Korza on istorijallini karjalaini kylä. Viime vuosišuan aikana še on šäilyn nykypäivih šuaten melkein muuttomana. Kuin ni monešša vanhašša kyläššä eryähie taloja mualatah ta uuvvissetah, eryähie puretah ta niijen paikalla rakennetah uušie. Ka erikoista on še, jotta tiälä on šäilyn monta yksita kakšikerrokšista taluo, kumpaset on rakennettu 1800-luvun lopušša – 1900-luvun alušša. Ne ollah livvinkarjalaisien puuarhitektuurin muistomerkkilöinä.
Kun kerran kyläššä on vanhoja taloja, niin niissä on šäilyn ni äijän vanhoja vehkehie. Monet isännät ei tahota šäilyttyä niitä ta viijäh pois kuatopaikalla. Toiset päinvaštoin kaikin voimin yritetäh pelaštua ta šäilyttyä esinehie, kumpaset ollah oša istorijua ta voijah kertuo äijän männyön ajan elämäštä.
Vanhan talon kohtalo
Tänä vuotena Korzašša avattih paikka, missä hyvällä mielin otetah vaštah muinasie vehkehie. Jessoilan kylän eläjät Natalja ta Nikolai Savinit järješšettih kyläššä musejo ta vietetäh šielä opašretkijä. Joka esineh on arvokaš ta kallis musejon isännillä, vet ne šäilytetäh karjalaisien istorijua, kuin ni rakennuš, missä musejo šijoutuu.
– Šovan aikana tämä talo rakennettih šuomelaiset. Šitä varoin ei käytetty uušie puita, ka purettih karjalaisen talon taloušoša hiršilöiksi. Šotilahat rakennettih niistä ičellä tämänmoisie varaštotiloja heposie, heinyä, vil’l’ua varoin. Neuvoštoliiton aikana tiälä šäilytettih vil’l’ua. Viime vuosina še šeiso tyhjänä ta meilä ehotettih ottua še musejokši. Myö šuoštuma. Viime vuuvven pimiekuušša myö rupesima šiivuomah rakennušta, tiälä oli polveh šuaten erilaista roškua. Esinehie, kumpasie piti šäilyttyä, myö veimä pienempäh tilah, a tänne toima meijän vehkehie. Ennein ne oltih meijän talošša. Myö miehen kera piemmä huolta täštä musejošta. Še on meijän perehen yhtehini harraššuš, kerto musejon pitäjä Natalja Savina.
Korzan musejon löytöjä
Korzan musejošša, niin kuin ni monešša tämänmoisešša musejošša, kaikki on järješšetty esinehien tarkotukšen mukah. Naisien ta miehien vehkehet, peltota taloušruatoja varoin tarkotetut työkalut šeisotah eri ošissa.
– Eryähie esinehie myö löysimä kuatopaikoilta, esimerkiksi nämä lippahat. Kaikista šuurin lipaš on Korzan yheštä talošta. Šen talon emäntä tuli kyläh miehol’ah ta još hänellä oli niin šuuri lipaš, niin voit olla, jotta hiän oli šyntyn rikkahašša pereheššä. Tämä olkimatrassi on luajittu koissa kuvotušta pellavašta ta täytetty olkilla. Še merkiččöy, jotta še on oikein vanha, šamoin kuin tämä peili, kumpani meilä lahjotettih. Amal’gama, kumpani on käytetty täššä peilissä, on niin vanha, jotta omua kuvua šiinä melkein ei nävy, jatko kertomušta musejošta Natalja.
Kuatopaikoilla voipi löytyä äijän jo rikottuja vehkehie. Natalja ei voi jättyä niitä šielä. Peilin alla šeisotah kakši kätyttä, tahi još šanuo tarkemmin, niin vain kätkyön laijat. Natalja kuvitteli, kuin äijän kylän šukupolvien lapšie tuuvitettih šiinä ta nyt kätkyölläki löyty paikka musejošša. Eryähie vehkehie Natalja oštau musejoh, a eryähie paikalliset eläjät tuuvvah iče.
– Yksi naini šano, jotta antau meilä meijän rukin ta toi tämän rukin. Še on miun miehen muamon rukki, mie muissan kuin hiän kesräsi šillä ta en ymmärrä nyt millä tavalla še piäsi tämän naisen kotih. Olemma oikein ilosie, kun tämä rukki palasi omah pereheh. Ajattelima, jotta še on katon, lisäsi Natalja.
Joka esinehellä on oma istorija
Naisruatoja varoin tarkotettujen tarvikkehien ošašša šeisou šuuri stola. Stolalauta oli löyvetty Korzašša ta čorpat tuotih Pavšoilan kyläštä. Šitä šanotah kakkarastolakši – stolalauta on valkie ta puhaš, niin kuin uuši. Ennein pešuainehie ei ollun, ka karjalaiset emännät ilman niitäki šuatettih pityä kotie puhtahana. Esimerkiksi, puulautua kaššeltih vejellä ta puhissettih veičellä.
Šamoin musejošša on tarvikeh šilittämistä varoin. Keppi kiärittih kankahah ta šiitä pyörittih še pešulauvalla, kuni kankaš tulou tašasekši. Musejon joka vieraš voipi yrittyä šilittyä ilman šilityšrautua.
Musejošša on äijän tuttuja vehkehie. Ken vierailou eri kylissä, ni varmašti näköy niitä monešša musejošša ta jo tietäy mitein niitä käytetäh. Ka täššä musejošša mie nävin ni šemmosen tarvikkehen, kummaista en ole nähnyn missänä.
– Tämä šuuri harava ei ole heinyä varoin. Šillä ei ole piikkijä, kuin tavallisella haravalla, vain niijen ieštä on pakšuja kolmikko-muotosie piikkijä. Šillä haravalla luajittih vakoja peltoloilla. Korzašša oli šuurie peltoja, tiälä kaikki hyvin kašvo, šentäh piti olla ni työkalu, kumpasella yhtä aikua voipi luatie monta vakuo, šelitti Natalja.
Näyttelyn viimeni oša on omissettu šepän ruavolla. Korzašša oli oma šeppä. Šen paja šeiso kylän laijalla. Šepän pajašta ei šäilyn mitänä, vain paikannimi. Mäkie, kumpasella šijoutu paja, niin ni nimitetäh – Pajamägi. Musejošša on pienempie kosojen kelloja ta šuurempie – lehmien. Jokahisella on oma iäni ta emäntä tämän iänen mukah voipi tuntie oman lehmän. Niise šäilyy tarvikkehie, kumpasie šeppä käytti, šekä esinehie, kumpasie hiän tako.
Eryähie naisruatoja varoin tarkotettuja esinehie Natalja voipi käyttyä iče. Hiän mielelläh kertou mitein karjalaiset luajittih jauhuo tahi potakkajauhuo. Näitä kertomukšie musejošta työ ičeki voitta kuunnella, još tuletta Korzan musejoh.
Korza on yksi vanhimmista karjalaisien kylistä ta musejon lisäkši šiinä on vielä äijän miellyttävyä, mitä voit kaččuo ta kuunnella.
Teksti ta foto: Uljana Tikkanen, 21.7.2021
