Itämerensuomalaisten kielten joulun ja uuden vuoden sanastoon kytkeytyy niin kristillisiä kuin kansanuskoisia merkityksiä. Monet sanoista ovat lainaa, mutta omaperäisiäkin ilmaisuja löytyy. Perinteisten toivotusten lisäksi saat tietää, mitä Lönnrotin keksimät jouluilla ja joulusti tarkoittavat.

Lähestymme loppuvuoden kahta keskeistä juhlaa, joulua ja uuttavuotta, jotka kantavat ihmisille erilaisia merkityksiä. Joulu voi esimerkiksi olla tärkeä kirkkovuoden pyhä tai lämmin perhejuhla, ja uuttavuotta voidaan juhlistaa riemukkaasti ystävien seurassa. Itämerensuomalainen jouluun ja uuteen vuoteen liittyvä sanasto kertoo paljolti siitä, mitkä kieli- ja kulttuurialueet ovat vaikuttaneet kieliimme. Toisaalta sanasto kertoo myös kansoillemme tärkeistä uskomuksista ja perinteistä, joita on vaalittu sekä historian saatossa että yhä edelleen.

Nykypäivänä joulu näkyy suomalaisissa ruokakaupoissa jo melkein lokakuusta alkaen, kun joulukonvehdit, -valot, -koristeet sun muut ilmestyvät hyllyihin. Joulutunnelmaan aletaan varsinaisesti virittäytyä marras- ja joulukuussa pikkujoulujen merkeissä. Ortodokseilla, joita itämerensuomalaisista kansoista ovat perinteisesti olleet mm. karjalaiset, setot ja vatjalaiset, joulua edeltävä kuukausi on varsin erilaista aikaa – roštuonpyhä, taĺsipühi paastu ja jõulupühä merkitsevät joulupaastoa. Roštuonpyhä on kuusi netälie kahta päivyä vajua, kuuluu karjalainen sananparsi. Paaston aikana on perinteisesti luovuttu mm. eläinperäisten tuotteiden syömisestä.

Viimeistään jouluaattona kaikki pääsevät – toivottavasti – jouluruokia notkuvan juhlapöydän ääreen. Sitä ennen kuullaan ainakin Suomen Turusta ja Viron Tallinnasta perinteikäs joulurauhan julistus, joka pohjautuu nykymuodossaan Ruotsin kuningatar Kristiinan vuonna 1640 antamaan käskykirjeeseen. Vironkielisen version lopussa mainitaan, että joulurauha kestää (joulupäivästä) nuutinpäivään saakka, jolloin joulurauhan kokonaiskesto on 20 päivää. Karjalasta, lyydistä ja vepsästä löytyy jopa omat sanansa kuvaamaan koko tätä ajanjaksoa: synnynaigu (livvinkarjala), sündünmua (lyydi) ja sündüm (vepsä).

Skandijoulu, slaaviraštava vai uralilaiset talsipühiq?

Sanalla joulu itsessään on itämerensuomalaisissa kielissä useita eri muotoja. Suomessa, virossa ja vatjassa alun perin keskitalven ja sittemmin Jeesuksen syntymäjuhlan nimeksi on vakiintunut joulu (vi jõulud, va jõulu). Sana on skandinaavista alkuperää. Vuoden viimeinen kuukausikin on suomessa ja vatjassa nimetty tämän juhlan mukaan. Joulukuu-nimitys alkoi yleistyä suomessa 1600-luvulta lähtien, jota ennen kuukausi tunnettiin talvikuuna, kuten karjalassa edelleen. Mikael Agricolan rukouskirjassa vuodelta 1544 kuukauden nimeksi mainitaan vielä talvijkw.

Jos joulu-sanalla on aiemmin ollut pakanallinen merkitys, itäisemmissä itämerensuomalaisissa kielissä vastaava sana on alkuperältään kristillinen: karjalan Roštuo/Raštava/Rastavu, lyydin Raštav, vepsän Raštvad ja vatjan räštoga ovat lainaa venäjästä, jossa Рождество Христово [Roždestvo Hristovo] merkitsee kirjaimellisesti Kristuksen syntymää. Rastavan nimen voi kirjoittaa karjalaksi joko isolla tai pienellä kirjaimella riippuen siitä, suosiiko ns. venäläistä vai suomalaista mallia – venäjäksi juhlat kirjoitetaan isolla, suomessa taas pienellä.

Varsin erilaisia joulutoivotuksia voi kuulla liiviläisiltä, setukaisilta ja võrolaisilta. Liiviläisten joulu on taļžipivād tai talšpivād, setukaisilla ja võrolaisilla taas talsipühiq. Näillä kielillä joulu viittaa siis talvipyhiin – talvi on uralilaista alkuperää, pyhä taas germaanista. Sana on monikossa, kuten pohjoisvirolaisilla jõulud. Monikkomuoto viittaa mahdollisesti siihen, että keskitalven juhlaa on vietetty useampana päivänä.

Jouluperinteitä Itämeren rannoilta

Itäisen ja läntisen kristinuskon ohella myös kansanusko on vaikuttanut siihen, minkälaisia perinteitä itämerensuomalaiseen jouluun kuuluu. Setomaalla talsipühiä on vietetty mm. ennustamalla tulevaisuutta ”hopeavedestä” sekä krõstoslaavittamisella, joka neuvostoaikana kuihtui, mutta on sittemmin tullut uudestaan tavaksi: lapset, erityisesti pojat, kiertävät taloissa kynttilälyhdyn kanssa kertomassa Kristuksen syntymästä.

Myös Karjalassa on tunnettu hieman vastaavanlainen tapa, roštuonsmuutta tai huhl’akka, jossa toistensa vaatteisiin tai oudonnäköisiksi naamioituneet tytöt ja pojat kulkivat joulun ja loppiaisen välisenä aikana taloissa laulamassa ja tanssimassa. Etelävepsäläisillä nuoret pukeutuivat esimerkiksi eläimiksi ja linnuiksi, ja heitä kutsuttiin nimellä kul’ikod. Näillä pelkoakin herättäneillä perinteillä muistettiin kuolleita esivanhempia.

Joissakin itämerensuomalaisissa kielissä tunnetaan jopa kaksi joulua – vanha joulu merkitsee joulujuhlaa, uusi taas uuttavuotta. Vatjaksi voikin kysyä, valõtako teill uuvvõõ jouluu üüll vaha eli ‘valetaanko teillä vahaa uuden joulun [uudenvuoden] yönä’.

Uusi vuosi, vanhat sanat

Joulun jälkeen vuorossa on pian seuraava juhla, kun uusivuosi alkaa kolkutella ovella. Esimerkiksi vienankarjalaksi uudenvuoden toivottaminen on helppoa, sillä uudenvuodenaattona toivotetaan hyvyä Uutta vuotta, samoin seuraavina päivinä. Virossa uudenvuoden vastaanottaminen ei ole aivan näin yksinkertaista, sillä aattona toivotetaan vielä vanhan vuoden loppua (head vana aasta lõppu) ja uudenvuodenpäivästä loppiaiseen head uut aastat. Loppiaisen jälkeen on sanottava head uue aasta jätku eli hyvää uudenvuoden jatkoa, ellei tahdo jäädä toivotuksen vastaanottajalle viinapulloa velkaa.

Viron, vatjan ja inkeroisen aasta tunnetaan myös joissakin suomen murteissa merkityksessä vuosi, mutta tutumpi muoto suomessa lienee ajastaika, joka on vanha itämerensuomalainen vuodenkiertoa kuvaava sana. Tämän vanhahtavan sanan alkuperäiseksi muodoksi on rekonstruoitu *aiγasta-aika, josta aasta on ns. kulunut muoto. Samoin sanalla vuosi on uralilainen alkuperä – sille on löydetty vastineita etäsukukielistä, jopa samojedikielistä, joissa se esiintyy merkityksessä syksy.

Joulunaika päättyy

Joulunpyhät tulevat päätökseensä 6. tammikuuta*, jolloin koittaa vieristä, loppiainen tai kolmekuningapäev. Karjalankielinen vieristä/vieristy viittaa veteen ja ristiin (”veen rista”), sillä ortodoksisen perinteen mukaan vieristänä suoritetaan suuri vedenpyhitys. Myös vatjassa juhlapäivän nimi liittyy veteen, murteesta riippuen se voi olla veerissee, veserista tai kreššeńńa (vrt. ven. крещение [kreštšenije], ’kaste’). Suomen loppiainen on taasen johdettu loppu-sanasta joulunajan päättymisen mukaan, kun taas virossa juhlan nimi on kolmekuningapäev, viitaten itämaan tietäjiin (”kolmeen kuninkaaseen”), jotka kävivät tervehtimässä Jeesus-lasta.

Joulunajan päätöstä on voitu viettää myös loppiaisen jälkeen. Kuten vironkielisestä joulurauhan julistuksesta selvisi, joulunajan on aikanaan katsottu loppuvan vasta nuutinpäivänä, 13. tammikuuta. Suomessa ja Virossa tunnetaan sanonta ”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi”. Päivä on saanut nimensä kahden tanskalaisen Knut-kuninkaan mukaan. Suomessa ja Virossa nuutinpäivän vietto on ollut jokseenkin samantapaista: Suomessa nuuttipukeiksi naamioituneet nuoret miehet tai naiset kulkivat talosta taloon pyytämässä kestitystä, ja jos sitä ei saatu, talonväkeä pilkattiin lauluin. Päinvastoin runsaasta sahti- ja ruokatarjoiluista isäntäperhe palkittiin kiitoksin. Virossa nuudi- tai kanutipäevana ei tehty töitä, vaan miehet kiersivät taloissa olkinuuttien eli olkipiiskojen kanssa, joilla joulunpyhät huiskittiin lopullisesti ulos talosta. Lisäksi miehet saivat olutta maistaakseen.

Maailman muuttuessa vanhat perinteet korvautuvat aika ajoin uusilla, ja joulusanastokin uusiutuu sitä mukaa – hyvä esimerkki jouluaiheisesta uudissanasta on livvinkarjalan rastavaine, eli pikkujoulut. Aina uudissanasto ei kuitenkaan pääse pysyvään käyttöön. Kielikello osaa kertoa Elias Lönnrotin kehittelemistä joulusanoista, jotka ovat jääneet nykysuomalaisille harmillisen tuntemattomiksi: tällaisia ovat esimerkiksi jouluanti ‘joululahja’, jouluilla ‘viettää joulua’, joulustua ’lähestyä joulua, tulla jouluiseksi’ ja joulusti ‘jouluaikaan’. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä lisätä omaan sanavarastoonsa uusia joulusanoja, ja miksei nyt joulusti voisi jouluilla?

Näitä itämerensuomalaisten kansojen joulu- ja uudenvuoden perinteitä muistaen haluan toivottaa kaikille rauhallista joulunaikaa sekä kaunista uutta vuotta!

Hyvyä Roštuota ta ošakašta Uutta vuotta! (vienankarjala)
Hyviä Raštavua da ozakasta Uutta vuotta! (suvikarjala)
Hyviä Rastavua da hyviä Uuttu vuottu! (livvinkarjala)
Hüväd Raštavad da ozakast Uut Vuot! (lyydi)
Hüvid Raštvoid da hüväd Ut vot! (vepsä)
Häid jõule ja head uut aastat! (viro)
Üvvä jõuluaika ja üvvä uuttõ voottõ! (vatja)
Häid talsipühi ja hüvvä vahtsõt aastakka! (seto, võro)
Rīemliži Talšpivḑi ja vȯndzizt Ūdtāigastõ! (liivi)

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisten kielten (puolesta)puhuja.

* Venäjän ortodoksisessa kirkossa loppiaista vietetään juliaanisen kalenterin mukaan 19. tammikuuta. Samoin joulua vietetään 7. tammikuuta.

Lue myös: Joulurauhan julistus livvinkarjalaksi (Rastavanrauhan julgisanomine) ja viroksi (Jõulurahu väljakuulutamine).

Lähteet:
Amos Asianajotoimisto: Triviatietoa joulurauhasta. 23.12.2019.
Berta, Eesti rahvakalendri tähtpäevade andmebaas: Nuudipäev, ka kanutipäev
Eesti rahvakalender: Nuudipäev
ERMi hõimuklubi: Läänemeresoome jõulud. 15.12.2021.
Kalevi Koukkunen: Jouluaamusta jouluöiseen – mutta yksi puuttuu. 4/2014. Kielikello.
Karjalaini roštuonkalenteri: 4. talvikuuta. 4.12.2020.
Karjalaini roštuonkalenteri: 9. talvikuuta. 9.12.2020.
Karjalan kielen sanakirja: Huu(h)helniekka (huhl’akka)
Karjalan kielen sanakirja: Roštuonsmuutta
Maria Lehtonen: Joulukuusta on moneksi. 12.12.2023.
Setojen ystävät: Talsipühiq 2. 7.1.2022.
Taivaannaula: Nuutinpäivä
The Baltic Guide: Häid jõule ja head uut aastat! 21.12.2018.

Sanojen etymologiaa
Suomen murteiden sanakirja: Aasta ja ajastaika suomen murteissa; Aasta eesti etümoloogiasõnaraamatus
Kotus: Vuosi-sanan alkuperä; Suomen etymologinen sanakirja: vuosi
Suomen etymologinen sanakirja: Loppiainen
Ortodoksi.net: Vieristä