Artikkelit

Mustavalkoinen kuva iäkkäästä naisesta neulomassa

Kyyrö Ontrein ta Muarien elämä Šuomešša

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 4.4.2022
Asiasanat: historia

Vuotena 2002 Vuokkiniemeššä Il’l’anpäivän pruasnie kan aikana pakautin šuomelaista ruatajua Juho Tervoista. Enši kerran hiän tuli tänne, konša tarvittih talkoomiehie kylän kirikön viimeistelyh, hiän oli kirikön räyštähie luatimašša ta lakkuamašša. Šiitä mäni vuosi tahi pari, kun alettih lapšientarhua remontierata, jotta šuaha vanhojenkoti. Kun rakennušlupah tarvittih piruššuš, niin Juho Tervonen luati šen, šentäh kun hiän oli ruatan rakennušalalla, oli rakennušmeštarina. Jälešti vielä kävi pari kertua kaččomašša, mitein työ eistyy.

Juho Tervonen muisti, mitein miun ukko ta ämmö Ontrei ta Muarie Kirillovit tultih Šuomeh šykyšyllä 1944 vuotena. Heijän Huoti-poika oli ajamašša lehmäkarjua, niijen joukošša oli kolme heijän omua lehmyä. No kolhosin lehmät še kohta toimitettih jälelläh Venyähellä.

Alušta Ontrei ta Muarie elettih šeukkuh Tanilaisen Villen ta Marijan luona, kumpaset oli tultu tänne jo 1920–1930 luvulla. Ville Tanilainen oli kulkukauppieš. Ontrei läksi kaupoilla Ville Tanilaisella avukše. Huoti piäsi jatkamah koulunkäyntie ta eli Lapualla pappilašša.

Myöhempäh Kyyröset, šentäh kun hyö Šuomešša muutettih nimi, elettih Tervosien luona. Juho Tervonen muistelou šiitä näin:

“Konša hyö tultih meilä käymäh, mie olin yli kahekšan-yhekšän -vuotini, kanšankouluo alottelin. Miun tuatto alko kyšellä, jotta ken še šuattais kutuo noita pärevakkoja? Niitä tarvittih talošša, kun entiset jo alettih hajota, šovan jälkeh ei ollun niijen luatijie.

Antti Kyyrönen šano, jotta hiän kyllä voit kutuo. Tuli meilä luatimah vakkoja, kaikenmoisie. Meilä oli uuši kyly ta šamašša rakennukšešša oli verššaš, šielä šuatto korjata ta luatie kaikennäköistä, še oli lämmitettävä huoneh. Hiän alko kutuo niitä vakkoja. Šiitä Ontrei kyšy, jotta šuauko hiän tulla täh elämäh, kun heilä še vatiera oli ahaš.

Še oli juštih tämä verššašhuoneh. Hyö šitä pikkusen kunnoššettih, pantih pahvit šeinillä ta muuta šemmoista. Kakši vuottako hyö liene šiinä eletty. Taijettih hyö vielä olella, kun še Tat’t’ana Mäkelä tuli šiihi, Škottilan Tat’t’ana, kamarissa še eli.

Mustavalkoinen kuva miehestä ja naisesta suksilla ja taustalla on puutalo

Ontrei ta Muarie kotikyläšša.

Ontrei kuoli 1947 vuotena. Šiitä Muarie läksi Lapualla ta eli šamašša pappilašša Huotin kera.

Tat’t’ana kun jäi yksinäh, nin hiän kyšy, jotta šaisko Iro tulla hänellä kaveriksi? (Še oli Irosen Iro, vain mi še oli täštä Vuokkiniemeštä, rannalta.) Tat’t’ana ta Iro meilä elettih. Nyt miun čikko pitäy šitä taluo. Še on muutettu. Šitä kylyö ei enämpi ole. Šiinä on luajittu šemmoni šuurempi šikala.

Še miula jäi mieleh, jotta šilloin meilä, miun vanhempien Arvi ta Kreeta Tervosien luona oli toko ušiempieki eläjie, šiirtolaisie šuven puolelta, Kannakšelta. Ne oltih kuukaušie ta ušiempieki kuukaušie. Monet ei šovittu pohjolaisien kera, mintäh lienöy tahto tulla juuri šemmosie.

Kyyrösien kera ei toki mitänä hätyä ollun. Tuatto tykkäsi heijän kera paissa ta olla, kalevalaisuš veti puoleheš. Myö kyllä hyvin mielelläh pitimä heitä. Antti Kyyrönen oli taitava käsistäh – haravoja, viikattehien varšija luati. Šapilahat, kumpasilla hiän kanto ičelläh heinyä, joutonurmelta viikattehella niitti Muarien kera ta šiitä šapilahilla latoh kannettih. Niin ne šapilahat meilä monta vuotta oltih tallešša. Eryähät šuatettih niitä luatie, ka rikeneh oššettih kaupašta valmehie, tai haravoja niise.

Miun tuattuo miellytettih nämä eläjät, varšinki Muarien laulamini. Ta šiitä kun kylyššä kylvettih ta vierellä oli huoneh, šeinä välissä, niin hiän kylyštä aina karju jotai ta vaštasi väršyjä laulamalla.

Tat’t’ana vielä pitälti šen jälkeh meilä eli. En muissa mitä še tuatto tuaš šano šemmoista kiušattavua, kun Tat’t’ana nošti kiät ylähäkši ta plačkasi reisieh vaššen:

– Avoi v…ni päivie, kun ei šyötetä eikä märehi.

Toisen kerran še tuaš tulla tupšahti meilä, juštih šyömäššä olima. Tuatto alko valittua, jotta kun pärevakat hajotah ta loputah, pitäis šuaha lisyä. Tai kyšy Tat’t’analta, jotta:

– Tietäsitkö šie, ken šuattais kutuo?

Naini šano, jotta hiän šuattau.

Tuatto kyšy:

– Pisyttänehkö ne potakat šiun luatimissa vakoissa?

– On še miunki reikä alašpäin, ka vejen tuo pitäy!

“Puukko pilvistä putosi, veičči vieri taivosešta”. Näiltä karjalaisilta moničči tämmösinä runon väršyinä tuli ne vaštaukšet. Myöhemmin olen luken “Kalevalašta” näitä šamoja šanoja. Huotilta kuulin, jotta ei še Muarie eepossašta oppin, kun hiän ei šuattan lukiekana, nin mitein še šuatto niitä “Kalevalašta” lukie ta oppie!

(Huoti mainičči, jotta hänen ukko, Kyyrö Matti, niise ei šuattan lukie, ka kalenterit še ymmärti. A hänen tuatto Ontrei še kyllä šuatto lukie.)

Kyyröset tykättih lapšie. Vel’l’ekšistä nuorempi Antti oli Ontrein lempi-poika, kun hänellä oli šama nimi. Hiän oli niin hil’l’ani, pakasiki ta kuunteli, kyšeli tietenki.

Yhen kerran poika kuto pienen vakan, šanou, jotta nyt mie olen luatin vakan. Še Antti kun tulou:

– Avoi-voi-voi-voi! Tosihko iče?

Hiän oli meilä šielä šekatöissä, meij än karja šamalla laitumella kävi. Mie kun tiesin, jotta šielä sriäpitäh, nin mänin Kyyrösien puolella, vaikka aina vakotettih, jotta ei niitä šua häiritä koko aikua. Ei muuta, kun šinne mänin. Ta kyllä šieltä tuli:

– Voi-voi-voi! Avoi-voi.

Muarie kerran luati mussikkašankie, ne oli jo kuivettu. Ne oli makiet, voita mussikan piällä, šitä šyötih.

Konša Antti Kyyrönen kuoli, myö pitimä ne šuattajaiset meikäläisittäin meijän talošša. Šeinäjovella šiunauškappelissa oli seremonija. Yksi ortodoksipappi oli šuorittamašša tätä sluušpua. Hautajaisissa oli nuapurija ta tietyšti heimolaisie, ketä šielä oli. Šinne Antti Kyyrönen hauvattih.”

Šen jälkeh Muarie-ämmö eli Huotin kera Lapualla kolme vuotta. Šieltä hyö lähettih pakomatalla Ruoččih, myöhemmin Huoti arveli, jotta ei še reissu ollun enämpi erikoisen tarvis. Ruočissa Huoti opaštu yliopistošša venäjän kieltä. Šieltä tultuo hiän ruato opaštajana ihan Lapissa, šiitä Paltamošša ta tuaš myöšty Lapualla.

Muarie eli hänen pereheššä viimeseh šuaten, kuoli vuotena 1979 vähyä vailla 100-vuotisena.

Teksti: Raisa Remšujeva, Oma Mua 23.3.2022
Kuvat: Suomen šota-arhiva ta Sampo-tietokanta

Lue nämäkin:

Olgan čuppuni: Čukeltakka kevyäh

Olgan čuppuni: Čukeltakka kevyäh

Kun tulou Äijäpäivä, ni šiitä kevätki alkau. Valkiet pajunlampahaiset muhitah kevyäseššä päiväpaissošša. Ihan kut’kuttau, niin himottau šilittyä näitä liemenötöppähäisie. Pälvilöissä rušottau männä šykyšyn puolukkaini, muanittelou šeki: Läkkä pälvimarjah! Lumet...

Nakru on kilo voita

Nakru on kilo voita

Piäkuva: AA-1-venehmouttori. Kuva: V’ačeslav Malikin Karjalaiset naiset ollah vesselät. Hyö äijän huumorijuttuja tiijetäh ta ylen makiešti niitä kerrotah. Hyvänä esimerkkinä on karjalan kielen snaiččija Valentina Karakina. Hänen juttujen šankariloina tavallisešti...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.