#karjalankielielay #karjalansivistysseura #karjalankielenpäivä #uef
Suomessa vietetään karjalan kielen päivää 27. marraskuuta. Sen kunniaksi Itä-Suomen yliopiston, Karjalan Sivistysseuran ja Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksen väki sekä joukko Suomessa asuvia karjalaisia ja karjalan kielen aktivisteja ideoi karjalan kielen viikon Karjalan kieli eläy. Sitä vietetään 23.–29.11. karjalan kielestä iloiten.
Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla.
Mie olen karjalaini
Julia Filippova (Vuokkiniemi)
Konša olin 5-vuotini, vanhemmat paistih karjalan kielellä omie aseitah. Mie ymmärrin kaikki.
Konša miula oli 20 vuotta, kun kävin Šuomešša halusin paissa šuomekši näin, jotta muut ihmiset ei huomattais miun karjalan kieltä.
Nyt miula on 42 vuotta ta mie šuvaičen muamonkieltä ta tahon paissa omalla kielellä.
Mie ruan Vuokkiniemen Kylätalošša ta šielä piäasie on elvyttyä karjalan kielen.
Miun harraššuš on karjalan kulttuuriseura ”Viena” ta meijän yhtehini tahto on säilyttyä karjalan kielen omašša muašša.
Karjalan kieli on šytämeššä ta elämäššä.
Himottais kuulla karjalan pakinua
Elena Ligotskaja (Ivanova), (Sohjanankoški)
Terveh kaikilla! Miun nimi on Elena Ligotskaja. Mie elän pieneššä kyläšša, kumpani on Sohjananjoven rannalla. Kylän nimi on Sohjanankoški – tiälä on oiken kaunis luonto. Mie olen kulttuuritalon johtaja. Kulttuuritalolla ruatau kotišeutumusejo. Kaikki esinehet, kumpaset ollah musejošša, on tuotu paikalliset ihmiset. Ne kerrotah ammusešta ta nykyseštä kyläläisien elämäštä.
Mie olen šyntyn ta kašvan karjalaisešša pereheššä. Meijän pereheššä puajittih karjalan kielellä. Miun ämmö Fedosja Nikonova oli karjalaisien runojen, starinojen, laulujen, joikujen melkein ainut kertoja, tiesi eeppisie runoja. Vielä häntä tunnettih hyvänä iänelläitkijänä. Hiän itki iänellä kalmismualla.
Pitäis, jotta karjalan kieltä opaššettais koulušša ta lapšientarhašša. Mie haluon, jotta muamonkieli eläis; ta kuin ennen muinoin, konša myö olima lapšena, monešša paikašša myö kuulisima karjalan pakinua – kaupašša, pihalla ta koissa.
Oodu karjalan kielele
Tuula Iljin (Kuopio)
Čoma kieli, ylen čoma
minun korvis helizöy da helkkyy
suus magiel maistuu.
On kui lembei pajo
tutul da turvallizel tunduu.
Sehäi oli minul
muamon kieli, tuaton kieli,
buaboloin da died’oloin kieli
kogo minun suvun kieli.
Eri puolel Karjalua suvut oldih
vähän eri tabah paistih
yksikai toine tostu ellendettih
nagron ker vai väčkettih
kenen pagin oli putilleh.
Sidä kuulin aiven ku suguu vastaimmo
paistih, itkiettih, nagrettih,
musteltih, kaivattih, tulevazuoh kačottih
Sen kielen kalkatukseh oli hyvä lapsennu uinota.
Karjalan kieli, vikse minungi kieli, vai ongo?
Kuibo olen sidä duumainnuh oman eloksen varrel?
Välil häbein – vanhanaigastu!
Mindäh hyö nenga paistah!
Sotketah suomen kielen sanoi!
Niken minun tuttavis ei ellendännyh
– nagrettih!
Nygöi minuu häbevyttäy se, ku silloi häbevytti!
Duumaičen, se kieli on minul kustahto
aivoloin sopukois, tunnemustos, sielun syvyksis.
Midätahto juohtuu mieleh konzu tahto.
Karjalan kieldy opastun
hyviä mieldy hyrizen.
Kännykkäh sidä akkazil kirjutan
– ei mene putilleh
sinne päi, kui puuttuu!
Omil vahnembil
lapsennu opastuttu ezmäne kieli oli talles
ei aiven käytös
da se tozo viimezekse jäi.
Minungi muamol vie vahnate
da bol’ničan vuodehes
Karjalan aijat mieleh juohtuttih,
läbi vuozikymmenien lennettih
ajatukset omil mail
da omah kieleh.
A niken ei elledännyh
ven’an kielekse hoidajat duumaittih
– abuh kučuttih!
Ylbevytty tunzin ku kiändäjänny
sit kohtas maltoin olla.
Ku näidy kirjutan da mustelen
juohtuu mieleh
kui meijät buabo da died’oi aiven
uksen ravos matkah laitettih.
Voigo sen kaunehemban bunukan mieroh työndiä
– Mene Jumalan ker!
– Mengiä Jumalan ker!
Foto: Aila-Liisa Laurila. Karjalan kieli eläy lujana Vuokkiniemeššä. Kylätalo on toiminnan šyväin.
