#karjalankielielay
#karjalankielennedäli
#karjalansivistysseura
#karjalankielenpäivä
#uef
Suomessa vietetään karjalan kielen päivää 27. marraskuuta. Sen kunniaksi Itä-Suomen yliopiston, Karjalan Sivistysseuran ja Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksen väki sekä joukko Suomessa asuvia karjalaisia ja karjalan kielen aktivisteja ideoi karjalan kielen viikon Karjalan kieli eläy. Sitä vietetään 22.–28.11. karjalan kielestä iloiten.
Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla.
Kirikkövuuvven šuuret pruasniekat pravoslavnoissa kiriköššä
Eetu Karjalainen
Pravoslavnoloilla on vuuvvešša äijä pruasniekkua, a kahtatoista niistä kučutah ”Šuuriksi pruasniekoiksi”. Äijäpäivä on näitä pruasniekkoja vielä šuurempi, še on vuuvven šuurin pruasniekka.
Pravoslavnoin kirikön kirikkövuoši alkau šykyšyllä, konša pruasnuijah Pohroččua, Neiččyön Muarien šyntymisen pruasniekkua, ta Sviišenietä, konša löyvettih Hristossan risti. Šykyšyllä on niise Veten’n’a, Neiččyön Muarien jumalankotih viemisen pruasniekka.
Konša talvi tulou, pruasnuijah Roštuota ta šen jälkeh Vieristyä, Hristossan rissinnän pruasniekkua. Talvella on vielä Sreiten’n’a, Hristossan jumalankotih tuomisen pruasniekka.
Konša kevät joutuu, alkau pravoslavnoloilla Šuuripyhä, konša hyö pyhitetäh: hyö ei šyyvvä lihua tahi juuvva maituo. Kevyällä pruasnuijah Plahveššen’n’ua, konša anheli Gavriil toi Neiččyöllä Muariella viestin Hristossan šynnynnäštä. Netäli ennein Äijyäpäivyä on Virpopyhäpäivä, konša Iisussa Hristossa račašti oslanvaršalla Jerusalimih.
Vuuvven šuurin pruasniekka on Äijäpäivä, Hristossan kuollehista eleytymisen pruasniekka. Äijänpäivän jälkeh pruasnuijah Vosnessen’n’ua, konša Hristossa nousi ylöš taivahah, ta Sroičanpäivyä, konša Pyhä Henki annettih Hristossan apostoliloilla.
Kešällä, ennein uuvven kirikkövuuvven alkuo, on vielä Spuassunpäivä, Hristossan muuttumisen pruasniekka, ta Neiččyön Muarien kuoloman pruasniekka, kumpaista kučutah ”enšimmäisekši Pohročakši”. Ta šen jälkeh tulou ”toini” Pohročča, kumpasešta alkau tuaš uuši kirikkövuoši.
Pagina sygyzyn seästä
Danin Iivanan Pauššun Ira
Sygyzy on. Tuulou pohjazesta, röččiäy, pimiet ollah yöt. Joga huondesta pidäy vallita peälläpandavat oman mielen mugah tahi ilmoa myöten. Mielehizet pidäy olla värit: kaunisruskie, zelenäne kuin taivas, huobienkarvane, valgie da musta. Ka konza mi on mielehine. A vähillä voatteilla ei pie pihalla lähtie. Konza vihmoa loadiu, villasukat da soappoat jalgah, lämmin paltto tahi vizinkkä peällä da paikka kaglah, lakki peäh, kindahat kädeh. Dai kuvassin helmah heilumah! Konza tata sanou ”a kaččokkoahai lapset, uudeh vihmah, mängeä lapset pal’l’ahin peälöin, ehki kazvatto da kohenetto”, ei pie uskuo, nenga nagrattelou. Siidä kaikin kylmättö kynnenkannattomiksi. Pidäy suojata järgi da n’aba. Se, ken kävelöy harmoisseh, ellendäy tämän. A mie duumaičen da nagran: voi Hospodi, onnakko miulda peä keritäh näistä paginoista!
Päivännouzu-Suomen yliopisson suvikarjalan peruskurssan opastuja kirjuttau keviästä.
Kevät on miula mielehine vuuvenaika. Suvaičen kevättä sen siän täh. Päiväne paistau, da jiä sulau. Čomat kukat ruvetah kazvamah, kun luondo valveuduu talvesta. Vihanda luondo on kaunis.
Heinien syvyspajo
Tatjana Baranova
Vilu, hil`l`u rodih mečäs. Jänöi kuundeli – ni yhty iändy. Vaiku huabaine toizel jogirannal särizi jälgimäzel lehtel.
Jänöi heityi joven rannale. Jogi hil’l’azeh vedi jygiedu mustua vetty kiännälmyksen tuakse. Jänöi nouzi paččazelleh da lekutti korvii.
-Vilugo on? – kyzyi hänel Heinäine.
-Br-r-r! – sanoi Jänöi.
-Minulgi, – sanoi Heinäine.
-Dai minul! Dai minul!
-Kenbo sanou? – kyzyi Jänöi.
-Myö – heinät. Jänöi vieri.
-Oi, kui lämmin on! Kui lämmin on! Kui lämmin on!
-Lämmitä meidy! Dai meidy! Dai meidy! Jänöi rubei hyppimäh da vieremäh. Hyppiey – da painavuu muah.
-Hei, Jänöi! – kirgai mäilpäi Kondienpoigaine. – Midäbo sinä ruat?
-Lämmitän heinii, – sanoi Jänöi.
-En kuule!
-Lämmitän heinii, – kirgaii Jänöi. – Tule tänne, rubiemmo lämmittämäh yhtes! Kondienpoigaine heityi mäis alah.
-Lämmitä meidy! Lämmitä! Lämmitä! – kirruttih heinäzet.
-Näit? – sanoi Jänöi. Heil on vilu! – Myös hyppäi da vieri.
-Meijällyö tule! Meijällyö!
-Tänne tule! Tänne! – kirruttih kaikkielpäi.
-Midäbo sinä seizot? – sanoi Jänöi. – Viere! Dai Kondienpoigaine vieri.
-Kui lämmin on! Huh, kui lämmin!
-Dai minuu lämmitä, Kondienpoigaine!
-Meidygi! Meidygi!
Jänöi hypii da vieri. A Kondienpoigaine rubei hil’l’akkazin vierettelemähes: sellälpäi – bokale, bokalpäi – vačale.
-Lämmitä! Lämmitä! Meil on vilu! – kirgui heiny. Kondienpoigaine vierettelih. Jänöi hypii, da terväh lämbii kai niitty.
-Tahtottogo, myö pajatammo teile heinien syvyspajon? – kyzyi enzimäine Heinäine.
-Pajatakkua, – sanoi Jänöi.
Dai heinät ruvettih pajattamah. Kondienpoigaine vierettelemähes, a Jänöi – hyppimäh.
-Hei! Midäbo työ sie ruatto? – kirgai mäilpäi Nieglikko.
-Lämmitämmö heinii! – kirgai Kondienpoigaine.
-Työ kylmättö! – kirgai Nieglikko. A heinäzet nostih seizoi da ruvettih pajattamah kovil iänil.
Pajatti kai niitty joven piäl.
Dai jälgimäine lehti, kudai lepetti sil rannal, rubei pajattamah.
Dai pedäjän havvut, dai kuuzen kävyt, da kai hämähäkil unohtettu hämähäkinverko, – kaikin oijettih, muhahtettihes da täytty vägie ruvettih laskemah jälgimästy heinien syvyspajuo.
Algutekstu: Sergei Kozlov
Kiändänyh karjalakse: Tatjana Baranova
Kezä vähälumine
Pentti Väisänen
Konzu tuli kezä vähälumine,
loppih lapsil lugemine.
Ajokartin tahtoi bunukku omanenäine,
opastajannu died’oi vahnu hyväntahtoine.
Dorogale mureni tytön corolla,
molembil mielet abiet ollah.
A kyykkäkiža vois vessel roita,
hos ei räkkipäivy sulattas niekkuloita.
Kezän moudu oli rožamasku,
moizii pidi ahkeru dai lašku.
Päivännouzu-Suomen yliopiston livvinkarjalan opastujat ollah kirjutettu, kui hyö varustetah syömisty da pastetah piiruadu. Erähät heis kirjutettih šuutkakkahah luaduh. Täs yksi moizis kirjutuksis:
Pyöröit
Maura Häkki
Opiimmo pastua dovarišoinke veganizii pyörölöi gl’utenittah. Keitimmö äijän riissupudruo. Sit panimmo kuivuainehet yhteh. Annoimmo taiginal kohota, ga nečehäi ei nossuh. Opittelimmo pastua yhten proutivon, ga pyörölöis roittih kuivuleivät. Tuliele proutivole panimmo enämbän taiginua, ga eibo se avvutannuh. Ei sit nenne pyöröit ni oldu ylen mavukkahat. Yhtelläh kuvas net ollah čomat!
