Karjalan Heimo

Kirjallisuutta Vienan virroilta, Kalevalan kankailta

Kirjoittanut: Katri Kovasiipi
Julkaistu: 13.11.2022

KUVA: Kirjailija Ilmari Kianto kirjoittaa työpöytänsä ääressä vuonna 1959. (Lähde: Museovirasto, JOKA Journalistinen kuvakokoelma Kaleva) 

Syyskuinen Tie Vienaan -symposium hahmotteli vienalaisuuden ja karjalaisuuden kuvaa kirjallisuudessa. Aikojen saatossa Viena on nähty niin karjalaisen kulttuurin romantisoituna aarreaittana kuin sivistymättömyyden ja ymmärtämättömyyden tyyssijanakin.

Kuusamo-opiston ja Karjalan Sivistysseuran yhteistyönä järjestämällä Tie Vienaan -symposiumilla on jo 25-vuotinen historia. Koronapandemia teki vuonna 2020 loven joka toinen vuosi järjestettävien symposiumien jatkumoon, joten kaikkien aikojen 12. symposiumia päästiin viettämään vasta tänä vuonna.

Tämänvuotinen teema Vienan virroilla, Kalevalan kankailla – Vienako vain idyllinen Kalevalan laulumaa? syntyi Kuusamo-opiston entisen rehtorin, Jouni Alavuotungin ideasta.

Kaksipäiväisen symposiumin runsaassa ohjelmassa keskityttiin pohtimaan vienalaisuuden ja laajemminkin karjalaisuuden kuvaa kirjallisuudessa eri aikakausina. Teemaa lähestyttiin hyvinkin erilaisista näkökulmista, mukaan mahtui niin suomalaisia kuin karjalaistaustaisiakin kirjailijoita.

Karjalan Sivistysseurasta seminaarin sisältöä suunnittelivat Eeva-Kaisa Linna, Senni Timonen, Eila Stepanova ja Pekka Vaara. Kuusamo-opiston puolelta järjestelyvastuun kantoi rehtori Ulla Parviainen.

Monipuolinen ohjelma ja asiantuntevat alustajat saivat yleisöä liikkeelle läheltä ja kaukaa. Noin satapäinen kuulijajoukko täytti Kuusamo-opiston auditorion molempina päivinä.

Vienan oma Don Quijote

Ilmari Kiannon kattavan elämäkerran Suomussalmen sulttaani – Ilmari Kiannon elämä (SKS 2018) kirjoittanut professori Panu Rajala puhui aiheenaan Ilmari Kiannon taistelu Vienan vapaudesta. Rajalan esitys syventyi Kiannon suureen pettymykseen ja turhautumiseen Vienan kansan suhteen.

Kiannossa kohtasivat heimosotaretkiin huipentuneen ”Vienan kansan vapautuksen” ja kiivaan, individualistisesti aatteensa puolesta taistelevan kirjailijaluonteen tragediat. Kiannon aatteellisiin tavoitteisiin sekoittui myös kirjallinen kateus menestyvämpiä kollegoita, tässä yhteydessä erityisesti Juhani Ahoa kohtaan.

Panu Rajala kertoi, miten vuosi 1914 oli Kiannon suuri Viena-vuosi. Tuolloin hän kuumeni Karjala-asialle ja teki Vienaan kolme matkaa, joiden tuloksena syntyi ensin teos Talviretkiä Pohjolassa (1915), ja yksi Kiannon tytärkin sai nimekseen Viena.

– Muusta ei Turjanlinnassa puhuttukaan kuin Vienasta, karttoja leviteltiin pöydille, kuvia tutkittiin ja kestittiin vain vieraita, joilla oli jokin kosketus Vienaan.

Vuonna 1917 julkaistiin Kiannon teos Vienan kansan kohtalo, jossa kansannousu kukistetaan verisesti ja sen johtaja saa surmansa vankilassa. Vuonna 1918 puolestaan ilmestyi iskulauseeksikin nimeltään kasvanut kirja, Suomi suureksi, Viena vapaaksi.

Kiannon parhaana Karjala-aiheisena kirjana voi Rajalan mukaan pitää teosta Kalevalan kankahilla (1915), joka on edelleen antikvariaateissa kysytty klassikko. Hän arvioi Kiannon kirjallista uraa ja etenkin poliittisia pyrkimyksiä Vienan kansan vapauttamiseksi satiirikon otteella:

– Hän halusi mukaan ihan oikeisiin sotatoimiin. Hän hankki valkoisen ratsun, mutta erään retkikunnan jäsenen mielestä hän oli kuin joku funkkisajan Don Quijote, vaikka omasta mielestään epäilemättä aikansa uljas Adonis.

Mies seisoo paperi kädessä ja hymyilee kameralle.

Professori Panu Rajala kävi esityksessään läpi laajan kaaren Ilmari Kiannon taistelusta Vienan kansan ”vapauttajana”. (Kuva: Katri Kovasiipi)

Vienan vapauttajana Kianto joutui pettymään.

– Hänet lähetettiin professori A. O. Väisäsen kanssa Kiestinkiin ja muihin Vienan kyliin järjestämään kansankokouksia, joissa oli tarkoitus selvittää kansan lopullista halukkuutta itsenäistyä.

Siirryttiin työläästi hevosella kylästä toiseen, ja vastassa oli pettymys toisensa perään.

– Kävi ilmi, ettei kansa ollut itsenäisyydestä kovin innostunut. Paljon enemmän kuin suomalaisten palopuheet, heitä kiinnostivat englantilaisten lupaamat suola- ja leipäannokset.

Vauhdikkaasti Rajala kuvaili, miten Kiantoa sapetti, kun ehdotuksia Vienan kansan itsenäisyysjulistuksesta ei kannatettu.

– Suomalaisen kirjailijan puheet pieksivät tyhjää, mitään edistystä ei syntynyt.

Kiestingissä Kianto menetti malttinsa kokonaan ja haukkui kyläläiset ”akkamaisesta päätöksestä” pystyyn: ”Heimoveljet, orjan merkki teidän otsallanne!” hän huudahti ja lähti ovet paukkuen. Tähänkään hän ei kuitenkaan lopettanut heimokansan vapautusprojektiaan, vaan kirjelmöi asiasta aina presidentti Ståhlbergille asti.

Rajala siteerasi historioitsija Jouko Vahtolaa, joka on arvioinut, että Ilmari Kianto oli selvästi aktiivisin ja työteliäin Vienan kansan puolesta taistellut vaikuttaja.

– Poikkeuksellista oli, että hän toimi koko ajan omin päin, oman henkensä palossa ja omalla kustannuksellaan. Hänellä ei ollut mitään organisaatiota tukenaan eikä hän saanut palkkaa, paitsi pienet palkkiot omista kirjoituksistaan, Rajala summasi.

Iivo Ahava sarjakuvana

Kianto nousi esille myös sarjakuvataiteilija Veli-Matti Uralin esityksessä. Ural esitteli Ahava – ensimmäinen lippu (Arktinen Banaani, 2021) sarjakuva-albumin syntyä. Sen käsikirjoittaja on Ahavan sukuun kuuluva teatteri-ilmaisun ohjaaja Matti-Pekka Heikura.

Ural kertoi albumin syntyvaiheista ja rakenteesta. Teoksen kerrontatyyliin ja tunnelmaan yleisöä johdatti teoksen animoitu alkuosa, joka on kaikkien vapaasti katsottavissa verkossa osoitteessa cultural.fi/ahava.

Iivo Ahavan lapsuudesta liikkeelle lähtevä sarjakuvateos käy läpi Iivo Ahavan nuoruudenvaiheen, jossa Iivo joutuu lähtemään Ilmari Kiannon oppaaksi Vienan Karjalaan. Matkalla Iivo ja Iki-Kianto kohtaavat 108-vuotiaan, jo sängynpohjalle vaipuneen runolaulajan Jamani Paavilan.

Kiannosta albumissa piirtyy myös luomistuskan kanssa kamppaileva, hiukan koominen hahmo, jonka hampaiden välistä piippu ei irtoa edes maate mennessä.

Ahava – ensimmäinen lippu ei kerro pelkästään Iivosta, vaan Ahavan perhe on siinä esillä laajemminkin. Albumin neljännessä osassa Iivon sisko Veera nousee kuvituksessa selkeästi näkyvään rooliin.

Sota muuttaa maailman

Kuvituksen tyyli muuttuu etenkin albumin kolmannessa osassa, joka kuvaa Iivon osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan. Siinä kerronta on täysin visuaalista, tekstitöntä.

Maailman muuttuminen harmaaksi ja rikkinäiseksi korostaa ensimmäisen maailmansodan rajua luonnetta. Samalla muuttuu Iivon maailma.

– Kaikki tutkijat ovat sitä mieltä, että ensimmäisen maailmansodan kaltaista sotakokemusta ei ole ollut koskaan ennen eikä sen jälkeen – sotateknologinen harppaus oli ollut siinä vaiheessa niin iso. Aseet kehittyivät niin kovaa vauhtia, ettei niitä päästy testaamaan kuin rintamalla, ja kaikkia mahdollisia aseita rintamalla myös käytettiin, Ural taustoitti sarjakuvakerrontaansa luomiensa ratkaisujen taustaa.

Kuvakerronnan kautta Ural tuo myös tuoretta näkökulmaa Ahavan perheen tarinaan.

– Viimeisellä sivulla halusin nostaa Paraskeva Ahavan roolia esiin, koska Paavon (Ahava) rinnalla Paraskevalla on ollut tärkeä ja miehensä kanssa hyvinkin tasaveroinen rooli, pohtii Ural.

Veli-Matti Uralin ja Matti-Pekka Heikuran haastattelu on julkaistu AHAVA – ensimmäinen lippu -albumin ilmestymisen aikoihin vuosi sitten Karjalan Heimossa 9–10/2021.

__________

Raja trauman maisemana

Esityksessään Puun ja kuoren välissä – suomenkielinen kirjallisuus Venäjän Karjalassa Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen, erityisesti kulttuurisen muutoksen professori Tuulikki Kurki käsitteli rajan merkitystä identiteetin muotoutumiseen ja käsittelyyn kaunokirjallisuudessa.

Suomenkielistä kirjallisuutta on julkaistu Venäjän Karjalassa 1920-luvun alusta alkaen. Sitä ovat julkaisseet karjalaiset, inkeriläiset, amerikansuomalaiset ja suomalaiset.

1920-luvulla rajan mentyä kiinni sitä alettiin julkaista osana neuvostokirjallisuutta. Valtiollisella rajaseudulla suomenkielinen kirjallisuus kehittyi osana neuvostokirjallisuuden instituutiota, ja kirjailijaliitossa oli enimmillään 18 suomeksi kirjoittavaa kirjailijaa. Monet heistä tulivat vangituiksi ja vaiennetuiksi Stalinin aikana.

Kiinnostava kysymys on, miten suomenkieliset kirjailijat ovat vähemmistönä voineet rakentaa omaa tilaa ja identiteettiä totalitaarisen kirjallisuusinstituution reunalla – puun ja kuoren välissä.

Laajan kysymyksenasettelun äärellä Kurki keskittyi rajaseudulla historiallisesti elettyihin traumaattisiin ajanjaksoihin ja niistä kumpuaviin vaikeisiin kokemuksiin.

Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton poliittiset muutokset löivät rajaseutuun leimansa, mikä on heijastunut monin tavoin myös kirjallisuuteen.

Nainen puhuu yleisölle.

Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professori Tuulikki Kurki havainnollisti, miten rajaseudun problematiikkaa voidaan käsitellä kirjallisuudessa. (Kuva: Katri Kovasiipi)

Kirjallisuudessa tapahtuneita muutoksia voi tarkastella suhteessa historiallisiin ajanjaksoihin:
> Vuoden 1918 sota Suomessa sai monet siirtymään Suomesta Venäjän puolelle.
> Sisällissota Venäjän Karjalassa 1921–1922 loi pakolaisuutta
Suomeen sekä edestakaista liikettä rajan yli; lopulta raja sulkeutui vuosikymmeniksi.
> Stalinin terrorin vuodet 1930-luvulla, lukuisia suomeksi kirjoittavia kirjailijoita vaiennettiin.
> Toinen maailmansota 1939–1944.
> Kylmän sodan aika.
> Neuvostoliiton hajoaminen.

– Nämä kaikki muodostavat taustoja, joissa voidaan puhua sekä kulttuuria että yksilöitä ja perheitä koskevista traumoista. Ne muuttavat perustavalla tavalla ihmisten käsitystä maailmasta, omasta sijainnista siinä, ja ne kenties romuttavat käsityksen tulevaisuudesta, tiivisti Kurki.

Viena nykykirjallisuudessa

Historian eri vaiheet ovat ruokkineet myös rajaseudun kirjallisuudessa erilaisten teemojen ja kerronnan tapojen vaiheita. Dokumentaarisuuteen keskittyvän vanhemman kirjallisuuden jälkeen saavutetaan kaunokirjallisuudessa vaihe, jossa raja esiintyy identiteettineuvottelun tilana. Aiemmin kerronnassa mahdoton subjektiivinen epäröinti astuu kuvaan.

Esimerkkinä tästä Kurki mainitsee Antti Timosen tunnetun romaanin Me karjalaiset (1971), jossa päähenkilö Vasselein identiteetti vaihtuu Venäjän sisällissodan melskeissä bolsevikista valkoiseksi hänen siirtyessään rajan yli. Vasselei ei osaa päättää, mihin ryhmään hän kuuluu, hämmennys ja epäröinti ovat hänelle ominaisia reagointitapoja – vielä kuoleman hetkelläkin.

Erityisen kiinnostavasti Kurki toi esille Vienan Karjalan näkymisen nykykirjallisuudessa. Suomessa jo vuodesta 2001 asunut, Petroskoista lähtöisin oleva kirjailija Arvi Perttu (s. 1961) on käsitellyt rajalla elämisen tuottamia traumakokemuksia teoksissaan mustan huumorin, ironian, surrealismin ja groteskiuden avulla.

Pertun romaani Kipu (2014) tarkastelee 1920-luvun taisteluja Venäjän Karjalan alueella. Teos kertoo suomalaisesta Riikasta (Fredrikasta), jonka syvä ja raju traumakokemus shokeeraa lukijan heti teoksen alussa. Se purkautuu romaanin tapahtumat liikkeelle sysäävänä kostonhaluna: Riikka lähtee pojaksi pukeutuneena Vienaan sotimaan punaisia vastaan.

– Varhaisemmassa kirjallisuudessa tehtiin jyrkkä ero uhrin ja pahantekijän välillä. Pertun teoksissa nämä limittyvät, ja sama henkilö onkin yhtä aikaa uhri ja pahantekijä, Kurki analysoi.

Taidemaalariksi opiskelleen Riikan mieli etsiytyy käsittelemään traumaa abstraktin maalauksen, Malevitšin Mustan neliön sekä groteskeiksi ja surrealistisiksi paisuvien unikohtausten kautta.

– Reaalimaailma vaihtuu abstraktin maalauksen maailmaksi – abstraktin maalauksen maailma realisoituu, henkilö voi käsitellä traumaattisia kokemuksia abstraktin ilmaisun avulla ja kautta. Abstrakti maalaus tavoittaa asioita, joihin kieli yksin ei ulotu, ja näin henkilö pystyy käsittelemään sodan ja vaikeat kokemukset.

Kurki selvitti, että traumatutkimuksen piirissä keskeisiä trauman määritelmiä on, että se pakenee ihmisen ymmärrystä eikä sitä voi integroida kerronnan osaksi rationaalisin keinoin. Kaunokirjallisessa kerronnassa trauma tehdään näkyväksi muilla kuin dokumentaarisuuteen tai realistisuuteen pyrkivillä kerronnan tavoilla.

– Kerronnan siirtyminen toiselle tasolle on toimiva keino Pertulla. Surrealistiset ja groteskit kerronnan tavat luovat ”kielen”, jolla voidaan muistaa ja esittää yksilöllisiä, kollektiivisia ja kulttuurisia traumoja Suomen ja Venäjän rajaseudulla niillä tavoilla, jotka eivät olleet aikaisemmin mahdollisia, kiteytti Kurki.

Vaikeiden tapahtumien käsittely kaunokirjallisuudessa saa myös laajempia, kollektiivisia merkityksiä:

– Rajoihin liittyvien traumojen käsittely kirjallisuudessa voi lisätä rajaseutujen ihmisten identiteettien ja historian näkyvyyttä.

Lisää luettavaa: Tuulikki Kurki: Rajan kirjailijat (SKS, 2018)

__________

Vienan sadut elävät myös maailmalla

Kuhmon Juminkeon perustaja, Vienan runokylien elvyttäjä ja kirjailija Markku Nieminen kertoi, miten Vienan sadut astuivat hänen elämäänsä jo neljä vuosikymmentä sitten. Kootessaan aineistoa vanhempiensa rakkaustarinaan sodanaikaisessa Karjalassa hän tapasi Petroskoissa vuonna 1980 Luusalmesta kotoisin olevan, Uhtualla eläkepäiviään viettävän Anni Kettusen, joka kertoi hänelle vienalaisen sadun.

– Ihastuin tuohon satuun ja tapaan, jolla se kerrottiin. Merkittävintä kuitenkin oli, että ymmärsin satuperinteen vielä elävän Vienassa.

Nieminen alkoi järjestelmällisesti kerätä vienalaisia satuja, ja sai kolmen vuosikymmenen aikana kerättyä talteen hyvin suuren määrän vienalaisia satuja.

– Sadut ovat ilta- tai päiväunien aiheita. Ukot ja ämmöt kehottavat lapsia menemään kiukuan selälle (uunin pankolle), käyvät itse siihen kosinalle (uunin kupeessa oleva kaappimainen rakennelma) ja rupeavat kertomaan starinaa (satua).

– Ämmöt osasivat niitä kaikkein parhaiten, koska ukot kuolivat kurikkavuosikymmenen alkaessa (60 vuotta täytettyään). Ukot elivät yleensä 63-vuotiaiksi ja sitten kuolla kupsahtivat pois. Vienan paras sadunkertoja Santra Remsujeva eli 96-vuotiaaksi ja latvajärveläinen Huovilan akka 93-vuotiaaksi, Nieminen kertoi.

Mies nauhoittaa mikrofoni kädessä naisen kertomaa satua.

Markku Nieminen tallentaa satua Santra Remsujevalta Vuokkiniemellä vuonna 1986. (Kuva: Sirpa Nieminen)

Niemisen keräämät laajat satuaineistot on tallennettu Juminkeon arkistoon. Koko materiaalin yhtäjaksoiseen kuuntelemiseen kuluisi yli puoli vuotta.

Nieminen kokosi keräämistään saduista lapsille suunnatun kirjan Vienan satuja (2004) ja toteutti sen rinnalle vienalaisten kertojien satuäänitteinä cd-levyt Onnimanni ja Tsylykormelitsa. Lisäksi lasten saduista on toteutunut kuhmolaisen sarjakuvataiteilijan Marko Raassinan kanssa jo yksi kuvakirja, ja lisää on luvassa.

Keruutyön satona Niemisellä oli tallessa myös hävyttömiä satuja, joista syntyi yhdessä sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseisen kanssa kokoelma Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita (Arktinen Banaani, 2005).

Reilu vuosikymmen sitten Juminkekoon hakeutui Erasmus-stipendiaattina Bolognan yliopistosta italialainen Giorgia Ferrari, joka ehti kenttämatkallaan tavata Vuokkiniemellä myös Santra Remsujevan, viime tipassa ennen tämän kuolemaa. Sittemmin Giorgiasta tuli Bolognan yliopiston suomen kielen ja lingvistiikan opettaja ja kirjallisuuden tohtori. Hän on myös käyttänyt vienalaisia satuja opetuksessaan.

– Näin vienalaiset sadut ovat alkaneet elää myös aivan uusilla areenoilla, totesi Nieminen.

Mies kohottaa kirjaa kasvojensa eteen.

Markku Nieminen esitteli symposiumissa myös hävyttömien vienalaissatujen kokoelmaa Sen synty (2005). (Kuva: Katri Kovasiipi)

__________

Runebergin ja Ahon vienalaiset viettelijät

Seminaarin ensimmäisenä päivänä Vienan Karjalaa käsiteltiin kirjallisuudessa lähinnä historiallisesta näkökulmasta. Jouni Alavuotungin esitys luotsasi kirjallisuuden luomaa kuvaa vienalaisista laajasti, alkaen Henrik Gabriel Porthanista ja edeten lukuisien kirjallisten ja kulttuuristen vaikuttajien kautta Samuli Paulaharjuun.

Kiinnostavasti Alavuotunki palautti mieleen etenkin J. L. Runebergin Hirvenhiihtäjät (1832). Siinä Runeberg loi vienalaisuudesta kuvan, joka jäi elämään suomalaisten mielessä.

– Vieraalla maalla liikkuvan kauppiaan elämän kepeys ja irrallisuus, soljuva puhe sekä moraalin ja ehkä tekojenkin tasolla ilmenevät löysät elämänasenteet asettivat jäyhän talonpoikaisen suomalaisen haastavan peilin eteen, sanaili Alavuotunki.

Vienalaisten laukkukauppiaiden eroottinen lataus oli rikkomassa yhteiskunnan sosiaalista järjestystä, mutta järjestys palasi metsästysretkellä olleiden miesten palattua saaliineen kotiin.

Vienalaista viettelijähahmoa lähti kehittelemään eteenpäin Juhani Aho romaanissaan Juha (1911). Siinä Uhtuan Shemeikka houkutteli aistillista rakkautta vaille jääneen talon emännän mukanaan Vienan Karjalaan.

– Viettelijänä Shemeikka oli huomattavasti tehokkaampi kuin Runebergin Hirvenhiihtäjien laukkukauppiaat Ontrei ja Topi. Ahon viettelijähahmo jäi myös pitkään elämään suomalaisten Viena-kuvassa, summasi Alavuotunki.

– Näin siitäkin huolimatta, että Paavo Ahava ja Iivo Härkönen kiistivät Ahon Shemeikka-hahmon todenperäisyyden kuvana vienalaisesta miehestä.

Elokuvien Juha, Marja ja Shemeikka

Komeissa kuusamolaisissa koskimaisemissa kuvattua Toivo Särkän ohjaamaa elokuvaa Juha (1956) oli mah-
dollisuus katsoa yhdessä ensimmäisen päivän iltana.

Aikanaan se oli ensimmäinen suomalainen pitkä värielokuva ja ensimmäinen suomalainen laajakangaselokuva. Se on myös yksi viidestä Ahon romaaniin perustuvasta elokuvasta.

Elokuvassa Marjan ja Juhan tuttu tarina näyttäytyy dramaattisena ja pateettisen voimakkaana. Nyt huomio kiinnittyy etenkin Shemeikan uhtualaisen kyläyhteisön juhlien musiikkiin ja tanssiin, jotka ovat enemmänkin venäläisiä kuin karjalaisia. Myös elokuvan uhtualaisten puhuma murre on lähinnä suomalaista kymenlaaksolaista, ei vienankarjalaista. Nykykatsojan silmin myös elokuvan stereotyyppiset naiskuvat ovat häiritseviä – tai potentiaalisina tutkimusasetelmina kiinnostavia.

Elokuvaa esitellessään Jouni Alavuotunki huomautti, että Aho imi teokseensa todennäköisesti vaikutteita 1800-luvun lopun eurooppalaisesta psykologiasta ja kirjallisuudesta, joissa himot ja halut heittelivät viettien ohjaamaa ihmistä. Ahon tapauksessa vienalaisuus oli tälle psykologiselle tematiikalle vain maisema ja kehys.

Mies puhuu yleisölle mikrofoni kädessä, nainen seisoo taustalla.

Kuusamo-opiston entinen rehtori Jouni Alavuotunki puhuu etualalla, taempana nykyinen rehtori Ulla Parviainen. (Kuva: Katri Kovasiipi)

Vesainen ja Ahma – veriviholliset ja heimoveljet

Historioitsija Pekka Vaara käsitteli omassa esityksessään Santeri Ivalon (Ingman) 1866–1937 Juho Vesaista (WSOY 1894) ja August Vilhelm Ervastin (1845–1900) Ahmaa (KSS 2013).

– Juho Vesainen on aika paljon määritellyt suomalaisten käsitystä vienalaisuudesta tuona aikana, totesi Vaara. Se on ilmeisesti ensimmäinen vienalaisuudesta kertova romaani.

Vesaisen maailmassa elettiin Pitkän vihan aikaa Vienassa ja Pohjanmaalla. Käytiin Ruotsin ja Venäjän sotaa 1570–1595 taistellen eteläisen Karjalan ja Baltian hallinnasta. Sota päättyi Täyssinän rauhaan 1595.

– Teoksessaan Ivalo pohtii myös sotien mielettömyyttä: naisväki ja papit yrittävät hillitä Vesaista ja Vesaisen joukkoja, Vaara totesi.

Vaara selvitti teoksen historiallisia taustoja. Pähkinäsaaren rauha (1323) ei vastannut enää todellisia asutus- ja valtasuhteita. Pohjoisessa käytiin sissisotaa, rappasotaa, jossa karjalaiset ja venäläiset iskivät Pohjanmaalle ja Oulujärven seudulle. Suomesta puolestaan tehtiin sissiretkiä Vienaan ja Käkisalmen lääniin. Eränautinta-alueista oli jatkuvaa kiistaa noin 200–300 vuoden ajan.

Karjalaisia sympatisoiva Ahma odotti vuoroaan 112 vuotta

A. V. Ervastin Ahman pitkälti toista sataa vuotta sitten valmistunut käsikirjoitus lojui ennen julkaisuaan Karjalan Sivistysseuran arkistossa, pitkänomaisille toimittajan käsikirjoitusliuskoille käsin kirjoitettuna. Liuskoja on olemassa yhteensä 447 kappaletta.

– Kirjan idea syntyi Ervastille Jäämeren retkellä 1882, ja hän kuvasi sen kirjassa Suomalaiset Jäämeren rannalla (1884).

– Vesainen kävi sotaa enemmän karjalaisia kuin venäläisiä vastaan, ja Ahmassa olisi valmis vihollisen sankari, taustoitti Vaara.

Ahman ensimmäisen osan käsikirjoitusliuskat ovat syntyneet vuosina 1890–92, toisen osan 1894–1896 ja kolmannen huhtikuussa 1900.

A. V. Ervastin veljenpoika Pekka Ervasti tarjosi käsikirjoitusta WSOY:lle vuonna 1901, tuloksetta. Vuonna 2013 Karjalan Sivistysseura tarttui toimeen ja julkaisi romaanin.

Ahma eroaa Vesaisesta siten, että se sympatisoi karjalaisia.

– Ervasti pyrkii tuomaan esille näkökulman, etteivät vienalaiset olleet sen pahempia kuin suomalaiset, vaikka historiallinen tilanne ajoikin heidät vastakkain, analysoi Vaara.

1600-luvulta 1800-luvun lopulle löytyy kirjauksia, joiden perusteella Vesainen ja Ahma ovat olleet todella eläneitä historiallisia henkilöitä.

Karelianistien kaksi Vienaa, kaksi Karjalaa

Etäyhteydellä flunssan vuoksi symposium-esityksensä pitänyt Tuomo Kondie keskittyi Karjala-kuvan ristiriitaisuuteen oman kansallisen identiteettinsä rakentamiseen keskittyneessä Suomessa 1800-luvulta näihin päiviin saakka.

– Viena korostui muihin Karjalan alueisiin nähden suomalaisen Karjala-kuvan muotoutuessa. Karelianismin kehittyessä kansallisromanttinen, eksotisoitu Karjala kamppaili todellisen Karjalan kanssa.

– Karelianistinen Karjala oli jalo, puhdas, alkuperäinen, eristynyt, vahvasti muinaissuomalainen alue, runonlaulajien ideaali. Todellinen Karjala oli puolestaan materiaalisesti hyvin köyhää seutua, terveydenhuolto oli puutteellista, elämä oli raskasta ja vaikeaa jopa sen ajan mittapuilla, Kondie kuvaili.

Suomen kansallisessa identiteettiprojektissa kansallisromanttinen Karjala sai voiton. Keskeinen ideologinen kivijalka tuolloisessa suomalaisuuspolitiikassa oli Kalevala.

– Karjala-kuvan muodostumiseen vaikuttivat keskeisesti henkilöt, joiden oma kosketus Karjalaan oli pinnallinen tai puuttui täysin, esimerkkinä Sakari Topelius nuorempi, jonka Maamme-kirjan stereotyyppiset karjalaisuuskuvat yhä toistuvat, painotti Kondie.

Karjalaisuuteen liitetyiksi stereotypioiksi hän luetteli iloisuuden, tunteellisuuden, spontaaniuden – ja näiden varjopuolena lapsenomaisuuden, joka kaipasi läntistä ohjaavaa kättä. Taustalla vaikuttivat yleiseurooppalaiset asenteet, joissa puhuttiin sivistymättömistä ja sivistyneistä kansoista.

Suomalaistavassa kielipolitiikassa vaikuttivat pyrkimykset ”pelastaa” vienalaiset venäläisvaikutuksilta sekä 1800-luvun lopun globaalit virtaukset, jotka ohjasivat kansallisvaltioiden suhtautumista kielivähemmistöihinsä.

Kondien mukaan kansallisromanttinen, kaunokirjallisuudessa 1800-luvun lopulla luotu karjalaiskuvasto on edelleen vallalla, ja todellisia karjalaisia peilataan edelleen tämän kuvan kautta. Karjalaisuus nähdään yhä osana muinaista suomalaisuutta.

Toisaalta Kondie totesi, että omaehtoiselle karjalaisuudelle on tullut uudenlaista tilaa.

Kaksi naista puhumassa yleisölle.

Yleisökysymyksiin vastaamassa dosentti Tiina Seppä (oik.) ja symposiumin ensimmäisen päivän puheenjohtajanakin toiminut Eeva-Kaisa Linna. (Kuva: Katri Kovasiipi)

Samuli Paulaharju ja Onttoni Miihkali

Dosentti Tiina Seppä käsitteli Samuli Paulaharjun vuoden 1918 heimosotaretkiltä kirjoittamien kirjeiden välittämiä, yllättäviä asenteita. Kirjeiden verenhimoisiksikin kasvavat fantasiat, karjalaisiin kohdistuva alentuva suhtautuminen ja venäläisiin liittyvät kärjistyneet viholliskuvat ovat järkyttäneet imagoltaan humaanin Paulaharjun tuntijoita ja toisaalta osoittaneet konkreettisesti, miten sotatila muuttaa ajattelua. Tiina Sepän samaa aihetta käsittelevä artikkeli on julkaistu Karjalan Heimossa 5–6/2022.

Vienankarjalaisen, 1930-luvulla suositun ja jatkosodan jälkeen kielletyksi Suomessa määrätyn kirjailijan Onttoni Miihkalin henkilökuvaa kiteytti omassa esityksessään Eeva-Kaisa Linna. Artikkeli Onttoni Miihkalista on luettavissa Karjalan Heimosta 7–8/2022. Artikkeli löytyy myös verkosta: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/kielletyn-kirjailijan-arkisto/

__________________

Teksti: Katri Kovasiipi

__________________

Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 9–10/2022

Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta: Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/

Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo

Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/ 

Vanhempia vuosikertoja ja lehden artikkeleita voi lukea Sivistysseuran Sampo-tietokannassa:
Karjalansivistysseura.fi/sampo/fi

 

Muusikko asettaa mikrofonia iäkkäälle puhujalle.
Tie Vienaan -symposiumin iltaohjelmassa osallistujia viihdyttivät muusikko Arto Rinne (oik.) ja Suvannon kylässä syntynyt, kotikylänsä perinnettä elävästi muistava Vasselei Rohkimainen. (Kuva: Katri Kovasiipi)

Lue nämäkin:

Laukunkantaja-kolumni: Erossaolon ajat ja rajat

Laukunkantaja-kolumni: Erossaolon ajat ja rajat

Laukunkantaja-kolumnisti Seija Jalagin pohtii ylirajaisia ihmissuhteita, joita valtioiden rajat eivät määritä. Kuva: Valokuvaajamestari Reijo Koirikivi / Studio P.S.V. Suomen ja Venäjän välinen raja on ollut lähes yhtäjaksoisesti suljettuna puoli vuotta. Moni Karjalan...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.