Artikkelit

Kaksi kuvaa rinnakkain. Vasemmalla kylämaisema ja oikealla mustavalkoinen kuva kolmesta lapsesta vierekkäin.

Lapšena olo aina vain mieleh juohtuu

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 14.3.2022
Asiasanat: Paanajärvi

Mie vietin omie lapšuš- ta nuorušvuosie vanhašša Puanajärven kyläššä. Täššä on miun kertomuš vanhemmista, elämäštä Puanajärveššä 1900-luvun puolivälissä lapšen muisselmien prisman kautti.

Elämä Puanajärveššä

Miun tuatto Stepan Petrovič Mäkelä šynty Köynäšjärven kyläššä. Hiän kävi Vuokkiniemen kouluo, talvella hiihti šiih šuaten 18 kilometrie. Muamoni Anisja F’odorovna Grigorjeva šynty Šuopašalmešša. Hänen tuatto oli laukunkantajana, kävi tieneštillä Šuomeh. Šovan jälkeh Šuopašalmi oli poltettu ta muamon pereh šiirty Päävuaran meččäpunktih. Näin tuttavuššuttih miun muamo ta tuatto.

Tuatto ruato mečänhakkuušša, a muamo piäsi ruatamah apuhoitajakši paikalliseh ambulatorijah. Mie šynnyin Päävuarašša. Vuotena 1959 meččäpunkti pantih kiini. Oša eläjistä muutti Jyškyjärveh, a myö läksimä Puanajärveh. Elimä šovušša. Pereheššä oli viisi henkie: vanhemmat ta kolme tytärtä – mie, Svetlana ta Galina.

Lapšuošta muissan kuin myö ajoma Puanajärveh venehillä Kemi-jokie myöten. Piti šoutua noin 60 kilometrie myötävirtah. Lehmie ta lampahie veimä meččäteitä myöten. Uuvvešša talošša oli vain šeinät ta laki, lähekkäh oli meččä. Ul’l’ana-ämmö varasi, jotta myö, lapšet, voimma ekšyö mečäššä. Puanajärveššä tuatto ruato voimalašša, a muamo hoiti taloutta. Vanhemmat jouvuttih ruatua äijän, jotta valmistua talo talvekši.

Vanhemmat totuttih kylän elämäh. Tuatto ošasi luatie venehie. Kešäššä hiän valmisti kakšikolme eri venehtä: heinän kuletušta ta kalaššušta varoin. Myö, lapšet, aina pyrimä lähekkäh. Muutoman kerran kävimä hänen kera mečäššä. Tuatto näytti meilä mitein valita veneheh šopijua kokkua ta peryä. Hiän opašti meitä luatimah vakkoja ta kesselijä šekä šelitti mitein ta konša voipi ottua tuohta koivušta.

Taitajat kalaštajat

Tietyšti meitä niise opaššettih kalaštamah, laškomah verkkoja, onkittamah kalua. Kummallisimpana asiena oli yökalaššuš. Šykyšyllä pimieššä myö muamon ta nuoremman Gal’a-čikon kera tulima rannalla, missä meitä vuotti tuatto. Veneh oli jo valmissettu, kokašša oli luajittu välineh, šiinä oli tervattuja halkoja. Niitä viritettih ta muamo hil’l’aseh mäni šoutamalla pitin rantua. Rannan luona oli matala ta näky makuajua kalua. Tuaton käsissä oli asrain. Piti oikein varovašti ta hil’l’akkaisešti šoutua venehellä pitin rantua. I vot onni – niät muutoman hauvin! Toičči šattu šeiččemen-kahekšan kalua! Še oli niin ihmetyttävyä.

Kylän toisella rannalla muutoma veneh niise kalašti. Oli hil’l’aista, pimietä ta näky venehie nuotivoineh kokissa. Šitä pitäis nähä omin šilmin. Šanoja ei riitä, jotta kuvata tätä kaunehutta.

Kevyällä kylän eläjät vuotettih jiänlähtyö. Vehen jo vuotti rannalla. Oli varuššettu kalaššušvehkehie, verkkoja, korvoja, evähie.

I vot, 7.–9. oraškuuta jiä alko lähtie jovelta ta kalaštajat mäntih kalalla jokie ylöšpäin, ta myö tulima rannalla šuattamah heitä. Tavallisešti tuatto kalašti muamon veikon Tima-tiätän kera. Hyö kalaššettih Ropomojärven šeuvulla. Joka kalaštajalla oli omie paikkoja.

Myö aina vuottima, konša še tuatto tuou vereštä kalua. Konša kalua annettih, muamo šuari šitä kiukualla rautariehtilällä. Mitein herkullisešti še tuokšu! Puahettu kuori ta lisäkši oman potakan
kera. Še oli alkanuon kevyän enšimmäini tunnušmerkki, a toisena oli še, jotta myö lapšien kera šiivosima katuja ta omie pihoja. Ne, kenen piha oli šiivottu parahiten, šuatih lahjoja.

Meijän luokše ušein keräyty nuapurinaisie. Hyö tikutettih, kartattih, kerrottih omašta elämäštä. Joškuš naiset laulettih lauluja karjalan kielellä, muamolla oli kaunis iäni. Pahottelen, jotta en pannun muistih niitä lauluja. Joka kerta, konša myö istuma veneheššä, ajoma niityllä, kalalla, marjah ta šieneh, muamo aina laulo.

Ompelomini mieliruatona

Muamoni hyvin ompeli. Myö oikein tykkäsimä, konša tuli uuvven mekon tiluaja. Naiset piiruššettih mallie ta kekšittih erikoisie elementtijä, kumpasie ei ollun toisilla. Miun vanhempi čikko Svetlana opaštu ompelijakši Petroskoin 18. opistošša. Konša hiän tuli kotih, ni toi muotilehtijä. Muamo ompeli pos’olkan kaikilla naisilla.

Myö čikon kera kekšimä omie mallija kukloja varoin, tilkkuja šiih riitti. Muamo anto meilä luvan ommella käsiompelukonehella. Muitein še on šäilyn täh päiväh šuaten ta joškuš mie šillä
ompelen.

Muissan, jotta noin 1960-luvulla muotissa oltih miehen šuap puapukšut. Muamo rikeneh viilti niitä. Kankaš oli tummanšinini ta melko tiukka. Lisäkši tuatto ompeli brezenttipiälykšie autojen istuimie varoin. Voin šanuo, jotta šillä ompelukonehella on ommeltu kaikenmoisie esinehie, še on yli 70 vuotta vanha.

Mie aina iloššuin, konša meijän luokše tuli Nast’a-ämmö (Anastasija Lazareva). Hiän oli hahattaja, aina kerto mitänih. Muamo ušein otti hänet marjah ta šieneh. Tavallisešti šoutima venehellä, muamo ošasi ohjata mouttorivenehtä. Muistelen kuin taitavašti muamon piti ohjata venehtä. Kešällä lopettamatta uitettih meččyä.

Kerran myö Nast’a-ämmön kera alkoma kulkie kaikkien ieššä pitin rantua. Keräsimä monta šientä peräkkäh. Juoksima jo etähäkši ta lankesima mih lienöy hautah. Ämmö nakrau ta mie
nakran. Muamo karjuu, kuččuu meitä, a myö emmä voi kömpie hauvašta. Meijät löyvettih ta moitittih, vet muamo pöläšty, ka kaikki loppu hyvin.

Muamo opašti milma ompelomah ta tikuttamah, ka ei opaštan kesryämäh villalankoja. Koulušša meilä oli šemmoni perinneh – joka kuukauši myö kertoma erähäštä tašavallašta. Mie tavallisešti ompelin kanšanpuvun, a kennih kerto tašavallan peruštamisen istorijua. Miun nuorempi čikko niise opaštu ompelijakši.

Mie nykyjähki harraššan kanšanpuvun ompelomista ta tutkimista. Olen luken äijän kirjallisutta ta käynyn muutomalla tutkimušmatalla šuomelaisien kera karjalaisie ta pomorilaisie kylie myöten. Milma kiinnoštau šuaha tietyä, mitä vuatetta käytettih vanhoina aikoina, mitein šitä ommeltih, mitä eroja on. Olen tosi kiitollini omilla vanhemilla šiitä, jotta hyö niin hyvin opaššettih milma!

Teksti: L’udmila Tihonova, Oma Mua 10.3.2022
Foto: Sergei Kulikov, Puanajärvi on ihmemua -VK-ryhmä & L. Tihonovan kuva-arhiiva

Lue nämäkin:

Suurustu suuh, mieldy piäh

Suurustu suuh, mieldy piäh

Kohtuine naine täytty vägie vuotti, konzu lapsi syndyy. Synnytykseh varustuttih jo ennepäi, sihgi niškoi rahvahan keskes oldih tietyt omaluaduzet tavat. Nämmii taboi tiettih da novvettih enimyten akat: enzimäzikse n’ababuabo da suguh kuulujat naizet da susiedat....

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Peša Ruočin paginoi: A, kuulehai sinä, neičykkäne

Ku myö, karjalazet, jouvvuimmo lähtemäh evakkoh, saimmo nähtä monenluadustu vastahottamistu. Vastahottajis oza oli hyvii ihmizii, oza vähembän hyvii. (Pahoi ihmizii taki Suomes ei ni ole.) Vai oldihbo vastahottajat kedä täh, myö panimmo merkil, što meidy ei ni oldu...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.