Perehen kattila -kilpailu

Reki

Miun kotimusejošša on tuaton luatima reki. Erähäštä lähtieštä olen luken, jotta sani-šana on venäläisperäni. Myöhemmin muut kanšat, enši vuorošša slaavilaiset, lainattih še šana omih kielih. Šana muuvvoštu san’-termistä, kumpani tarkottau kiärmistä. Analogija on šiinä, jotta jalakšien jälki muuvvolta muissuttau kiärmistä.

Tuatto valmisti šuurie rekijä eri ruatoja varoin: jotta kulettua tavaroja, vettä, heinyä ta jotta kulettua halkoja lavon luota portahih šuaten. A talvella vuottuan lumimyrškyjä tahi lujie pakkasie reješšä voitih kulettua halkoja šiäš töh šuorah šinččih ta šilloin pahana šiänä oli mahollisuš jiähä kotih ottamatta halkoja pihalta.

Pienet rejet erottih šuurista rekilöistä vain kovolta. Tuatto valmisti niitä lapšien huvin vuokši, jotta ajua termiltä tahi jiätä myöten.

Venäläisen šananlašun mukah reki on valmissettava kešällä, a kärry – talvella. Šamoin miun tuatto staraičči valmistua rejen ošat kešäaikana. Šitä varoin aurinkoisena päivänä piti männä meččäh valiččomah hyvä koivu. Šiitä lavon luona tuatto lauvisti puuta, a viännettävyä kohtua pani kytyjäh ropivoh kahekši-kolmekši tunniksi. Šen jälkeh, jotta viäntyä rejen jalakšet, hiän pani työkappalehet painimeh, mi oli sarajašša, ta jätti kuivumah kolmekši-viijekši päiväkši.

Tuatto luati jalakšissa pešie parillisilla kaplahilla – ne ollah šemmoset liipat kiinityštä varoin. Kaplahilla kiinitettih kakši pankkuo. Šiitä jalakšien piät kiinitettih nuoralla tahi rautalankalla pankkoih ta niijen piällä ašetettih lauvat.

Joškuš rekeh pantih erikokosie vakkoja. Esimerkiksi, šuurešša šuorakulmasešša vakašša kuletettih pienie lapšie kylyh, kostih tahi päiväkotih. Niise šemmosissa tahi nelikulmasissa vakoissa kannettih vuatteita järvellä.

Rekeh pantih puisie tynnyrijä tahi korvosie, kumpasissa kuletettih vettä kaivolta tahi järveltä taloh šuaten. Ašetettih kakši pienikokoista tynnyrie tahi yksi levie šuurempi tynnyri. Kun kannet ei oltu hyvin kiinitetty pohjah ta jotta vesi ei läikkyis lujašti, vejen piällä kuattih kerroš puhašta lunta ta šen jälkeh pantih kanši.

Käytön jälkeh rekie puhaššettih lumešta ruakavaššalla pihalla ta pantih šinččih pistyölläh niin, jotta reki nojautu šeinäh.

Kuvotut vakat

Miun tuaton tuohi- tahi pärevakkoja käytettih kotitalouvešša eri tarpehie varoin: niissä kuletettih kuormie, kašviksie, niih kerättih marjua, šientä, niissä šälytettih mitänih varoja, esimerkiksi kalua, kotiesinehie. Pienissä vakkasissa šäilytettih kesryškerie, uuvvenvuuvven korissukšie, papirossija.

Mäntypärevakkoja käytettih ušein, šentän ne kuluttih ruttoh. Šen takie joka talvi tuatto valmisti erimuotosie ta erikokosie vakkoja yhen tahi kahen pankan kera.

Vakkoih, kumpasissa oli yksi panka, kerättih marjua, šientä, šatuo. Niissä šäilytettih niise kalua ta vuatteita. Kun pereh läksi heinämualla tahi poimimah marjua, varšinki kun piti ajua venehellä, ruokua pantih vakkaseh ta katettih šitä liinasella käsipaikalla.

Meijän pereheššä vakkua, kumpasešša oli yksi panka, ušein käytettih jotta peššä kalua tahi potakkua järveššä tahi jovešša. Kalua talvekši varuššettih myöhäsenä šykšynä. Puhaštamisen jälkeh šuurta miäryä kalua tavallisešti peštih järveššä tahi jovešša, missä vesi oli jo kylmä. Šilloin vakat oltih hyvinä auttajina.

Yhteh vakkah pantih kotvani mujehta ta toistujilla liikkehillä puolešta toiseh veješšä olijua kalua helpošti puomuttih ta huuheltih. A toiseh vakkah kuattih puhašta kalua ta jätettih tunniksi. Vesi valu vakašta pois ta šen jälkeh šitä šuatih šuolata.

Vakoissa, kumpasissa oli kakši pankua, kevyällä i jätettih potakkua ennein muah issutantua. Toičči muamo katto potakkavakkoja kotikutosilla matoilla: pimieššä itoset iteyvyttih rutompah. Šemmosissa vakoissa kannettih heinyä lehmillä ta lampahilla šekä halkoja. Šuurikokosie šuorakulmasie vakkoja pantih rekeh, niissä kuletettih pienie lapšie ta vuatteita.

Kun talvella tuli aika kutuo vakkoja, tuatto läksi meččäh ta valičči šopivan männyn, kumpasen runkon piti olla šuora, šilie, ilman okšie. Hiän šahasi puun. Šen tyven alimmaista ošua käytettih halkoina. Šen jälkeh hiän pani puupaloja kiukualla, jotta ne pehmennyttäis.

Vuorokauven piäštä tuatto halko niitä terävällä veičellä ta heti käytti: lämpimäštä ainehešta oli helpompi kutuo. Šiitä hiän šahasi puupaloja šopivih pölkkylöih, irrotti puun ytimen, kumpani oli kelpuamatoin. Šiitä tuatto otti kuoret pois, luavisti luajošta šivuilta. Luajittuja liippoja hiän halko veičellä, tašotti päreitä.

Tavallisešti tuatto kuto vakkoja keittij öššä istuos’s’a matalalla jakkaralla. Hiän levitti luajokšie lattiella pivukšen mukah, šiitä pletti poikkinaisie paloja, kumpaset tiukašti košettih toini toista. Levittämisen ta pohjan kutomisen jälkeh reunoilla olij ie paloja viännettih ylähäkši niin, jotta ne otettih pystyšuoran tilan. Šiitä hiän kuto tarvittavah korkevuoh šuaten.

Kutomisen lopušša tuatto pletti kakši vuakašuorta palua ylireunan ulko- ta šiämipuolella. Šiitä tuatto leikkasi päreijen päitä terävällä veičellä. Vakan valmistamisen lopušša tuatto kiinitti lujan pankan koivun varvašta. Ennein šitä varpua kuumattih, kuorittih, otettih šiitä pois okšie ta kierrettih.

Lapšena mie aina mielelläni tarkual’in tuaton innokašta ta mukavua ruatuo. Koko talo täyventy mečän ta männyn hajulla. Mie pyörin tuaton ympäri ta ušein pelasin päreijen jiännökšien kera ta yritin kutuo mitänih. Päriet oltih pehmeitä, ritvakkie, vähäsen košteita ta tuokšujie.

Olin tosi iloni, kun mäntypäreijen jiännokšistä tuatto ruttoh luati pienen rejen miun kuklallani. Mie panin kuklan rejellä, otin kiini nuoranpätäštä ta vejin rekie iččien peräni. Šiitä joškuš värikynillä ta mualiloilla mualasin šitä rekie ta miula šiitä tuli jo starinamaini.

Teksti ta foto: Zoja Paškova, Oma Mua 10.2.2021
Foto: 12-vuotini Jana Bogdanova oman pravoukon Stepan Artemjevin luatimašša reješšä.