Artikkelit

Karjalan kielen nedäli: yönistujazet, tulii aigu da hašku, ellendiä, kotiranta

Kirjoittanut: Karjalan kieli elay
Julkaistu: 21.11.2022

Suomessa vietetään 21.–27.11.2022 karjalan kielen viikkoa. Viikon tarkoituksena on juhlistaa karjalan kielen eläväisyyttä ja monimuotoisuutta ja tehdä sitä näkyväksi monin eri tavoin. Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla. Tämän vuoden teemana on Karjalan armas sana.

#karjalankielielay
#karjalankielennedäli

Piirroshahmoja mustan kehyksen sisällä, jota ympyröi vaaleansininen paksumpi kehys

Yönistujazet Salmin Haniselläs

Jeroisellän Fed’a (Heikki Jeronen)

Haniselläs erähiči oldih yönistujazet. Pokoiniekku virui gorničas, pandu virumah laučal. Minun tuatto, Ivan (Johannes) oli vie nuori brihačču sih aigah, vai boikoi häi oli. Häi oli peitoči vedänyh nuoran i toizen piän häi sidoi laučan jalgah. Pimei gu oli – vai tuohuksen valgei, muga sit ei niken dogadinnuh mostu dieluo. Vai ku hillakkazembi aigu oli, häi hil’l’azeh vedeli nuoras da sit laučču narahtih da vähäzel viippai. Ristikanzat pöllästyttih, silmii ristittih da pyhkähtettihes aijembah iäre. Erähät mendih pertin puolele. En musta, kuibo sit lopuškal käi, löyttihgo nuoru, ga brihačut jällespäi nagrettih äijäl!

Tulii aigu da hašku

Maura Häkki, karjalan kiännösseminuaran opastui

Varuat liigua sit ehtiy kieli sammuo
Varuat liijan vähän sit maltau suomelaine čakata

Nävyt äijän sit et voi olla tovelline karjalaine
Nävyt vähän sit et voi olla tovelline karjalaine

Toinah tiä Suomes ei vaigu tahtota uskuo ku olizimmo olemas
Toinah toivotah meijän rahvahan kuolemistu

Kuva: Maura Häkki.


Kiškotah kerran
Kiškotah toizen kerran

Terväh meis jiäy jällel vaigu ozatoi hašku

Sanotah ku karjalazien tulii aigu on meijän nuorien käzis
Ga eihäi meil ole nimidiä valdua piättiä meijän rahvahan dielolois
Se valdu on vaigu Suomen valdivol da suomelazil piättäjil
Se on Suomen käzis

Ellendiä

Milla Tynnyrinen

Puaksuh ristikanzal hänen parahite suvaittuu sanua kyzyjes suau vastavuksekse sen, kudaman häi enzimäzenny on kuulluh libo sanonuh. Muamo, tuatto, čikko da velli ollah tavanomahizet, toiči buabo. Samah tabah olen ičegi vallinnuh karjalan armahan sanan. Olen kuulluh sen omas perehespäi, ga pereheh se ei suorah liity.

Minun enzimäine da sendäh vikse kaikis čomembi da armahembi sana karjalakse on ellendiä, erimyölleh kyzytynny – ellendätgo? Lapsennu puaksuh šuutiin da muokkain nuorembua vellie da silloi minun muite suomekse pagizijat vahnembat pakittih minuu heittämäh moizen bauhundan da karjalakse kyzyttih ellendätgo, buitegu karjalakse kyzymys da käskyt oldas lujembat. Toiči hyö vie jatkettih-kyzyttih ponimaitgo, karjalazes suus pyöritetyl ven’al.

Kuvan lähde: Pixabay.

Nämmä kaksi oldih ezmäzet sanat, kudamis kerras ellendin, gu minun dovarišoin vanhembat ei sanota nenga. Mustan, kui jo ihan pikkarazennu lapsennu kyzyin, mitbo moizet sanat ollah. Muamo sit vastai, gu net ollah karjalua, nenga paistih sinun died’oi da toiči buabogi. Sen jälgeh rubein omah piäh keriämäh karjalastu sanastu da iče lapsennu ečiin niilöi sanakniigois.

Meil kois ei äijiä paistu karjalakse, hos myöhembä olengi löydänyh kui vanhembien, mugai omas paginas karjalažuttu. Roindupäivät tuldih da mendih, muutin omah kodih da linnaspäi toizeh. Yksin olles rubein enäm duumaimah omua perehty, suguu da suvun historiedu. En ni musta, konzubo da kuibo, ga otin kirjastospäi laihinah karjalankielisty kirjua da rubein lugemah.

Sit erähän kerran, konzu menin vahnembien luo gostih, tuatto minuu kerras kyzyi: Maltatgo karjalakse? Ellendätgo karjalastu paginua?

Hos en vie maltanuh vastata, se kuului minus ylen hyväle.

Kotiranta

Pirjo-Liisa Kotiranta

Miun armaš vienan šana on kotiranta. Še on kaunis ta leppie yhyššana. Koti on šiämen paikka. Šielä ollah armahat, šielä on turva. Ranta tuaš on paikka, kušša voipi kaččuo ulapan yličči vaštarantua tahi uavua vejen pintua kohti taivahanrantua. Rannašta voipi lähtie ta rantah voipi myöštyö.

Kotiranta, oma ranta. Meilä kaikilla voi olla oma kotiranta, kušta lähtie, kuh tulla jälelläh. Šitä ei tarviče omistua. Še voipi olla yhtehini ušiella inehmisellä, vaikka hyö ei oltais šamua perehtä. Jokahisella on oma kotirantah! Še tuopi mieleh rauhallisen paikan, missä milma vuotetah, mih on hyvä tulla, konša muailma kuottelou! Miun kotirannašša aina on kešä, kirkaš taivaš, šinini järvi, kultaini hietaranta. Päiväni kimaltelou järven pinnalla. Linnut liverretäh rannan puissa.

Kotiranta on tovellini paikka, ka niise mielen paikka. Še kiinittäy inehmisen kotih, kuta ei enyä ole ta še pisyy paikkana, kuh inehmini on kuulun, kušta hiän on lähten. Aina ei voi palata tovelliseh kotirantah, ka šitä voipi muissella, šitä voipi ikävöijä.

Kuvan lähde: Pixabay.

Miula šana kotiranta muissuttau lapšuošta, pereheštä, heimošta. Še on miula tuttava. Še on aina miun muvašša – miun heimon nimi! Mie olen šuanun šen miun tuatolta. Miun tuatto šai šen omalta tuatoltah, kun hiän ičelläh ta perehelläh valičči šuomelaisen nimen. Kyllä, šuomelaisen nimen. Šuomelaisekši nimekši mie šen arvelin.

Miun tuaton tuatto Puavila ta hänen veikkoh Aleksi oltih vienankarjalaisie, Uhtuošta päin. Heijän pereh, tuatto Iivana, tuaton tuatto Ananie, tuaton tuaton tuatto Juuti ta hänen tuatto Kliimo, kaikki oltih elän Uhtuon Likopiäššä yli kahen vuosišuan oloh. Kliimon jäleštä perehtä alettih kuččuo Klimentov ta šiitä Klementjev. Šillä nimellä elettih niise Šuomešša, Virtain kyläššä, mih vel’l’ekšet peruššettih perehet 1880-luvun lopulla. Vel’l’ekšet haluttih, jotta perehillä olis šuomelaiset nimet, konša hyö elettih Šuomešša.

Miehet valittih nimet, mimmoset muissutettih joka päivä šynnyntäkoista, muamošta, tuatošta, elämiseštä Uhtuon Likopiäššä. Kuittijärven kotirantah heijän mieli myöšty. Vanhempi veikko Aleksi otti nimekšeh Varpašaari. Varpašuarešša Šuomešta kotih myöštyjät laukunkantajat henkähettih ta vuotettih šiän lahtumista ennen šoutuo Keški-Kuittijärven šuuren šelän yličči kotirantah. Puavila šiitä valičči oman nimeh!

Ukko Puavila kotiutu Virroilla päin. Oli järvet, mečät, oli oma pereh, oma ruato. Onnakko hänen šiän pisy Uhtuon Likopiäššä, Kuittijärven rantamilla. Šen mie maltoin, kun mie enši kerran tulin Uhtuoh. Maltoin, miksi ukko Puavila oli šata vuotta ennein antan perehelläh juuri tuon nimen. Heinäkuun päivät oltih kaunehet ta ylen leppiet. Taivaš kirkaš, järven šelkä sinini, rannašša kultahista hietua. Juuri niin kuin mie olin aina uatellun. Šiitä mie mänin vienankarjalan kurššiloilla. Jo maltoin, jotta viisaš ukkoni valičči meilä šuomelaisen tai vienalaisen nimen. Yhtä armaš molommilla kielillä.



Päivännoušu-Šuomen yliopisson vienankarjalan jatkokurššin opaštujat on kerätty väkitukun karjalan kielen kaunehuisie ta kiännetty tahi šelitetty ne šuomekši. Nämä karjalaiset virkkehet voipi kepieh tapah ottua oma ičen käyttöh, šentäh nehän hyvin paššatah jokapäiväseh pakinah.

Alkuperäisen kuvan lähde: Pixabay.

1. Potruška on ihan älvissykšissäh, puitto halolla piäh lyöty. – Ystävä on ihan pöljänä, kuin olis puulla päähän lyöty. / Oli ihan monttu auki, niinkuin olis puulla päähän lyöty.
älvissykšissä ’hämmästynyt, tyrmistynyt’

Alkuperäisen kuvan lähde: Pixabay.


2. Juonivärčči – kiukkupussi
Lapsi saattaa juonitella ʻosoittaa pahaa tuultaan, kiukutella’, kun mikään ei kelpaa.

Lue nämäkin:

Heimoveh leviey aigoi myö: perehsanua da sananpolvii

Heimoveh leviey aigoi myö: perehsanua da sananpolvii

Piäkuva: Santra da Pekka Remšujevien pereh, Tollonjoki. Kuva on otettu Maikki Remšujevan arhiivaspäi. Karjalan kieles on äijy sanua, mil vois kuvailla perehty, sugulazii da omahizii. Vahnemban sanaston joukkoh kuulutah sanat: pereh, sugu da heimo. Nygöi pereh-sanua...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.