Uutiset

Koulutiellä jatkosodan Suomessa – Itäkarjalaiset vierailivat sodanaikaisessa opinahjossaan 50 vuoden jälkeen

Kirjoittanut: Marie Mäkinen
Julkaistu: 8.8.2023

Jatkosodan aikana muutamia kymmeniä itäkarjalaisia nuoria opiskeli Loviisassa laivanvarustaja ja heimoaktivisti Ragnar Nordströmin tuella. Jotkut koulua käynneistä itäkarjalaisista pääsivät vielä 1990-luvulla vierailemaan vanhassa oppilaitoksessaan, kun Karjalasta kiinnostunut Pentti Castrén sai tehtäväkseen ottaa heihin yhteyttä. Castrénin ja itäkarjalaisten käymän kirjeenvaihdon tuloksena syntyi myös pitkäaikaisia ystävyyksiä.

Keväällä 2023 seuramme arkistoon luovutettiin Pentti Castrénin (1927–2023) arkistoaineistot, jotka sisältävät mm. kirjeenvaihtoa sekä valokuvia pääosin 1990-luvulta. Ensinnäkin täytyy kehua sitä säntillisyyttä, jolla Pentti on ylläpitänyt arkistoaan: kirjeenvaihto on lajiteltu henkilöiden mukaan kronologiseen järjestykseen, ja valokuviin on merkitty tarpeelliset tiedot. Tällainen järjestelmällisyys ilahduttaa arkistonhoitajaa suunnattomasti!

Toisekseen täytyy sanoa, etten olisi osannut kuvitellakaan, minkälainen mielenkiintoinen tarina Castrénin arkistoaineistojen taakse kätkeytyy. Ryhdyin ottamaan selvää siitä, mitä ne pitävät sisällään, ja pian pääsinkin niiden avulla erikoisen tapahtumaketjun jäljille. Tässä tarinassa kietoutuvat hämmästyttävällä tavalla yhteen useat vuosikymmenet jatkosodasta Neuvostoliiton romahtamiseen sekä lukuisat henkilöt, kuten ruotsinkielinen laivanvarustaja ja aunukselainen kirvesmies.

Mutta ensin, kuka oli Pentti Castrén? Pentti oli kotoisin Saarijärveltä, jossa hänen isänsä työskenteli opettajana. Isä oli syntyisin Karjalankannaksen Raudusta ja oli käynyt opettajaseminaarin Sortavalassa. Perheellä oli sukulaisia myös Viipurissa. Sodan aikana Saarijärvelle tuli salmilaisia evakkoja, kun esimerkiksi Manssilan lastenkoti siirrettiin talvisodan jaloista samaiseen kouluun, jossa Pentin isä työskenteli. Tämä oli ehkäpä Pentin ensimmäinen suora kosketus karjalankielisiin, sillä evakoiden poikkeava puheenparsi jäi hänen mieleensä. Pentti oli myöskin samaa sukuhaaraa suomalais-ugrilaisten kielten tutkijan M. A. Castrénin sekä Karjalan ystävän, kansanedustaja Jonas Castrénin kanssa, joten kiinnostus Karjalaan ja karjalaisiin oli kenties luontaista. Pentti opiskeli isänsä tavoin opettajaksi Turun opettajakorkeakoulussa, valmistui sieltä vuonna 1953 ja meni samana vuonna naimisiin Edith Peltosen kanssa.

Karjala tuli Pentin elämään vahvemmin melko myöhäisessä vaiheessa ja ehkä hieman yllättävälläkin tavalla, nimittäin juuri avioliiton kautta. Edith-vaimo oli opiskellut sodan aikana Loviisan Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Sen oli perustanut 1930-luvun lopulla jääkäri ja laivanvarustaja Ragnar Nordström (1894–1982) omia poikiaan varten. Kiinnostavaa kyllä, jatkosodan aikana yhteiskoulussa opiskeli suomalaisten lisäksi noin kolmekymmentä itäkarjalaista nuorta, joiden opinnot olivat sotatoimien takia keskeytyneet. Miten he oikein päätyivät kotikonnuiltaan Karjalasta Itämeren rannoille Loviisaan saakka?

Viena-Aunus onnittelee 50-vuotiasta everstiluutnantti R. Nordströmiä. “Vielä senkin jälkeen kuin konsuli Nordström joutui sairauden takia jättämään tehtävänsä sotilashallinnosta, hän on suurin uhrauksin ja suurella myötämielisyydellä seurannut ja tukenut itäkarjalaisen nuorison valistuspyrkimyksiä. Niinpä hän on omalla kustannuksellaan ylläpitänyt itäkarjalaisten opiskelijain koulukotia Loviisassa sekä rahallisesti tukenut toistakin itäkarjalaista koulukotia.”

Rikas heimoaktiivi rahoittaa opintoja

Itäkarjalaisten nuorten opiskelu Loviisassa oli edellä mainitun Ragnar Nordströmin ansiota. Hän oli heimoaktivisti, joka lähti nuorena miehenä jääkärikoulutukseen Saksaan. Sisällissodan taisteluiden jälkeen Nordström osallistui Aunuksen retkelle, jonka epäonnistuminen oli hänelle pettymys. Nordströmin suhde Karjalaan vahvistui heimoaktivismin lisäksi myös avioliiton kautta: hänen puolisonsa oli “Salmin keisarina” tunnetun Jaakko Seisen tytär Nina. 1920-luvulla Nordström alkoi hankkia varallisuutta laivanvarustajana, ja hänen liiketoimintansa ulottui käytännössä Hangosta Petsamoon.

Jatkosodan ensimmäisenä vuonna Nordström toimi Itä-Karjalan sotilashallinnossa varakomentajana ja matkusteli valloitetuilla alueilla. Hän tapasi itäkarjalaisia perheitä, joiden lapsille hän halusi omakustanteisesti tarjota mahdollisuuden jatkaa sodan takia keskeytynyttä koulunkäyntiä Loviisassa. Yksi tällaisista perheistä oli Kolatselässä asuva inkeriläinen Parkkisen perhe, joka oli muuttanut Itä-Karjalaan 1930-luvulla, kun väestöä pakotettiin siirtymään toisaalle omilta kotiseuduiltaan. Perheen tyttäret Toini (myöh. Jönsson) ja Nelly saattoivat jatkaa opintojaan Nordströmin kustantamana. Talvisota oli estänyt tytöiltä koulunkäynnin Karjalassa lukuvuonna 1939–1940, joten Toini kävi ensimmäisen lukioluokkansa Petroskoissa vasta seuraavana vuonna – Kolatselkään kun ei saatu lukioluokkia enää kootuksi. Jatkosodan alettua koulutyö katkesi jälleen, jolloin ainoa mahdollisuus päästä opintojen pariin takaisin oli Suomen puolella.

Loviisalaista koulunkäyntiä

Parkkisen tytöt eivät olleet ainoat, jotka lähtivät Loviisaan. Karjalaisia oppilaita oli mm. Paatenesta, Kuujärveltä ja Tuuksasta. Myös aunukselainen Mikko Feodoroff (s. 1928) päätti lähteä Suomeen opiskelemaan. Kieltämättä luulisi, että 13–14-vuotiasta poikaa olisi jännittänyt muutto vieraaseen maahan sodan keskellä ilman vanhempia, mutta Feodoroff kuvasi kokemuksiaan seuraavasti:

“Äidit jäivät itkemään, mutta minä en itkenyt. Suomeen pääsy oli minusta hauskaa ja suuri kunnia. Loviisan junassa minulle iski ensimmäisen kerran koti-ikävä ja alkoi itkettää. Tulimme Loviisaan yöllä ja kuljimme katua pitkin koulukoti Sampolaan. Kun näin miten siistiä ja hienoa siellä oli, unohdin kaikki koti-ikävät eikä minua sen jälkeen enää itkettänyt koko sen kahden vuoden aikana kun olin Loviisassa. Ei ollut ikävää.” (Loviisan Sanomat 12.8.1995)

Feodoroffin mainitsema koulukoti Sampola oli noin 30 itäkarjalaisen nuoren asuinpaikka Loviisassa. Myös Toini ja Nelly Parkkinen asuivat siellä. Koulunkäynti Loviisassa poikkesi neuvostokouluista ainakin oppiainepainotusten perusteella. Toini Parkkisen mukaan Suomessa opiskeltiin enemmän vieraita kieliä, kuten ruotsia, saksaa ja englantia, kun taas Neuvostoliitossa keskityttiin luonnontieteisiin ja kommunistisen puolueen sanelemaan historiaan. Sota ei tietenkään hävinnyt nuorten ympäriltä, vaikka he olivat Suomen puolella: ilmahälytykset olivat tavallisia, ja ruokapulakin koettteli – esimerkiksi vuokuoressa paistettu kaalipiirakka oli suurta juhlaruokaa. Loviisassa kävi koulua myös jo ennen sotia Suomessa asuneiden itäkarjalaisten jälkikasvua. Yksi heistä oli vienankarjalaisen kirjailijan Onttoni Miihkalin tytär Alli (myöh. Risberg).

Sampolassa asuneita oppilaita.
Olavi Rovaniemen antama nimiluettelo (Pentti Castrénin arkisto)
Takarivi vas. Sanni Vesanen, Lauri Kuntijärvi, keittäjä Hilda-täti, Heikki Rugatsev, taaempana Veikko Sotka, edempänä Heikki Ruppiev, Aleksi Semenov, Lyydia Jefimov, taaempana Jussi Anttinen, edempänä Annikki Lahdenperä, Mikko Zaitsev, Alli Karvonen, edempänä Olavi Rovaniemi, taaempana tunnistamaton nainen, Elsa Lipponen, Vihtori Tervo, edempänä Niilo Peksujev, taaempana Juho Sergejev, Veikko Kinos.
Eturivi vas. Mikko Siverikov, Toivo Laukkanen, Mikko Timofejev, taaempana Juho Saveljev, edempänä Viktor Aleksejev, Miitro Novosilov, Mikko Feodorov.

Koulunkäynti koki muutoksen kesällä 1944, jolloin oppilaat olivat kesälomalla Karjalassa. Esimerkiksi Mikko Feodoroff oli Aunuksessa suurhyökkäyksen aikoihin, ja hän näki, miten suomalaiset vetäytyivät ja neuvostosotilaat ottivat miehitetyt alueet takaisin haltuunsa. Parkkisen tytöt olivat myös olleet kotonaan Kolatselässä, kun sodan äänet alkoivat pauhata lähialueilla. Perhe päätti paeta Karjalasta Suomeen, jossa heillä asui jo sukulaisia. Saman vuoden syksyllä everstiluutnantti Nordström kuitenkin varoitti perhettä palautuksesta Neuvostoliittoon, minkä seurauksena matka jatkui Ruotsiin. Myös Nordström itse joutui kolmeksi vuodeksi vapaaehtoiseen maanpakoon Tukholmaan, sillä punainen Valpo yritti saada hänet kiinni.

Loviisassa opiskelleiden itäkarjalaisten kohtalot olivat vaihtelevia. Kuten Parkkiset, jotkut muutkin pakenivat Ruotsiin. Toiset taas jäivät Karjalaan, kuten Mikko Feodoroff, joka passitettiin Aunuksesta vuoden 1944 syksyllä opiskelemaan kirvesmieheksi entiselle vankileirille, lähelle Keski-Karjalan Belomorskia. Joidenkin kohtalona oli taasen joutua pakkotyöhön, johon heidät tuomittiin esimerkiksi “luvattoman maastalähdön” vuoksi. Varmasti monella Loviisassa opiskelleella itäkarjalaisella oli se käsitys, etteivät he enää koskaan pääsisi näkemään entistä oppilaitostaan.

Kohtaamisia 50 vuoden jälkeen

Neuvostoliiton romahdus avasi ovia, jotka olivat toisen maailmansodan jälkeen sulkeutuneet – joidenkin mielestä ehkä lopullisesti. 1990-luvun alussa Martti-Ragnar Nordström (1926–2019), laivanvarustaja Nordströmin vanhin poika, järjesti Loviisan Yhteiskoulussa vuosina 1937–1942 opiskelleille tapaamisen. Ajatuksena oli kutsua paikalle myös koulun itäkarjalaisia oppilaita. Tässä kohtaa kuvaan astuu Pentti Castrén, joka oli kokouksessa mukana vaimonsa Edithin kautta. Pentti lupautui ottamaan yhteyttä itäkarjalaisiin, ja tästä alkoikin mielenkiintoinen etsintätyö Karjalan sanomalehtien kautta. Pentti lähetti mm. Karjalan Sanomiin ja Oma Muahan ilmoituksen, jossa pyydettiin Loviisassa opiskelleita ottamaan yhteyttä. Näin alkoi Pentin kirjeenvaihto usean itäkarjalaisen kanssa.

Ivan Sergejeff Loviisassa vierailulla. Kuva: Loviisan Sanomat

Koitti myös se hetki, jolloin muutamat Loviisassa opiskelleista itäkarjalaisista pääsivät uudestaan näkemään vanhan opinahjonsa viidenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen. Mikko Feodoroff oli yksi heistä, samoin Ivan (Juho) Sergejeff (1927–1996) Petroskoista. Jo ennen opintoja Loviisassa Sergejeff oli ehtinyt käydä koulua suomeksi 1930-luvun Neuvosto-Karjalassa, kunnes vainojen myötä suomesta tehtiin viholliskieli. Sergejeffin suomen kielen taito oli vuosikymmenten mittaan hiipunut. Se ei kuitenkaan estänyt häntä lähtemästä vierailulle Loviisaan, jossa Sergejeff tapasi heinäkuussa 1994 muun muassa Martti-Ragnar Nordströmin, johon oli tutustunut sota-aikana. On täytynyt olla hyvin ihmeellistä tavata vanhuuden päivillään ihmisiä, jotka on tuntenut nuoruudessaan.

Kirjeenvaihdosta Karjalaan

Itäkarjalaisten vierailu Loviisassa ei olisi ollut mahdollista ilman Pentti Castrénin pitkäjänteistä etsintätyötä ja kirjeenvaihtoa. Hän ei lopettanut yhteydenpitoa karjalaisiin senkään jälkeen, kun tapaaminen Loviisassa oli järjestetty. Pentti kirjoitteli epäsäännöllisen säännöllisesti noin kymmenen itäkarjalaisen kanssa. Hänen arkistostaan löytyy lista, johon hän on päivänmäärän tarkkuudella vuosina 1992–2018 merkinnyt, milloin mikäkin kirje on saapunut tai lähetetty tai kenen kanssa hän on keskustellut puhelimessa milloin mistäkin.

Esimerkiksi Mikko Feodoroffin kanssa hän kävi vuosina 1992–2007 suhteellisen säännöllistä kirjeenvaihtoa, josta välittyy lämmin ja vilpitön kiinnostus itäkarjalaisiin ja heidän kohtaloihinsa. Mikko Feodoroff kysyy yhdessä kirjeessään Pentiltä, miksi tätä kiinnostavat karjalaisten asiat. Pentti selittää asiaa seuraavasti: “Olen aina tuntenut kiinnostusta, sympatiaa Karjalaa kohtaan.” (kirje M. F.:lle 13.11.1992) Voi olla, että Karjala-innostuksen taustalla vaikuttivat sekä sukusiteet Kannakselle että lapsuudessa mieleenpainuneet kokemukset salmilaisista evakoista. Toisaalta joskus kiinnostusta jotakin asiaa kohtaan on vaikeaa, ellei mahdotontakin selittää sanallisesti.

Mikko Feodoroff ja Pentti Castrén Aunuksen Kirkkosaaren sillalla heinäkuussa 1993.

Tutustuminen itäkarjalaisiin kirjeitse vei Pentin vaimoineen myös matkalle Aunukseen heinäkuussa 1993 ja kesäkuussa 1995. Molemmilla matkoilla he tapasivat Mikko Feodoroffin perheineen. Kirjeenvaihdolla alkanut ystävyys on varmasti saanut vahvistusta kasvokkain tapaamisesta:

“Perillä Aunuksessa meidät kohtasi aito karjalainen sydämellisyys ja vieraanvaraisuus, kaikesta puutteesta huolimatta. Mikko Feodorov puhui karjalan ja venäjän ohella erittäin hyvää suomea ja toimi vilkkaana sekä asiantuntevana oppaanamme, samoin myös tarvittaessa tulkkina.” (KH 1993, 7-8)

Mikko Feodoroffilla, harvinaista kyllä, oli todellakin säilynyt hyvä suomen kielen taito, mikä näkyy myös hänen kirjoittamistaan kirjeistä. Se lienee vahvistunut ja palautunut koko ajan paremmin mieleen, sillä Pentti ja Mikko kävivät kirjeenvaihtoa jopa 15 vuotta.

Pentti Castrénin kirjeenvaihto ja muu arkistoaineisto ovat arvokasta historiaa. Ne tarjoavat mielenkiintoisen ja yllättävän näkökulman Loviisan Yhteiskoulun oppilaisiin, jotka olivat varmasti vuosikymmeniä ajatelleet, etteivät he koskaan enää tulisi näkemään vanhaa kouluaan, saati luokkatovereitaan. Pentin sinnikkyys kuitenkin palkittiin, ja sillä oli hänenkin elämäänsä rikastava vaikutus.

Pentti Castrénin arkistosta löytyvä lista Loviisan yhteiskoulua vuosina 1941–1944 käyneistä itäkarjalaisista oppilaista

Aunus
Viktor Aleksejev (1930–1989)
Mikko Feodorov (1928–?)
Heikki Ruppiev (1928–1973)
Juho Sergejev (1927–1996)
Mikko Siverikov (1929–1993)
Mikko Vlasov (1929–?)

Kaskesoja
Valma Mikkojev (1930–?)

Kiestinki
Antti Rohkimainen (1929–?)

Kiimaisvaara
Mikko Moisseinen (1927–?)

Kuujärvi
Miitro Novosilov (1931–?)

Paatene
Lyydia Jefimov (1930–?)

Selki
Leena Ossipov (1928–?)

Šoutjärvi
Mikko Jänis (Zaitsev) (1927–?)

Tuuksa
Juho Diguev (1930–?)
Ville Diguev (1927–?)
Molemmat saaneet nuorina surmansa samanaikaisesti salaman iskusta.

Vieljärvi
Heikki Rugatsev (1927–?)
Juho Vasiljev (1927–?)
Nina Vasiljeva (1928–?)

Vitele
Niilo Peksijev (1928–?)
Juho Saveljev (1929–?)
Aleksi Semenov (1929–?)
Mikko Timofejev (1931–2000)

Pentti Castrénin tytär Cecilia Niniou sekä vävy Jyrki Mäkelä antoivat tähän tekstiin lisätietoja Pentistä ja hänen elämänsä vaiheista.
Pääkuva: Pentti Castrén, Mikko Feodoroff ja Edith Castrén Mäkriän tsasounan edessä.

Lähteet:

Karjalan Heimo 1993, 7–8: “Karjalaiset sota-ajan oppilaat Loviisan Yhteiskoulussa”, https://sampo.karjalansivistysseura.fi/sites/default/files/KH1993_07-08_459.pdf
Karjalan Heimo 1995, 1–2: “Opintielle Vieljärveltä Loviisaan”, https://sampo.karjalansivistysseura.fi/sites/default/files/KH1995_01-02_483.pdf
Karjalan Heimo 1997, 11–12: “Inkeriläistytön muistoja sota-ajan kouluvuosista Loviisassa”
Loviisan Sanomat 19.7.1994: “Jatkosodan jaloista Loviisaan – Juho Sergejev näki pitkästä aikaa vanhan koulukaupunkinsa”
Loviisan Sanomat 12.8.1995: “’Tämähän on ihan entisellään’ – Mikko Feodoroff tuli Aunuksesta katsomaan entistä kouluaan”
Viena-Aunus 1944, 1–9: “Everstiluutnantti Ragnar Nordström 50-vuotias”
Yle: “Ragnar Nordström – kulissien takainen isänmaallinen vaikuttaja”, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/09/13/ragnar-nordstrom-kulissien-takainen-isanmaallinen-vaikuttaja

Lue nämäkin:

Nedälin 7 Yle Uudizet karjalakse Yle Areenassa

Nedälin 7 Yle Uudizet karjalakse Yle Areenassa

Suomes on pietty täl nedälil äijy zabastoukkua. Socialidemokruatat sanotah, gu hyö jätetäh välikyzymyksen valloillah olijan ruadomarkinoin haosan täh. VR:n loittoliikendehen junavuorolois kolmanpiän ajettih vaigu puolet. Pohjas-Suomes Kolarin kunnas rodih suuri...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.