Haluon omistua kerrontani meijän “vašemella olkapiällä” ta šen eryähillä nykysillä jatkajilla.
Muutoma vuosi takaperin mie luvin Narine Abgar’anin kirjuttaman kirjan “Ihmiset, kumpaset ollah aina miun kera”. Milma šyväšti liikutettih šemmoset šanat:
“…Šie olet taipalen alušša. Šiun harteij en takana lisäyvytäh ta lisäyvytäh šiun olomattomuoh männyöt kantatuatot. Vašemen olkapiän takana on muamon hua ra. Oikien olkapiän takana on tuaton huara. Ne ollah šiun šiivet, ne ollah šiun voima. Pie niitä aina šelän takana, ta niken konšana ei voi tuuvva šiula kipuo. Šentäh kun, kuni muissat šiipilöistä, olet huavattamatoin.”
Kostamukšen kylä
Muamoni Hilja Aleksejevna Tupinan (omua šukuo Jevsejevan) juuret naisen puolelta männäh Koštamuš-kylän aikoih. Nykyjäh kylyä ei ole, šentäh kun Koštamušjärvi muutettih rikaššuškombinatin liitealtahakši ta šen pintua noššettih. Näin vejen alla jäi paikka, missä aikoinah oli šuuri kylä istorijoineh, ihmisineh, lauluineh ta legendoineh.
Pekšujevit ta Vataset (Vadajevit) ollah Koštamukšen tunnetuimpie šukunimijä ta ne ollah miun juureni ämmön huaralta muamon puolešta.
Artikkelissani mie käytän pätkie tutkija Denis Kuz’minin kirjutukšešta, mi oli painettu vuotena 2012 Karjalan Heimo -lehen numeroissa 1-2 ta 3-4:
“Koštamukšen alkukylät šijouvuttih Koštamušjärven länširannalla. Šiih, jotta šielä oli Koštamukšen kylän vanha keškuš, ošuttau šeki, jotta šielä Kylä-nimisen kylän ympäristöššä oli vanha kalmismua ta časoun’a. Šiih viittuau iče kylän nimityš: Kylä.
Mintäh kaikista Koštamukšeh kuulujista kylistä vain yksi šai Kylä-nimen? Nähtäväšti šyynä oli še, jotta tämä alko kašvua muita aikasemmin ta erosi kovoltah muista lähellä olij ista pienemmistä kylistä. Karjalaismurtehissa “kylä” merkiččöy juuri talojen ryhmyä eikä yksinäistaluo.
1800-vuosišuan asiekirjoissa näkyy tämän kylän toini, nähtäväšti alkuperäni nimityš – Pekšul’anniemi, kumpani kanšan šuušša on nykyjähki. Tämä fakta on mukava, šentäh kun še yhistäy Kylä-nimisen kylän toisih Koštamukšen la-loppusih kylien nimilöih: Vatala, Prokkol’a, Jyrkilä ta Pökšylä.
Näistä kahešša – Vatalašša ta Pökšyläššä – kuvaššutah Koštamukšen eläjien šukunimet, kumpaset on merkitty asiekirjašša vuuvvelta 1678–1679. Ne ollah Vadajevit ta Pekšujevit. Šilloin Pökšylä ta Vatal’a ollah Pekšujevien ta Vadajevien šukukylie 1600-luvulla.”
“On huomattava, jotta Petruška Pekšojev on ollun vuotena 1678–1679 kylänvanhin, mi vois tovistua šiitä, jotta juuri Pökšyset voitais olla Koštamukšen enšimmäisie eläjie ta juuri heijän pikkukyläštäh muuvvoš tu tulovaisuošša Koštamukšen keškušta. Arvautellah, jotta molommat šuvut on muutettu Vienan Karjalah Šuomešta: Vataset toisen versijon mukah Leppävirralta, a toisen käsitykšen mukah Iišalmešta, ta Pökšyset Kiuruvejeltä.
Šuomešša šäilynyistä asiekirjoista tiijetäh, jotta 1500– 1600-luvulla Savošša on elän šekä Vatanen- jotta Pöksynen- tahi Pöksäinen -nimisie henkilöjä. Juuri arhiivan asiekirjojen peruštehella tutkija Matti Pöllä, esimerkiksi, on piättän, jotta Pökšyset on oltu savolaisie ta heijän šiirtymini Vienah olis voinun tapahtuo 1600-luvun alkupuolella. Tämä piätöš ei ota pois mahollisutta, jotta šiirtolaiset olis oltu myöš karjalaisie, kumpaset 1500-luvun puolivälistä alkuan ta 1600-luvun kuluošša puattih hävitetyštä Käkišalmen läänistä ta šen nuapurialovehilta.”
Pekšujev-šukunimi
Pökšyni–Pekšujev -šukunimi vois olla savo-karjalaista alkuperyä. Šukunimen merkityštä voit vain arvautella. On mahollista, jotta alkuperäni “Pek…” šynty Pekka-nimeštä tahi še oli karjalaiseh pukšut-šanah šivottu lisänimi. Muijen šelitykšien mukah Pekšujev-šukunimi vois šyntyö piestäšanašta, mi tarkotti “lörpöttyä” ta viittasi lörpöttelijäh, tahi piekšu-šanašta (voit olla, kennih Pekšujevista ompeli niitä hiihtojalaččija taitavašti).
No niin, Pekšujevit Koštamukšešta:
| Miehet | Naiset (akat) |
| Pekšujev Sem’on (šynty noin 1640–1645) | |
| Pekšujev Anisim Sem’onovič (šynty 1665) | |
| Pekšujev Grigorii Anisimovič (1699–1761) | Okahvie Tanilantyttö – Agaf’ja Danilovna (šynty 1712) |
| Pekšujev Andron Grigorjevič (1726–1794) | Outi – Jevdokija Jeremejevna (šynty 1739) |
| Pekšujev Nikita Andronovič (šynty 1790) | Tatjana Andrejevna (1790) |
| Pekšujev P’otr Nikitovič (šynty 1840) | Paraskeva Fominična Sergejeva (šynty 1851) |
Pekšujevien šuvun vanhempien miehien naisien nimijä ei tunneta, ka on harvoja tietoja pereheštä: Sem’onilla oli nellä poikua, kumpasista vahnin oli Anisim (Onissima). Anisimilla oli kuuši lašta.
Grigorii (Riiko) oli heistä vanhin.
Grigorista alkuan naisien nimet on tunnettu. Meijän šuvušša on kymmenen naista, kumpasista haluosin kertuo – eryähistä heistä voipi kertuo vain arvuallen ta istorijallisie faktoja verraten, eryähien kohtalo on tunnettu. Enšimmäiset viisi kympistä miehelläološša elettih Koštamukšešša, ka on vielä tuntomatointa oltihko hyö šamašta kyläštä kotosin.
Koštamuš 1600-1700-luvulla
“Vuuvven 1678–1679 lašentakirjan mukah Koštamukšen (Kostomozerskaja) 12 talošša eli 18 aikuhista mieštä ta 10 poikua. Kylä kuulu šilloin Kuolan läänin Repol’an volostin Roukkulan nellännekšeh.
Šiih aikah Koštamukšešša mainitah 11 “šukunimie”. Niijen joukošša on Budorov, Gettejev, Gukkojev, Guttojev, Kabrojev, Kuikin, Nikkijev, Pellejev, Pumalov, Pekšojev, Vadajev šekä kakši henkilyö, kumpaset kannattih venäjänkielisie nimijä: Fed’ka Ivanov ta Ivaško Nikitin.”
Mainitun 18 miehen ta 10 pojan joukošša oltih Sem’on Pekšujev ta hänen poika Anisim, kumpani lašennan aikana oli 13-vuotisena nuorukkaisena.
Denis Kuz’minin kirjutukšešta ilmenöy, jotta vuotena 1690 Koštamuš näki nälkyä (nähtäväšti kavon takie): “…vuotena 1700 kylä oli vielä eleytetty, a vuotena 1707 kylä oli hylätty”.
Eläjät varmašti jätettih kylä Šuuren Pohjoisšovan takie. Anisimki läksi Koštamukšešta pois perehen kera parempua ošua eččimäh. Anisimin Grigorii-poika šynty 1699 vuotena – vaikeina aikoina. Hänen lapšušvuuvvet ta ruavistumini täyvyttih juuri Pohjoisšovan aikah (1700–1721).
Kotimua aina vetäy puoleheš, äšen još šielä ei ole kaikki rauhallista. Ta vaikeijen vuosien jälkeh Pekšujevit tuaš myöššyttih elämäh ennein jätettyh kyläh.
Pohjoisšota, mi kešti 21 vuotta, toi äijän hätyä Vienan Karjalan eläjillä. Internetin tietojen mukah:
“Ruoččilaisien taisteluaktiivisuon viimesenä ualtona Vienan Karjalašša oli 22 päivyä keštänyt retki Puanajärven, Repol’an ta Rukajärven pokostojen kylissä kevätkuušša-šulakuušša 1718. Kajaneborgin ošašton ryöštäjäretkie johti majuri Salomon Enberg. Niin, Puanajärven ta Repol’an pokostoissa vihollisen šotilahat takavarikoitih muan ruatajilta noin kuuši tuhatta puutua jyvyä, ajettih yli 700 piätä šiivattua, otettih 228 verkkuo ta nuottua, noin kolme tuhatta arššinua palttinua ta vielä äijän mitä muuta. Šen lisäkši ruoččilaiset poltettih taloja ta tapettih kyläläisie. Hyö kokonah hävitettih noin kymmenen karjalaista kylyä. Šiitä ruoččilaiset šuatih tie tyä, jotta Vienan Karjalah läheštyy Petrin tehtahista työnnetty venäläini ošašto ta peräyvyttih rajan tuakši.”
Tarinan mukah, juuri šilloin viholliset tultih Koštamukšeh juhlapäivänä, poltettih kirikkö ta kaikkija, ket šiinä oli. Nuoret prihat ta neiččyöt, kumpaset pyörittih piirileikissä Vatalašalmen toisella rannalla, uppouvuttih Kuikkalammin vesissä. Hyö piätettih, jotta parempi on kuolla, mitä juotuo vankilah.
Tutkija Denis Kuz’min kirjutti artikkelissah:
“…kymmeneštä šukunimeštä jäi vain kakši – Pekšujevit ta Vadajevit. Vuuvven 1726 väjenlašennan mukah, vuotena 1720 kyläššä elettih ihmiset, ket ennein mäntih Koštamukšešta pois – ne, ket mäntih vaikeina vuosina ta šiitä myöššyttih kotipaikoilla. Kuni aloveh oli ruoččilaisien miehitykšeššä, koštamukšelaiset elettih Jurikkajovešša ta Marikošešša. Šovan jälkeh kylä tuli pienekši.”
Jatko-oša on täššä.
Teksti: Tatjana Tupina, Oma Mua 6.9.2023
Kuva: Denis Kuz’min
