Uutiset

Opettaja ja seitsemän oppilasta seisovat koulun pihalla hymyillen valmistumisen kunniaksi juhla-asuissa. Kaikki ovat naisia ja taustalla on koulurakennus.

Livvinkarjalan muamo da kielen puolistai 80 vuottu

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 14.7.2021

Ljudmila (karj. L’udmila) Markianova (o.s. Jeršova) syntyi 14.7.1941 eli tasan 80 vuotta sitten. Suomalaisille karjalan kielen opiskelijoille ja harrastajille hän on lähinnä tuttu inspiroivana livvinkarjalan kesäkurssien vetäjänä. Venäjän Karjalassa Markianova tunnetaan karjalan tutkijana ja uusien opettajapolvien kasvattajana Petroskoin kahdessa yliopistossa sekä kansanvalistajana.

Karjalan Sivistysseura onnittelee onnittelee lämpimästi Ljudmila Markianovaa hänen ansiostaan karjalan kielen livvinkarjalan murteen kehittäjänä. Markianova nosti äidinkielensä livvinkarjalan – kylien rahvaan puhuman murteen – kirjoitetuksi kulttuurikieleksi. Hänen ansiostaan Rahvas opastui lugemah da kirjuttamah omassah muamankielel eli kansa oppi lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltään.

Kaksi Ljudmila Markianovan opiskelijaa on muistellut aikaansa Markianovan opetuksessa.Täs pagizutteluloin lyhendetyt versiet (tävvet pagizuttelut on jullattu Oma Mua -lehtes 23.6.2021 da 30.6.2021).

Kaksikymmenviizi vuottu tagaperin Petroskoin valdivonyliopiston loppiettih enzimäzet korgien opastuksen suannuot karjalan kielen spetsialistat. Enzimäzes karjalan kielen opastujien joukos oli seiččie hengie. Ol’ga Ogneva on pagizutelluh kahtu heis. Enzimäine pagizuteltavu on Kižin muzein johtai Jelena Bogdanova da toine Karjalan Kielen Koin alguhpanii da tämän yhtymyksen paginanvedäi Ol’ga Gokkojeva. Heijän karjalan kielen opastajannu oli L’udmila Markianova.
 

Jelena Bogdanova: “Tiediä karjalan kieli on suuri ylbevys da kunnivo”

 
– Miksebo silloi, 30 vuottu tagaperin, valličit karjalan kielen ozaston? Vuvvennu yheksäkymmenhäi eihäi vie olluh virrallizesti avattu karjalan da vepsän kielen ozasto. Se vuvven peräs avattih. Kuibo sinä sinne puutuit?

– Sizär sanoi: menen opastumah suomen kieldy, mindäh sendäh školas myö opastuimmo suomen kieldy i konzu minä sinne lähtin opastumah, meilehäi ei silloi suannuh vallita kolme-nelli suundaa. Lähtin opastumah suomen da ven’an kieldy. Konzu tulimmo yliopistoh, meidy pagizuttamah ruvettih. L’udmila F’odorovna Markianova kyzyi: “Oletgo sinä karjalaine?” Minä sanoin: “Tiettäväine, karjalaine”. “Etgo sinä tahto ruveta opastumah karjalan kieldy?” Minä hänel sanoin: “Kuibo voibi karjalan kieldy opastuo?” Enhäi minä sidä vie ellendännyh, gu voibi opastuo siännöt da kai. Minä sanoin: “Enzimäi pidäy kyzyö maaman mieli”. Minä soitin maamal: “Maamo, meile taritah lähtemäh opastumah karjalan kieldy”. Maamo sanou: “Ga tämähäi sinul on oma kieli”. “Oma kieli”. “No gu sanotah, pidäy mennä opastumah karjalan kieldy, menevai opastumah karjalan kieldy!” Minä ylen äijäl passiboičen omaa maamaa, kudai oli ven’alaine, konzu minä jo rodivuin, maamo jo ylen hyvin pagizi karjalan kieleh. Minä školah lähtijes ven’akse en paissuh. Hyväl mielel rubein opastumah karjalan kieldy yliopistos. Minul ainos on pahamieli i abei mieli se, gu minä školas en voinnuh opastuo karjalan kieldy da kai ainehet: matemaatiekkua, fiiziekkua, kai, midä vai voibi. Gu minä opastunnuzin kai ainehet karjalakse, minä parembi ellendäzin tämän muailman. Gu se oli minun oma kieli, jogapäivähine kieli. Myö ven’aa emmo käyttänyh. Se muga oli.

– Kuibo opastus meni? Midä opastuitto?

– L’udmila F’odorovna Markianova pani ylen äijän vägie sih, ku myö opastuzimmo kielioppii i kaikkie muudu. Ezmäzikse oli vaigei. Mindäh sendäh myöhäi vastukavazet olemmo i smietimmö, gu meijän kieli, meijän murreh on paras. Meilehäi sanotah: maa, čaaju, d’ogi, d’ärvi i muga ielleh. Tiettäväine, hänel ei olluh meijän kel kebjei ruadua. Dai meil muuttua omua pagintabua, -laaduu, ellendämisty. No se oli puoli vuottu. Sit myö jo harjavuimmo, i rubeimmo ylen hyvin iellehpäi ruadamah. Nadežda Ivanovna Kuz’mina meijänke ruadoi, karjalan kieldy opasti. Suurel mielel ainos mustelen Toivo Iosifovič Väizisty, kudai meile paginurokkoi karjalan kielel vedi. Kielen suvaičuksen, kunnivon häi meile ylen äijäl nosti. I kaikin hyö. Hyö, tiettäväine, ylen äijän vägie pandih sillos. Oma Mua -lehti silloi vaste rubei. Myöhäi iče kai kirjutimmo tetrattiloih, iče kai jälles tädä tutkimmo, pagizimmo. Oli jygei, no oli ylen mieldykiinittäi. Minä ainos mustelen Leo Närjän Huikkua pajuo, karjalaine! -spektaklii, kudai tuli Kanzallizeh teatrah. Se, naverno, vie enämbäl kielen tärgevytty, syväimen tärgevytty meile nosti. Midä sie oli ezitelmiä, näytelmiä, myö ainois kai kävyimmö kaččomah. Ku syvendyö sih, ei sua maltua sanuo, mittuine se oli ylbevys!

– Teijän joukko piäzi yliopistospäi vuvvennu 1995. Silloi oli jygei löydiä pädijy ruado kui palkan puolespäi kaččojen, mugai eländysijan puolespäi kaččojen. Kuibo oli sinul?

– Minul ei olluh jygei piästä ruadoh. Minuu otettih yliopistoh ruadoh kerras. Tiettäväine, annettih eländykohtu. Minä sežo taatan kel, maaman kel pagizin. Maamo sanoi, pidäy däähä, sie pyzyö, pujoittuo sinne, hil’l’akkazin zavodie. Se oli taatan sanat, mindäh sendäh maamo minul kuoli, konzu enzimäzel kursal opastuin yliopistos. Mägih minä lähtie en voinnuh, sie ruaduo ei olluh. Tiettäväine, konzu sanottih: “Lena, lähtehtgo?”, minä en ebäillyh, kerras sanoin: “Lähten yliopistoh ruadamah hyväl mielel”. Kaksitostu vuottu minä raavoin yliopistos. Nygöiigi toiči kaimuan sidä aigua i puaksuh tulen sih mieleh, gu žiälöičen, ku minul ei ole ruaduo karjalan kielen kel.

– Mi on suurin opastus, kudaman sinä sait karjalan kielen ozastol yliopistos? Kuibo sie suavut nerot da maltot sinuu autettih elokses?

– Se nikonzuhäi ei ole tiel. Enzikse pidäy sanuo: jogahine meis omal kohtal omaa kieldy voibi kannattua, kehittiä i konzu midä mostu hyviä voibi azuo. Tiettäväine, midä sie olen suannuh, yksi tärgevimis on se, ku minul on ylbevys, ku karjalan kielel voibi sanuo kai, midä meile pidäy elaijas. Pidäy olla valdivolline stuatussu. Suurin ylbevys sit, mittuine meil on karjalan kieli. Yhty astunduluaduu on läs kolmiekymmendy verbii. Kui ristikanzu astuu. Karjalazet sit kaihäi kačottih, kai silmäl piettih. Tutkie, opastua, neruo ruadoh siegi olemmo suannuh.
 

Ol’ga Gokkojeva: “Karjalan kielen ozaston loppiettuu sain vuitin omua iččie järilleh”

 
– Kuibo sinä 30 vuottu tagaperin puutuit opastumah karjalan kielen ozastole? Eihäi silloi, vuvvennu 1990, Petroskoin valdivonyliopistoh vie virrallizesti otettu pyrgijöi opastumah karjalan kieldy. Kenbo sinuu potakoičči sinne menemäh?

– Piäpričin oli L’udmila F’odorovna Markianovas. Häi on minun muaman dovariššu. Minä ainos tahtoin olla gu L’udmila F’odorovna. Minä jo 14-vuodizennu tiezin, ku lähten opastumah suomen kieleh. Tiezin, ku häi karjalan kieldy tutkiu. Tiettäväine, konzu rodih karjalan kielen ozasto, konzu minä olin lähtemäs yliopistoh, se oli gu suuri lahju minule. Ei olluh ni mostu kyzymysty: lähtengo opastumah karjalan kieleh? Tiettäväine! Muite olluzin mennyh suomen kieldy opastumah da tutkimah karjalan kieldy yksikai.

– Oligo teile suuri joukko? Midäbo teile opastettih? Ketbo teidy opastettih?

– Meijän enzimäine joukko oli ylen pieni. Puolet tytöt oldih kyläspäi. Hyö ylen hyvin paistih karjalakse. Myö pahoi pagizimmo. Meidy pandih segai. Ylen hyvin opastuimmo, sendäh gu meijän opastajat sih aigah oldih ylen hyvät. Voi sanuo, legendat. L’udmila F’odorovna opasti karjalan kieleh. Tiettäväine, kaiken aigua staraičimmos opastuo hyvin, sendäh gu häi oli opastajannu. Sit meile piettih luvendoloi Sandra Stepanova, Vieno Fedotova, Jouko Suurhasko. Saimmo ylen äijän hyviä tieduo karjalazeh kul’tuurah näh. Minun mieles net oldih parahat vuvvet.

– Midäbo sinä iče tiezit karjalakse, karjalazes kul’tuuras da kieles opastumah mennes?

– Aiga vähän. Karjalan kieldy en maltanuh, umbiven’alazennu menin. Tiezin erähii sanoi karjalakse da suomekse. Kai rodn’at oldih karjalazet, konzu tulin kyläh, kaikin paistih karjalakse. Konzu olin pieni, Kinnermäl erähät buabat ven’akse ei ni maltettu paista. Minul ainos himoitti tiediä, midä minun rodn’at keskenäh paistah da mindäh meile nagretah ainos umbiven’alazile.

– Oligo sinul mieleh opastundu karjalan kielen ozastol?

– Oli. Minun mieles i opastajat oldih hyvät, i joukko oli hyvä. Kai meni ylen hyvin, hos se oli enzimäine joukko. Ellendän, kui jygei oli organizuija meijän opastundat.

– Sinä olet kazvanuh linnas. Sinul on äijy linnalastu tuttavua da dovariššua. Midäbo hyö sanottih, konzu sinä menit universitiettah opastumah karjalan kieldy? Piettihgo hyö silloi karjalan kieldy pädijänny vai pädemättömänny täh eloskeh? Da midä rodn’at sanottih?

– Minul nikonzu ei olluh mostu mieldy, ku karjalan kieli olis pädemätöi. Minä ainos olin ylbei, ku olen karjalaine. Školas kaikin tiettih, ku olen karjalaine. Potakoičin toizii muuttamah tiijot pasportas. Sendäh minun dovarišat nikonzu ei duumaittu, što karjalan kieli on pädemätöi. Toine dielo on rodn’at, kudamat kyläs sidä diivuittih: mindäh pidäy opastuo karjalan kieleh, gu hyö muitegi maltetah paista. No minähäi en maltanuh. Sendäh minä lähtin, gu ellendäzin, midä rodn’at keskenäh paistah.

– Midä opastus sinule andoi? Mit ollah suurimat nerot da maltot, kudamat sait karjalan kielen ozastol?

– Se andoi minul ellendyksen omah rahvahah näh. Sain sen neron, gu minä näin karjalastu kul’tuurua da ellendän parembi, naverno, migu prostoi karjalaine, kudai sih ei ole opastunnuh. Ellendän kul’tuurujuuret, kielen čomevuongi. Hos minä en malta hyvin paista, kui ihan karjalazet, no minä kuito ihastun ainos karjalan kieleh pagizijoih, kuundelen ainos hyväl mielel. Minus tuli kogonaine ristikanzu sen opastundan jälles. Minä sain vuitin, palan omua iččiedäni järilleh. Minä nygöi olen kogonaine ristikanzu.

– Potakoiččizitgo sinä nygözii nuorii mennä opastumah karjalan kieleh yliopistoh da valliččemah karjalan kieldy ammatikse?

– Tiettäväine, potakoičen. Gu himoittas omua iččiedy ellendiä parembi, suaha enämbi ozua omah elaigah. Sit roittos ozakas ristikanzu, ku suat oman kielen järilleh. Potakoičen opastumah karjalan kieleh, ruadamah oman kielen hyväkse. I potakoiččizin varuamattah pagizemah omal kielel. Hos hairehii rodieu, mendähes!
 

Karjalan Sivistysseura on julkaissut Markianovan elämäkerran Elostu suurembi ruado – Ljudmila Markianovan elämä

 
FT Raija Pyöli on kirjoittanut livvinkarjalan äidistä Ljudmila Markianovasta elämäkerran, joka kertoo Markianovan mittaamattoman arvokkaasta työstä, jonka ansiosta rahvas opastui lugemah da kirjuttamah omassah muamankielel eli kansa oppi lukemaan ja kirjoittamaan omaa äidinkieltään.

Teos on jaettu lukuihin, joissa kerrotaan Ljudmilan lapsuudesta ja hänen kasvuympäristöstään, opinnoista Petroskoissa sekä työurasta opettajana, tutkijana, livvinkarjalan elvyttäjänä ja kansanvalistajana. Merkittävän huomion saa luonnollisesti Markianovan elämän keskipiste, karjalan kieli ja sen kehittäminen. Kirjoittaja pysähtyy myös pohtimaan karjalan kielen tulevaisuutta. Oman osansa saa myös Ljudmila Markianovan yksityiselämä. Professori Irma Mullonen on todennut kirjasta, että siinä on kaksi päähenkilöä, Ljudmila Markianova ja karjalan kieli. Taustalla on ihmeellinen vuosituhannen vaihteen toivon ja odotuksen aika, jolloin karjalan kieltä elvytettiin ja kirjakieliä luotiin. Ljudmila oli keskellä tätä toimintaa – oikea ihminen, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Tuo aika on jäänyt historiaan, ja Ljudmila oli tätä historiaa tekemässä.

Kirjassa on runsas kuvitus, joka koostuu pääosin ennen julkaisemattomista valokuvista. Julkaisun voi ostaa Sivistysseuran verkkokaupasta https://www.karjalansivistysseura.fi/kauppa/elostu-suurembi-ruado-ljudmila-markianovan-elama/

Karjalan televisio on tehnyt ohjelman Ljudmila Markianovasta. Se on nähtävissä osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=m7beF_Lkm-8

Markianovasta voi lukea lisää uusimmasta Karjalan Heimo-lehdestä.

Kuva: Ensimmäiset karjalan asiantuntijat opettajansa ja innoittajansa kanssa 1995: vas. Olga Kuznetsova, Nadežda Kuznetsova (molemmat Petroskoista, alkujaan Kinnermäestä), Jelena (Leena) Bogdanova (Suuresta Mäestä), Irina Fomina (Tuuksasta), Svetlana Lazareva (Kostamuksesta), Oksana Jevsejeva (Viteleestä), Ljudmila Markianova, Maria Krivkina (Kentjärveltä). Olga Gokkojevan kotiarkisto.

Lue nämäkin:

Taipalen talo otti vaštah vierahie

Taipalen talo otti vaštah vierahie

Vanhoissa karjalaisissa kylissä on olomašša erikoini hyvätahtoni taikavoima. Niissä paikoissa šielu puitto lepyäy ta šie henkität voimie antajua mečän ilmua. On iloista, jotta näillä mailla eläjien kantatuattojen perintehie ta tapoja nyt elvytetäh. Yksi...

Runonlaulajilla omissettih muistomerkki

Runonlaulajilla omissettih muistomerkki

Sohjanankošen kyläššä piettih kalaštajan pruasniekka, šamoin še on pos’olkan päivä. Tänä vuotena pruasniekan ohjelma oli erikoini. Karjalaisien runojen vuuvven rajoissa kylän kulttuuritalon lähellä avattih Louhen piirin runonlaulajien ta starinankertojien muistomerkki...

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.