Marija Ontrontytär Remšu

Kenpä Kalevalan piirissä ei olis tunten runonlaulajua Marija Remšuo? Eikä ainuoštah Kalevalan piirissä, vain niise muuvvalla hiän oli tunnettu.

Huolimatta šiitä, jotta Marija Remšu kävi läpi raškahan ta voimiekyšyjän elämän taipalen, hiän oli reipaš vanhuš, humoristini ta nuorekaš luonnoltah. Ta hoš missä hiän liikku ta kušša kulki, šielä piäštih omih oikeukših hänen laulut, runot, starinat ta muut jutut. Mielelläh hiän kerto niitä kaikkiella. Vuokkiniemeššä ta Uhtuošša hiän esiinty ušein klubilla. Ta minne hiän istuutu rukkiloineh kesryämäh, šinne keräyty niise lapšijoukko hänen ympärilläh, kuuntelomah hänen starinoja, runoja ta lauluja.

Marija Ontrontytär Remšu šynty 1865 Kivijärveššä, Marttisen Ontron pereheššä.

Lapšuošša ta nuoruošša hiän joutu elämäh köyhyöššä ta puuttehešša šentäh:

Kymmenen poikua, kuuši tyttyö,
oli muamolla lapšukaisie.
Mie olin joukošta keškimmäini,
elämäh jiänyn jälkimmäini…

Mari oli hyväpäini ta tiijonhimoni lapši, ka kouluo ei Kivijärveššä eikä lähitienoilla ollun. Vuokkiniemeššä paikallini pappi opašti lapšie nellä tuntie netälissä, ka Kivijärveštä Vuokkiniemeh on matkua 30 virštua.

Jo lapšuoššah Mari oli innoštun runoih ta erikoisešti starinoih. Koulutietojen šijah hiän opaštu runonlaulannan ta starinankertomisen taituo. Marin opaštajina oltih hänen muamo ta Marin kotitalošša kakši vuotta elänyt runonlaulajavanhuš – Iro Lesonen Vuonnisešta.

Nuorušvuuvvet Mari vietti oman koin ainuona lapšena, – toiset oli joko kuoltu tahi šiirrytty koista pois. Näissä oloissa Mari joutu ruatamah niise miehien töitä – hoiti hevoista, kävi rahtimatoilla ta niin ielläh.

Vuotena 1888 Marija mäni yhteh vuokkiniemiläisen Miihkali Remšun kera. Heilä oli kahekšan lašta. Miihkalin ollešša töissä muuvvalla Mari raivasi tuvan ympärillä peltomuata, kävi kesryämäššä vierahilla ta otti niise koissa šuoritettavakši vierašta työtä.

Enšimmäisenä Marija Remšun runojen, loiččušanojen, šananlaškujen ta laulujen keryäjänä oli hänen veikkoh Iivo Marttinen, kumpani aikasemmin oli kirjuttan runoja muamoltah Maura Marttiselta – Ontron akalta.

Vuotena 1934 Karjalan tiijollini tutkimušlaitoš lähetti ryhmän Karjalan pedagogisen instituutin opaštujie keryämäh kanšanrunoja Kalevalan piiristä. Myöhemmin Marija Remšu ušiemman kerran kučuttih Petroskoih, missä kirjutettih muistih hänen runojah ta starinojah.

Kun vuotena 1935 tašavalta vietti “Kalevalan” 100-vuotisjuhlua, oli muun muašša Marija Remšu mielehini vieraš Petroskoissa pietyššä “Kalevalan” juhlatilaisuošša.

Tilaisuošša Marija esiinty lauluillah, mistä hiän kertou matkalauluššah:

Toverit ne kehotti laulamah
niistä Kalevalan laulajista,
ta kun mie rupesin laulamah,
niin oli miula šanomista…
Toverit ne kehotti laulamah
ta oli miula šanomista,
lauloin vanhašta Väinöštä,
ta Pohjolan Annikista.

“Kalevalan” juhlien aikana hiän kävi ni Moskovašša, kumpasešta hiän oli aikasemmin vain kuullun ta unekšin.

– Olin niin liikutettu ta šamalla niin hyvilläni šemmosešta kunnivon ošoitukšešta miula, jotta, onnakko, hoš mie en vähällä šitä malttieni mänetä, ka Moskovašša kun oli niin äijän uutta, niin äijän kaččomista, jotta šiitä oli männä vähällä piä pyörällä, šano Marija Moskovašta tultuoh.

Moskova-matka vaikutti meijän runonlaulajah. Šiitä tovissukšena ollah ušiet matkalaulut, kumpasie hiän on kekšin oman matan johošta, ta laulukuvauš nuorisošta.

Vuotena 1939 Marija Remšu ošallistu runonlaulajien ta starinankertojien yleiskarjalaiseh konferenšših. Remšu palkittih Karjalan ASNT:n Korkeimman Neuvošton kunnivokirjalla kanšanrunouven tuottehien šäilyttäjänä ta yhtenä huomatuimpana Karjalan kanšan runonlaulajana. Šamanaikasešti hänet hyväkšyttih Neuvoštokirjailij ien liiton jäšenekši.

Marija Remšu kuoli vuotena 1943 evakošša Arhankelin alovehella.

Marija Remšun šuurin anšijo on šiinä, jotta hiän pelašti šuuren miärän muinasen kanšanrunouven tuot tehie unholah joutumašta, šäilyttyän ne muississah aina meijän päivih šuaten. Häneltä on kerätty Kalevala-aiheisie kertojie lauluja ta muita kertojie lauluja, šuuri miärä hiälauluja, loiččušanoja, šananlaškuja, arvautukšie, viihytyšlauluja, erilaisie paikallisie muuvvoššukšie ta šuuri miärä starinoja.

Šuuri oša Marija Remšun starinoista kuuluu ihme- ta novelli starinoih. Šekä ihme-, jotta novellistarinojen šankarina ušiemmin on köyhä poika tahi köyhä mieš, kumpani šuahuštau onnen oman viisahuon, voiman, taijon tahi vikkelyön avulla.

Ihmestarinoissa köyhä poika tavallisešti monie vaššukšie voitettuon pelaštau kuninkahan tyttären ta šuau hänet naisekši, šuahuštuan šillä tavoin onnen.

Novellistarinoissa tuaš ušeimmin köyhä veikko oman kekšiväisyön avulla voittau oikeuvešša, köyhä poika pettäy papin; vikkelyön ta kekšiväisyön avulla pelaštuu čuarin vihalta ta pelaštuu kuolomašta, šuau rikkahukšie ta tulou onnellisekši; šuutari voittau viisahuošša kauppiehat; köyhä veikko, kumpasen rikaš veikko pettäy, kehottuan hänen tappamah nälkäh ainuon heposen ta myömäh šen nahkan markkinoilla, alkau käyttyä nahkua muka kaikkitietäjänä esinehenä, kumpasen avulla hiän piäšöyki rikkahakši.

Kaččomatta šiih, millä tavalla köyhä mieš šuahuštau onnen kanšanstarinoissa, niissä kaikissa kuvaššutah kanšan toivehet ta pyrkimykšet uuvven, onnellisemman elämän šuahuštamisekši.

Šamanlaiset kanšan toivehet ta pyrkimykšet heijaššutah niise Marija Remšulta muistihkirjutetušša runouvešša.

P. Kuikka, Karjalais-suomalaisia kansansatuja -kirjan alkušanat, Petroskoi, 1945