#karjalankielielay #karjalansivistysseura #karjalankielenpäivä #uef
Suomessa vietetään karjalan kielen päivää 27. marraskuuta. Sen kunniaksi Itä-Suomen yliopiston, Karjalan Sivistysseuran ja Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksen väki sekä joukko Suomessa asuvia karjalaisia ja karjalan kielen aktivisteja ideoi karjalan kielen viikon Karjalan kieli eläy. Sitä vietetään 23.–29.11. karjalan kielestä iloiten.
Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla.
Vienankarjala miun kieleni?
Pirjo-Liisa Kotiranta / Ananien Iivanan Puavon Leon Pirjo (Järvenpää)
Vienankarjalan kieli on ollun miun elämäššä aina, onnakko aina mie en ole tietän šitä. Mie tiesin, jotta miun tuaton tuatto oli šyntyn Uhtuolla vuotena 1865. Iče mie kävin Uhtuolla kostissa vuotena 2005. Šielä hyö paistih vienankarjalakši, mie pakasin šuomekši. Hyvin myö malttoma. Konša mie jäin eläkkehellä, mie mänin vienankarjalan kurššiloilla. Vot šielä mie tiijuššin, jotta kieli on ollun miun elämäššä aina! Nyt mie tahon šuaha šen eläväkši, opaštuo pakajamah, kirjuttamah, lukomah.
Miun ukko Puavila, Aleksi-veikkoh kera muutti elämäh Šuomeh vuotena 1887. Hänellä oli 22 vuotta. Aleksi oli 24-vuotini. Jo 11-vuotisena Puavila alko käyvvä laukkukaupalla veikkoh ta tiätieh kera. Hyö tultih kaupalla vuosi vuuvven jäleštä Hämeheh. Pojat kašvettih prihoiksi. Virtain Vaskivejellä Väli-Havankan pirtissä kašvo tyttö Siina, viisi vuotta Puavilua nuorempi. Konša hiän tuli neijon ikäh, rakkahuš leimahti nuorien välillä. Oraškuušša vuotena 1888 Siina täytti 18 vuotta. Kešäkuušša jo piettih hiät Virroilla. Hiämatalla oltih šeuruavana vuotena pakkaiskuušša. Ensin mäntih Piiterih Aleksi-veikon ta hänen antilahan Jennin kera. Šieltä hyö matattih Uhtuolla. Šielä piettih toiset hiät. Kirikön luona antilaš ta šulhani noššettih korokkehella kaiken kanšan näyttiekši ta Siina niin otettih Ananien pereheh. Šiitä hyö myöššyttih Virroilla ta ruvettih pitämäh kauppua. Siina ta Puavila šuatih 11 lašta. Aleksi ta Jenni šuatih kahekšan lašta.
Miun ukko Puavila tuli Virroilla veikkoh kera. Veikokšet elettih šamašša kyläššä. Alušša heilä oli yhtehini kauppa. Šiitä hyö muutettih Virtain eri kylih. Hyö peruššettih omat kaupat ta monie huaraliikkehie. Veikokšet tahto antua lapšillah hyvän elon, käyvä kouluo ta opaštuo. Hyö tahottih niise auttua heimolaisie lapšie. Ušiet pojat piäštih Uhtuolta kauppaoppih veikokšien kauppoih. Našto-čikon kolme poikua elettih tiätäh Puavilan luona jo 10 vuotisešta. Hyö käytih kanšakoulun nellä luokkua Virroilla ta opaššuttih kaupankäyntie tiätieh kaupoissa. Puavilalla oli tärkie, jotta čikon pojat šekä omat lapšet opitah pakajamah šuomekši, jotta hyö pärjätäh muailmašša. Niin pereheššä paistih enämpi šuomekši. Miun tuatto oli perehen kahekšaš lapši. Hänen aikah vienankarjalua enyä pakasi piäasiešša Puavila iče, konša koštih käytih vienankarjalaiset. Aleksi-veikko myöšty perehen kera Uhtuoh 1910-luvulla. Vienankarjalan kieli häipy Puavilan pereheštä ta heimošta Šuomešša.
Tänäpiänä karjalan kielen šäilymini ta kehittymini Šuomešša on vailla kahta asieta. Tarvitah valtion toimenpitehie šuaha karjalan kielellä yhtäläini virallini tila. Niise tarvitah ihmisie ta heijän haluo käyttyä karjalan kieltä. Olga Karlova kirjutukšeššah Oma Mua -leheššä 4.6.2020 šanou, jotta kieli ei šäily ta kehity päivittelömällä šen pahua tilua. Pisymini elävänä – šen eteh tulou ruatua ta ymmärtyä, jotta kieli eläy vain pakajamalla. Vot ketkä ollah ne kumpaset paissah? Ne ollah ihmiset.
Olgan pieni poika Miitrei opaštuu vienankarjalan muamonkielenä muamoltah, kumpani šai kielineron omalta muamoltah. Vanhemmat šovittih yheššä, jotta heijän pereheššä paissah vienankarjalakši. Še on parahin tapa lapšella opaštuo kieli. Kaikissa karjalaisjuurisissa perehissä Šuomešša ei olla yhtä onnekkahat kuin Miitrein pereheššä. Perehien ämmöt ta ukot ken tultih Šuomeh aikanah, ollah jo männyn tuonilmasih. Miun ukko mäni tuonilmaisih 20 vuotta ennen miun tuluo muailmah.
Šuomeh muuttanuissa perehissä lapšilla šuomenkieli tuli piäkielekši – monešta šyyštä – ta karjalan kieli unohtu. Ämmöt ta ukot ei enyä ošua paissa vienankarjalakši punukoillah. Kieli tarviččou ihmisie. Perehet nyt yheššä kielikurššiloilla! Yheššä ämmöt, ukot, tuatot, muamot, lapšet kaiken ikähiset. Konša opaštajie on vähän ta ihmiset ollah hajallah ympäri muata, avukši tulou tietoteknikka, internetti, video-, zoomauš-, striimauš-opaššuš. Täššä uušie šanoja karjalan kieleh! Peruššetah joutoajan rypähie – verkošša. Perehet voijah laulella, näytellä, lukie, sriäppie, luatie karjalaiset käsiruavot ta paissa, paissa, paissa – omašša koissa yheššä toisien perehien kera.
Anneli Sarhimaa, karjalan kielenasientuntija, kirjutti Helsingin Sanomien Vieraskynässä 14.9.2020, jotta karjalan kieli tarviččou Šuomešša kielilajin. Vuotena 2009 Šuomi lisäsi karjalan kielen kielekši, mih šovelletah euruoppalaista alovehellisien ta vähemmistöjen kielien peruškirjua. Hallitušohjelmašša on tahto luatie uuši kielipolitikkaohjelma. Nyt vuotamma toimet!
On onni, jotta kolmeššakymmeneššä vuuvvešša karjalan kielen murtehie on kehitetty äijän. On luajittu kielioppie, kirjoja, lauluja, näytelmie Šuomešša ta Karjalašša. Yheššä voimma kehittyä kieltä. Ainehie on! Nyt myö tarvičemma uškuo! Konša meilä on laki, yhtehini näkömini ta tahto tukie kaikkien karjalan kielen murtehien virallista tilua, ihmiset ruohitah opaštumah ta käyttämäh karjalan kieltä.
Kieli kehittyy pakajamalla! Kurššiloilla olen oppin, jotta tuattoni hämäläiseššä murtehešša oli luaja vienankarjalaini šanavarašto. Še on niise miušša. Mie niise tahon šuaha šen elämäh.
Miitrei-pojan karjalan pakinat. Muhaha
Olga-muamo ta Pekka-tuatto (Jovenšuu)
Miitrei on nellävuotini koissa karjalakši pakasija poika. Olemma kuta mitäi Miitrein pakinoista pannun talteh. Eryähät niistä nyt šuatta lukie alahuana:
Kakši vuotta täytettyö Miitrei ilahutti meitä vanhempie enšimmäisellä karjalankielisellä starinallah. Olima miän kämpän rannašša lähöššä verkkoloilla: Olipa kerran mamma. Hiän souti airoloilla. Pappa laskou verkot. Miitrei kaččou.
Šamana šykyšynä olima mečäššä šieneššä. Miitrei juoniu, koko ajan riippuu muamon “helmoissa”. Tuatto häneltä kyšyy: Mi hätä siula on? Poika vaštuau: Mammahätä!
2,5 v. Miitrei on pelautumašša kylyššä pešugeeli kiäššä ta virkkau: Miitrei kuatau muilua tasah.
Miitreillä oli pitän aikua kateissa hiiri, šemmoni pakasija kuklani, kumpasen hiän šai kostinčakši Uhtuošta. Šiitä kun še eryähtänä kaunehena päivänä löyty, poika ilomielin pyörähytti šanuo: Onnakko hiiri on löytyn!
Kolmivuotisena Miitrei jo rupesi leikkimäh šanoilla: Ukonkuari – ei “akankuari”!
Kerran muamo ei miteinkänä tahton šuaha telefonieh ruatamah ta rupei jo ni šiännyttämäh, poika šen hokšai ta kyšy: Mamma, onko siun telefoni juonikko?
Miitrei šanelou kokemukšistah tabletin käytöštä: Miitrei tahtou vielä kaččuo mul’tikkoja, a mamma tulou ta sanou “s’o”. (< ven. vsjo ‘kaikki, riittäy, loppu’).
4-vuotisen n’euvolan käynnin jälkeh olemma tiijuštan, jotta miän poika kuulemma “värit tunnistaa ruskeaa lukuunottamatta”. Kyllä meitä vanhempie nakrattiki: “Ruškie neičyt, valkie neičyt…”.
Alempana on šanoja, mit Miitrein hoitaja oli šuanun pojan lähtiessäh satikkah ‘päiväkotih’. Miitrein pakinašša tovemmaštah vilahtelou šana suatikka, mi on natiivin karjalan pakasijan muoto venäläisperäseštä satikka-šanašta (vrt. ven. sadik ‘päiväkoti’). Ta vieläi lisyäsimä lukijalla tiijokši: eryähät iäntehet, kuin “r” tahi “l”, ollah kirjutetuissa repliikkilöissä paikoillah, vaikka onhan ne lapšen virkkamina muutteliutun ajan mukah konša miksiki iäntehekši.
Hos yhty kieldy ga pidäy maltua
Ol’ga Smotrova
Minä olen vepsäläine, ga ruan karjalankielizen Oma Mua -lehten toimitukses. Rahvas puaksuh kyzytäh, kuibo la vepsäläzenny olles puutuin karjalankielizih leibih da maltango vepsän kieldy.
Ei, vepsän kieleh minä en ole opastunnuh, a kui puutuin opastumah Petroskoin valdivonyliopiston karjalan kielen opastujien joukkoh, vastuan – petties.
Minun juuret muaman puoles ollah vepsäläzes Ropoin kyläspäi, kudai kuuluu Kalagen kyläkundah da iččenäzenny kylänny sidä mustetah vai vahnan polven rahvas. Školas opastujes joga keziä buaballuo kyläs olles minä ainos kuulin vepsän paginua, ga en ellendännyh sidä, buabo pagizi vepsäkse vaiku kyläläzienke, minule pagizi vaiku ven’ua, vai toiči nimitti minuu “oblezjanakse”. Ven’an kielespäi lainattuu sanua minul ei pidänyh sellittiä. Minä opastuin školas Petroskoin lähikyläs, hos kyliä piettih konzulienne lyydiläzenny, ga se ylen ammui ven’avui, i hos sie eli eri kohtispäi tulluzii karjalazii, kieldy sie nikonzu en kuulluh. Školas kuito ei putilleh opastettu, ku Karjalan kandurahvahinnu ollah karjalazet da ven’alazet da ku paistah hyö omal kielel. Eigo ni virkattu yliopiston tiedokunnas, kus voibi opastuo vepsiä, karjalua da suomie. Toizin sanoin, minä kazvoin ven’ankielizien keskes da mieles nikonzu ei tulluh kyzymys: midä kanzua minä olen. Školas jälgimäzii päivii opastujes rubein kaččomah kniigastu, kus on kirjutettu, mittumii opastuslaitoksii on Petroskois. Tiijustin, ku yliopistos voibi opastuo karjalan da vepsän kieldy. Huigei nygöi on sanuo, ga en tostannuhes ku net ollah lähäzet sugukielet, i ku minul lähembä on vepsän kieli. Lähtin piäzemäh karjalankielizien joukkoh, Pekka Zaikov da muut opastujat piettih muga sanotun “pagizuttelun”, kyzeltih jogahizel, kuspäi häi on da maltaugo karjalakse. Minä saneloin omis juuris da opastajat nevvottih, ku yliopistoh piästyy minul pidäy sit “muuttua” karjalankielizes joukospäi vepsänkielizeh. Opastus algavui, i rohkevuttu vajai minä en ruohtinuh kyzyö, ku minuu työttäs toizeh joukkoh. Muga opastuin viizi vuottu karjalan kieldy.
Sit Kalages buaban luo olles minä jo hyvin ellendin, mis paistih meijän kois buabat. Paista en voinnuh, ga ellendin hyvin. “Älgiä sanokkua kirosanoi, häi nygöi karjalakse maltau, kai ellendäy”, sanoi buabo podružkoile.
Karjalas eläjes maltanet vepsän kieldy – ellendät karjalan kai murdehet dai karjalakse maltai ellendäy vepsäläzen. Sendäh minä en paheksi, ku rubein silloi opastumah karjalua. Hos tottu sanuo, opastuo olis äijiä kebjiembi, dai vepsän kielen nero toinah olis perembi, migu karjalan, sildu ku kois oli kai kaksi eri vepsän murdehien tiedäjiä – buabo pagizin pohjaisvepsäkse, muaman ukko – Voulogdan vepsäläzien murdehel.
Nygöi ruavos minuu šuutkakse sanotah ven’akse “zaslannij kazačok” (“pietoči työtty tiijustelii”). Ga en minä ainavo ole moine.
On meil Kielen, literatuuran da histourien instituutas vie yksi moine “kazačok”. Hänel ollah liygiläzet juuret, yliopistos häi opastui vepsän kieldy, tutkiuhäi lyydinkarjalazien kul’tuurua. On mostugi, ket ollah muaman puoles, sanommo, vepsäläzet, a tuatan – karjalazet. Vot heil on tottu jygei vallita, kuduan kielen libo murdehen hyväkse ruadua.
Olgah hos mi kieli libo murreh, yhten tiijät, toizen taki ellendät.
Karjalan kandurahvahien kielii maltamata Karjalas on igävyttävy da toinah huigiettavu eliä.
Foto: Miitrei leikkiy legoloilla, Miitrei juopi ta syöpi leipyä, huttuo, maituo, kalittua, lihua, mujehta…
