Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunkivuosi 2023
Kuhmossa vietettiin suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia symbolisesti merkittävänä päivämääränä, 24.2.2023. Tuona päivänä tuli kuluneeksi tasan vuosi Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. 24.2. on myös Viron itsenäisyyspäivä.
Kuhmoon oli saapunut avajaisvieraita eri puolilta Suomea, Setumaalta Virosta, kveenien mailta Norjasta ja Unkarista. Paikalla oli myös Suomessa ja Unkarissa asuvia hantien sekä udmurttien edustajia.
Kuhmon kaupunki järjesti kaikille avoimet avajaisjuhlat, joihin kuului raikkaan talvinen ulkoilmatapahtuma Tuupalan koululla sekä iltajuhla Kuhmo-talon hienon arkkitehtuurin luomassa miljöössä.
Tuupalan koululla koettiin hilpeitä ja värikkäitä hetkiä, kun suomalais-ugrilaisia sukukansoja edustavat kilpailijat osallistuivat leikkimielisiin hiihtokisoihin. Värikkäät kansallispuvut olivat suosituksena kisavaatetukseksi, ja laduilla nähtiinkin ilahduttavasti kauniita värejä, perinteistä ammentavia kuvioita ja moninaisia tyylejä.
Aluksi käytiin kahden joukkueen tandem-hiihtokilpailu. Tässä lajissa tärkeintä ei kuitenkaan ole voitto, vaan yhteisen rytmin ja tasapainon löytäminen. Toisena lajina oli kansallispukuhiihto viestihiihdon tapaan. Yleisönä talvisessa tapahtumassa oli runsas joukko koululaisia ja muita kuhmolaisia sekä myöhemmin perjantaina alkaneeseen kansainväliseen konferenssiin saapuneita vieraita.
Päivän ulkoilmatapahtumaan mahtui myös juhlavia puheita ja suomalais-ugrilaista tunnelmaa luovaa musiikkia. Kuhmon kaupungin edustajat antoivat positiivisia arvioitaan lasten koulunpihaan luomille lumiveistoksille, ja lämminhenkisen juhlapuheen piti kaupunginjohtaja Tytti Määttä.
Määtän puheen päätteeksi soivat Kuhmon kirkon kellot, joiden kuminassa koko juhlakansa hiljentyi viideksi minuutiksi kunnioittamaan Ukrainan sodan uhreja.
Norjansaamelainen etnomuusikko Torgeir Vassvik tarjosi Tuupalan koulun ulkoilmatapahtumassa maistiaisia illan konserttiinsa Kuhmo-talolla.
Tsirk-lintu saapui kaupunkiin
Sää oli talvinen, pakkastakin kymmenen asteen tuntumassa, mutta kylmästä säästä huolimatta norjansaamelainen muusikko Torgeir Vassvik toi syvä-äänisten joikujensa rinnalle kitarasäestystä ja rummutusta. Vassvikin esiintymisen kanssa kilpaili hetkittäin hiihtokisan selostus, mutta onneksi Vassvikin maagisesta esiintymisestä päästiin rauhassa nauttimaan lisää illalla, Kuhmo-talon auditoriossa.
Illan esityksensä alussa Vassvik kiteytti, mistä joiussa on kyse: kun ihmiset yleensä laulaessaan laulavat jostakin, joikuja pyrkii tavoittamaan olemuksen siitä, mitä joikuu. Jos hän joikuu myrskyä, hän on myrsky, jos hän joikuu vettä, hän on vesi. Torgeir Vassvikin musiikkia voi luonnehtia etnofuturismiksi, sillä hän yhdistää kurkkulaulun murinoiksi ja metallisiksi soinneiksi kasvavaa norjansaamelaista joikuaan esimerkiksi sähkö- ja komppikitaran moderneihin saundeihin.
Kuhmo-talon iltajuhlassa kulttuuripääkaupunkiohjelman pääsihteeri, virolainen Oliver Loode luovutti Kuhmolle vuodeksi 2023 suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden symbolin, Tsirk-linnun. Kuhmoon Tsirk lennähti Udmurtiasta, vuoden 2022 kulttuuripääkaupungista Bayterekista.
Tsirk-lintua vastaanottamassa olivat kulttuuripääkaupunkivuoden työryhmä, johon kuuluvat kaupunginjohtaja Tytti Määttä, Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen, Juminkeon toiminnanjohtaja Olga Zaitseva ja Juminkeko-säätiön kunniapuheenjohtaja Markku Nieminen. Lisäksi symbolia vastaanottamassa olivat Runolaulu-Akatemian johtaja, kulttuuripääkaupunkivuoden koordinaattori Pekka Huttu-Hiltunen ja kulttuuripääkaupunkivuoden pääsihteeri Maiju Okkonen.
Kulttuuripääkaupunkiohjelman pääsihteeri, virolainen Oliver Loode luovutti Kuhmoon lennähtäneen Tsirk-linnun kulttuuripääkaupunkivuoden työryhmälle.
Kuhmo-talon avajaisjuhlassa kuultiin Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malisen puhe sekä tervehdyksiä, onnittelupuheita ja musiikkia suomalais-ugrilaisilta alueilta.
Koskettavasta nuorten tanssijoiden esityksestä vastasi Kuhmon musiikkiopiston taikaryhmä, jonka koreografiasta ja ohjauksesta vastasi Maija Palsio. Tanssiesityksen musiikkina oli Johannes Ruotsalaisen säveltämä Laulu Kuhmolle, jonka esittivät Pietari Willey (sello) ja Johannes Ruotsalainen (piano).
Uhanalaisten suomalais-ugrilaisten kielten asema
Koko viikonvaihteen yli Hotelli Kalevalassa jatkui kansainvälinen konferenssi, jonka tiiviiksi pakatussa ohjelmassa kuultiin puheenvuoroja hantien, udmurttien, setojen, kveenien, saamelaisten, Siperian kansojen kuten nganasanien ja Ruotsin meänkielisten näkökulmista.
Viikonlopun tieteellisistä avainluennoista vastasivat Norjan Koutokeinossa sijaitsevan Saamelaisen korkeakoulun saamelaisen sosiolingvistiikan professori Annika Pasanen ja Tromssan yliopistossa osa-aikaisena professorina työskentelevä, suomalais-ugrilaiseen kielentutkimukseen erikoistunut kielitieteilijä Janne Saarikivi.
Onnistumisia saamen kielten elvytyksessä
– Olen suomalainen, mikä on tärkeää mainita, kun puhun saamen kielestä ja saamelaisten asioista, esittäytyi inarinsaamen elvyttämisestä väitöstutkimuksensa tehnyt Pasanen.
Saamen kielistä hän itse osaa pohjoissaamea ja inarinsaamea, ja hänen lapsensa ovat oppineet inarinsaamea pienestä pitäen kielipesässä.
Saamen kielten tilannetta ja elvytystä suomalais-ugrilaisessa kontekstissa käsitellyt esitys tarjosi kiinnostavaa vertailupohjaa ja esitteli varteenotettavia keinoja myös karjalan kielen elvytyksestä kiinnostuneille kuulijoille.
Elvytystarpeen keskeisin taustasyy on kielenvaihto, jossa enemmistökieli korvaa uhanalaisen vähemmistökielen. Selvimpänä kielenvaihdon tunnusmerkkinä Pasanen mainitsi, että vanhemmat alkavat puhua lapsilleen enemmistökieltä. Tämä on tapahtunut Suomessa myös karjalan kielen osalta.
– Kielenvaihto ei ole koskaan pelkästään kielen vaihtumista, vaan siinä vaihtuu usein paljon muutakin. Kielenvaihto liittyy laajempaan yhteiskunnalliseen ja yhteisölliseen muutokseen, selvitti Pasanen.
– Kun kielen uhanalaistumisen ja kielenvaihdon syitä listataan, koulu on se tekijä, joka nousee ylitse muiden. Koulun rooli on suuri niin kielen kuihtumisen kuin elpymisenkin näkökulmasta.
Saamelaisten kielenvaihtoon vaikutti toinen maailmansota. Lapin tuhoutuminen ja uudelleenrakennus loivat tilanteen, jossa Lapin modernisaation kieliksi vaihtuivat enemmistökielet.
– Nyt on haasteena toteuttaa modernisaatio saamen omilla kielillä hyvin lyhyessä ajassa, totesi Pasanen.
– Kielen revitalisaatioprosessissa otetaan takaisin ja vahvistetaan muutakin kuin kieltä: identiteettiä, omia oikeuksia, omaa olemassaoloa, koko omaa kulttuuria. Tehtävänä on katsoa eteenpäin, ei pitäisi juuttua kovin paljon katsomaan taaksepäin.
Kuhmon musiikkiopiston taikaryhmä esitti kauniin ja koskettavan tanssin, jonka koreografiasta ja ohjauksesta vastasi Maija Palsio. Musiikkina esityksessä kuultiin Johannes Ruotsalaisen säveltämä Laulu Kuhmolle.
Kielipesän käsitettä on käytettävä oikein
Uhanalaisen kielen elvyttämisen keskeisinä keinoina Pasanen esitteli saamen kielten osalta kielipesät, kouluopetuksen ja intensiivisen opetuksen aikuisille, josta hyvänä esimerkkinä toimii kielimestari-oppilas-kielenoppimismenetelmä.
Hän painotti etenkin lapsille tarkoitetun kielipesätoiminnan merkitystä, mutta muistutti samalla, miten tärkeää on ymmärtää kielipesän käsite ja käyttää sitä oikein.
Kielipesä on varhainen, alle kouluikäisille suunnattu, intensiivinen, esimerkiksi seitsemän tuntia joka arkipäivä kokoontuva ryhmä, jossa aikuiset eivät opeta lapsille kieltä, vaan leikkivät, ryömivät ja touhuavat, toteuttavat kaikenlaisia luonnollisia toimia lasten kanssa – ja tekevät tämän kaiken elvytettävällä vähemmistökielellä antaen lapsille jatkuvasti kielellistä syötettä.
– Kielipesäksi pitäisi nimittää vain sataprosenttisella kielikylpymenetelmällä toimivaa lastentarharyhmää. Muista toimintamuodoista on käytettävä muita nimityksiä, esimerkiksi osittainen kielikylpy, kielisuihku, kielikerho, kielileiri tai kielikahvila, Pasanen muistutti.
– Etenkin Venäjällä termi elää aivan omaa elämäänsä, ja termien sekava käyttö heikentää yhteiskunnan ymmärrystä kielenelvytystoiminnasta.
Kielipesä on osoittautunut tehokkaimmaksi kielenelvytyskeinoksi maailmanlaajuisesti. Siitä on hyviä kokemuksia myös karjalan kielen elvytyksessä. Suomessa on toiminut 2010-luvun kahta puolen karjalankielinen kielipesä Nurmeksessa. Venäjän Karjalassa Uhtuan kielipesätoiminta toteutui muutaman vuoden ajan vuodesta 2000 alkaen, ja siitä on kirjoitettu paljon suomalais-ugrilaisissa yhteyksissä.
Pasanen nosti esiin vakavan huolen Venäjän nykytilanteesta.
– Vuonna 2000 Venäjälle oli vielä mahdollista perustaa karjalankielisiä kielipesiä, mutta sen jälkeen Venäjän kielipolitiikka on muuttunut. 2000-luvun edetessä toiminta on käynyt yhä vaikeammaksi, ja uusissa ideologioissa karjalankielinen kielipesätoiminta lapsille kävi mahdottomaksi, hän sanoi.
Vieljärvellä toimii tälläkin hetkellä N’apukat-niminen karjalankielinen kielipesä, jota voi Pasasen mukaan pitää menestystarinana.
– Tämä on todistettavasti ainoa sataprosenttisesti karjalan kielellä toimiva kielipesä Venäjällä. Virallisen systeemin puitteissa kielipesätoiminnan pyörittäminen on Venäjällä tällä hetkellä mahdotonta, mutta Vieljärvellä on onnistuttu, koska kielipesätoimintaa järjestää kansalaisjärjestö, Karjalan Kielen Kodi.
Saamelaisen sosiolingvistiikan professori Annika Pasanen kertoi avainluennossaan kielenelvytyksen onnistumisen edellytyksistä.
Valtion kielipolitiikka ja rahoitus välttämättömiä
Saamen kielten asema on saatu Pohjoismaissa käännettyä positiiviseen suuntaan.
– Näyttää siltä, että saamen kielet vahvistuvat. Assimilaation noidankehä on käännetty, kielelliset oikeudet vahvistuvat ja uudet puhujat lisääntyvät, Pasanen summasi.
Lainsäädäntö on antanut saamen kielten revitalisaatiolle elintärkeän tukirangan ja tuonut sille esimerkiksi Suomessa vahvan aseman kouluopetuksessa. Uhanalaisen kielen muuttuminen oppimisen kohteesta oppimisen välineeksi on hyvin merkittävä muutos.
– Saamen kielten elvytyksellä on vahva lainsäädännöllinen pohja etenkin Suomessa ja Norjassa, Ruotsissa se ei ole yhtä vahva.
– Asema alkuperäiskansana takaa saamelaisille huomattavasti vahvemmat oikeudet kuin kielivähemmistöille.
Karjalan kielen elvytyksen kannalta ei kuulija tässä kohtaa esitystä voinut olla terästäytymättä. Kotoperäinen karjalan kieli ei nauti Suomessa minkäänlaisesta lainsäädännöllisestä suojasta.
– Pohjoismaiset onnistumiset saamen kielten elvytyksessä todistavat, että projektien sijaan on välttämätöntä luoda pysyviä rakenteita kielenelvytykselle, sanoi Pasanen.
Saamen kielten esimerkki vahvistaa sen tosiasian, että valtion kielipolitiikka ja siihen liittyvä rahoitus on länsimaisessa yhteiskuntamallissa välttämätön edellytys revitalisaatiolle.
– Se voi kuitenkin auttaa vain, jos kielenpuhujat itse sitoutuvat kieleensä. Kaikki lähtee sen yksinkertaisen asian ymmärtämisestä, että minä olen itse vastuussa omasta kielestäni. Kukaan muu ei voi antaa minulle kieltä eikä viedä kieltäni eteenpäin kuin minä.
On siedettävä virheitä ja oltava optimisti
– Saamen kieli on myös hyvä esimerkki siitä, ettei kaunistelulle ole sijaa, ensin pitää tunnistaa kielitilanne. Sen jälkeen tavoitteet ja keinot on suhteutettava toisiinsa; suuret tavoitteet vaativat merkittäviä toimia – vähäinen input ei tuota aktiivista kielitaitoa. Kaksi tuntia viikossa kielenopetusta ei tuota aktiivisia kielenpuhujia, korosti Pasanen.
Kielen elpymisen kannalta myös muutoksen ja epätäydellisyyden hyväksymisen on elintärkeää.
– Kieli muuttuu, kieliyhteisö muuttuu, ideologiat muuttuvat, ja kaikki yhteisöt eivät pysty hyväksymään tätä.
– Aivan ehdoton edellytys on toleranssi epätäydellisyyttä kohtaan. Vain sellainen kieli, jota on hyväksyttyä puhua vajavaisesti, voi elpyä. Puristinen kielen puhtauden ideaali on suurimpia esteitä maailman uhanalaisten kielten elpymiselle; ei hyväksytä vajavaisuutta, epätäydellisyyttä, virheitä ja muutosta.
Lopuksi Pasanen viittasi inarinsaamelaisen kieliaktivistin Matti Morottajan lehtikirjoitukseen vuodelta 2006, jossa Morottaja kertoo, minkälaista työtä kielenelvytys on. Hänen inarinsaameksi kirjoittamansa tekstin sisällön voi kiteyttää lyhyesti neljään sanaan:
– On pakko olla optimisti.
”Kaikensorttini kielenetehruataja”
Olga Karlova piti luentonsa karjalan kielen elvytystyöstä Suomessa vienankarjalaksi. Se sopi tilanteeseen mitä mainioimmin, ja myös ei-suomenkielisille kuulijoille simultaanitulkkausta hoitaneet tulkit suoriutuivat vienankarjalan kääntämisestä hyvin.
Vuokkiniemellä syntynyt, Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Karlova esittäytyi sanomalla olevansa ”kaikensorttini kielenetehruataja”, yliopisto-opettaja ja karjalankielisen lapsen äiti.
– Karjalan kielen elvytys toteutuu Suomessa palasina, vaikka Annikakin [Pasanen] sanoi, ettei se riitä, totesi Karlova heti esityksensä aluksi.
Karlova esitteli pääosin verkossa saatavilla olevia karjalan kielen elvytyshankkeen opetusmateriaaleja, kuten erilaisia videoita, jotka löytyvät osoitteesta blogs.uef.fi/karjalanelvytys/videot. Hän kannusti halukkaita myös liittymään sähköpostilistalle karjalanelvytys@uef.fi, jonka avulla elvytyshankkeen ajankohtaisista asioista tiedotetaan säännöllisesti.
Karjalan kieltä voi opiskella Itä-Suomen yliopiston järjestämillä kursseilla joko paikan päällä Joensuussa tai verkon välityksellä. Kurssit järjestetään nykyään hybridimuotoisina, jotta eri puolilla maata asuvat opiskelijat voivat osallistua niille mahdollisimman vaivattomasti.
Samoilla kursseilla voi opiskella joko avoimen yliopiston opiskelijana tai Itä-Suomen yliopiston sivuaineopiskelijana. Avoimen yliopiston kursseille voi ilmoittautua kuka tahansa, mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätään puhetta etnofuturismista
Sukukansojen ystävät ry:n varapuheenjohtaja, väitöstutkija Aleksi Palokangas kertoi yhdistyksensä tavoitteista sukukansatietouden levittäjänä Suomessa sekä sukukansojen välisten ystävyyssuhteiden rakentajana.
Palokangas totesi, että Sukukansojen ystävät edustaa ainoana järjestönä Suomessa kaikkia sukukansoja, ei vain yhtä. Hän kiinnitti myös huomiota siihen, miten näkymättömissä suomalais-ugrilaisuus on Suomessa. Puheenvuorossaan Palokangas keskittyi Suomen uusiin vähemmistöihin ja kieliin, erityisesti virolaisiin, inkeriläisiin ja suomenvenäläisiin tai venäjänkielisiin. Hän painotti suomalais-ugrilaisuutta myös suomalaisuuden taustana.
Yhtenä keinona suomalais-ugrilaisuuden näkyvyyden lisäämiseen suomalaisessa yhteiskunnassa Palokangas suositteli etnofuturismin käsitteen ahkerampaa käyttämistä. Etnofuturismi tarkoittaa enemmistökansan varjossa tai puristuksessa elävän pienen kansan tai kieliryhmän omaleimaisten perinteiden yhdistämistä uusiin taiteellisiin keinoihin ja tekniikkaan. Edustavana esimerkkinä Palokangas mainitsi muusikko Pekko Käpin, joka ammentaa jouhikkoineen sekä suomalais-ugrilaisista perinteistä että moderneista musiikillisista keinoista.
Janne Saarikiven mukaan suomalais-ugrilaiset identiteetit ovat nykyään yhä useammin glokaaleja, eli niissä yhdistyvät esimoderni lokaalius ja moderni ylipaikkaisuus.
Monikieliset ja monipaikkaiset identiteetit
Konferenssin toisen avainluennon piti kielitieteilijä, dosentti Janne Saarikivi otsikolla Suomalais-ugrilaiset kielet tänään.
Voimakas suomalais-ugrilaisten kielten nykytilaan vaikuttava tendenssi on puhujamäärien jatkuva aleneminen ja yhä suurempi epävarmuus puhujien määrästä, joka puolestaan liittyy etenkin Venäjän rekisteröinnin epäluotettavuuteen.
– Toisaalta yhä useammat suomalais-ugrilaiset, kielelliset ja etniset identiteetit ovat monipaikkaisia ja monikielisiä, perinteiset puhujayhteisöt taantuvat. Jos suomalais-ugrilaiset identiteetit jossain vielä säilyvät, ne säilyvät monikielisissä oloissa, joissa puhujat tekevät tietoisen valinnan olla vähemmistökielisiä tai identiteetiltään myös vähemmistökansaan kuuluvia, summasi Saarikivi.
Samalla suomalais-ugrilaiset identiteetit pirstaloituvat ja suomalais-
ugrilaisten kielien määrä lisääntyy. Aikaisemmin murteina pidettyjen kielimuotojen statusta määritellään uudelleen, ja identiteettejä, jotka eivät ole olleet pitkään aikaan aktiivisia, herätetään henkiin. Saarikiven mukaan kielten määrää kaiken kaikkiaan pikemminkin vähätellään kuin liioitellaan.
Toisena talvilajina Tuupalan koululla kiskaistiin pieni kansallispukuhiihto viestihiihdon tapaan.
Kuhmo ja Inari – Suomen glokaaleimmat paikka
– Suomalais-ugrilaiset ovat yhä enemmän urbaaneja tai semi-urbaaneja ja monikielisiä. Minusta pitäisi puhua glokaaleista identiteeteistä, joissa yhdistyvät esimoderni lokaali ja moderni ylipaikkainen identiteetti. Glokaalisti ollaan yhtä aikaa maailmanlaajuisessa yhteisössä ylipaikkaisesti, mutta samalla ollaan tietoisesti kiinnittyneitä ympäröivään paikalliseen kulttuuriperintöön.
Suomen glokaaleimmiksi paikoiksi Saarikivi nimesi Kuhmon ja Inarin.
– Kuhmossa sijaitsevat Juminkeko-instituutti, Runolaulu-Akatemia, etnofuturistinen kompleksi Kalevala-kylä ja globaalia kulttuuria edustava kamarimusiikkijuhlat. Täällä on äärettömän paljon kulttuurielämää verrattuna väestöpohjaan, ja sen kulttuurielämän merkitys säteilee hyvin laajalti täältä Kuhmosta.
– Itsekin luen Kuhmossa tuotettuja julkaisuja ja ajattelen Kuhmoa melko usein, vaikken käy täällä kovin usein, pohti Saarikivi.
Vähemmistökansojen rekisteröinti on epäluotettavaa
Maailman eri kieliä, tilannetta ja puhujamääriä tilastoiva Ethnologue-tietokanta (ethnologue.com) vahvistaa, että suurin osa suomalais-ugrilaisista kielistä on melko vakavasti uhanalaisia. Janne Saarikivi esitteli myös Venäjän väestönlaskennan dataa suomalais-ugrilaisten kansojen väestö- ja puhujamäärien kehittymisestä vuosien 1989–2002–2011–2021-aikajänteellä. Vähemmistökansojen väestömäärät ovat pudonneet dramaattisesti.
– Tendenssi alaspäin vastaa todellisuutta, mutta on vakavia syitä epäillä, ettei se aivan täsmälleen vastaa todellisuutta, sanoi Saarikivi.
– Väestönlaskentaa tehdessä erityisesti ydinalueidensa ulkopuolella asuvia ryhmiä rekisteröidään aika paljon suoraan venäläisiksi.
Puhujamääriä laskettaessa pudotukset ovat vielä suurempia.
– Venäjällä etnisiteetti perustuu vain omaan ilmoitukseen, ja nyt on paljon tietoa, ettei tätä ole edes kysytty kunnolla väestönlaskennoissa.
Muun muassa 17 miljoonaa ihmistä eli 12–13 % Venäjän väestöstä ei ole ilmoittanut kansallisuuttaan viimeksi toteutetussa Venäjän väestönlaskennassa.
– On syytä ajatella, että iso osa heistä on monietnisiä, monipaikkaisia ja osin monikielisiä ihmisiä.
Saarikivi kertoi käytännön esimerkin rekisteröinnin epäluotettavuudesta. Tverin Karjalassa paljon liikkunut ja yli 250 erilaista informanttia opiskelijoiden kanssa haastatellut Saarikivi tietää, että runsaat 2/3 tai jopa lähes 75 % näistä informanteista on väestönlaskentatietojen mukaan merkitty venäläisiksi ja heidän äidinkielekseen on merkitty venäjä, mutta kaikki haastattelut heidän kanssaan on tehty karjalaksi.
– Suomessakin saamelaisväestön väestökirjanpito on alirekisteröinyt saamelaisia. Edes Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa ei ole tietoa, kuinka paljon on saamen puhujia – saatikka sitten Venäjän yhteiskunnassa olisi uskottavaa tietoa, kuinka paljon siellä on näitä vähemmistöjä.
Yleisökommentin innoittamana Saarikiven luento huipentui motivaatiopuheenvuoroon.
– Kaikkia kieliä ja murteita kannattaa elvyttää. Tämän salin porukalle riittää tehtävää kielten diversiteetin lisäämisessä, sen vähentäjiä kyllä riittää. Meidän tehtävämme on elvyttää kaikkia murteita ja kaikkia vähemmistökieliä.
__________
Teksti ja kuvat: Katri Kovasiipi
Lähetä palautteesi tästä jutusta: paatoimittaja@karjalanheimo.fi
Suomalais-ugrilaiset kulttuuripääkaupungit
- Ohjelma suomalais-ugrilaisten kulttuuripääkaupunkien nimeämisestä aloitettiin vuonna 2013. Sen taustayhteisöjä ovat suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto MAFUN (Youth Association of Finno-Ugric Peoples) sekä URALIC Centre -kansalaisjärjestö.
- Ohjelman tavoitteena on nostaa tietoisuutta suomalais-ugrilaisista ja samojedikansoista sekä uralilaisista kielistä, vahvistaa suomalais-ugrilaista identiteettiä ja edistää kestävää paikallista kehitystä suomalais-ugrilaisen maailman eri puolilla.
- Kuhmon kulttuuripääkaupunki-vuoden päätapahtuma on kesä-heinäkuun vaihteessa toteutettava musiikkijuhla Sommelo.
- Lisätiedot: sommelo.net
Artikkeli on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 3–4/2023
Karjalan Heimon irtonumeroita voit hankkia Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta: Karjalansivistysseura.fi/tuote-osasto/karjalan-heimo-lehti/
Karjalan Heimon digitaaliset näköislehdet ovat saatavilla Lehtiluukku.fi-palvelussa: Lehtiluukku.fi/lehdet/karjalan_heimo
Karjalan Heimo on Karjalan Sivistysseuran jäsenlehti. Voit hakea jäseneksi tai tilata lehden ilman jäsenyyttä: Karjalansivistysseura.fi/yhdistys/jasenet/
