Suomessa vietetään 21.–27.11.2022 karjalan kielen viikkoa. Viikon tarkoituksena on juhlistaa karjalan kielen eläväisyyttä ja monimuotoisuutta ja tehdä sitä näkyväksi monin eri tavoin. Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla. Tämän vuoden teemana on Karjalan armas sana.
#karjalankielielay
#karjalankielennedäli
Päivännoušu-Šuomen yliopisson vienankarjalan jatkokurššin opaštujat on kerätty väkitukun karjalan kielen kaunehuisie ta kiännetty tahi šelitetty ne šuomekši. Nämä karjalaiset virkkehet voipi kepieh tapah ottua oma ičen käyttöh, šentäh nehän hyvin paššatah jokapäiväseh pakinah.
Alkuperäisen kuvan lähde: Pixabay.
18. Kylmin tukkuh. – Palelluin ihan tönköksi, kalikaksi. Olen ihan jäässä. Sain kylmää luita ja ytimiä myöten.
Alkuperäisen kuvan lähde: Pixabay.
19. Mullisteliutuu. – Taivas tummenee, vetää pilveen ennen sadetta. Sää pilvistyy.
Alkuperäisen kuvan lähde: Pixabay.
20. Vorssa päiväniekka. – Hieno päivänsankari. Hienoksi laittautunut päivänsankari. Komea, korea päivänsankari.
Alkuperäisen kuvan lähde: Pixabay.
21. Ei hänellä še järkiraiska aina poikkoh juoššun. – Hän käy hitaalla (šuomen pakinakieli).
ʻEi hänellä se järkiparka aina nopeasti juossut’
Miun armas sana
Kalle Vainio, Suvikarjalan opastujan kirjutus
Miun armas karjalane sana on pruazniekka. Hyväh pruazniekkah kuuluu äijä nagruo da magieda syömistä. Vuuvessa on äijä lystie pruazniekkua, ezimerkiksi Äijäpäivä, Iivananpäivä da synnyndäpäivät. Miun mielestä paras pruazniekka on Raštava. Mie pruaznuičen Raštavua perehen kera. Nygöin miun muamo da sizär eletäh Helsingissä, da mie da loput perehestä elämmä Jovensuussa, a Raštavana on kogo pereh yhessä. Mie ylen suvaičen raštavansyömizie: kinkkuo, vakkapaissoksie, priädniekköi segö raštavantähtilöi. Monet muutgi Raštavan perindehet, moizet, kuin lahjat, čomennukset, kuuzi da raštavankyly, ollah miula mieldä myöten. Pruazniekat, ezimerkiksi juuri Raštava, ollah vesselät da hyvä hoivahus kiirehizen jogapäiväzen eloksen kessellä.
Kuvan lähde: Pixabay.
Šegavokarjala
Timoi Munne
Ihan aluksi Petroskoin kansallisen teatterin pukuhuoneen kanssani jakaneet Pekka, William ja Orvo opettivat minulle kielitaidottomalle kaikki tarpeelliset kirosanat venäjäksi ja karjalaksi. No, joppai matti. Sit jo Santtu Karhugi alkoi minnuu avvuttamaan. Kehnon kegäleh. Ga eihäi vaiku matin murendamizel sua paista, da se mi oli allus šuutkakse duumaittu on vagavunnuh. Vähitellen vuozien mendyy kielineruo on suittunuh. Enämb en öntästy joga kohtas. Nykyjäh milma on sanottu livvin pakasijakse. Iče kasso en jo malta sanuo, mitä karjalua liennöy minun pakajamiset. Mie aivin käytän omas kieles, ku pagizen karjalua. Taki yhtelläh olen sekakieline. Sen täh voinnus sanua, ku minun kieli on šegavokarjalua.
Kuvan lähde: Timoi Munne.
Muarien kuuzi
Ylöin Marka, Markan armas sana on zuakkuna, da tässä on Markan zuakkuna.
Endizeh aigah erähän kylän rahvas elettih čoman joven varres kyllekkäh, pertit perttilöin bokas. A siel mäjel oli suuri čoma kuuzi, kudamua kučuttih Pokrovan kuuzeksi.
Pokrovan aigah kai tuldih sih mäjel. Kuu nouzi taivahal, dai revonhändäzet valgieda annettih. Puolenyön aigah kuuzen piäl nouzi ylen čoma tähti. Sidä kučuttih Muarien tähtözeksi.
A sit tuli erähäh perttih elämäh sangie mužikka. Häi rubei kuuzes ottamah oksie žiivatoil aluziksi. A akkazet čakattih: ”Elä vai siit pyhäs kuuzes katkua oksua.”
A mužikka vai nagroi dai lopuškal sordi kuuzen alah. A oli siit äijä oksan ottajua.
Aba ku tuli sit kevät. Eibä ni ryzäh haugi noussun, eibä ni kägöi kukkun. Ozra muah näivistyi.
Kuvan lähde. Pixabay.
Sygyzyl jo kai huamisseldih da Pokrovan kannol itkiettih. Lopuškal akkazet muah sai pakittih prošken’n’ua kuuzen katkuannan täh.
A pyhä Muarie hiät kuuli. Taivahan augai. Kuun pani kumottamah dai nossatti tähtözen kalmoin suuren närien ladvah.
Kai noustih ravieh yläh da kalmoin časounal lähtiettih. Siel tuohusta viritettih obrazoin edeh dai luadanua pavarččoih pyhkiäldih. Pyhä pajo taivahal Spuassan igitiloih nouzi.
Tuli dai kevät. Meččuo ambarit oldih täyvet. Kuldazet kägöit kilbua kukuttih. Mušt’oimättähät turbiet da elo joven randazil čoma.
Lehti-Iivanan aigah buaboit kalmoil käydih. Bunukat helmois riputtih. Heil ni čupetettih: ”Pyhäl pellol käymmö, a tiäl emmö oksua katkua emmögö marjua keriä. Siit ni oza čoma.”
Dai muga elettih.
