Uuvven vuuvven ta Roštuon kynnykšellä etnografi ta karjalan kielen opaštaja Valentina Dmitrijeva kertou meilä näijen taikapäivien piäšankarista – ikivihannašta kuušešta.

Kuuši on korkie komie puu. Šen korkevuš voit täyttyä 50 metrie. Puun keškimiäräni elinaika on 250–300 vuotta. On olomašša vanhempieki puita. Esimerkiksi, Ruočissa on Fulufjället-kanšallispuisto, missä kašvau yli 9500 vuotta vanha kuuši. Še on muajilman vanhin puu. Elettyö 10–15 vuotta kuuši vaihtau juuret ta piäšöy pois piäjuurešta. Kuollehešta kuušen juurešta voipi kašvua uušie vešoja, kumpasista jälkehpäin tulou oikeita puita. Niin kuuši kloonuau iččie.

Mih karjalaini tarviččou kuušta?

Ammusista ajoista karjalaisen elämä yhtyy meččäh. Meččä ei ole ainuoštah ihmisen elinympäristö, vain šyöttäjä. Mečäštä ihmiset otetah puuta, pihkua, tuohta, heinyä, elukkoja, riistua, marjua, šientä.

Kuušella on tosi tärkie merkityš ihmisen elämäššä. Kuušen puuaineh on korvuamatoin venehen rakentamista varoin. Rakennušainehie varuššettih iče muasterit, kumpaset valittih parahie mäntyjä ta kuušie. Kuušta, mi on kuattu yheššä runkošta kašvajan voimakkahan šivujuuren kera, šanotah kokorakši. Laivojen ta venehien runkoja luajitah juuri šemmosista kokoroista.

Kokoran varuštamini on vaštuullini ruato. Oikein valitušta kokorašta riippuu puuvenehen luatu ta pitkäikäisyš. Muasteri tietäy mi kuuši pitäy valita. Kun löyvetäh kuuši, kokoran varuštamisen prosessi šiih ei lopu. Pitäy šahata pois tarpehellini pivuš šekä muuvvoštua etukäteh venehen kokka- tahi peräoša, ottua šiitä pois kaikki liika.

Vanhat muasterit käsin šahattih venehlautoja kuušešta ta männyštä, a Karhumäjen piirissä huavaštaki (J. Pavilaisen mukah). Valmista venehtä aina tervattih, jotta še keštäis pitemmin. Jyškyjärviläisen muasterin Taito Malisen mukah šilloin veneh voipi keštyä 25 vuoteh šuaten. Oikiena muasterina Taito Toivovič huaveilou rakentua venehen, kummaista hiän ei ole konšana luatin: vanhan tavan mukah, juurien ta puisien nuaklojen avulla.

Perintehellisešti airoja luajitah kepieštä kuušešta. Jyškyjärviläiset muasterit Urbano vičin veikot šanotah, jotta šoutovenehet kahella kokoralla ollah hyvin kyšyttyjä.

1400-luvulla pasariloilla ta jarmankoilla myötih lujie puisie lankoja katajan juurista, kašvajien kuušien runkoista ta mäntyjen runkoista. Niillä kiinitettih lautoja rakentuas’s’a venehie ta laivoja. Šentäh Karjalašša ta Arhankelin alovehella vielä šanotah “ommella veneh”, vaikka tarkotetah venehen rakentamista nuaklojen avulla.

Rukkien valmistamista varoin karjalaiset niise käytettih kokorua. Šitä piettih erähänä šuojeluesinehenä tahi iče muašta mänijänä voimalähtienä ta puun voimapaikkana. Kokoralla oli ni sakralini merkityš. Juuri šentäh kuušen kokorašta luajittu rukki voit šuaha puoluššušominaisukšie, toisin šanoin olla šuojeluesinehenä šen omistajalla.

Vuokkiniemen istorijallisešša Ončintermä-ošašša on vanhoja aittoja. Mintäh ne ollah miellyttävie? Niissä on harjakattoja, katoš on luajittu lauvoista ilman nuakloja. Lauvan yläoša on ašetettu harjahirrellä, a alaoša nojautuu laškuojah, mi pisyy kuušisilla pualikoilla. Pualikkoja luajittih hienorunkosešta kuušešta, koukku veššettih puun juurikošta.

Kuušen starinamaini energetikka

Kuuši on mainivo resonanssiaineh košketin- ta näppäilyšoittimien valmistamista varoin. Koko muajilman tietomiehet yritetäh šelittyä šoittimien erinomasen iänen šalua. Erähän versijon mukah šyynä on aineh, kumpasešta ne on luajittu: Stradivarius luati yläkanšija resonanssikuušešta, a alakanšija – vuahterašta.

Paperie koko muajilmašša tuotetah šuurin miärin kuušešta. Ammusina aikoina kuušen kuoren šisäkerrošta lisättih jauhoh, kun paissettih leipyä. Šamoin kuuši tuottau parkitušaihenie, kumpaset ollah tarpehellisie nahan muokkuamista varoin. Niitä ainehie šuahah puun kuorešta. Liäkintyä varoin käytetäh kuušen käpyjä, havuo ta pihkua. Niin jotta havupuita käytetäh monilla aloilla. Kuuši on tosi hyövyllini ta korvuamatoin puu.

Kuušen energija ottau negatiivie, muokkuau šitä, a talvella antau jälelläh starinamaisešša muuvvošša. Kešällä kuuši näyttäy vaipunuolta. Talvella kuuši on kaunis ta tuntou iččie mainivošti. Puu tykkyäy kylmyä, pakkaista, lunta.

Kuuši on ihana talvisissa vuatteissa ta on valmis antamah hyvyä energijua jokahisella, ken on kuullun šen kučun. Pitkie kävelyjä kuušikošša ei šuositella. Puulla on hyvin luja energetikka. 20 minuuttie riittäy, jotta puhaštua ajatukšie ta parentua vointie.

Kuušta käytetäh kaimatešša ihmistä viimeseh matkah. Kuušen okšista luajitah šeppelehie. Into Konrad Inhan etnografi sien muistihpanojen mukah Karjalašša kalmismaita luajittih pimeissä ta hil’l’asissa kuušikoissa.

Kuuši on talon piäkorissuš

Ikivihanhan elämän ta kaunehuon takie kuuši on valittu Uuvven vuuvven ta Roštuon simvoliksi. Tämän puun ansijošta talošša ilmeštyy juhlallini ilmapiiri. Šitä auttau kuušen okšien raitis ta miellyttävä havuhaju. Uuvvenvuuv ven kuuši lahjottau talon omistajilla onnie ta rauhua, auttau valmistautuo uuteh elämäh, luou ainutluatuista taikailmapiirie.

Legendan mukah, kun puut tuotih omie antija Hristossa-platenčalla, kuuši anto hänellä pienen šuojeluesinehen – kävyn. Platenččua oikein miellytti käpy. Šiitä alkuan kuuši tuli Roštuon simvoliksi ta joka vuosi ihmiset korissetah kerušta.

Venäjällä uuvvenvuuvven kuušen otti käyttöh Pietari I vuotena 1700. Vielä nuorena ollešša hiän näki tätä kaunista ritualie šakšalaisien yštävieh luona. Čuari tykkäsi šitä kummallista puuta. Enši kačahukšešta še oli tavallini kuuši, ka šiinä kummallisella tavalla šijottu omenoja, käpyjä ta karamellija. Še näytti niin huvittavalta ta liikuttavalta, jotta Pietari I piätti ottua käyttöh šaman perintehen Venäjälläki.

– Lapšušvaikutelmat jiähäh muistih ijäkši. Mie muistelen lapšuon erähie kohtie. Lähešty Uuši vuosi, myö kaikin käršimättömäšti vuottima pruasniekkua. Muissan, kun tuaton kera läksimä eččimäh kuušta. Meijän talo oli mečän lähellä, ei tarvinnun matata etähäkši. Kinokšet oltih korkiet, šentäh myö tarviččima šukšie. Lisäkši piti valita lämmin talvipäivä, muiten kaikki nieklaset olis kirvottu. Tuatto hiihti ieššä, jätti sel’l’an, a myö, vanhemmat lapšet, tuaton peräššä. Vot, myö tulima meččäh, kuušet šeisottih lumešša. Tuatto kolkasi kepillä kuušie, puisti lunta ta šano: “No, tyttäret, valikkua”. Meilä šilmät mäntih kiirallah, kuušie on niin äijän, toini toista kaunehempi! Tuatto istuutu kannolla, poltti piippuo, a myö pitimä huvie! Lopulta tuatto nošti valitun kuušen olkapiällä ta myö myöštymä kotih. Koissa meitä vuotettih nuoremmat čikokšet. Hyö oltih jo valmehet koristamah kuušta Uuvvekši vuuvvekši, muistelou Valentina Dmitrijeva.

– Myö luulemma, jotta muajilmašša ei ole ihmehie, a vot miula lapšuošša Uuvven vuuvven uattona tapahtu čuuto, jatkau kertomušta Valentina Arhipovna. – Ennein uuvvenvuuvven pruasniek koja mie jouvuin šairalah. Työ iče kuvitteletta miun tilua: ieššä on koulupruasniekka, a mie olen šairalašša. Miun onnekši miut piäš šettih pois ta muamo vei miut kouluh. Kuin milma harmitti še, jotta muut lapšet šuahah lahjoja Pakkaisukolta, a mie en. Koulupruasniekašša myö leikkimä ta kuččuma Pakkaisukkuo. Yhtäkkie koulun ikkunojen lähellä juoksi poro, reješšä istu Pakkaisukko (meijän kylän eläjällä Väinö Mihailovič Mäkelällä oli poro). Kuin ilosie myö olima! Pakkaisukko jako kaikilla lahjoja tai miula niise. Kuin mie iloššuin! Kotimatalla mie kyšyin muamolta mistä Pakkaisukko tiesi, jotta mie tulen pruasniekkah. Muamo šano: “Šentäh kun hiän on Pakkaisukko”. Šemmoset ihmehet tapahutah lapšien elämäššä.

Elkä myö, aikuhiset, unohtakka, jotta Uuši vuosi on onnellini ta starinamaini aika kuin lapšilla, niin ni meilä. Kulettajana täh ihmehelliseh starinah toimiu tavallini puu – pruasniekkakuuši!

Teksti: Aleksandra Lesonen, Oma Mua 23.12.2020
Uuvvenvuuvven kortin luatija: Anna Filippova