Karjalan Heimo

Viisi miestä seisoo suuren kirjahyllyn edessä.

Kielletyn kirjailijan arkisto

Kirjoittanut: Katri Kovasiipi
Julkaistu: 11.9.2022

KUVA: Onttoni Miihkalin lapsenlapset lahjoittivat isoisänsä arkiston Karjalan Sivistysseuralle. Luovutustilaisuudessa oli mukana myös Suomessa asuva sukulainen Jouni Lukkari (vas.). Hänen vierellään Johan Stenmark, Anders Risberg, Martin Karresand ja Andreas Karresand. (Kuvaaja: Katri Kovasiipi)

Vienan Karjalan sydämeensä kätkeneen kirjailijan Onttoni Miihkalin (1904–1979) tyttären Alli Risbergin poika Anders Risberg sekä hänen kolme serkkuaan matkustivat kesäkuussa Ruotsista Helsinkiin. Miehet toivat mukanaan matkalaukullisen isoisänsä arvoitusta.

Tuntuu kuin vienankarjalaistaustainen kirjailija Onttoni Miihkali olisi elänyt monta elämää: opettaja ja runolaulaja Domna Huovisen vävy Mikko Karvonen asui Kuivajärvellä, historiallisia romaaneja ja sotakuvauksia kirjoittanut kirjailija Onttoni Miihkali eli kukoistustaan 1930-luvulla ja joutui jatkosodan jälkeen epäsuosioon, kielletyksi kirjailijaksi. Siirrettyään elämänsä Ruotsiin Onttoni Miihkalista sukeutui ankaraksi tunnettu opettaja Mikael (Mikko) Karresand.

Onttoni Miihkalin arkiston Karjalan Sivistysseuralle lahjoittaneet opettaja-kirjailijan lapsenlapset eivät juurikaan tunne luovuttamansa arkiston sisältöä, sillä kaikki sen sisältämät tekstit ovat suomen- tai karjalankielisiä. Ruotsissa syntyneet Miihkalin jälkipolvet eivät osaa kumpaakaan kieltä eivätkä sen vuoksi pysty tutustumaan sen paremmin arkistoon kuin Miihkalin kirjalliseen tuotantoonkaan – ennen kuin niitä mahdollisesti käännetään ruotsiksi.

Onttoni Miihkali oli Mikko Karvosen kirjailijanimi. Hän kirjoitti suomeksi Vienan Karjalaan sijoittuvia historiallisia romaaneja, jotka olivat 1930-luvulla hyvin suosittuja. Esimerkiksi Itä-Karjalaan ja Solovetskin luostariin, 1600-luvulle sijoittuvat Kapina luostarissa ja Solovetskissa kuohuu (Karisto 1936) osoittavat, että Onttoni Miihkali oli psykologisesti tarkkanäköinen kertoja sekä taitava kirjoittaja ja juonenkehittelijä.

Luutnantti Mikko Karvonen oli mukana sekä talvi- että jatkosodassa. Hän oli aatemaailmaltaan äärioikeistolainen, Itä-Karjalan Suomeen liittämiseen pyrkivän Suur-Suomi-aatteen ja Akateemisen Karjala-Seuran kannattaja. Itä-Karjalan kansannousuunkin hän oli osallistunut vuosina 1921–22.

Hän kirjoitti ensimmäisen talvisotaa koskaan käsitelleen kirjan sekä useita jatkosodasta kertovia kirjoja. Jatkosodan jälkeen, Suomen ja Neuvostoliiton välisten rauhanehtojen tultua voimaan, hänen sotaa käsitelleitä opuksiaan kiellettiin ja sensuroitiin Suomessa neuvostovastaisina. Niitä poistettiin myös julkisista kirjastoista. Osa niistä on julkaistu myöhemmin uudelleen.

Vuonna 2007 Gummerus julkaisi yksissä kansissa uudelleen Onttoni Miihkalin jatkosodan aikaiset päiväkirjat nimellä Salainen sotapäiväkirja Itä-Karjalasta 1941–1942 (toim. Eero Marttinen). Alun perin ne oli julkaistu kahtena eri niteenä: Raatteen tiellä: muistoja ja kokemuksia (Karisto 1940) ja Raatteen tieltä Vuonniseen (Otava 1941).

JUTTU JATKUU KUVAN JÄLKEEN

Seitsemän ihmistä istuu penkillä seinän vierellä.

Kanteleensoittajia ja runonlaulajia Kalevalan 100-vuotisjuhlissa Helsingin Messuhallissa 28.2.1935. Kuvassa vasemmalta: Antero Vornanen, Vanja Tallas, Antti Rantonen, Onttoni Miihkali, Ogoi Määränen, Domna Huovinen ja Oksenja Mäkiselkä. (Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma, Valokuvaamo Pietisen kokoelma)

Nykylukija tunnistaa hyytävät asenteet

Päiväkirjoissaan kirjailija kertoo välittömiä vaikutelmiaan Itä-Karjalan olosuhteista jatkosodan aikaan. Merkintöjä on lähes joka päivältä, usein jopa useita merkintöjä samalle päivälle. Halventava r-sana on käytössä tiuhaan, eivätkä kuvaukset venäläisistä ole muutenkaan mairittelevia. Toistuvasti tekstin tunnelma paisuu isänmaalliseen paatokseen asti.

Karjalaiskylissä kohdatut nälkiintyneet ja muutenkin hätää kärsivät ihmiset ja heidän kanssaan syntyneet tilanteet kirjailija kertoo elävästi ja tarkkanäköisesti. Karjalaisen kansan ahtaalle joutuminen isompiensa poliittisissa valtataisteluissa ei jää epäselväksi. Miihkali uskoo vakaasti, että Suomi voi pelastaa kurjistuneen karjalaisen kansan.

Nykylukijalle hyytäviä ovat etenkin kirjan alkupuolen kohdat, joissa ”heilataan” Suomen silloisen liittolaisen, Saksan, johtajalle Adolf Hitlerille. Esimerkiksi 22.6.1941 klo 11.45 Mikko Karvonen kirjoittaa Betanian rannalla:

Luettiin juuri Hitlerin puhe radiossa. Kuuntelimme sitä sykkivin sydämin. Olimme kalpeita – ylpeitä. Silmiin kohosi kyyneleitä. Hän sanoi: Suomalaiset toverit! Hän sanoi: Minä kärsin!… Niin, nyt uskomme, että hän kärsi silloin, kun me kamppailimme elämästä ja kuolemasta. Hänen myötätuntonsa on puolellamme.

Lammasparvesta opettajaseminaariin

Salaisen sotapäiväkirjan lopussa on Mikko Karvosen lyhyt elämäkerta otsikolla ”Mikä mies oli Mikko Karvonen?”

Se kertoo muun muassa, että hän oli kotoisin entisen Kiestingin kunnan Suvi-Suurijärven kylästä ja oli sukunsa ensimmäinen luku- ja kirjoitustaitoinen, vaikka runolaulajia oli suvussa ollut jo vuosisatojen ajan. Hänen isänsä, laukkukauppias tai reppuri Trihvon Ontto kuoli ensimmäisen maailmansodan aikana.

Epäonnistuneen Itä-Karjalan kansannousun jälkeen Mikko pakeni Suomeen, jonne nouti myös äitinsä, runolaulaja Marssa Petrounan lapsineen. Itse asiassa vienankarjalaiseksi tiedetty Mikko oli syntynytkin Suomen puolella, Kuusamon Kiimasjärvellä navetan lammasparressa. Ihan tarkka syntymäaika ei ole tiedossa, mutta viralliseksi syntymäpäiväksi on merkitty 3. tammikuuta 1904.

Äiti lähetti Mikon noin kahdeksanvuotiaana venäjänkieliseen kouluun neljäksi vuodeksi aikana, jolloin suurin osa Karjalan väestöstä oli lukutaidotonta – kuten äiti itsekin. Vaikka Mikko omaksui luku- ja kirjoitustaidon venäjäksi ja kyrillisillä kirjaimilla, hän huomasi kerran itselleenkin yllätykseksi ymmärtävänsä vahingossa käsiinsä saamansa suomenkielisen kirjan tekstiä. Tyttärensä Alli Risbergin kertoman mukaan tämä on ollut hänelle jonkinlainen avainkokemus. Kyläläiset alkoivat pestata nuorta Mikkoa kirjeidensä kirjoittajaksi, kynästä tuli tärkein työkalu.

Kirjailijoita palvoneen ja kirjojen maailmasta lumoutuneen Mikon koulutie katkesi ensimmäiseen maailmansotaan. Vasta 17-vuotiaana hän joutui itsekin mukaan taisteluihin.

Vuonna 1922 alkanut työmiehen elämä Oulun valjastehtaalla ei riittänyt kirjoista kerran lumoutuneelle nuorukaiselle. Limingan kansanopiston kautta hänen tiensä kulki Kajaanin opettajaseminaariin. Taloudellisen tuen opintoja varten antoi pojan lahjakkuuden ja lukuinnon ymmärtänyt kansanopiston rehtori.

JUTTU JATKUU KUVAN JÄLKEEN

Sotilas seisoo ja lukee puhetta paperista.

”Luutnantti Onttoni Miihkali puhuu karjalaisten puolesta kiittäen vapauttajia”, kerrotaan tästä Aunuksessa kuvatusta tilanteesta elokuvassa Puolustusvoimain katsaus 12: Joukkomme Aunuksessa ja Syvärillä.
Elokuva löytyy linkistä elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_638076. (Kuva: SA-kuva, 10.9.1941)

Perhe ja muutto Ruotsiin

Ensimmäinen opettajanvirka löytyi Suomussalmen Kuivajärveltä. Opettajalle löytyi huoneisto Hilippä ja Domna Huovisen tilavasta talosta. Kuuluisasta runolaulajasta Domna Huovisesta tuli myös Mikon anoppi. Domnan tytär Outi ja Mikko saivat 1930-luvulla neljä lasta.

Vanhin heistä oli Alli (s. 1931), jonka poika Anders Risberg otti viime talvena yhteyttä Karjalan Sivistysseuraan. Onttoni Miihkalin kotiarkisto kaipasi paikkaa, jossa siitä huolehdittaisiin ja jossa sitä voitaisiin tutkia. Karjalan Sivistysseura vaikutti oikealta paikalta tuolle arkistolle.

Vuonna 1944 Mikolla oli opettajan virka Tornionjokilaaksossa. Kun saksalaiset saman vuoden syksyllä polttivat Mikon koulun ja tuhosivat asuinseudun muutenkin maan tasalle, perheen lapset evakuoitiin Ruotsiin.

Alli päätyi 13-vuotiaana Ruotsiin 21.11.1944 perheen muiden lasten kanssa. Heidät sijoitettiin ensin eri ruotsalaisperheisiin, mutta äiti Outi ja isä Mikko tulivat Ruotsiin heidän perässään myöhemmin, kertoo Alli Risberg Sveriges Radion haastattelussa vuodelta 2006.

Salaisen sotapäiväkirjan lopun minielämäkerrassa Mikko puolestaan kertoo:

Minä olin sotasairaalassa ja sieltä päästyäni seurasin omiani. En paennut, sillä taskussani oli laillinen rajapassi. Eräältä varsin korkealta taholta annettiin minun ymmärtää, että olisi viisainta jäädä toistaiseksi sinne missä olin. Suuri Veli Idässä ei ollut ihastunut minun rääväsuisiin esiintymisiini sodan aikana.

[ … ]

Omallatunnollani ei ollut pahempia rötöksiä, en ollut sota- tai muukaan rikollinen. Ja kuitenkin oli asemani vaarallisempi kuin monen muun. Rääväsuisuuteni ja joskus hyvin villisti heiluva kynäni olivat sodan aikana tehneet minusta merkityn henkilön.

Sotaa koskevien kirjoitustensa ja kirjojensa vuoksi Mikko Karvonen oli sodanjälkeisessä Suomessa ei-toivottu henkilö, persona non grata. Hänen kirjansa eivät kuitenkaan olleet ainoita, joihin sensuuri iski. Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta Neuvostoliitolle vihamielistä aineistoa poistettiin Suomen kirjastoista jatkosodan jälkeen yhteensä 1783 nimikettä ja 30 000 nidettä, kertoo Kai Ekholm väitöskirjassaan Kielletyt kirjat 1944–1946 – yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944–1946 (Things to come, 2000).

Ruotsiin muutettuaan Mikko Karvonen otti uuden, ruotsinkielisen nimen, omaksui nopeasti ruotsin kielen ja ryhtyi siellä opettajaksi.

– Nimeä Mikael Karresand tarjottiin hänelle jossain rekisteröintitoimistossa. Hänen piti valita Ruotsiin muuton jälkeen itselleen nimi joistakin vaihtoehdoista, Anders Risberg tietää.

Vaikka virallinen nimi oli Mikael, Ruotsissakin hän käytti itsestään nimeä Mikko Karresand. Myös lapsenlapsiaan hän nimitti suomalaistetuilla nimiversioilla Anders – Antti, Johan – Juhani, Martin – Matti.

Ruotsissa Miihkali-Mikon lapset joutuivat ruotsalaiseen kouluun täysin ummikkoina.

– Nähtävästi kaikilla sisaruksilla oli hyvä kielipää. Sisarukset kirjoittivat jo puolen vuoden jälkeen ruotsiksi luokan parhaita ainekirjoituksia, kertoo Alli edelleen Sveriges Radion haastattelussa.

Haastattelun viisi osaa ovat ainakin vielä tätä kirjoitettaessa kuunneltavissa osoitteesta sverigesradio.se/artikel/4297588.

Miihkalin tytär Alli kieltenopetuksen kehittäjä

Alli itse päätyi opiskelemaan suomen kieltä Uppsalan yliopistoon ja hänestä tuli suomen kielen opettaja. Hän kehitti suomen opetusta ruotsalaisessa koulumaailmassa, osallistui myös oppimateriaalien laatimiseen ja lopulta myös koulutti tulevia suomen kielen opettajia opettajakorkeakoulussa. Omaa suomen kielen taitoaan hän vahvisti kirjoittamalla kirja-arvosteluja suomeksi.

Pitkän opettajanuransa aikana Alli Risberg koki suomen kielen opetuksen ja aseman muutoksen laajan kaaren Ruotsissa. Hänen ensimmäisinä työvuosinaan 1970-luvun alun Pajalassa lapset eivät saaneet puhua välitunneilla kotikieltään suomea.

Kun hän myöhemmin työskenteli opettajakorkeakoulussa, hänen tehtäväkenttänsä laajeni sitä mukaa, kun siirtolaisuus lisääntyi voimakkaasti. Hän ei opettanutkaan tuleville opettajille enää pelkästään suomen kielen opettamista, vaan ylipäänsä erikielisten lasten äidinkielen opetusmetodeja ja niiden sovittamista ruotsalaiseen koulumaailmaan.

Lopulta suomen kielen opetus ruotsalaisissa kouluissa ajettiin alas. Alasajon taustalta löytyy politikointia, mutta toisaalta siirtolaisuus Suomesta oli vähentynyt 1990-luvulle tultaessa niin paljon, ettei suomenkielisiä oppilaitakaan enää riittänyt.

Anders Risberg kertoo, että Alli-äiti kirjoitti itsekin paljon esimerkiksi muistoja lapsuutensa Vienan Karjalasta ja sen sodanjälkeisistä tapahtumista. Hän ei kuitenkaan halunnut julkisuutta omille teksteilleen.

Sivistysseuralle luovutetussa arkistossa on mukana muun muassa Allin kirjoittama artikkeli isoäidistään Domna Huovisesta. Myös Onttoni Miihkali on kirjoittanut Domnasta. Tämän kuollessa Anders oli kaksivuotias.

On juuri Alli Risbergin ansiota, että Onttoni Miihkalin kotiarkisto on säilynyt Ruotsissa näihin päiviin asti. Anders oli pohtinut äitinsä kanssa, että näille aineistoille pitäisi löytää hyvä paikka.

– Puhuimme asiasta jo silloin, kun äiti ei vielä ollut liian vanha ja pystyi muistamaan asioita, Anders sanoo.

– Alli oli hyvin kiinnostunut Karjalan historiasta ja folkloresta. Aina emme jaksaneet kuunnella häntä, mutta oli kiinnostavaa kuulla etenkin, mitä hän oli kokenut. Aika paljon hän kävi läpi Karjalan ja Suomen historiaa, sekä henkilökohtaisella että yleisellä tasolla.

JUTTU JATKUU KUVAN JÄLKEEN

Kalevala-näytelmän eistys menossa lavalla.

Onttoni Miihkalin Kalevalan juhlavuosi -näytelmässä Väinämöistä esitti Onttoni Miihkali, itkevälle morsiamelle huivia asetteli Miihkalin äiti Marssa Petrouna. (Kuva: Jyrki Mäkelän kokoelma)

Isoisä ja opettaja Mikael Karresand

Isoisä Mikael Karresand asui pienessä Lövbon kylässä. Lapsenlapsilla oli käsitys, että isoisä oli kotoisin Itä-Suomesta ja jokin yhteys Karjalaan hänellä oli olemassa, mutta tarkemmin he eivät hänen elämäntarinaansa tienneet.

Johan Stenmark vietti lapsena kesiä isovanhempiensa luona. Isoisä Mikko kertoi hänelle mielellään karskeja, fiktiivisiä sotajuttuja, jollaisia oma äiti ei olisi varmasti halunnut hänen kuulevan. Outi ja Mikko yrittivät myös opettaa Johanille suomea, mutta eivät aivan onnistuneet siinä.

Yhden lapsenlapsistaan, juuri Johanin, Mikko myös kastoi itse, koska ei luottanut luterilaisiin pappeihin. Lapsenlapsille tuo kastetempaus on ollut lähinnä hauska juttu, vaikka Mikko oli ollut suitsukkeineen ilmeisen tosissaan.

Vanhoilla päivillään hän oli yhä enemmän kiinnostunut uskonnoista. Hänen kodissaan oli myös huone, jossa oli uskonnollista kirjallisuutta ja jonne lapsenlapset eivät saaneet mennä. Anders ja Johan ovat molemmat sitä mieltä, että hän oli pikemminkin uskonnoista kiinnostunut kuin uskonnollinen.

– Kun lopetin koulun, hän antoi minulle ohjeen, että minun tulisi ryhtyä joko upseeriksi tai papiksi. Jos tulisi sota, upseerina ei joutuisi etulinjaan, pappina ei taas joutuisi sotimaan ollenkaan. Sota ei ollut hänen mielestään hyvä asia, Anders muistelee.

Arkistosta löytyvät runot kertovatkin, että Mikko koki sodan jälkeen syvää pettymystä.

Koulussaan Mikael Karresand tunnettiin ainoana opettajana, joka ei lyönyt. Ankaruutensa vuoksi häntä kuitenkin pelättiin eniten. Sekään ei ollut koko totuus.

– Hänellä oli silmää lahjakkuudelle. Oli esimerkiksi muuan poika, joka teki paljon pahaa ja käyttäytyi huonosti. Isoisä näki, että tällä pojalla oli muita lahjoja, ja tuki häntä niissä. Yksi mies sanoikin, että näin Mikko pelasti hänen elämänsä ja hänestä tuli taiteilija, Martin kertoo.

JUTTU JATKUU KUVAN JÄLKEEN

Perhe istuu sohvalla sisällä kotona.

Onttoni Miihkalin tytär Alli Risberg (vas.), Nina Sailo, Aino Heiskanen, Onttoni Miihkali ja hänen vaimonsa Karjalan Sivistysseuran 70-vuotisjuhlan jälkeen Sailon kotona lokakuussa 1976. (Kuva: KSS/Sampo-tietokanta)

Lisää aineistoa Sampo-tietokantaan

Onttoni Miihkalin arkiston luovuttajat toivovat, että sen sisältämät aineistot laitettaisiin ainakin osittain Sampo-tietokantaan kaikkien kiinnostuneiden saataville.

Nopealla vilkaisulla arkistosta nousevat esiin etenkin Onttoni Miihkalin kirjoittamat vaikuttavat runot. Niissä kirjailija ei ole säästellyt sanojen eikä tunteen voimaa. Mukana näkyy olevan myös nivaska karjalaksi kirjoitettuja liuskoja. Folkloristi Eila Stepanova vahvistaa, että nuo tekstit ovat folklorea; Miihkali oli kirjannut muistiin vanhoja vienankarjalaisia satuja ja tarinoita.

Onttoni Miihkalin teosten ja näytelmien käsikirjoituksia, muistelmia, murrejuttuja Kuivajärven ja Suvi-Suurenjärven murteella on aiemmin sijoitettu myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Karjalan Heimossa on julkaistu Onttoni Miihkalin kirjoituksia sekä häntä koskevia artikkeleita vuosikymmenten mittaan runsaasti. Hakusanoilla ”Onttoni Miihkali” Sampo-tietokannasta löytyy yli 90 hakutulosta.

Onttoni Miihkalin lapsenlapsilla, ruotsalaisilla serkuksilla ja Suomessa asuvalla, Miihkalin vaimon puoleiseen sukuun kuuluvalla Jouni Lukkarilla on jo pidemmän aikaa ollut puhetta Vienan Karjalaan matkustamisesta. Nähtäväksi jää, onko yhteistä matkaa koskaan mahdollista toteuttaa.

__________________

Teksti: Katri Kovasiipi

Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 7–8/2022

Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta: Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/

Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo

Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/ 

Vanhempia vuosikertoja ja lehden artikkeleita voi lukea Sivistysseuran Sampo-tietokannassa:
Karjalansivistysseura.fi/sampo/fi

 

Lue nämäkin:

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.