Piäkuva: Vuvvennu 2015 ilmoih piässyön vienanakarjalazen Kalevalan on kiändänyh Raisa Petrovna Remšujeva, kuvat sih niškoi luadi taidoilii Vitalii Dobrinin.
Jälgivuozien aigua meil Karjalas ruvettih enämbän pagizemah eeppillizes poeemas Kalevalas. Enimytten kaikenmoizii tapahtumii järjestetäh tuhukuul, gu juuri täl kuul pietäh Kalevalan päiviä. Erilazien projektoin, kviizoin da ozutteluloin vuoh lapsil da ruavahi sanellah Kalevalan s’užietas da piäurholois, myös tämän kogo muailmas tundietun tevoksen kirjuttajas Elias Lönnrotas. Buiteku kaikin jo tietäh Kalevalas ihan kaiken. Ga tädä kniigua voibi lugie da tutkie kogo ijän dai ainos avavuu midätahto uuttu. Eihäi sudre erähät pietäh Kalevalua itämerensuomelazien rahvahien tiedokniigannu, kuduas löydyy vastavuksii monih kyzymyksih, toizet arvostetah Kalevalua vie enämbäl da verdaillah sidä Biblieh.
Kalevalan kiännökset
Kalevalua 1835 vuvves algajen ruvettih kiändämäh eri kielih, tänäpäi niidy kiännöksii on jo enämbän kuuttukymmendy. Ei ylen ammui, 1990 luvus algajen eeppillisty poeemua ruvettih kiändämäh meijän kul’tuurah kaččojen ylen loittozih kielih, ezimerkikse, araboin, vjetnamoin, katalonoin, persidskoin, slovenskoin, tamil’skoin, farerskoin, hindien kielih da erilazih muihgi. Vuvvennu 2017 Kalevala painettih šveitsuarin kielen erähäl harvinazel murdehel. Enimytten Kalevalua kiännettih ven’an, anglien, nemsoin da vengroin kielih da niilöin kiännöksien vuoh tädä kul’tuurumustomerkii tundietah kogo muailmas. Tänäpäi Kalevalua voibi lugie runonnu dai prouzannu, on pitkii da lyhednettylöi versielöi, kniigoi lapsih da nuorih niškoi dai Kalevalan pohjal luajittuloi koomiksoi. Nämä kiännökset kuhkutettih monii rahvahii kirjuttamah omii eepossoigi da nostamah omua kul’tuurua korgiembale tazole.
Suureh kiändämisprotsessah kaččojen Kalevalan kiännökset karjalan da vepsän kielel piästih ilmoih ylen myöhä, vaste vai tämän vuozisuan allus. Vikse syynny rodih se, ku hätken meijän kielil ei olluh omua kirjukieldy. Toizekse, karjalazet da vepsäläzet jo hätken hyvin maltettih lugie ven’akse libo suomekse, sendäh tuttavuttih eepossah toizil kielil.
Kalevalan enzimäzenny kiännöksenny Karjalas rodih tiedomiehen Nina Zatsevan nuorih da lapsih niškoi lyhendetyn versien pohjal valmistettu kiännös, kudai piäzi ilmoih vuvvennu 2002.
Seiččemen vuvven peräs vuvvennu 2009 ilmoih piäzi Kalevalan täyzi versii karjalan kielen livvin murdehel, kiännösty kahtenkymmenen vuvven aigua valmisti opastai da kirjuttai kotkatjärveläine Zinaida Dubinina.
Vuvvennu 2015 Kalevalan täyzi versii ilmestyi vienankarjalaksegi, suurdu ruaduo kymmenune vuottu peräkkäi ruadoi rahvahanrunohuon tutkii, hengellizen literatuuran kiändäi, tundietun vienankarjalazen runonpajattajan Sandra Remšujevan tytär Raisa Remšujeva.
Vuvvennu 2023 päivänvalgien nägi Kalevalan täyzi versii vepsän kielel, sen valmisti Nina Zaitseva.
Erähät ristittyöt ollah sidä mieldy, ku kiändiä Kalevalua karjalakse libo vepsäkse ei ole ylen jygei, kielethäi ollah lähäzet eeposan algukieldy – suomie, monet sanat ollah yhtenmoizet. Pidäy sanuo, gu jogahizen kiändäjän ies oli ylen jugei ruado, pidi suaha Kalevala omal kielel, omis murdehis löydiä moizii harvinazii sanoi da runollizii muodoloi, ku lugijes jogahine ellendäs, gu tevos on lähäine da ellendettävy, se on kirjutettu omal kielel.
Kalevalan muailmu
Ku ruvennemmo lugemah Kalevalua, kerras näimmö: se yhtistäy erilazii myttillizii s’užiettoi, tavallizen ristikanzan elajan kuvailendua, poeemas rinnal eletäh urhoit dai jumalat. Tevoksen pohjannu vältämättäh ollah rahvahan keskes ennevahnas pajatetut eriluaduzet runot, liirizet da svuad’bupajot, luvut da tiedohussanat, sananlaskut da sananpiät. Elias Lönnrot keräi tädä ainehistuo omien matkoin aigua, suurel himol tuttavui sih dai rubei hyvin ellendämäh dai tundemah sidä. Vuozien aigua suadu malto andoi hänele mahton tämän ylen suuren rahvahanrunohuon materiualan pohjal luadie oma uuzi tevos. Poeemu mustoittai eriväristy mozaikkua, erilazet palazet (s’užietat, teemat) seizatutah omah kohtah da nenga kerävyy yhtehine kuva. Poeemua luadijes Elias Lönnrot ezmäi oli sidä mieldy, ku häi keräilöy buiteku enne yhtes olijua tevostu. Ga vikse sidä ei olluh olemas. Myöhembäh häi iče piätti, kui rubieu jatkumah s’užiettua, mittustu runuo pidäy panna toizen runon peräh.
Kalevala algavuu kerdomukses muailman roindas, sit muailmah tullah urhoit da heijän peräh muailmu rubieu täyttymäh puuloil, heinil, kukkil. Väinämöine rubieu kyndämäh pelduo da kazvattamah vil’l’ua. Konzu muailmas elaigu sai allun, tärgevin dielo on suaha pättävy andilas da synnyttiä pereh. Väinämöine tahtoi suaha ičelles Jougamoizen sizären Pohjolan neidozen. Nenga urhoi šuorivuu toizeh suguh, vierahah roduh, siepäi vahnoin uskondoloin mugah pidäy eččie omua vastinehtu. Kai suuret ruavot urhoit ruatah sih niškoi, ku voijas suaha kaunistu neidisty omakse.
Svuad’bupajot Kalevalas
Vuvvennu 1833 Elias Lönnrot kävyi omah nelländeh matkah, mies ajeli Vuonnizeh da Vuokkiniemeh. Sie häi tuttavui Ondrei Malizenke da Voassila Kieleväzenke da kirjutti heis ylen äijän runuo da teihohussanua. Tämän matkan aigua Vuokkiniemes Elias Lönnrot pani mustoh myös kylän naizis viizi pitkiä sviad’bupajuo, jogahizel pajol oli oma nimi: Alkuvirsi, Vävynvirsi, Kutsuvirsi, Lähtovirsi da Tulovirsi. Tämänyttymii pajoloi häi oli kuulluh ennegi, ga vuokkiniemeläzil naizil oldih mustos pitkät versiet. Matkaspäi tulduu Lönnrotal oli mieles painua suavut tekstat erikseh Svuad’bupajot-kniigazennu. Pluanat ei stuanivuttu. Myöhembäh mies piätti ottua net svuad’bupajot omah eeppillizeh poeemah, ku net ylen hyvin pättih luajittuh s’užiettah. Nenga Kalevalan kuuzi runuo (runot 20-26) sanellah meil, kui sulhazet käydih koziččemah, da midä nevvuo sai andilahas vahnembien puoles.
Avakkua kaikin Kalevala da lugekkua sidä omal muamankielel. Toinah työ avuatto ičelles karjalažuon muinazen muailman.
Kalevala
Katkelmu 23. runos
Kulgemeh jo muale lähtet,
Muijal menet mandžoikukku,
Höyhenyönny iäres lennät,
Barhattaine silei vieret
Kuulužas täs tuatan talois,
Armahazis pihazis,
Tulet sinä toizeh taloih,
Vierahah pereheh menet.
Toizin kai on toizes talois,
Toizes talois kai on toizin,
Mielen kere astuo pidäy.
Duumaijen kai ruavot ruadua,
Ei kui oman tuatan talois,
Ei gu muaman rinnal olles,
Et sie meččäzes pajata,
Etgo kägöihyönny kuku.
Konzu lähtet omas talois,
Musta muut keräle ottua,
Vaiku kolme kodih jätä:
Päivän piällizet unozet,
Muaman armahat sanazet,
Vaste pieksetty voi leiväl.
Kai omat keräle ota,
Unikaššali unohta,
Jätä taloin tyttärile,
Päčin korvale net nosta.
Pajot pane lauččoi myöte,
Ilovirret – ikkunoile,
Vessel kai vastale jätä,
Elostandat – hurstizile,
Pualičale – pahat tavat,
Laškuhus lattiele lykkiä,
Anna toizele tytöle,
Kainaloh hänele sydiä,
Anna vedäy vičikköh,
Kandau hos kanabrikkoh.
Uuzi moudu eliä ota,
Unohta se enne olluh.
Unohta kai tuatan armot,
Buat’uškua omakse ota,
Kumardai hänele jalgah,
Hyväl sanal händy vastua.
Uuzi taba eliä ota,
Unohta mi enne oli,
Unohta kai muaman armo,
Muatuškalpäi armuo vuota,
Alembakse kumardai,
Anna hälle hyvä sana.
Ota uuzi taba eliä,
Unohta mi enne oli.
Vellen armot kai unohta.
Ota vastah kyvyn armot,
Alembakse kumardai,
Hyvä sana hälle anna…
Kiändi Zinaida Dubinina
Kalmelma 23. runošta
Tapa on uuši ottamini,
ent’ini unohtamini:
sisärarmo heittämini,
natoarmo ottamini,
alemma kumartamini,
hyvä šana lahjomini.
Eläšpä šinä ikänä,
kuuna kullanvalkijana
tavatoin taloho mäne,
miehuvetoin miehol’aha!
Tapoja talo kyšyyve,
tapoja talo hyväki.
Mieš on mieltä koittelouve,
mieš mieltä hyvä paraški,
šiitäp’ tarkka tarvitahe,
još talo epätapani,
vakahaista vuajitahe,
još on mieš epäpätöni.
Još ukko hukka čupušša,
akka kontie karšinašša,
kyty kyinä kynnykšellä,
nato nuakloina pihalla,
šama on arvo antamini:
alemma kumartamini,
kun ennein emon kojissa,
oman tuattosen tuvilla
tuatollaš kumartamini,
muamoistaš on arvomini.
Pityäpä nyt šiun pitäyve
piä tarkka, šulava mieli,
aina ankara ajatuš,
ymmärryš yhentašani,
iltasella šilmät virkut
valkijata vualimahe,
huomenekšin korvat tarkat
kukon iäntä kuulomahe.
Konša kukko kerran kieku,
viel’ ei toista virkkankana,
šilloin nuoren noušuaika,
vanhojen levähyšaika.
Kun ei kukko kiekuneki,
iäntäne isännän lintu,
pie on kuuta kukkonaš,
otavaista oppinaš!
Käypäš ulkona ušeičči,
käypäš kuuta kaččomašša,
otavaista oppimašša,
täht’ijä tähyštämäššä!
Konša oikiena otava,
šarvet šuorah päin šuvehe,
puršto perin pohjosehe,
šilloin aikaš on jo šiula
noušša luota nuoren šulhon,
piäššä viereltä verövän,
šuaha tulta tuhkasista,
valkijata vakkasešta,
tuli puikkoho puhaltua
pirt’illä šavuttamatta.
Kiänti Raisa Remšujeva
Teksti: Valentina Mironova, Petroskoi, Oma Mua 28.2.2024
