Terveh! ”Arkiston kätköistä” tänään: Nimenmuutoksen karujen taustasyiden avulla on helpompi ymmärtää aikanaan karjalaistenkin parissa laajalle levinnyttä ilmiötä, joka herättää edelleen ajatuksia nimen ja identiteetin välisestä suhteesta.
Karjalan Sivistysseuran arkistosta löytyy pitkiä listoja nimensä muuttaneista karjalaisista. Niitä tutkiskellessani tulin pohtineeksi, miten vaikeaa on kuvitella, että joku tahtoisi tuosta noin vain vaihtaa nimensä. Etu- ja sukunimellähän on nykyaikana yleensä suuri, henkilökohtainen merkitys meille ihmisille, sillä olemme ikään kuin kasvaneet niihin sisään. Nimien merkitykset toki eroavat toisistaan hieman: etunimemme erottavat meidät muista ihmisistä ja tekevät meistä yksilöitä, kun taas sukunimien erityisyys piilee siinä, että ne kertovat, mistä suvusta olemme tai mihin toiseen sukuun olemme liittyneet. Nimet voivat siis luoda ihmiselle sekä yksilöllisyyttä että yhteisöllisyyttä. Mutta entä, jos ihminen on muuttanut nimensä aivan toiseksi? Miksi niin olisi tapahtunut ja mitä sellaisesta seuraa ihmisen identiteetille?
Nimien muutoksiin liittyvää dokumentointia.
Vanha sanonta kuuluu: ”Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.” Ajatuksena tämä on hyvä ja oivaltava, mutta tuntuu, että asiat ovat ainakin historian lehdillä menneet juuri toisinpäin. Vuonna 1906 Suomessa alkanut kehitys on tästä hyvä esimerkki. Kyseisenä vuonna Suomessa käännettiin paljon pääosin ruotsalaisperäisiä nimiä suomalaisiksi – ja aivan vapaaehtoisesti. Taustasyinä suomentamiselle olivat tietysti fennomania ja sen innoittama halu luopua ”vierasperäisestä” aineksesta. Tiedän omassa suvussanikin käyneen näin, sillä Mårtensoneista tuli Mäkisiä.
Nimenmuutos ja suomalaistuminen levisivät myös karjalaisten pariin. Voisi tosin sanoa, että nämä ilmiöt eivät niinkään tarttuneet, vaan ne tartutettiin karjalaisiin. Suomessa asuvat karjalaiset alkoivat nimittäin kääntää sukunimiään hyvin erilaisesta lähtökohdasta: nimenmuutoksen taustalla vaikutti usein venäläisviha, joka heijastui venäläisperäisten nimien ohella toisaalta myös täysin karjalaisiin nimiin.
Lähtökohtien erotessa ovat nimenmuutoksen merkitykset ja vaikutukset olleet luonnollisesti jokseenkin erilaiset suomalaisten ja karjalaisten parissa. Suomalaisten kohdalla ruotsalaisen sukunimen vaihtamisella suomalaiseksi voisi katsoa olevan symbolinen merkitys, sillä se on ollut osa kansallisen identiteetin rakentamista. Toisaalta on toki aina mahdollista, että ryhmäpaineen takia monet sellaisetkin suomalaiset, jotka eivät olisi halunneet, ovat päätyneet suomentamaan sukunimensä. Joka tapauksessa karjalaisille nimenmuutos oli oleellisempaa nimenomaan käytännön syistä, sillä esimerkiksi monet Suomeen muuttaneista vienankarjalaisista elättivät itsensä kaupankäynnillä. Nämä ”ryssänkauppiaiksi” leimatut karjalaiset joutuivat paineen alla todistelemaan kuuluvuuttaan suomalaisuuteen. Toisaalta sukunimen vaihtaminen saattoi edesauttaa Suomen kansalaisuuden saamista.
Karjalaisten sukunimien kääntäminen on ollut erityisen ahkeraa ilmeisesti vuosina 1918–1922, jolloin poliittiset tapahtumat, kuten heimosodat, ovat ravisuttaneet Suomea. Esimerkiksi uhtualaiset Andronoffin veljekset Vasili ja Nikolai vaihtoivat sukunimensä Vaaraksi juuri vuonna 1918. Veljekset toimivat Nivalassa kauppiaina, joten sukunimen vaihtamisen syynä lienee ollut oman elinkeinon turvaaminen. Uusi sukunimi valikoitui kotiseutujen mukaan: Andronoffeja asui Uhtuan Lamminpohjan sivukylässä, jossa heidän talonsa sijaitsi Teronvaaran rinteessä. Sanottiin, että ”Andronoffit asuvat vaarassa”. Tällä logiikalla osa karjalaisista päätyikin kääntämään nimensä, eli uudessa nimessä oli jokin kotiseutujen luonnonpaikka. Andronoffien suku on hyvä esimerkki myös siitä, etteivät samaan sisarussarjaan kuuluneet välttämättä ottaneet samaa uutta sukunimeä; jotkut Vasilin ja Nikolain sisaruksista ottivat sukunimekseen Ontrola, joka oli Uhtualla sijaitsevan kotitalon nimi.
Aleksei Mitro.
Uusia sukunimiä kehiteltiin edellä mainittujen keinojen lisäksi muillakin tavoilla, riippuen toki hieman siitä, minkälainen lähtösukunimi oli. Tein seuran arkistosta löytyvistä nimenmuutoslistoista ainakin seuraavia huomioita. Osa karjalaisten venäläisperäisistä sukunimistä on alun perin muodostettu isännimien kautta: esimerkiksi Feodoroff on siis Feodorinpoika ja Grigorjeff taas Grigorinpoika. Näitä nimiä on sitten karjalaistettu, vai pitäisikö sanoa, suomalaistettu, niin rajulla kädellä, etteivät uudet nimet mukailleet vanhoja lainkaan: Feodoroff on ottanut nimekseen Aaltovaaran ja Grigorjeff Niemelän, mutta on mahdollista, että nimet liittyvät joko vanhoihin tai uusiin kotiseutuihin. Toisaalta venäläinen off/jeff-pääte on saatettu vain pudottaa pois: Karjalan Sivistysseuran (silloisen Vienan Karjalaisten Liiton) ensimmäisestä puheenjohtajasta Aleksei Mitrofanoffista tuli sittemmin Aleksei Mitro.
Vanhoja nimiä saatettiin myös mukailla uusissa: Sallijeff on ottanut nimekseen Sallinen, Iltonoff taas Iltola ja Varfolomejev Valmo. Ehkä läheisintä mukailua on ollut karjalaisen -ni-päätteen vaihtaminen suomalaiseen -nen-päätteeseen, esim. Arhippaini – Arhippainen. Listoista löytyviä erikoisempia käännöksiä ovat mm. Tsirkkavaara (ent. Antsiforoff) ja Vinkkeruusa (ent. Borodkin), jotka eivät äänneasultaan ole kovin suomalaisia (jos otetaan huomioon, että pyrkimyksenä oli tehdä sukunimistä nimenomaan suomalaisia). Muitakin erikoisuuksia löytyy, sillä jotkut karjalaiset ovat ottaneet ruotsinkielisen sukunimen: Aksentjeffista on tullut Axelholm ja Borodkinista Fingeroos. Kirjaimellista kääntämistä on mahdollisesti hyödyntänyt Visujeff, josta on tullut Näkönen (venäjäksi videt’ on nähdä, ja vižu = minä näen).
Etunimetkään eivät välttyneet muutoksilta, mutta niitä ei tosin käsitelty yhtä rajusti kuin sukunimiä. Miesten etunimien kohdalla käännökset ovat pääosin lähellä lähtönimeä: Andreista on tullut Antti, Miihkalista Mikko ja Ivanista taas esimerkiksi Iivo tai Janne. On kuitenkin kiinnostavaa, että listoista ei juurikaan löydy samanlaisia käännöksiä naisten nimistä: Daria, Okahvie ja Pelagia ovat saaneet jäädä. Toki joillakin naisten nimillä, kuten Marialla, on selkeä karjalainen vastine (Muarie), jota mahdollisesti ei ole vain kirjoitettu luetteloon, vaan tilalla on käytetty ”kirjakielisempää” muotoa.
Karjalaisten nimenmuutosta pyrittiin joiltain osin ohjailemaan, kuten osoittaa Iivo Härkösen ”Karjalaisten nimiopas” (1930). Kirjanen sisältää pitkät listat karjalaisten venäläisperäisiä etu- ja sukunimiä, joille ehdotetaan karjalaisempia, mutta toisaalta myös täysin suomalaisia vaihtoehtoja. Esipuheen mukaan keskustelu sukunimien karjalaistuttamisesta heräsi jo VKL:n perustamisvuonna 1906 aikakauslehti ”Karjalaisten Pakinoiden” palstoilla, mikä ajankohtana osuisi yhteen juuri suomalaisten sukunimi-innostuksen kanssa. Nimiopas on mielestäni sekä kiehtova että ongelmallinen. Toisaalta se osoittaa suurta luovuutta, sillä uusia nimiä ei ole helppo keksiä, mutta toisaalta siitä nousee täysin peittelemättömästi esiin pyrkimys suomalaistaa karjalaiset:
”Kunkin nimen (ja sen lyhyen alkujuuriosotuksen) jälkeen seuraavat nimestä pääasiassa muodollisesti, äänteellisesti helposti johdettavat uudet karjalaissävyiset tai puhtaasti suomalaiset nimet. […] Mainita sopii, että Raja-Karjalan nuori papisto on jo varsin auliisti ryhtynyt kastetilaisuuksissa antamaan lapsille uusia, suomalaisempia nimiä.”
Mikä vaikutus nimenmuuttamisella on sitten ollut karjalaiselle identiteetille? Luonnollisesti uuden nimen omaksuminen on vienyt aikaa sekä sisäisessä maailmassa että ulkoisessa käytössä. Lisäksi nimenmuutos on vähintäänkin häivyttänyt kuuluvuutta karjalaissukuun. Tämä on osaltaan varmasti heikentänyt uusien sukupolvien sidettä karjalaisuuteen. Nimien suomalaistamisen ongelmallisuus piileekin siinä, että painostamalla nimenmuutokseen on annettu ymmärtää, että karjalaisissa nimissä olisi jotakin vialla. Nimi on tärkeä osa yksilön identiteettiä, kuten alussa kirjoitin. Se rinnastuu niin vahvasti omaan itseen, että jos nimen annetaan ymmärtää olevan viallinen, eikö ihmisen mieleen silloin juolahda, että myös itsessä on lähtökohtaisesti jotakin vialla?
Ote Iivo Härkösen kirjasta.
Tietysti ajatus vääränlaisesta nimestä rinnastuu ylipäätään siihen, miten Suomessa on pyritty riisumaan karjalaiset karjalaisuudestaan ja antamaan heille suomalaisuuden vaate, joka ei karjalaisille kuitenkaan sovi – yhdestä paikasta se repsottaa liian väljänä, toisaalla taas kiristää. Jos nimenmuutos on missään muodossa aiheuttanut nimenkantajalle häpeää karjalaisuudestaan, saakoon häpeä jäädä historiaan, ja saakoon jokainen karjalainen nyt ja vastaisuudessa olla ylpeä omasta nimestään.
Marie Mäkinen on Karjalan Sivistysseuran korkeakouluharjoittelija kesällä 2022. Hän järjestää seuran arkistoa ja kirjoittaa Uudisčuppuun lyhyitä blogikirjoituksia kiinnostavista arkistolöydöistä.
Lähteet:
Pekka Vaara: Uhtuan Andronoffit.
Lisätietoja sukunimistä:
Karjalainen sukuni -webinaarisarja 9. luento Karjalaiset nimet
