Karjalan kieli on sopeuttanut ja sopeuttaa itseään edelleen uusiin ilmiöihin laina- ja uudissanojen avulla. Karjala lähisukukielineen ovat sekä välittäneet uusia sanoja toisilleen että kehittäneet toisiaan. Kielenkehittäminen vaatii päämäärätietoista työtä, jotta kieli voi säilyä elinvoimaisena. Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta ovat kielen säilymisen avaimet.

Tulevalla viikolla juhlistetaan karjalan kieltä ja sen murteita. Maanantaina 27. päivä on karjalan kielen päivä, joka avaa juhlaviikon. Ohjelmassa on mm. paginpertejä, taidenäyttelyitä ja lapsille suunnattuja satutunteja – kaikki karjalaksi. Juhlinnan tarkoituksena on iloita karjalan kielestä, mutta myös lisätä sen näkyvyyttä ja tunnettuutta yhteiskunnassamme sekä herättää kiinnostusta kieltä kohtaan.

Tulevan viikon aikana julkaistaan lisäksi karjalankielisiä tekstejä, joita pääsee lukemaan Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen sivuilta sekä Karjalan Sivistysseuran Uutisčupusta (ks. myös Karjalan kieli eläy -sivu). Tekstit ovat kieliyhteisön luomuksia, ja tällä kertaa karjalan kielen viikolle on pyydetty kirjoittamaan rakkaasta, karjalaisuuteen liittyvästä esineestä. Jokaisella julkaistavalla tekstillä on hyvin merkityksellinen tehtävä: ne edustavat sitä nykykarjalaa, jota kieliyhteisö tällä hetkellä käyttää.

Yksikään elävä kieli ei koskaan elä tyhjiössä, vaan jokainen niistä on jatkuvassa muutoksessa. Kieli ei koskaan tule valmiiksi: maailma muuttuu, ja pysyäkseen elinvoimaisena täytyy kielen vastata tähän muutokseen. Jatkuvasti tarvitaan uusia ilmiöitä kuvaavaa uudissanastoa, joka pitää kielen kiinni reaalimaailmassa. Uudissanaston luomisessa auttavat lajitoverit – kielihän on aina vuorovaikutuksessa kaltaistensa kanssa ja kerää ympäriltään luovasti vaikutteita. Kieli ei siis ole “puhdasta” tai “omaperäistä” siinä mielessä kuin ehkä haluttaisiin ymmärtää. Kielen eri kerrostumat kertovat siitä, keiden kanssa kielenpuhujat ovat kulloinkin olleet erityisesti tekemisissä – sekä menneessä että tulevassa ajassa.

Kielellistä kaupankäyntiä

Itämerensuomalaisiin kieliin kätkeytyy lukuisia kerrostumia, joiden kautta saamme tietää, millaisten kieliyhteisöjen kanssa ne ovat aikanaan kulkeneet yhteistä taivalta. Joskus voikin yllättyä, kun jokin omakieliseksi mielletty sana paljastuu lainatuksi. Karjala, suomi ja viro ovat kaikki hyviä esimerkkejä siitä, miten niihin on sulautunut vaikutteita eri suunnista. Jos ajatellaan perinteisiä maantieteellisiä tai kulttuurisia ulottuvuuksia, voidaan havaita, että karjalassa näkyy selkeimmin venäjän vaikutus, suomessa ruotsin ja virossa saksan. Myös globaali englanti vaikuttaa näiden kielten sanastoon yhä enenevissä määrin.

Ympäröivät indoeurooppalaiset kielet ovatkin olleet historian saatossa ensisijaisia (mutta eivät toki ainoita) lähteitä itämerensuomalaisille kielille silloin, kun on tarvittu sanoja uusien ilmiöiden kuvaamiseen. Lainoja Itämeren alueelta ovat tarjonneet balttikielet (mm. morsian, metsä, hammas), germaanikielet (mm. kuningas, ruis, äiti) ja slaavikielet (mm. risti, pappi, lusikka). Ei siis ihme, että jaamme uralilaisten sanojemme lisäksi muita yhteisiä sanoja, jotka ovat tarttuneet kieliimme kulttuurisessa kaupankäynnissä muiden kieliyhteisöjen kanssa. Esimerkiksi läntinen germaanilaina rikas tunnetaan merkitykseltään samana niin karjalassa, suomessa kuin virossa. Karjalasta rikkaalle löytyy itäinen slaavilainen synonyymi bohattu, joka esiintyy suomessa substantiivina pohatta.

On myös sellaisia lainaamalla syntyneitä sanoja, joissa läntinen ja itäinen indoeurooppalainen kieli yhdistyvät. Virossa kahden kielen yhdistelmää edustaa vaikkapa kunstnik ’taiteilija’, jossa alkuosan kunst on germaanilaina ja –nik-pääte taas slaavilaista alkuperää (esim. пожарник, požarnik ‘palomies’). Karjalassa ja suomessa vastaavia niekku– ja niekka-päätteisiä sanoja ovat vaikkapa huondesniekku (aamuvirkku) ja soittoniekka.

Sukukielten välistä laukunkantoa

Lainaaminen muista kielistä on vanha tapa, mutta yhtä lailla on tapahtunut sukukielten keskinäistä avunantoa. Lähisukukielten kannalta tämä on luonnollinen ratkaisu – kielet muistuttavat toisiaan morfologisesti, ja niissä on jo valmiiksi paljon yhteistä sanastoa, jonka pohjalta luotava uudissanasto on helposti ymmärrettävää. Karjalasta ei olekaan vaikea tunnistaa vaikkapa sellaisia suomalaisia lainoja kuin valdivo, vallankumovus ja kanšalaisjärještö, ja virosta löytyvät mm. retk, tehas ja julm.

Joskus lainaamista tapahtuu luonnollisessa kanssakäymisessä, toisinaan taas tietoisen pohdinnan tuloksena. Esimerkiksi vironkielistä uudissanastoa 1900-luvulla laatinut kielitieteilijä Johannes Aavik ihastui ikihyväksi suomen verbiin ihailla sen ai-diftongin takia, minkä vuoksi hän olisi halunnut sovittaa sen viroon nimenomaan muodossa ihailema. Nykyviroon vakiintunut muoto ihalema sopii kuitenkin paremmin kielen morfologiaan. Laina- ja uudissanat pyrkivätkin aina mukailemaan kielen luonnollisia piirteitä, jotta niistä todella tulee kieliyhteisön näkökulmasta käyttökelpoisia.

Kielet ovat niin ikään välittäjiä: ei riitä, että kieli lainaa sanoja, vaan se saattaa kuljettaa niitä myös pidemmälle. Esimerkiksi suomen lääkärille löytyy karjalasta läheinen muoto, liäkäri, joka on mitä ilmeisemmin laina ruotsin läkare-sanasta. Sen laina-aika sijoittuu keskiajalle. On kiinnostavaa, että venäjän suunnalta löytyy vastaava sana, лекарь (lekar’), jolla on tosin hieman vanhentunut sävy. Voisiko olla, että itämerensuomalaiset kielet ovat kuljettaneet lääkärin venäjään tai ainakin auttaneet sanan vakiintumisessa siihen?

Liikettä on tapahtunut myös idästä länteen. Yksi karjalaisuuden symboleista, laukkukauppias, tuntuisi hahmottuvan suomenkieliselle sitä kautta, että kiertelevä kauppamies on kantanut selässään laukkua. Mutta kun selviää, että laukku tarkoittaa karjalaksi kauppaa, tuntee suomenkielinen hämmennystä. Selitys on yksinkertainen: karjalan kautta suomeen on kulkeutunut venäläinen lainasana лавка (lavka ‘kauppa, puoti’), joka tunnetaan mm. Stadin slangissa lafkana, siis hyvin samanlaisena kuin alkuperäinen muoto.

Uudissanasto pitää kielen elävänä

Vanhoista kerrostumista on iloa edelleen nykypäivänä, kun kieleen luodaan tietoisella otteella uutta sanastoa. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta uusia sanoja – nimenomaan muita kuin lainoja – ei noin vain synny itsestään, vaan joku pähkäilee, pohtii ja kehittää niitä. Karjalan suhteen onkin ollut ilahduttavaa huomata, miten määrätietoisesti kieltä ja sen murteita kehitetään sekä akateemisella että ruohonjuuritasolla. Voisi sanoa, että karjalan kieli elää tällä hetkellä suorastaan renessanssia, sillä eri yhteiskunnan ilmiöiden kuvaamiseen on luotu runsaasti uutta ajankohtaissanastoa.

Karjala on perinteisesti ollut kahden suuremman kielen, suomen ja venäjän, vaikutuksen alaisena. Nämä kielet vaikuttavat edelleen karjalaan ja sen uudissanastoon – suomi toisaalta lähisukulaisena, venäjä taas pitkäaikaisena kanssamatkaajana – ja näin ollen uudissanasto onkin usein vahvasti sidoksissa siihen maahan, jossa kieltä kehitetään. Suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvää livvinkarjalan uudissanastoa ovat mm. yskyniekanvakku (äitiyspakkaus), kaksoslinnu (kaksoiskaupunki), salbavotila (sulkutila) ja ymbäristöruado (ympäristöteko).

Kuten aiemmin totesin, kieli mukauttaa lainasanastoa itselleen sopivaan muotoon – tämän näkee myös edeltävistä esimerkeistä. Samaa mukauttamisen periaatetta on hyvä noudattaa laajemminkin käännöstyössä, kun esimerkiksi ajatusrakenteet ovat kielissä omanlaisiaan. Kieliverkoston karjalan kielen käännöshanketta koskevassa artikkelissa todetaan hyvin, että “karjalan ei tarvitse muovaantua suomen tai venäjän mallin mukaiseksi, se voi ilmaista samat sisällöt omilla keinoillaan.” Juuri tätä karjalan kielen kehittäjiltä vaaditaan: uudissanastoa luodessa täytyy sukeltaa syvälle kielen valmiisiin varantoihin, samalla kuitenkin ymmärtäen ja kuunnellen kieliyhteisöä, joka sitten vakiinnuttaa uudissanastoa käyttöön.

Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta kielen tukipilareina

Uudissanaston luojilla on paljon vastuuta työssään – täytyy osata kysyä, minkälainen ilmaisu olisi sellainen, että se mahdollisimman täydellisesti pystyisi kuvaamaan uutta ilmiötä kieliyhteisölle ymmärrettävällä tavalla. Tavallaan oikeita tai vääriä vastauksia ei ole, mutta kaikki sanat eivät noin vain solahda kielenpuhujien suuhun monestakin syystä – morfologinen sopivuus, merkitysvivahteet tai ihan vain sanan klangi voivat vaikuttaa siihen, “hyväksyykö” puhujayhteisö sanan.

Perinteisesti karjalan uudissanaston luomisessa on nojauduttu suomeen tai venäjään, mutta toisaalta karjalalla on muitakin lähisukukieliä, kuten vepsä ja viro, joiden hyödyntäminen voisi olla aivan yhtä tehokasta, varsinkin morfologisesta näkökulmasta ajatellen. Lähisukukielten välisestä yhteistyöstä seuraisi laajempaakin hyötyä, sillä mitä laajempi kielten välinen verkosto syntyy, sitä paremmin ne tukevat toisiaan ja itseään.

Akateemisen kielenkehittämisen lisäksi tarvitaan puhujayhteisön sitoutuneisuutta uudissanojen käyttöönotossa. Ruohonjuuritasolla tapahtuva kielenkäyttö on nimittäin kaikista tärkein edellytys sille, että kieli elää ja voi hyvin. Toisaalta ruohonjuuritaso luo samalla mahdollisuuksia uudissanojen syntymiselle: kun kielentutkija huomaa kieliyhteisön suosivan tietynlaisia piirteitä, on tällaisten havaintojen pohjalta helpompi viedä kielenkehitystyötä eteenpäin.

Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta ovat kielen säilymisen avaimet (ks. kirjoitukseni sukukansapäivästä). Siksi olen karjalan suhteen toiveikas – erityisesti kuluneina vuosina sekä yksilö- että yhteisötason aktivoituminen on edistänyt karjalan kielen elvytystä, näkyvyyttä ja tunnettuutta, mikä yhdessä myötävaikuttaa yhteiskunnan heräämiseen karjalan suhteen. Kun kaikki kolme y:tä pelaavat yhteen, saadaan aikaan merkittäviä tuloksia.

Odotan sitä päivää, kun karjalasta ei tarvitse enää puhua uhanalaisena tai elvytettävänä kielenä, vaan sen asema on vakaa ja varma, sen puhujamäärä kasvaa ja sillä saa opetusta eri koulutustasoilla. Sellainen päivä on ehkä lähempänä, mitä uskallamme edes toivoa. Jotta edellä kuvaamiini tuloksiin päästään, tarvitsee karjalan kieli vastaisuudessakin kielenkehittäjien ja -puhujien yhteistyötä sekä yhteiskunnan vastuunottoa vähemmistökielistään.

Karjalan kieli eläy!

Hyvyä karjalan kielen päivyä! Hyvyä karjalan kielen netälie!
Hyviä karjalan kielen päiviä! Hyviä karjalan kielen nedälie!
Hyviä karjalan kielen päiviä! Hyviä karjalan kielen nedälii!

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisten kielten (puolesta)puhuja.

Lähteet:
Natalia Giloeva & Helka Riionheimo: Yskyniekanvakku: yhten sanan pitky pajo. Šulkkuni sanaine: Kirjoituksia karjalasta ja vähemmistökielistä. 2022.
Eesti keele käsiraamat 2007: Sõnavara päritolu. Põlis-, laen- ja tehissõnad.
Journalisti: Kuibo parem karjalakse? 28.3.2019
Kieliverkosto: Kiännä karjalakse: kääntäjänkoulutusta kielen elvyttäjille. 25.3.2020.
Yle: Morsian, sisar ja heimo tulivat suomen kieleen balttilainoina. 29.7.2015.
Yle: Testaa tunnistatko lainasanan – suomen kielen sanastosta suurin osa on lainattua. 27.8.2018.