Suomessa vietetään 27.11.–3.12.2023 karjalan kielen viikkoa. Viikon tarkoituksena on juhlistaa karjalan kielen eläväisyyttä ja monimuotoisuutta ja tehdä sitä näkyväksi monin eri tavoin. Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla. Tämän vuoden teemana on armas ezineh.

#karjalankielielay
#karjalankielennedäli

Lehmän pluohkana

Tatjana Goman 

Tämä šana ta tämä puuaštie on mieleššäni lapšuošta šuaten. Tämmösie puuašteita luati ämmöni nuorempi veikko, hiän oli puušeppä. 

Puisešta juottoaštiešta tahikka pluohkanašta juotettih lehmyä. Meilä oli Omenan nimellini lehmä, myö laittoma Omenalla aina juomisen pluohkanah ta noštima lehmän eteh. Šiitä pluohkanašta lehmä šai hauteitaki. Še oli lehmän šyömini. Šiivatan aštiet, pluohkanat, piti pityä aina puhtahana.

 

Minun puuhine kauhaine 

Tarja Tonteri, livvinkarjalan jatkokursan opastui 

Minun armas karjalažuoh liittyi ezineh on pieni puuhine kauhaine. Neče oli minun muamale ylen armas da minä sežo äijäl sidä suvaičen.  Muamo sai kauhan Salmispäi, omas tuataspäi, konzu häi meni miehele vuozii tagaperin.  Kauhu on ainos olluh meijän perehen kuhn’as syöndyvehkehien juaššiekas. Stolas, konzu pereh istavui sih murginoimah, oli kauhu keräl hos tyhjännygi. No konzu muamo valmisti murginua, oli kauhu ylen hyövylline.  Minä nygöigi puaksuh käytän kuhn’as piendy kauhua. Nečil kauhazel voibi  hos pieksiä muarjusuuppua da hos mittumua rokkuagi da liendy.  

Kauhaine voibi olla sežo vai čomendusvehkehenny, konzu se on toven taijokastu käziruaduo. 

 

Suuri karjalane piiruakirja 

Svea Kentz, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja 

Mie valličin kniigan ”Suuri karjalane piiruakirja”, kumbazessa kerrotah Karjalan rikkahasta piiruakulttuurasta.  

Myö nygöin tiijämmä ylen hyvin yhen piiruan. Sidä kučutah riissupiiruaksi. A piirualoi on äijä eriluaduzie. Niijen sydämenä voibi olla ezimerkiksi kazvoksie, kartohkua, kalua, nagrista, siendä, lihua. Niidä on jogahizella oman mavun mugah. A mie iče suvaičen enämmällä kazvoksie kuin lihua. 

Kniigassa on tieduo piiruaperinnöstä da äijä reseptua. Se on ylen hyvä da tärgie dielo.  

 

Armaš, karjalaisuoh liittyjä esineh – Outi-kuklani

Jeremielän Pikku-Iivanan Juššin Muarie, Mari Rajamaa 

Šuanen esitellä: Outi-kuklani, 88 vuotta. 

Outi tuli meijän šukuh vuotena 1935. Ämmö ta ukko voitettih še Šortavalan laulujuhlilla arvalla. 

Ämmö ylen hyvin piti Outista huolta. Outi veny päiväseltä šuojašša pöytätuukien (näin ämmö oli šanon skuatterija) piällä lippahašša. Mie kyšyin ämmöltä: ”Šuanko kaččuo Outie?”. Ämmö lupai ta niin šain ottua Outin yškäh. Kaččelin Outin kaunista näkyö, ihanie vuattehie, ruškieta koštuo, vihrietä peretnikkyä, valkieta räččinyä, valkeita šukkie, muštie kenkie ta kaklašša olijua helminauhua ta šilittelin Outin lainehilla käherrettyjä tukkie. 

Tuatto taričči Outin miula roštuon potarkkana, konša olin 12-vuotini. Outi muuttu miun huoneheh škuapin piällä istumah. Tänäpiänä šain šen omah kotih. 

 

Vienan risti, miula kallis ta armaš upora

Moisejeffin Konstantinin Kat’in Eskon Reeta ili Moisein Reeta, Reeta Suvanto 

Miula tämä tiema oli ylen jykie ta en tietän mitäi kirjuttua. Miula ei ole mitänä perehen vanhua esinehtä, onnakko eryähänä huomenekšena havaččeuvuin ta tokatin! Mie kirjutan uporoista! 

Miula on Vienan risti, kumpani on luajittu Muarie Kotkansalon ristie myöten. Risti on miun kaklašša joka netäli ta on miula armaš. Enšimmäini risti oli lahja ta kallis, oli šomani pitkä hopieni vit’t’a ta hopieni upora. Lahja oli pereheltä ta meilä oli yhenmoiset. Miula kävi šuuri hairahuš, konša muuttuma viisi vuotta takaperin Päivännoušu-Šuomešta pohjaseh. Riputin rissin muuttopäivänä kaklah ta läksimä matalla. Smietin, jotta upora on šuojašša kaklašša. A vain kuin pahaččaini ajatuš oli. Piettymä ämmöllä kostih ta toisena päivänä läksimä tuaš matkah. Uuvvešša koissa kantoma tavarat šiämeh, ta illalla en löytän ristie nimistä. Kačoin vuattiet, takin kormanot, laukun, šumčan, a vain ei mitänä. Ei uporua. Nellä vuotta ečin uuvveštah ta uuvveštah kaikki loukot ta čupukat ta ei mitänä. Tuška oli šuuri, olin apie ta toivoin äijän, jotta risti löytyis. Oššin vaškisie kakši onnakko, ne ei oltu šamat, ne ei oltu miun hopiesie. Viime kevyänä konša kolmaš muutto oli takana ta upora ei ollun löytyn, mie oššin uuvven hopiesen. Nyt on tuaš šomani upora kaklašša ta muissuttau pereheštä ta heimokunnašta. Šamah aikah smietin lahjauporua ta apiena muistelen ta toivon, jotta minänih päivänä še noušou esillä.  

Tämä upora on perintehini rissinvieron upora, kumpani on kaklašša vuattehien šiämeššä koko inehmisen elämän. Mie pien šitä vuattehien piällä, šentäh tahon näyttyä omua kulttuurie ielläh ta muistua omua ristikuntua. 

 

Suoluastii

Jovensuun rahvahanopiston opastui                         

Minun tuattoni on roinnuhes vuvvennu 1912 nygözen rajan tagua Ilomančin Vuottoniemel Vuottojärven rannal. Häi oli kuldazet käit.  Häi maltoi azuo midä vai tahtoi. Tämän suoluastien häi luadi voinan aigah. Konzu mendih kalah da meččäh, oli hyvä pidiä suolua täs asties.  

 

Armas karjalazuoh liittyjä ezineh 

Meira Pappi, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja 

Karjalazus on miula enimyölleh kieldä da syömizie. Miun jogapäiväzessä eloksessa ei ole moista ylen armasta ezinehtä, kumbane miula yhistyis karjalazuoh. Onhan tovengi karjalazie dieloloi, moizie kuin ruutat libo obrazat, vain mie en kuulu pravoslaunoih kirikköh engä ni ole pidän karjalazie sobie.  

Kielen da karjalazien syömizien lizäksi pruazniekat ollah miula ylen tärgiet. Äijäpäivä aivin on ollun miän koissa kallis pruazniekka. Hos ni miun muamo ei kuulu pravoslaunoih kirikköh, hiän miun lapsuossa aivin luadi ylen äijän čomennusta Äijiäpäiviä varoin. Buabolla tiettäväne Äijäpäivä oli oman vieron täh tärgie. Toičči miegi buabon keralla pyhitin da kävyin sluužbah. Lampatkan duuhu da ristahodu pimiessä ollah miulagi armahat muissot. 

Onnakko miun armahin karjalane ezineh on mitahto Äijähpäiväh liittyjä čomennus, virbovičča libo kruassittu jäiččä. Miula on ezimerkiksi čomat ruskiet huobajäičät, kumbazet olen ostan Karjalatalon Äijänpäivän myöjäzistä. Valgiet pajunlambahat da värikkähät čomennukset sidä vastah ollah moine puara, kumbane aivin ilehyttäy da kodie čomendau. Virbovičat ollah sengi täh tärgiet karjalazet ezinehet, jotta virvottamine on kaikkien tundiettu taba, ga niken ei oigein tiijä, jotta se on karjalazilda levinnyn ozaksi kogo Suomen kulttuurua. 

 

Armas karjalazuoh liittyjä ezineh

Pirita I. Hipp-Koskenoja, Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan opastuja 

Kuvassa on miun ičen planuidu da ommeldu ryijy. Siinä on äijä simvolua, ga kuvassa on vain palane yläreunua. Ryijy ei ole vielä valmis, libo kaksi rivie pidäy ommella da valmistua. Čomennusfiguurassa yhissytäh karjalane kukkilindu da Suomen kanzallislindu, laulujoučen. Ne ollah miun perehen da juuriloin simvolat. 

Kukkilindu on Karjalan pyhä lindu. Ussotah, jotta kukkilindu tuou suvaičusta, ozua da valgieda. Sana ”kukki” kuvastau puhasta da armasta, konza se sanotah omalla mielessäpiettävällä. Kukkilindu lizäksi on sielun lindu, kumbazen muuvossa ristikanzan sielu matkuau kuolennan jälgeh taivahah libo tulou kerdomah viestin taivahasta.