KSS:n pystyttämillä muistomerkeillä on haluttu nostaa esiin karjalaiset runonlaulajat, jotka ovat karjalaisen identiteetin ja kulttuuriperinnön luojia. Uudestaan pystytetty Tolvajärven patsas muistuttaa yhteydestä aiempiin sukupolviin, heidän kotiseutuihinsa ja perintöönsä. Rajan taakse jäänyt alkuperäinen patsas on muutettu neuvostosotilaiden muistopaikaksi.
Viime viikon lauantaina (10.6.) juhlittiin karjalaisten runojen päivää. Mikäpä olisi siis sopivampaa kuin perehtyä tällä kertaa hieman runonlaulajiin ja heille pystytettyihin muistomerkkeihin. Arkistointityössä on nimittäin tullut vastaan suhteellisen paljon valokuvia erilaisista patsaista ja muistomerkeistä. Huomioni kiinnittyi erityisesti kuvaan, jossa joukko vanhempia ihmisiä seisoo tummanpuhuvan patsaan luona metsämaisema taustanaan. Kuvan takana lukee: “Yleisön joukosta löytyi lähes tusinan verran vanhoja veteraaneja, jotka olivat olleet mukana Tolvajärven patsaan paljastusjuhlassa kesällä 1929.” Kuva on otettu Tuupovaarassa vuonna 1986.
Tästä Tolvajärven patsaasta löytyy paljon valokuvia, mutta niiden taustalla oleva maisema on vallan erilainen kuin edellä mainitussa kuvassa. Näissä kuvissa musta kivipaasi sijaitsee avaralla paikalla veden äärellä. Joko metsä on kasvanut ympärillä ennätyksellisen nopeasti, tai sitten patsaan paikka on vaihtunut.
”Patsaan pystyttäjät”: Rva Härkönen, Nti Härkönen, Kirj. Härkönen, Op. Terentjeff, Op. Patrikka. Korpiselän Tolvajärveltä 21.7.1929.
Patsaat esi-isiä muistamaan
Lähdin selvittämään Tolvajärven patsaan vaiheita. Karjalan Sivistysseura on pystyttänyt sen alun perin Raja-Karjalassa sijainneen Korpiselän Tolvajärven kylään vuonna 1929, ja se on ollut järjestykseltään neljäs seuran runonlaulajille omistamista patsaista. Ajatus muistomerkeistä virisi jo Vienan Karjalaisten Liiton alkuvaiheessa Iivo Härkösen aloitteesta: muistomerkeillä haluttiin nostaa esiin karjalaisia runonlaulajia, jotka olivat kulttuuriperinnön luojia. Kalevalan riemuvuoteen 1935 mennessä patsaita ehdittiinkin paljastaa jopa seitsemän. Kaiken kaikkiaan KSS:n runonlaulajille pystyttämiä muistomerkkejä on 12, joista tosin Tolvajärven patsas on pystytetty kaksi kertaa. Tämän patsaan lisäksi neljä on jäänyt rajan taakse Suistamolle ja Suojärvelle. Ne ovat kuitenkin ilmeisesti säilyneet alkuperäisillä paikoillaan hautausmailla.
Tolvajärven patsas on omistettu Shemeikan ja Vornasten laulaja- ja metsästäjäsuvuille. Sijainniksi valikoitunut Tolvajärven kylä oli varsinkin Vornasille keskeinen paikka, sillä se oli ollut suvun asuinseutuna vuosisatojen ajan. Eliel Vartiainen kirjoittaa Vornasten olleen taitavia metsästäjiä, kanteleensoittajia ja runonlaulajia (Toukomies 1925: 11–12). Suvussa on laskettu olleen jopa 34 runonlaulajaa, joista kuuluisin lienee Sibeliuksellekin soittanut Mihaila Vornanen (Karjalan Heimo 1995: 7–8). Shemeikan suku oli taas Korpiselän naapurikunnasta Suistamolta. Suvun tunnetuimpia runonlaulajia olivat mm. Iivana ja Pedri Shemeikka, joista jälkimmäinen antoi kasvonsa Alpo Sailon veistämälle Sortavalan runonlaulajapatsaalle (Viena-Aunus 1935: 8–9).
Uusi muistokivi, jonka luota aloituskuva on, pystytettiin Tuupovaaran Hoilolan kylän Korpiselkätalon pihaan vuonna 1986 (Karjalan Heimo 1986: 7–8). Tuolloin ei ollut vielä tietoa, mitä alkuperäiselle patsaalle oli tapahtunut sotavuosien jälkeen. Aila-Liisa Laurila on kuitenkin muutama vuosi sitten kirjoittanut patsaan kohtalosta Karjalan Heimoon (2020: 9–10). Tekstistä selviää, että jatkosodan alettua suomalaissotilaat olivat löytäneet Tolvajärven patsaan veteen viskattuna ja pystyttäneet sen uudelleen elokuussa 1941. Myöhemmin Suomen menetettyä alueen lopullisesti patsas oli joutunut jälleen teille tietämättömille. Nykyään pidetään kuitenkin todennäköisenä, että Tolvajärven patsas sijaitsee Karjalan tasavallan Veskelyksen kylässä, jossa se on seissyt vuodesta 1963 alkaen sodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden muistomerkkinä. Muistokiven muoto on hyvin samanlainen ja koristelut ja tekstit taas sijoittuvat juuri niille kohdille, joissa myös Tolvajärven patsaassa oli tekstiä.
Kevyt patteristo 13:n miehet juuri pystytetyn Tolvajärven patsaan vierellä heinäkuussa 1941. Kolmas oikealla kapteeni Bo Rechard.
Siteenä menneiden ja nykyisten sukupolvien välillä
Voidaan pohtia, minkälaista tarkoitusta muistomerkit palvelevat. Katsoisin, että niiden perimmäinen tavoite on ensinnäkin kunnioittaa kuvaamaansa kohdetta ja toiseksi saada ihminen pysähtymään hetkeksi tuon asian äärelle. Tolvajärven alkuperäisessä patsaassa on lukenutkin seuraavasti:
Shemeikan ja Vornasten laulaja- ja metsämiessukujen muistolle
Matkamies, pysähdy! Sukukuntasi parhaitten henget haastavat muinaisuudesta.
Karjalan Sivistysseura pystytti patsaan kansalaisten avulla kesällä 1929.
Tolvajärven patsaan myöhempi kohtalo pysäyttää ajattelemaan sitä, miten päinvastaiseen tarkoitukseen sitä käytettiin uudelleen. Alun perin se on tehnyt näkyväksi karjalaisen kulttuurin keskeistä perinnettä ja ominaispiirrettä, mutta sittemmin siitä on tehty neuvostomuistomerkki, joka hukuttaa itseensä kansallisuudet ja tekee niistä kasvotonta massaa.
Miltä Tolvajärven patsaan uudelleen pystyttämiseen vuonna 1986 osallistuneista ihmisistä on mahtanut tuntua? Osa heistä on 57 vuotta aiemmin nähnyt patsaan kohoavan alkuperäiselle paikalleen “isien maalla”, mutta he eivät ole osanneet aavistaa, mitä tulevaisuus tuo mukanaan – rajan siirtymisen myötä suora yhteys esi-isien asuinseutuun on katkennut. Siksi onkin merkityksellistä, että Tolvajärven patsas on pystytetty uudestaan: se muistuttaa katselijaansa aiemmista sukupolvista, heidän kotiseudustaan ja perinnöstään. Iivo Härkönen summaa tuntemuksiaan patsaan paljastustilaisuudessa kesällä 1929 seuraavasti: “Raja-Karjalan loputtomassa korvessa humisee myös isien henki. [– –] Missä isät ovat kulkeneet, siellä on ikäänkuin turvallisempaa kulkea. Siellä on osa omaa itseämme – kappale omaa katkeamatonta työtä ja elämää ihmiselon suurella povella.” (Toukomies 1929: 8–9)
Nykyisin Tolvajärven patsasta voi käydä ihastelemassa Korpiselkätalon lähellä Onnenvirran rannassa, joka ympäristönä muistuttaa paljon alkuperäisen patsaan sijaintia.
Karjalan Sivistysseuran pystyttämät runonlaulajapatsaat
- Runonlaulaja Iivana Onoilan ja kanteleensoittaja Teppo Jäniksen muistomerkki, pystytetty Suistamon kirkonkylän vanhalle hautausmaalle kesällä 1927.
- Runonlaulaja Iivana ja Pelagia Härkönen-Heroilan muistomerkki, pystytetty Suistamon kirkonkylän uudelle hautausmaalle kesällä 1927.
- Runonlaulaja ja kanteleensoittaja Iivana Shemeikan (Jehkinin Iivana) muistomerkki, pystytetty Suistamon Muuannon hautausmaalle kesällä 1927.
- Shemeikan ja Vornasten laulaja- ja metsästäjäsuvun muistomerkki, pystytetty Korpiselän Tolvajärven harjulle kesällä 1929.
- Ilomantsin suurten runonlaulajien muistomerkki, pystytetty Ilomantsin kirkonkylälle kesällä 1931.
- Suojärven runonlaulajien muistomerkki, pystytetty Suojärven Jehkilän kylässä sijaitsevan kotimuseon lähellä kesällä 1934.
- Runonlaulaja Pedri Shemeikan muistomerkki, pystytetty Tuupovaaran Öllölän Pörtsämön vanhaan kalmistoon kesällä 1935.
- Runonlaulaja Anni Denisovin muistomerkki, pystytetty Vihdin kirkkomaalle syksyllä 1957.
- Runonlaulajien Iro ja Maria (Muarie) Remsun muistomerkki, pystytetty Boråsin hautausmaalle Ruotsissa helluntaina 1973.
- Toisinto Shemeikan ja Vornasten patsaasta, pystytetty Tuupovaaran Hoilolan Korpiselkä-talon pihapiiriin vuonna 1986.
- Runonlaulaja Marina Takalon muistomerkki, pystytetty Kuusamossa kesällä 1990.
- Vaassilan kivi, Kieleväisen runonlaulajasuvun muistomerkki, pystytetty Vienassa Vuonnisen kylässä syksyllä 1995.
Lähteet:
Karjalan Heimo 1986: 7–8. “Lämminhenkinen juhlahetki Tuupovaarassa: Tolvajärven patsas kohosi Spuassunkalliolle Hoilolaan”.
Karjalan Heimo 1995: 7–8. “Vornasten suvussa 34 runonlaulajaa”.
Karjalan Heimo 2020: 9–10. “Kadonneen patsaan arvoitus on nyt lopulta ehkä ratkaistu”.
Toukomies 1925: 11–12. “Runon ja urhouden miehiä: Vornasten metsämies- ja laulajasuku Raja-Karjalassa”.
Toukomies 1929: 8–9. “Vanhain hengenmahtajain muistomerkillä. Puhe, pidetty Shemeikan ja Vornasten laulaja- ja metsämiessukujen yhteisen muistomerkin paljastustilaisuudessa Korpiselän Tolvajärvellä tänä kesänä heinäkuun 21 p:nä.”
Viena-Aunus 1935: 8–9. “Petri Shemeikan elämäntarina. Petri Shemeikan hautapatsaan paljastustilaisuudessa pidetty paljastuspuhe.”
Leena Partasen Karjalainen sukuni -webinaari Shemeikoista: https://www.youtube.com/watch?v=eInJyjzxyjw
Lea Tajakan Karjalainen sukuni -webinaari Vornasista:https://www.youtube.com/watch?v=_-KBRnTahP0
