Vuuvven 2020 talvikuušša päivänvalon näki Jelena Usačovan kirja “Itä-Karjalan pakolaiset. Tie kotiin”. Periodika-kuštantamošša julkaistu kirja on al’pomi, kumpaseh on kerätty Kanšallisen šovan aikana Šuomeh puattujen ihmisien valokuvie ta elämänkertojen tietoja. Kirjan idejašta ta luatimisešta kertou šen luatija, istorikko, Karjalan kanšallisen arhiivan spesialisti Jelena Usačova.
— Mintäh ta konša šynty ajatuš luatie kirja karjalaisista pakolaisista?
– Ajatuš šynty melko ammuin. Ruan arhiivašša ta tutkin äijän täh teemah liittyjie asiepaperija. Toičči käsih šattuu šemmosie dokumenttija, kumpasie ei šua jättyä huomijotta ta himottais, jotta ihmiset tiijuššettais niistä. Kanšalaisšovan teema on yleisešti mukava, šiih on ollun kiinnoššušta aina. Kun rupesin käsittelömah asiepaperija, kumpaset liitytäh Karjalan pakolaiset -teemah löysin, jotta niitä on äijän meijän Karjalan arhiivašša šekä on ainutluatusie 1920-lukujen valokuvie, kumpasie moušot ei joka pereharhiivašša ole, eikä niistä tiijetty. Tiijot ihmisistä ta heijän kohtaloista on juuri še, mi kiinnoštau tavallisie ihmisie, pakolaisien – niijen, ken Kanšalaisen šovan aikana joutu Šuomeh ta šen jälkeh palattih Karjalah – jälkeläisie. Tuli šelvä, jotta še rikaš, istorijallini materiali pitäy näyttyä. Näin ideja on šyntyn. Heti piätin, jotta šen pitäis olla al’pomina, šentäh kun valokuvie on äijän. Ta piätin, jotta kirjan pitäy olla kahella kielellä: venäjäkši ta šuomekši. Ideja toteutu täyšin.
– Täššä kirjašša valokuvat on taitavašti tehty ta painettu. Ne kiinitetäh erikoista huomijuo. Voitko kertuo niistä?
– Še on totta, valokuvat ollah oikein hyvät. Kirjua varoin valiččima parahat, piti jotta ne oltais hyväššä kunnošša. Valokuvat ollah tärkeimmät täššä kirjašša, šentäh piti, jotta niissä oltais erilaiset ihmiset, naiset ta miehet, koko perehet. Niise miušta oli tärkietä näyttyä Karjalan eri alovehie. Kaččomatta šiih, jotta šuurin oša pakolaisie oli Vienan Karjalašta ta nykyseštä Kalevalan piiristä kotosin, vain oli niise muilta alovehilta kotosin ihmisie, šentäh kirjašša on Karjalan melkein kaikista nykysistä piiristä kotosin olijie ihmisie.
– Mitä piti ruatua, jotta kirja näkis päivänvalon?
– Kirjan peruštehena on noin 200 perehen kyšelylistua. Oli vaikie valita niitä, himotti ottua kaikki kirjah, ka še oli mahotointa. Tiijot perehistä ollah lyhyitä, ka šiih niise tarvičči äijän aikua, šentäh kun piti tarkistua kaikki tiijot. Mahollisemman tarkašti mie tarkissin näitä tietoja: ihmisien nimijä ta šukunimijä, šynnytyšpaikkua ta -aikua. Rikeneh oli šemmoista pohjoiskarjalaisilla, jotta nimet, kumpaset ollah kyšelylistoissa ta nimet, kumpaset ollah asiepaperiloissa, šynnytyškirjoissa ollah erilaisie. Eryähillä on muutoma nimi, muutoma šukunimi. Oli tärkietä šelvittyä, ket nämä ihmiset ollah, eččie šukulaisie. Niise lisäsin tietoja avonaisista tietolähtehistä karkotetuista ta šovan aikana kuatunuista ihmisistä.
– Oliko kirjan pohjana vain tietoja arhiivašta, tahi vielä pakautteluja pakolaisien jälkeläisien kera?
– Oli niise tärkie paissa perehien kera, jotta hyö kerrottais mitä ielläh oli näijen ihmisien kohtaloissa. Arhiivan dokumenttien mukah on mahotointa šeurata ihmisen istorijua.
– Tulouko muistih tämän kirjan minnih henkilön istorija, kumpani on epätavallini, erikoini?
– On oikein vaikie valita yksi istorija, šentäh kun joka kohtalo oli täyši tragisie tapaukšie. Ihmis elämät niin kuin jouvuttih šilloin jauhinkivilöih: enšin kanšalaisšota, šen jälkeh karkotukšet, monissa perehissä oli šemmosie ihmisie, kumpaset ammuttih tahi vankittih.
Oli vaikie ta šamoin mukava eččie ihmisien šukunimie. Yhellä henkellä niitä voi olla kakšikolme, ka yhellä oli äšen kuuši. Še on Karl Möller, kumpasella oma šukunimi oli Tihanov. Eri asiepaperiloissa Karl Stepanovič kirjutti iččie Mölleriksi, Melleriksi…
Oli tyttö, kumpasella oli muutoma nimi, ka en voinun löytyä perehyhteykšie, kyšelylistašša kirjutettuo nimie ei ollun missänä muissa asiepaperiloissa. En voinun ottua hänet kirjah, vaikka hänellä oli hyvä ta kaunis valokuva, hänen šuvun eččimini ottais liijan äijän aikua.
– Kenen voimin yheššä tämä ruato oli ruattu?
– Enšin tahon šanuo šuuret passipot Karjalan Šivissyššeuralla, jotta hyö heti kannatettih miun idejan ta annettih šiih rahua. Oli tärkie, jotta rahua riittäis juuri šemmoseh šuureh, kauneheh ta kalleheh kirjah, päinvaštoin še olis kavottan viehättävyttä. Miula annettih mahollisuš luatie juuri niin, kuin tahoin. Kirjan disaineri Anastasija Solomešč niise on tyytyväini ruavon tulokšešta. Kiitän häntä ta kirjan kiäntäjyä Mirko Harjulua, hänen ruavon anšij ošta šuomelaisillaki on mukava ta šelvä lukie kirjua.
Jelena Vitaljevna on jo šuanun äijän lämpimie šanoja lukijilta. Ihmiset, kumpasien šukulaisista on kerrottu täššä kirjašša, šuahah uušie tietoja, äšen ne, kumpaset hyvin tutkitah oman šuvun istorijua. Kirjan luatimiseh mäni yli 1,5 vuotta. Ihmisien kohtalo on še teema, kummaista tarvitah, tämä ideja anto potkut ruttoseh ruatoh. Kirjan 500 kappalehešta puolet myyvväh Venäjällä ta puolet Šuomešša.
Šuunnitelmissa on kirjuttua vielä ykši kirja ta löytyä vaštaukšie kyšymykših, mitä pakolaiset ruattih Šuomešša, mintäh ta mitein palattih Venäjällä. Tutkimukšeh liitytäh ni Šuomen istorikot.
Teksti ta foto: Uljana Tikkanen, 27.1.2021 Oma Mua.
