Viime vuuvven elokuušša myö kävimä työmatalla Puatenen kyläh. Kahen päivän aikana tuttavuštuma moneh kyläneläjäh, kumpaset paissah karjalakši. Lev Kondrojev istu omašša pihašša ta puhkasi kalua. Šielä pakasimaki Lev-ukon kera hänen elämäštä.

Ennein Puatenešša oli toini elämä

Lev Vasiljevič on šyntyn vuotena 1938 Šärkijärven kyläššä, mi šijoutuu 30 kilometrissä Puatenešta.

– Mie pien iččie puhašverisenä Seesjärven karjalaisena. Meilä oli tovellini karjalaini pereh, šiinä oli kuuši henkie – vanhemmat ta nellä poikua. Anatolii oli vanhin veikko, šiitä mie, Nikolai ta Vasilii. Nyt meitä jäi vain kakši. Miun nimi on Leonid, ka karjalaiset mintäh lienöy aina kučutah milma Lev-nimellä. Olen jo tottun šiih, muhiu meijän pakinakaveri.

Šärkijärveššä Levan muamo ruato šiivuojana, a tuatto oli kyläneuvošton piämiehenä. Šiitä mieš šiirrettih uuvvella työpaikalla ta vanhemmat muutettih Puateneh. Kyläššä šeiso šuuri kirikkö, a neuvoštoaikana šen tiloissa avattih čäijyhuoneh. Šen johtajakši Vasilii-tuatto miärättihki.

Lev-poika enšin eli Šärkijärveššä ämmön kera. Šiitä hänetki otettih Puateneh. Pojalla oli kolme vuotta, kun tuatto kuatu Šuurešša Isänmuallisešša šovašša.

– Puatenešša myö enšin elimä Seesjärven rannalla, a šiitä ne paikat jouvuttih vejen alla ta kyläläiset muutettih ylänköllä.

Kyläššä poika lopetti šeiččemenvuotisen koulun, a šiitä opaš tu Rigan merenkulkuopistošša laivamehanikokši.

– Mie kolme vuotta ruavoin merimiehenä rahtilaivalla. Kulettima eri kuormie, jyvyä, konehie, laittehistuo. Olin noin 40 muašša – Šuomešša, Ruočissa, Šakšašša, Puolašša, Belgijašša, Enklannissa. Šiitä miut otettih armeijah. Mie palvelinki merilaivaštošša, muistelou Lev Vasiljevič.

Armeijan jälkeh priha lopetti ammattiopiston, missä opaštu automehanikokši, ta ruato rautašeppänä laivoilla, kuni en šuanun diplomin. Opiston jälkeh Lev Kondrojev toimi muanparennušalalla, mielišairalašša, mečäššä.

– Mie melkein 60 vuotta takaperin tulin Puateneh armeijan jälkeh ta niin ni elän tiälä, kunnena en käy. Ennein kyläššä oli toini elämä. Oli oikein kaunista ta rauhallista, ihmisie oli äijän. Ruatuo
oli äijän. Oikein oli hyvä elämä, henkähtäy Lev Kondrojev.

Tovelliset karjalaiset hiät

Lev Vasiljevičin naini Jevgenija Ivanovna on kotosin Arhankelin alovehen Onega-kaupunkista. Opaššukšen jälkeh hänet miärättih ruatamah Puatenen kouluh venäjän kielen ta kirjallisuon
opaštajakši.

Naini kerto, jotta konša hiän 1961 vuotena tuli Puatenen kouluh, ni kuuli, jotta väliajan aikana kaikki alkeisluokkien opaštajat paissah keškenäh karjalakši. Še oikein kummaššutti venäläistä naista.

Konša Lev myöšty kyläh armeijan jälkeh, ni heti huomasi kaunehen nuoren opaštajan. Neičyt ta priha tuttavuššuttih tanššiloissa kulttuuritalošša. Lev Vasiljevič kainošteli kertuo meilä heijän rakkahuošta, ka Jevgenija Ivanovna mielelläh šaneli tätä istorijua.

– Tanššien jälkeh Lev läksi milma kaimuamah, šuatto taloh šuaten, šeiso kotvasen iänettä tai šano: “Tule miun naisekši!” Mie kieltäyvyin, a priha niin ni alko kävellä miun peräššä. Kohta täštä šuatih tietyä hänen veikot ta tultih milma kos’s’omah. En tiijä, mitä tapahtu miun kera, jotta mie heti šuoššuin. Šilloin mie enšimmäistä kertua nävin Dus’aämmön, oman muamakan, muistelou Jevgenija Ivanovna.

Dus’a-ämmö työnti nuoret lakkah, missä hyö oltihki huomenekšeh šuaten. A šiitä tuli Levan vanhin veikko Anatolii, toi vettä ta šano, jotta nyt pitäy kylyh männä.

– Myö kävimä kylyššä ta läksimä kotih. A nuorin Nikolai-veikko šytytti kesselin ta ampu ilmah pyššyštä – šemmoset ne oltih meijän tovelliset karjalaiset hiät! Šiitä myö šoutelima venehellä, myöštymä, a Dus’a-ämmö šano pojallah, jotta pitäy vielä kyläneuvoštoh käyvä. No kun pitäy, ni läksimä. Niin myö mänimäki yhteh 24. elokuuta 1965. Miula oli ni valkie mekko piällä. Mie oššin šen Sočissa šinä kešänä ta en ni ajatellun, jotta še kohta tarviččou miula hiämekkona, muhiu Jevgenija Kondrojeva.

Pariskunta eläy yheššä jo 57 vuotta! Pereheššä šynty kakši lašta, ka yksi šiirty tuonilmasih. A Arina-tytär eläy lähellä, šamašša kyläššä. Hiän kašvattau Kondrojevien punukkua.

Ennein Lev Vasiljevič mielelläh kävi kalalla šekä pyyti kalua verkkoloilla. Nyt 84-vuotini mieš sualiutuu, jotta tervehyš jo ei ole kovuan hyvä ta šilmätki ollah kipiet. Onnakko miehellä vielä jäi kakši venehtä: yksi šeisou rannalla, a toini on kotipihašša.

Pariskunnan pihapellošša on marjanpehšahie ta lämpölavoja, kašvau eri kašviksie. Šamoin talouvešša on nellä kosua. Ne kävelläh iče nurmikolla, a iltasin isäntä viey ne liäväh. Kosoja lypšetäh ta emäntä luatiu maijošta makieta rahkua ta juuštuo. Šen lisäkši talošša eläy kolme koirua ta kakši kiššua.

Lev Vasiljevič vähän mitä kerto karjalakši ta šano meilä, jotta enämpi ei muissa karjalan kieltä, ka hänen naini Jevgenija Ivanovna vaššušti täh, jotta še ei ole totta:

– Hiän čuipottelou paissa karjalakši teijän kera. Ka konša hyö Vasilii-yštäväh kera issutah yheššä stolašša, ni keškenäh paissah vain karjalakši!

Seesjärvi

Karjalan Segežan ta Karhumäjen piirilöissä šijoutuja Seesjärvi kuuluu tašavallan šuurimpien järvien lukuh. Puatenelaiset kerrotah, jotta ennein järven pinta-ala oli 753 nelijökilometrie. A vuotena 1957 oli piätetty luatie vesistöštä tekojärvi. Šinä vuotena Segeža-jovella ašetettih pato.

Niin Seesjärven pinta-ala kašvo ta nyt še on 815 nelijökilometrie. Ka pavon takie nousi ni vejen tašo kuuvvella ta puolella metrillä. Šentäh piti šiirtyä Puatenen kylä ylänköllä. Kaikki vanhat talot jiätih vejen alla.

Teksti: Maikki Spitsina, Oma Mua 26.10.2022
Foto: Uljana Tikkanen