh.
#karjalankielielay
#karjalankielennedäli
Ämmön risti
Heidi Gilhooly
Miun muamo šai miun ämmöni hopiesen rissin omakši. Ämmö mäni tuonilmasih, ta mie olin šilloin pikkaraini tyttö. Muamo šiitä anto rissin miula, eräš vuosi ennen kuin hiän iče mäni tuonilmasih.
Ämmö ta ukko tultih Šuomeh kolmen lapšen kera vuotena 1922. Ämmö oli nimeltäh Feodosia, ka Šuomešša häntä kučuttih Vera-nimellä. Mie olen kuullun, jotta venäjän kielen šanalla “vera” tarkotetah uškuo. Miun muamo on kerton, jotta ämmö oli hristianskoi naini, kumpani moli Jumalua. Mie en tiijä konša ämmö šai rissin, tuliko še hänen kera Pištojärveštä tahi Kiestinkistä vain šaiko hiän šen Šuomešša. Joka tapahukšešša še on miun armaš, karjalaisuoh ta miun helieh heimokuntah liittyjä esineh.
Laulutervehdys Ilomantsista
Uhtuon Iivana-ukon kuva šeinältä
Pirjo-Liisa Kotiranta
Armaš esineh, mi liittyy karjalaisuoh, mimmoni olis še miun? Onko miula šemmoista? Mie smietin, mie kačon ympärillä. Miuh kaččou Uhtuon ukko šeinältä. Vot, šiinä hiän on. Ukko Iivana, miun tuattoni ukko, kumpani kävi kuvah I. Nylundilla Tamperehella päin. Šinne pojat Puavila ta Aleksi hänet vietih, kun tuatto tuli kostih. Hänellä matka Uhtuošta oli tuttava, oli vet hiän iče ollun šamalla alovehella sumčankantaja ta turkiskauppieš vuosikymmenie. Ka nyt oltih pojat kauppiehat. Heilä oli omat kaupat, omat armahat perehet. Hyö elettih loittona koista, ka maisemat äijän muissutettih Kuittijärven rantoja. Elettih moušot vuotta 1902 ta Iivanalla oli jo 75-vuotta.
Kun mie nyt toista šatua vuotta jäleštä šaman ikähisenä yritän opaštuo vienankarjalua ta kirjutukšieni kirjutan Ukko Iivanan šilmien alla, kuva on miula tähti, mi ohjuau milma yhä šyvemmällä kieleh ta juurih. Konša mie kačon häntä, niän hänet pirtissäh pakajamašša akkah Matron keralla, tervehyisie kertomašša pojilta, min’n’oilta, punukoilta, näyttämäššä tätä šamua kuvua ta muitaki kuvie. Ämmö Matro piäsi näin matkah. Šiih aikah Šuomešša käytih ušein kuvaliikkehissä ta kuvie juattih kaikilla.
Kun kačon kuvua, niän Iivana-ukon tahon männyön teholla kyläkerähmölöissä. Niän häntä 19. päivänä kešäkuuta 1899 kirjuttamašša nimeh 115 muun uhtuolaisen kera sapiskah, mi työnnettih ”Hänen Ylhäisyydellensä Suomen Suuriruhtinasmaan kenraalikuvernöörille” Venäjän karjalaisien sumččakaupan šuattamisekši lajillisekši Šuomešša. Vielä vanhana miehenä hiän tahto tehota vienalaisih asieloih. Niän häntä talvikuun 21. päivänä vuotena 1905 kerähmöššä Vienan vällyön puolešta. Šiitä kerähmöštä alko Karjalan kanšan liikeh.
Kerähmön jäleštä puolen vuuvven tietämih Uhtuon ukko šiirty tuonilmaisih. Miun tuatto Leo Šuomešša oli vajua vuuvven ikäni. Kyllä, kuva on miula armaš. Še avuau miula yhä uušie asieloita miun vienankarjalaisuošša. Moušot miunki kirjutukšet vieläi männäh tehtoh.
Vikateh
Tuisku Räty, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja
Muissan lapsuon kezän, konza olimma perehen kera diedon muamon luona Suupossa. Oli elokuu da rugehen leikkavon aiga. Tuagieh sielä oldih miun diedon vellen da sizären perehet segö miun tuaton vellen pereh. Pravobuabolla oli pihassa pieni ruispeldo, da joga vuotta myö perehen da suvun kera autoimma pravobuabuo niittämäh pellon. Miehet niitettih ruista vikattehella, da naizet kerättih rugehet heinäseibähillä kuivamah. Myö lapset keräimmä rugehen tähkie, kumbazet kirvottih muah. Se oli meistä vesseliä ruaduo. Rugehesta luajittih omua ruisjauhuo da jauhosta luajittih rugehista leibiä. Mie aivin kačoin, kuin diedo terendi vikatehta, da miegi tahoin terendiä, ga olin vielä ylen pieni sih. Nygöin pravobuabon pelduo ei ole, ga vikatehta myö käytämmä vielägi. Miun diedo käyttäy vikatehta, konza hiän niittäy heiniä kezällä.
Lämmin muisto ämmöštä
Olga Keränen
Nämä esinehet toin muissokši ämmöštä, konša tulin Vuokkiniemeštä elämäh tänne Šuomeh (kč. kuvat alahampana).
Pešupualikka. Muissan, kun ämmö pesi mattoja pešupualikalla.
Rukki ta kartat. Rukilla ta kartoilla ämmö luati villalankua.
Hiilišilityšrauta. Ämmöllä oli tallešša vieläi hiililöilla ruataja šilityšrauta, ka en muissa, jotta šitä käytettäis miun aikah.
Piirualapie. Šiitä miula on ämmöltä perintönä šuatu onnakko piirualapie. En ole ihan varma, onko še tovemmaštah piirualapie, no smietin, jotta tämän moisella vehkehellä on voitu noššella tahi kiännellä sriäpnyä.
Lehmänkello. Lehmän kello oli ämmön stolašša. Še oli šemmoni stola, missä kanši avattih ta šiinä piettih erimoisie esinehie.
Muumi-kniigat karjalakse ollah minun armahat ezinehet
Laura Orta, livvinkarjalan jatkokursan opastui
Minule armahat ollah muumi-kniigat karjalakse. Lapsennu olles 90-luvul oli vaigu Biblii lapsile karjalakse, ga muudu kniigua ei nimidä. Konzu jullattih muumi-kniigat, olin ylen hyväs mieles da puaksuh muaman da rist’oin kel niidy luvimmo. Muamo da rist’oi opittih minule sellittiä, konzu midätahto en ellendännyh.
Duumaičen, gu literatuuru on tärgei kielen kehittymizel. Ei olle kniigua karjalakse, ga sit karjalazet opastutah da lugietah suomekse libo ven’akse da unohtetah oma kieli. Kniigat, tekstat da kielen opastundu školas ollah sežo tärgiet sendäh, ku net lujendetah karjalastu identitiettua. Karjalan kieli ei ole vaigu sih näh, štobi babazet sil šupahutettas peitočuksii da paistas tyhjiä sugupruazniekois, nečil kielel voibi lugie, opastuo da opastua sego luadie da kaččuo tv-programmoi libo midätahto muudu. Tahtozin, gu karjalakse jullattas vie enämbi kniigua sežo aiguhizih niškoi.
Armas karjalazuoh liittyjä ezineh
Emmi Kuittinen, Päivänouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja
Miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh on miun buabon Irjan miula luajitut alazet. Hiän on ne luadin nieglondanieglalla, mi oli Karjalassa ylehine taba. Miun buabo on opastun teknikkah omalda muamolda, miun pravobuabo Liisalda. Konza hyö lähtiettih evakkoh Hämienkyröh, Liisan niegla jäi kodih Kirvuh. Liisa piirdi, mimmone da min kogone niegla oli, da seppä hänellä uuven nieglan luadi. Mie ylen suvaičen niegluo puikkoloilla vain nieglalla en vielä malta. Buabo miula sano, jotta hiän miula hänen nieglan andau, sentäh kuin hiän ei enämbi voi niegluo. Miula nyt pidäy opastuo!
Armas karjalazuoh liittyjä ezineh
Veera Turkki, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja
Syömizet ollah miula ylen rakkahat karjalazuossa, da sentäh miun armas karjalazuoh liittyjä ezineh on miun ičen luajittu puuhine piiruavärttinä.
Mie olin 12-vuodine, konza školassa puukäziruadoloissa opassuimma takardamah. Jogahine takardi mintahto ezinehen. Suurin vuitti opastujista luadi tuohusjallan, a mie tahoin luadie piiruavärttinän. Miun vanhembi velli oli eräs vuozi aigazembah luadin školassa piiruavärttinän miän muamolla, da miegi tahoin oman.
Käziruavot oldih miula lapsena jygiet muga kuin vielägi ollah. Hos värttinägi on kaikkie muuda kuin täyvelline, hyvin sillä voibi ajella piiruan kuoren hienoksi.
Miän perehessä aivin luajimma piiruat suurimbih pruazniekkoih. Männä oraskuussa miula täydy igiä 40 vuotta da kučuin suvun pruaznuimah miun synnyndäpäiviä. Mie, muamo da tuatto segö miun nuoremman vellen muččo perindehellizesti luajimma piiruat, da kebie tuassen oli ajella omalla armahalla värttinäzellä.