#karjalankielielay #karjalansivistysseura #karjalankielenpäivä #uef
Suomessa vietetään karjalan kielen päivää 27. marraskuuta. Sen kunniaksi Itä-Suomen yliopiston, Karjalan Sivistysseuran ja Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksen väki sekä joukko Suomessa asuvia karjalaisia ja karjalan kielen aktivisteja ideoi karjalan kielen viikon Karjalan kieli eläy. Sitä vietetään 23.–29.11. karjalan kielestä iloiten.
Viikon aikana julkaistaan karjalaisten ja karjalankielisten kirjoituksia kielen ja sen merkityksen ympärillä Facebookissa, Twitterissä ja Karjalan Sivistysseuran Uutisčuppu – Uudisčuppu -ajankohtaiskanavalla.
Mie ta vienankarjala
Kerttu Nurmela (Oulu)
Onnakko miula oli kymmenen vuotta. Kešällä vihmasena joutopäivänä mie venyin aitan lakašša šuuren hirven nahkan piällä ta luvin šanoja: skokuna, šiivatta, riähkä, kormano, čuppu, čäijy, moloka, masla, liepuska, huttu, potakka, nakris, osra, vinkka, holotna, sivakat, hete, veräjä, nakraa, molia, hospoti sussa ristus sinä poosee pomilui. Mie olin kirjuttan ne vanhah kniikah, mitein muamo oli ne šanon. Mie tiesin, jotta nuo šanat ollah vienankarjalua ta tiesin niise, jotta ne ollah karjalaisen muamon šanoja, ei šuomelaisen tuaton. Šentäh mie tiesin, kun erähän kerran, kun mie issuin tuaton yšäššä, ni hiän kyšy tiijänkö mie, jotta muamo on tullun Vienan Karjalašta. Tuatto jatko ta šano, jotta još muamo ei olis tullun, niin mie en istuis siinä. Mie muissan mitein hyvä mieli miula tuli. Mie tuumaičin, jotta muamo on tuatolla rakaš ta mie tietyšti niise.
Erähänä piänä muamon šeukku oli kostissa meijän luona. Naiset tietyšti puajittih heimolaisista ta muamon kotikyläštä. Mie šanoin, jotta miula himottau nähä Vienan Karjala ta kuulla karjalua ta mie vielä mänen sinne. Šeukku muissutti, jotta rajat ei olla kahallah Karjalah ta šinne ei piäse. Mie intin vaštah, jotta vielä šuattau tulla semmoni aika, konša piäsöy.
No, mäni vähä yli kolmekymmentä vuotta ta myö muamon kera piäsimä muamon kotikyläh. Myö kuulima karjalua, enämmän venyähtä. Nyt mie aikuhisena šuan opaštuo vienankarjalua.
Šurkieta on še, kun miun ämmö, ukko ta muamon polvikunta jouvuttih Suomessa unohtamah oman kielen. Hyö ei voitu antua vienankarjalašta meilä lapšilla ta punukoilla muuta kuin pelkkie šanoja.
Karjalan kieli – diedon da suvun kieli
Santeri Palviainen (Oulu)
Miun diedo Aleksanteri (Santeri) oli karjalankieline da rodivui Kaijasjärves yli sada vuotta tagaperin. Mie iče olen opastun karjalah vasta aiguhizena, a olen ylen äijän tiijustan omua karjalaista suguo. Miun loittozin pravodiedo Palviane Il’l’a rodivui yli nelläsadua vuotta tagaperin Ilomančis. Mie olen toičči smiettin, ollahgo hiän da pereh karjalua paistu vai ongo hiän ollun ”lappalane” (libo saamelane). Samah aigah Hyrzyläs kerrottih, što enzimäzet eläjät kyläs oldih kaksi lappalaista. Toizes ozas Karjalua, Kannaksel, elettih i miun toizet karjalazet pravorodiitel’at. Hyö oldih ruočit da hyö paistih suomen kieldä. Myö tiijämmä, što ammuzis aijois sai ristikanzat Kägisalmen Karjalas oldih pravoslaunoit da paistih karjalua. Voinan täh monet eläjät muutettih Tverih da Valdaih da Ingerinmual. Kenbo eli niil sijoil Räizäläs, kunne pravodiedoi muutti? Myö emmä tiijä. Ristikanzat ollah ainos oldu liikkehel. Kieli, viero, eländäpaikat, kai voijah muuttuo. Monet karjalazet ielmielen duumaijah, što ollah eletty samoil elosijoil jo Väinämözen aijoista, samua kieltä paistu, yhtä vieruo oldu – ainos pidäy malttua duumaija toizin.
Yhtesruaduo karjalan kielen muaman kel
Raija Pyöli (Lahti)
Ylen hyvä, gu sinul ollou ristikanzu, kudai havačuttau da potkuau ruadoh. Hos olen jo lapsennu kuulluh da ellendännyh omua livvin kieldy, vagavah se tuli minun elokseh vaste vuottu 25–30 tagaperin. ”Potkuaju” oli iče L’udmila F’edorovna Markianova. Händy sanotah, hyväl motiival, karjalan kielen muamakse. Tiijämmö hänen erinomazen eloksen ruavon: häi nostatti omassah opastujis palavan himon kehittämäh livvinkarjalua tozi kul’tuurukielekse. Luadi kirjaimikon, aberit, sanakirjua, opastundukniigua da kirjutustu joga lähtöh näh, kazvatti karjalazen intelligentsien. A minul se himo ruadua oman koin kielen hyväkse sytyi hänen sanazis: ”Raija, emmogo vois midätah ruadua yhtes?”
Mugai rodih, en ni kodvastu duumainnuh, en sanonuh vastah. Ezmäi yhtes kačoimmo erähii minun kirjutuksii, kudamis häi, tiettäväine, löydi vägitukun hairehtu. A minä jo sih aigah opastin kursiloil suomenkarjalazii… Ečiin vahnois sanakniigois da kielioppilois nevvuo, kui sanuo da kirjuttua putilleh. Siännöt oldih kavoksis. Tuskevuin oman ičen piäle, ku ainos abuu sain vaigu konzu soitin libo työnin sähköpoštua L’udmilale. No häi nikonzu ei kieldävynnyh, da abu oli tozi pättävy.
Olihäi sanakniigua, ga vaigu ven’an kielen kauti niilöispäi tartui tiedo. Pideli luadie moine sanakniigu, kudamua umbisuomalazetgi voidas käyttiä. No, sih ruadoh vierähtihes vuottu kolme onnuako. Käzis en voinnuh piästiä engo ni ruadočuassuloi čotaija. Oman ruadopäivän da perehen piäle kai illat da vällät aijat sih mendih. Mugai L’udmilal, häi ahkeroičči kolmes-nelläs kohtas Petroskoil. Vikse yöl istavui da rubei kompjuutteranke meijän yhtehizii hommii kaččelemah. Nenga kulgiettih sinne da tänne tekstat piäliči rajas – yhtesruaduo parahimilleh.
Yhtes L’udmilanke luajittu Sanakirju suomi-karjal (2008) äijy abuu andoi minul, sežo minun opastujil. Kaikin olimmo hyväs mieles. A se grammuatiekku alalleh vai oli mieles. Dai olihäi se L’udmilan grammuatiekku (2002), ga se oli kirjutettu Ven’an muan školaniekoile, moizih niškoi, ket jo maltetah äijän-vähän livvin kieldy. Sit L’udmila sanoi: ”A miksebo et kirjuta ihan omua grammuatiekkua, mostu kudai pädis sinun suomelazile opastujile, dai sinule ičelles? Rubie luadimah minun grammuatiekan pohjal, no suomekse!” Se oli kuldaine nevvo.
Mugai mendih tuliet vuvvet. Rodih grammuatiekku (2011), sih harjaituskniigaine (2012). Da sen jälles vie Sanakniigu karjal-suomi (2016). Sit jo abuu andoi Natalia Gilojeva, L’udmilan endine opastui, gu L’udmilal ruvettih voimat vähenemäh.
Hos toiči väzyin, ga hengen paluo andoi L’udmila, mugaže kai karjalazet, ket tahtottih suaha minun kniigoi, da tuldih opastumah kursiloile. Oman koin kielen nostamine da elvyttämine on minul olluh suuri himo da mielužu piänkivistys. Mugai L’udmilalgi, hos muga äijiä kui häi, minä en ole suannuh aigah. Olen hyväs mieles, gu hos kodvazen sain kävellä hänen suuris suappualois. Taibaleh oli pitky da jygei, no merkit doroguvieril oldih selgiet.
Foto: Elina Pyöli. Hurualpäi oigiele Natalia Giloeva, L’udmila Markianova, Sanna-Riikka Knuuttila da Raija Pyöli.
