Artikkelit

Marfa-ämmön n’euvoja

Kirjoittanut: Toimitus
Julkaistu: 11.12.2023

Elettyjen vuosien korkevuolta nyt mie toisin käsitän yli 50 vuotta takaperin šattunuita tapahtumie ta tunnen nostalgijua.

Muissan aikaista huomenešta kyläššä Marfa-ämmön luona. Päiväni kurkisti ikkunah, a mie vielä venyin šänkyllä ta nautin. Keittijöštä tuntu paissettujen lättyjen ta šakien borššin tuokšu.

Ämmö tuli huoneheh:

– Nouše, kultani! Ken aikaseh noušou, šillä Jumala antau.

– A mitä hiän antau? kyšyin mie ihmetellen.

L’us’a, kuin šie olet jäykkäoppini. Ken aikaseh noušou, ruatau äijän työtä, šillä Jumala antau voimie. Korjua šija tašasešti ta huolellisešti. Šillon šiun päiväš niise mänöy hyvin ta tašasešti.

– Ämmö, ka mitä varoin korjuan šitä? Illalla tuaš pitäy laittua šijat, mie vinčisteliyvyin.

– A-voi-voi, tyttö, elä laiskottele. Rua kuin mie šanoin.

Etenkehaten rupesin korjuamah šijua.

– Šilitä lakanua ta kata tilkkutäkillä, kohenna alahana pitsireunuš. Pöyhennä pielukšet ta kaunehešti pane ne šänkyllä, juohatti ämmö. – Nyt mäne pešeytymäh. Elä liplata vettä tyhjäh, muiten mieheš tulou juopokši.

Kuulijaisešti aššun käsiaštien luokše. Varovašti pešen nenyä ta poškeita…

– Istuuvu šyömäh huomenešruokua, muissa ristie očča ta šyö iänettä.

Ämmö oli ankara ta anto niin äijän kuin voimma šyyvvä. Ei šuanun lykätä mitänä.

Viimeni pieni leipäpala piti ehottomašti šyyvvä.

– Još jätät, ei ole voimua, ämmö šelitti.

Marfa-ämmö harjalla keräsi joka murusen stolalta ta vei pihalla lintuloilla.

Šiitä myö yheššä mänimä halkoloilla latoh. Ämmö otti äijän halkoja, a miula ojennettuih käsih pani noin nellä kappalehta ta mie kannoin.

– Kačo, elä kompaššu, apulaini, hiän šano muhien.

Šen jälkeh läksimä kaivolla. Mie pyöritin kahvua ta lašin kanteikkua. Ämmö iče otti vettä ta
kuato šankkoloih.

Ämmö kanto šankot korennolla, a mie aššuin hänen viereššä. Matalla keräsin päivänkakkaroja ta kellokukkie kukkavihkuo varoin.

Lopetettuo kotityöt läksimä keryämäh meččämanšikkua. Panima kumišuappuat, pitkähiemaset pušerot ta paikat piäh.

– Čakat ruvetah pistämäh, šivo paikka kaklan ympäri, n’euvo ämmö.

Mie kuuntelin häntä.

– Kačo tarkkah jalkojen alla, vaikka mit kiärmehet ryömitäh, varotti ämmö.

Voi, kuin makie ta tuokšuja meččämanšikka kašvo miun lapšuoššani! Joka okšalla oli kypšie ruškeita marjoja vihreissä šuurissa lehissä.

En pannun kannuh niin äijän, kuin šuuh. Marjat ihan šulettih šuušša, a mie nautin taikamavušta. Šuu, pošket ta leuka oltih ruškiešša, makiešša ta tarttujašša mehušša. Äšen muissellešša tunšin šitä makuo kielellä ta šuušta valu šylki.

Ämmö keräsi pienen kannun, a mie – pienen kupin marjua.

– A-voi-voi, olet laiskuri, kultani, ämmö moitti milma.

– Ämmö, marjat ollah niin makeita, en voi jiähä niitä šyömättä, mie puoluštauvuin.

– Keryä kuppih, L’us’a. Kuin makie varen’n’a tulou talvella lettujen kera, hiän heilutti piällä.

Ennein makuamista myö šeisattuma moliutumah Jumalanemon vanhan ikonin viereh. Ämmö luki malittuja, a mie kuuntelin ta rissin oččua, kuin hiän.

Yhen malitun mie kuitenki muissan lapšuošta, še on “Tuatto meijän”.

Šiitä mänimä muate omilla šänkylöillä matrassiloineh hajukkahista heinistä. Lapšuoššani matrassija täytettih heinällä. Ne oltih korkeita ta tiukašti täytettyjä. Oli tosi mielusua muata šemmosella tuokšujalla valtaistuimella.

Teksti: L’udmila Mehed, Čalna, Oma Mua 6.12.2023
Kuva: Margarita Kemppainen

Lue nämäkin:

Mikä on Uutisčuppu?

Uutisčuppu – Uudisčuppu on Karjalan Sivistysseuran uusi ajankohtaiskanava. Julkaisemme tällä sivustolla kiinnostavia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa uutisviesti

Tilaa sähköpostiisi ilmoitukset uusista artikkeleista.